Parisuhde, lapset ja suku

[ap.]

Tuota... Jospa palauttaisin keskustelun asian ytimeen Tuo mitä kirjoitin mummosta ja kakuista, j veljen vaimosta, ovat siis jäävuoren huippu. Annoin yhden pienen esimerkin, mutta paljon muutakin - minun mielestäni outoa ja joskus loukkaavaakin - on tapahtunut.

Kiitos hyvistä huomioista ja kommenteista. Meillä taitaa mennä niin, että mies paahtaa töissä täysillä ja kärsii stressistä siellä ja ihannoi tätä "kotiidylliä". Minä taas paahdan väsyneenä kotona ja mietiskelen, minne katosi reipas, iloinen ja positiivinen nainen, joka vielä jokunen vuosi sitten eteni mukavasti urallaan... Olen varmasti jotenkin ihan liian väsynyt, joskus kun pääsen yksin lenkille, niin puolet matkaa menee itkiessä. Väsyneenä asioita tulkitsee negatiivisesti myös. Kuten joku edellä viisaasti totesi, väsymys johtaa negatiivisuuten ja itsetunnon laskuun. Siksi minua loukkaa se, että mies ihmettelee huonoa itsetuntoani ja taas suutun jne.

Oman harrastuksen - siis viikottaisen, toistuvan vapaaillan - hankkiminen on hankalaa, koska mies on niin usein matkoilla. Sen sijaan olen päättänyt alkaa juosta, ennen vanhaan urheilu oli minulle tosi tärkeää, mutta nytkyisin lykin vaunuja.

 

[lapsettoman mietteitä]

Hyvä, pidä kiinni juoksuharrastuksestasi! Itse asiassa paras lenkkeilykaverini on ollut kahden pienen lapsen äiti, jolla oli tarkalleen tietty aika varattuna lenkillemme. Hän oli aina paikalla ajoissa ja saimme todella hyvän treenin. Hänen "salaisuutenaan" oli kuulemma juuri se, että tänä iltana mies laittaa lapset nukkumaan ja se sopimus piti.

Ota omaa aikaa vaikka väkisin. Miehesi voi olla stressaantunut työssään, mutta sitä se työssäkäynti välillä on. Kyllä sinunkin nykyinen toimenkuvasi stressaa eikä taukoja juuri taida olla, mutta vastuuta riittää. Millä mielellä odotat itse työhön paluutasi? Uskoisin, että se voi olla yksi avain muutokseen.

Vielä sukulaisista. Itsellä ei ole vertailupohjaa, kun lapsia ei ole, joten ei myöskään "pakollisia" yhteyksiä kummankaan sukulaisiin. Eräs ystäväni totesi taannoin appivanhemmistaan, että "kyllä siinä saa välillä nieleskellä". Turhaan kai ei sanota, että "suku on pahin".

 

[ap.]

Kiitos ajatuksistasi! Odotan töihinpaluuta osin innoissani ja osin haikeana, mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että se on kaikille hyväksi. Se luultavasti myös tasapainottaa minun ja mieheni tilannetta: nythän mies voi jäädä ylitöihin ja käydä töissä vaikka lapset ovat kipeinä, tämän minun kotona olemiseni mahdollistaa. Pienet lapset ovat ihaninta maailmassani, mutta olen jatkuvasti kokenyt olevani myös "minä itse", ihminen, jolla on omia tavoitteita ja unelmia, joita kohti lähden kunhan pienet hieman kasvavat. Esim. töissä eteneminen on tärkeä asia. Huomaan olevani paremmalla tuulella aina lenkin jälkeen, ja mies tukee juoksua kun huomaa sen, joten varmasti nyt juuri se on ehdoton tapa hoitaa omaa päätä.

Luulen, että väsymys ja elämänpiirin pienentyminen on saanut sukulaisten käyttäytymisen ärsyttämään minua enemmän kuin aiemmin. Kun on lapsia, on ikäänkuin pakosta läheisissä tekemisissä heidän kanssaan, ja nieltävää on ollut. En ala purkaa niitä asioita, mutta tiedän, että olen ollut kärsivällinen Tähän pulmaan yritän nyt sitä, että aina anoppilaan mentäessä järjestän itse lapsille jotain tosi mukavaa tekemistä, siten itse viihdyn paremmin ja se taas heijastuu lapsiin.

 

[täh?]

Luulen, että väsymys ja elämänpiirin pienentyminen on saanut sukulaisten käyttäytymisen ärsyttämään minua enemmän kuin aiemmin. Kun on lapsia, on ikäänkuin pakosta läheisissä tekemisissä heidän kanssaan, ja nieltävää on ollut. En ala purkaa niitä asioita, mutta tiedän, että olen ollut kärsivällinen Tähän pulmaan yritän nyt sitä, että aina anoppilaan mentäessä järjestän itse lapsille jotain tosi mukavaa tekemistä, siten itse viihdyn paremmin ja se taas heijastuu lapsiin.

No, eikäs se nyt ole ihan perusasia että lapsen omat vanhemmat järjestävät lastensa tekemiset ja valvomiset missä sitten kyläilevätkin?

 

[no]

Ap, nyt varaat ajan terapeutille ja sitten voit pyytää miehesikin mukaan. Sinä tarvitset apua. Kysymys ei ole pariterapiasta. Tietysti kiellät tämän, mutta se vain osoittaa , että tarvitset vielä enemmän apua.

 

[lapsettoman mietteitä]

Kiitos ajatuksistasi! Odotan töihinpaluuta osin innoissani ja osin haikeana, mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että se on kaikille hyväksi. Se luultavasti myös tasapainottaa minun ja mieheni tilannetta: nythän mies voi jäädä ylitöihin ja käydä töissä vaikka lapset ovat kipeinä, tämän minun kotona olemiseni mahdollistaa. Pienet lapset ovat ihaninta maailmassani, mutta olen jatkuvasti kokenyt olevani myös "minä itse", ihminen, jolla on omia tavoitteita ja unelmia, joita kohti lähden kunhan pienet hieman kasvavat. Esim. töissä eteneminen on tärkeä asia. Huomaan olevani paremmalla tuulella aina lenkin jälkeen, ja mies tukee juoksua kun huomaa sen, joten varmasti nyt juuri se on ehdoton tapa hoitaa omaa päätä.

Omalla työpaikallani on myös ilmiönä, että jotkut pienten lasten isät tekevät paljon töitä iltamyöhään ja ovat tavoitettavissa jopa lomillaankin. En tiedä, onko kyseessä työelämän "vaatimus" vai heidän omakin halunsa. Toki tuo on mahdollista, mikäli kotona puoliso hoitaa oman osuutensa ja enemmänkin...

Tosin löytyy työpaikaltani paljon niitäkin miehiä, jotka vuorottelevat puolisonsa kanssa sairaan lapsen hoitamisessa. Oletettavasti teilläkin kotikuviot selkiytyvät, kun aloitat puolen vuoden kuluttua työt. Ota silloinkin myös aikaa itsellesi!

Mukavia juoksulenkkejä sinulle! Ja kyllä se aurinko alkaa paistamaan muutenkin