Paniikki patista kyynärtaipeessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hypokondikkoko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hypokondikkoko

Vieras
Kävin tänään ihan muun asian takia lääkärillä.
Samalla mainitsin hänelle, että kyynärtaipeessani (siis sisäpuolella) on ollut jo jonkin aikaa patti.
Tai patti se ei ole, vaan sellainen pitkulainen, noin pari senttiä pitkä, pehmeä ja liikkuva jokin. Se on ollut siinä ainakin talvesta asti, tai silloin sen huomasin.
Välillä se tuntuu, että on isompi ja välillä pienempi. Kipeä se ei ole, mutta jos kovin räplän sitä, alkaa käsivartta jomottaa.
Lääkäri ei osannut sanoa, mikä se on. Liikkuvuuden ja pehmeyden takia arveli, että se on joku rasvapatti tai muu hyvänlaatuinen. Laittoi kuitenkin lähetteen ultraan, jonne pääsen tiistaina.

Nyt olen kuitenkin ihan paniikissa. Pelkään, että se on joku liposarkooma tai muu syöpäkasvain. Ihan kuin henkeäkin alkaisi ahdistaa. Varmaan joku pitkälle levinnyt syöpä siinä on :( :(

Miten jaksan tiistaihin asti odottaa, että ultraava lääkäri pääsee antamaan arvionsa siitä?! Ahdistaa ja pelottaa. Otin jo Opamoxia pahimpaan pelkoon, mutta en voi viikkoa niitäkään popsia, kun minulla on lapsi kotona hoidettavana.
Koko ajan päässä pyörii vain syöpä, syöpä, syöpä, kuolema, kuolema, kuolema.
 
Miten sitä tuleekin aina ensimmäisenä syöpä mieleen, jos jotain outoa kropastaan löytää.

Itselläkin se aina käy mielessä jos jotain kremppaa ilmaantuu. Mutta rauhoittelen itseäni, että paljon todennäköisempää on, että se on jotakin harmitonta. Ja näin on tähän asti aina ollutkin.
Meillä on suvussa ollut muutamia syöpätapauksia, eikä kukaan ole niihin menehtynyt. Hyvällä hoidolla on terveeksi heidät saatu.

Sä olet nopealla aikataululla pääsemässä lisätutkimuksiin, joten koita olla murehtimatta.
 
Minulla oli samanlainen. Oli kivulias ja sateili kipua ylos kasivarteen. Hysteerisena menin yksityiselle ja sanoin etta ultrataan ja otetaan rontgen, koska nivelkin muka tuntui turvonneelta (sarkooma tai mika lie levinnyt niveleenkin perkele!). Niissa ei ollut mitaan ja kun leikattiin ja vietiin patologille, niin oli tietysti lipooma, jossa verisuonia ja angiolipoomat tuottavat kipua. Samanlaisia tullut uusia mutten enaa pelkaa. Ika lisaa lipoomien syntya. Syopa on hyvin harvinainen.
 

Yhteistyössä