Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään?

voih, nytmäkin koin sen että kirjoittaa pätkät ja sit onnistuu kadottamaan oman tekstinsä, auh.
ja eikun uutta naputtelua:

Cattus ja Siisami - onnea kovasti, ja saas nähdä oisko Siisamillekin ihan tuplasti, kuten Cattukselle! On se hurjaa, mutta ainakin itse myönnän että olisihan se ihana saada näitä lapsia enemmänkin. Toki tuo kaksosraskaus jännittäisi, ja pelottaisikin. Onko sulla Cattus hyvä seuranta neuvolan puolelta?

Krisseli - niin konkreettisesti totesit tuon jouluvauvan, ja sen ettei sitä tosiaan tule. Pysähdyin itsekin tajuamaan, etten saa tänä vuonna toista lasta, sitä kun olin niin toivonut. Pientä ikäeroa esikoiden kanssa. Karulta tuntuu - lohtuhali sinullekin, kuten muillekin täällä toista kaipaaville.

Vuokkko - lohtuhaleja extrana, ohimenevä hoito on turhauttavaa. Toi sun reissusi kuulostaa niin ihanalta, ja tohon pitääkin pyrkiä, relaamaan ja nauttimaan, ettei tosielämä unohdu. Mä olen pari kertaa purskahtanut itkuun kun ihana pikkuiseni on jotain tullut sanomaan, ihan vaan sen takia että tää toisentekeminen onkin hankalampaa kuin kuvittelin...pitää tsempata paremmin. Ja muistaa tosiaan relata.

Vausti - sinä taisit todeta, että tämä toisen kohdalla piinailu on onneksi helpompaa. Samaa mäkin ajattelin kun hoito alkoi, ja sit kun siirrettiin heikko parisoluinen niin olin heti sitä mieltä että homma ei onnistu ja että ok, uutta hoitoa kohti. Heti siirron jälkeen (ehkä se lugeilu sekoitti mut) aloin jostain syystä sit kuitenkin pähkimään tilaani liikaa, ja päästin itseni pettymään ja masentumaan, ja musta tuntui, että hoito olikin ikävämpi ja rankempi kuin ykkösen kohdalla. Tuntuikin sit tosi pahalta. Ja sit kun tuntui pahalta, niin olin ihan pettynyt omaan olooni. Se olotila yllätti mut. Mä olin siis ajatellut, että hoito tepsii yhtä hyvin kuin ykkösenkin kohdalla.

Leppis - toivon, että sulla hyvä siirto. Kunhan ois edes sen 4-solua siirrettäessä, niin hyvä merkki. Sulla on ollut mahdoton määrä munasoluja aiemmin, siis 40? Mä äimistelen kaikkien solumääriä (ja aina epäilen, että tarkoittakohan jotkut follikkelien määrää, että eihän munasoluja voi tulla 10 enempää...mutta niin niitä vain tulee). No tää johtuu siitä että mulla follikkeja kyllä tuppaa tulemaan mutta itse munasoluja ei sitten nimeksikään, tai ainakaan minkäänlaatuisia. Viime hoidossa siis saaliina 2 munasolua.

Ritza - toivottavasti sulla olis kaikki kunnossa...ja pieni yhä matkassa...

Piinailijoille plussapuhureita.
 
Heissan! Pikana vain että Krisselin tavoin pp10 ja menkat alkaneet. Eipä tässä, eihän ne tuoresiirrot ole mulla aiemminkaan tulosta tuoneet... Onneks ei tunnelmat ole kuitenkaan ihan suonsilmässä, kun nuo pojat todellakin pitää elämä käynnissä.
 
Meikku: Juu kyllä niitä munasoluja tuli 40 1.Ivf :tä ja niistä sitten 16 alkiota:D... Nyt oli vähän eri tulos. Aika monihan sen on sanonut, että ei sitä tarvita kun yksi hyvä munasolu mistä sitten tulee yksi hyvä alkio !

Vausti: :hug:

Vuokko-75: Voi ei! Ei muuta kun toukokuussa uudella innolla ja paremmalla tuurilla. Pidähän laivalla kivaa:)

Millis: Mitenkäs siellä piinailut sujuu ? Joko testit polttelee ? Tsemppiä testin tekoon ++++

Krisseli79:hug: Toukokuussa parempi onni!!!

Meidän ivf muuttu sit ICSI oli miehen simpat niin hitaita uimaan ja jotain muutakin häikkää oli? Lääkäri sano, että varmaan yksikään ei olisi hedelmöittynyt jos ivf olis tehty. Nyt kun sit tehtiin icsi niin 6 munasolusta hedemöittyi 4 ja kaikki alkiot oli huippuja jeeee!!
1 siirrettiin mikä oli tosi huippu ja 3 meni sit pakkaseen. Huh mä niin pelkäsin että ei siirtoon päästä niin oon kyllä tosi happy.

T: Leppis ja Tiuhti (mä oon 9 edellisestäkin siirrosta nimen antanut niin pakko se on nytkin :ashamed:)pp1 joko saa testata :whistle:
 
Vaustille ja Krisselille tsemppihalaus. Ensi kerralla sitten tärppää.

Leppikselle tsemppiä piiniksiin. Mikäs on olo tällä hetkellä?

Oma olo on edelleen aika oireeton ja lisäksi on ihan kamala flunssa päällä. Huomenna tarttee varmaan mennä lääkäriin kun poskiontelontulehdusta epäilen. Ultraan olis vielä viikko ja se jännittää aikalailla.
 
Siisami: Täälle ei muuta kun kärsimätön olotila! Joka ilta oon yrittänyt juoda pienen lasin punkkua ja yäk mä inhoon punkkua olis ees valkkaria:p On mulla lugeista rinnat arat pah ja pyh oksentelisin edes:LOL:

Silloin kun meidän ekaa lasta yriteltiin niin silloin kans ekan viikon siirrosta otin joka ilta pienen lasin punkkua en tiiä oliko siitä apua vai ei , mutta pakkohan se nytkin on kokeilla :)
pp5 ja haluis jo testata aina ennen oon testannut pp 14 nyt ajattelin pp12 saas nähdä miten käy.

Ritza Hu huu mitäs sinne ? :wave:
kn071: Onko sulla mitään kivempia oireita edes keksittyjä :LOL:

t: Leppis kärsimätön sellainen ja Tiuhti pp5
 
Oltiin tuossa reissun päällä niin en ehtinyt muuta kirjottelemaan... Eli negaan päättyi tuoresiirto, joo. Ei mulla mitään oireitakaan ollut, joten alun innostuksen jälkeen rupesin jo tuota negaa uumoilemaankin. Mutta silti kirpaisi! Pyörittelin monta päivää asiaa päässäni, mietin mikä siinä nyt niin koskee siinä negassa kun perhetilanne on kuitenkin jo "riittävä".. Onko se vaan se että häviää, omalle kropalle, ison kasan rahaa ja unelman? Taas koko lapsen tekeminen on muuttunut niin absurdiksi ajatukseksi, kun kalenterin kanssa piti oikein rueta laskemaan että millon sitä passia lähtee yrittämään että mahdollisesti ehtis vielä uuden hoidon (jos tarvetta ois) tänä vuonna. Toiset ne yrittää 12 kertaa vuodessa ilmasiks, toiset saa yrittää kerran tai kaks ison rahatukun kanssa. Ja näiden ajatusten takia mä haluaisin että meidän projektit ois jo takanapäin, mua kyllästyttää että asiaa miettii haluamattaan, ja sitä, että asia väkisinkin pyörii mielessä piikkien tai lugemössöjen muodossa. Tietenkin oon ikionnellinen siitä että meillä hoidot on tuottanu tulosta suhteellisen helposti ja nopeasti, mutta ei se tätä asiaa poista mielestä kuitenkaan.
Summa summarum, me katellaan kesäkuussa jos pas onnistuis, jos ei, niin sit syksyllä joskus.

Vuokko-75, harmi että teidän hoido loppui tuoresiirtoon. Rentouttavaa Tallinnan-viikonloppua (kelpais mullekkin!) ja toukokuussa sitten ilosin mielin kohti uutta hoitoa!

Meikku, mulla on mennyt ehkä vähän ohi (enkä nyt jaksa kikkailla taaksepäin ettimään), mut minkä ikäinen teidän esikko on? Ootteko nyt pitkään kakkosta tehny?

Leppis, sullahan kävi hyvin hoidon kanssa loppupeleissä?! Ei se alkioiden määrä vaan se laatu! T: nimimerkki Vähillä selvinnyt :) Joko sulla on nipullinen testejä kaapissa? Kärsivällisyyttä vain, ja plussatuulia!!

Mites Siisami, löytyikö keuhkoputketulehdus? Tsemppiä ultran odotukseen!!

Ja Millis tosiaan, miten sulle kävi?

Aurinkoista kevättä kaikille, elämä voittaa taas lumien lähdön myötä...!!!
 
Vausti meillä 2-vuotias ja vois kai ajatella että toista ollaan yritetty siitä lähtien kun menkat alkoi synnytyksen jälkeen syksyllä 2009. Julkiselle soittelinkin jo silloin ja tarkoitus oli aloittaa hoidot loppuvuodesta 2009, mutta käytännössä vasta nyt vuosi myöhemmin pääsin ivf:ään (aikatauluja sotki imetys, julkisen puolen jono, ylläriluomuraskaus ja km). Tästä helmikuun hodosta tuli nega ja nyt pitäs päästä heti uuteen hoitoon. Vuodot on vaan sekaisin. Hitto.
Haluisin tän projektin pikaisesti pakettiin, ehkä ensi vuonna on hoidot nähty. Tää vuosi, ehkä ensi vuoden alkupuolikin pitää tsempata, jos vielä 2-3 hoitoa ehtisi. Sitten varmaan on alettava elää ilman näitä jännityselementtejä. Sun kirjoituksesi osuu niin yksiin omien ajatusteni kanssa - pettyy kroppaansa, rahaa palaa (me mennään nyt yksityiselle, koska julkiselle seuraava hoito taas vasta puolen vuoden päästä), elämä menee ohi kun jälleen palaa näihin lapsettomuusahdistuksiin, kalenterin kyttäilyyn ja työpaikalla salailuun. Mieltä painaa tunne että olen kiittämätön kun lisää lapsia haluan, pitäisi vain nyt tyytyä siihen että on onnistunut kerran, eikä enää avata tätä Pandoran lipasta. Ja tietty fiilikset pulpahtelee pintaan juuri samalla kun ihana rakas lapsukainen testaa omaa uhmaansa :)
 
Täällä taas! En olekaan käynyt täällä kertomassa veritestin tulosta. Oli kemiallinen raskaus valitettavasti. Uutta PASia suunnitellaan kuitenkin jo tähän kiertoon, joten olo ei tunnu niin pahalta.
 
Mitäs piinailijoille kuuluu? LEPPIS, millos testaat?! Eikö sulla jo kohta ole aika? Puuuuh puuuh plussaa sinne.... :)

Millis, plussasitko sinä?!

Ritza, hienoa että pääsit jo uutta passia yrittämään!

Jo melkein kesäkuuta venaileva vausti... :whistle:
 
Hei!

Ollut ihan paska viikonloppu...
pe oli lapsen kasvatuskeskutelu päiväkodilla ja se meni ihan päin seiniä jäi niin paha mieli siitä....
Tänään testasin negan tosi herkällä testillä eli se siitä:headwall:
Meillä on elokuun jälkeen menny niin moni asia perseilleen , että voi kele eikö tää lopu ikinä ??
Ei jaksa enää ei edes itketä tutuu vaan niin raskaalta. Onneks on toi poika ja mies ketkä pitää mut järjissään tekis mieli painua kuukaudeks nukkumaan.
Toukokuussa sit pas:iin jos oon herännyt unilta.

T: Leppis
 
Huh, onpa taas kestänyt tää vastaaminen. Käväisin viikko sitten pari päivää sairaalassa nestetankkauksessa, se vähän helpotti onneksi oloa, ja nyt on ruokakin pysynyt toistaiseksi jo vähän paremmin sisällä *kopkop*. Melkein 3 vuotta tulee ikäeroa tytön ja näitten seuraavien välille. Olen ajatellut, että onneksi näinkin "paljon", ja jospa tämän ensimmäisen sais jo siihen mennessä pois vaipoista. Toisaalta esikoinen on kyllä ollut kaiken ja kaikkien huomion keskipisteenä näinkin pitkään, joten hänelle muutos voi olla rankka... Kaksosraskauden seuranta on äitiyspolilla, joten ei olla pelkästään neuvolan varassa. En tiedä vielä miten usein tuolla sitten käydään, mutta ultria taitaa olla ainakin tavallista useammin. En ole oikein vielä ehtinyt lukeakaan lisää tietoa asiasta, kun tämä koneen ääressä istuminen tuppaa aina pahentamaan oloa.

Vuokko tsemppiä uudelle hoitokierrokselle. Toivottavasti sait Tallinnan reissusta kaiken irti, kuulostaa ainakin ihanalta :)

Kurja negaputki näyttää olevan meneillään. :hug: kaikille! Ja voimia PASien odotteluun! PASeista on mullakin raskaudet alkaneet, joten uskon ja toivon, että uusi plussaputki lähtee käyntiin kesää kohti!

Leppis, onko päiväkodin kanssa hankaluuksia, vai keskustelu vaan tökkii? (Jos saa kysyä). Meillä oli tuo keskustelu tulossa syksyllä, kun sitten päätinkin vielä palata hoitovapaalle, ja todettiin, ettei sitä tarviikaan sitten käydä. Aika samanlaiselta kaavakkeelta se täällä näytti, kuin mitä täytettiin lapsen aloittaessa hoidossa. Mietin ite, että onkohan sillä juuri käytännön merkitystä, kun tuntuivat olevan jatkuvasti ihan tupella siellä, niin että hyvä kun perushoito toimi. Ei siinä paljon ehtinyt lapsia yksilöinä huomata tai vanhempien toiveita :/

Ja just kun meinasin laittaa viestin menemään, huomasin Milliksen uutiset! Mahtavaa, paljon onnea! Tästä se plussajuna lähtee :)
 
Millikselle onnea plussasta ja Leppikselle voimahali.

Meillä oli ultra tänään ja kaksi sydäntähän siellä jumputteli. Nyt täällä ollaan hämmentyneen onnellisia. Meillä kaksosille ja esikoiselle tulee ikäeroa 1 v ja 10 kk jos siis raskaus menee lähelle laskettua aikaa. Taitaa olla aikamoinen hulina tiedossa. :)
 
Moikka!

Täältä ilmoittautuisi uusi palstailemaan, yritän päästä kärryille teidän jutuista.....

Meillä 02/09 syntyneet kaksostytöt ja nyt ihme ihme olisi vielä pikkukolmonen haaveissa (ilmeisesti kaikki rankkuus jo unohtunut) :) Saimme tytöt ensimmäisellä IVF yrityksellä ja syy siihen oli mun munasarjojen tukkoisuus.

Nyt TYKS:issä sanoivat että tekevät tällä kertaa lyhyen hoidon kun viime kerralla oli tullut kystia...nyt on siis kp 23 ja kun menkat alkavat niin soitto hoitajalle. Just soitin eilen ja kysyin että mitäs sitten jos alkavat nyt pe. tai la. kun piikittely ilmeisesti aloitetaan heti, niin sanoi että silloin ei todennäköisesti voida tehdä hoitoa....eli nyt vaan täytyy pitää haarat kiinni sunnuntaihin asti :)

Millikselle ja Siisamille onnea! Teidät nyt muistin kun olen lukenut palstaa!

Maya
 
Heippa!

Täällä taas. Olen pysytellyt poissa palstalta viime negan jälkeen,mutta nyt sitten palailen. Tänään on siirretty yksi alkio, kaikki meidän loput 5 kpl piti sulattaa,että yksi saatiin. Eli pakkanen on nyt tyhjä....peukut siis pystyyn!!!

Ihania plussauutisia ja kamalia nega uutisia täällä taas. Aika tahimista tää on, mutta kaipa kaikella on tarkoituksensa. Voimia meille kaikille!

ReNu pp0
 
ReNu: Toivotaan että se sitkeä sissi jakss nyt tarrata oikein kovaan kiinni ja pysyy matkassa kaikki 9kk.

Maya82: Pääsittekö aloittamaan hoidon?

Itse rupesin taas kaivelemaan palstaa seurakseni lyhyen kaavan ivf:ään joka alkaa ,jos menkat alkaa lauantaina ja jos löydän jostain Cetrotideä- Sekun tuntuu olevan kaikkialta loppu.Niin apteekeistakin kun tukusta. Jos jollain on siis tietoa mistä kyseistä lääkettä voi saada niin tieto otetaan ilolla vastaan.

T0iv0, joka heräilee taas palstailemaan...
 
Heippa vaan kaikille !
Täällä myöskin paluu hoitoihin, yksi alkio pakkasessa. Jännittää miten sen käy, kun mulla on jo valmiiksi sellainen olo että se ei selviä sulatuksesta. Ja meidän hoidot varmaankin loppuu siihen.
Poika on kohta 1v 5 kk. ihanan toimelias pakkaus !!!=)
Huomenna suunnittelu aika VL:ään katsotaan kuinkas käy.
Onko teillä kellään ollut passissa käytössä kortisoni ? Millä annostuksella ja milloin aloitus ?
Hyviä vointeja jo raskautuneille ja tsemppiä yrittäville !:heart:

t. maariaa
 
Ilokseni löysin tämän ketjun, kun taas näihin lapsettomuushoitoajatuksiin palailin. Sopiikos tupsahtaa mukaan joukkoonne?
Toivomme toista lasta. Ensi viikolla menemme tapaamaan samaa lääkäriä, jolla ollaan asioitu aikaisemmin. Jännä, miten tuntuu, että samoja tunteita alkaa taas pulputa pintaan - niitä mitä silloinkin oli, kun esikoisen kohdalla odottelujen jälkeen lähdettiin tutkimuksiin ja sitten hoitoihin jne. Oletin, että olisin nyt jotenkin tyynempi kuin ekalla kerralla, mutta taitaa olla toisin.
Ahdistaa ihan helvetisti! Vielä tässä pystyy oman päänsä kanssa kestämään, mutta sitten tuntuu, että menee hermot, kun "pitäis" olla ulkopuolisille tilivelvollinen omista asioista kuten just noista "Annatteko tulla pikkukakkosen heti putkeen" -lässytyksistä! Eilenkin yks kaveri kyseli noita hommia suureen ääneen kahvilassa, ja kun jotain hätäisesti mumisin vastaukseksi, hän kovensi kysymystään ja kajautti: "Niin että käytättekö nyt jotain ehkäisyä vai miten?"
Mitähän v****a se sille kuuluu?! Huhhuh...
Ei olla puolison kanssa koskaan jaksettu noita ulkopuolisten päänaukomisia, joten ollaan pidetty koko homma omana tietonamme esikoisen kohdalla, ja niin aiotaan tehdä vastaisuudessakin. En jaksa kenenkään tuttavani uteluja, kun niitä tulee jo muutenkin tarpeeksi enkä jaksa kenenkään voivottelua / neuvoja / sääliä / yms.
Eli mulle tämä teidän ketjunne on todella tärkeä tuki. Vain te, jotka kellutte samassa veneessä voitte ymmärtää näitä juttuja. =)
 
Kurkistinpas tänne, mutta en ihan vielä ainakaan aio jäädä! :)

Meillä on nyt 9 kk:n ikäinen aivan mielettömän ihana poika. 1. IVF:n 2. PAS tärppäsi meillä ja kaksi alkiota olisi vielä pakkasessa. Mulla on hirmu ristiriitaiset olot tulevan suhteen. Toisaalta olen niin järkyttävän onnellinen siitä, että olemme tämän yhden saaneet ja olen enemmän kuin tyytyväinen siitä. Niin kauan sitä tuli ajateltua, että jos sen yhdenkin saisi... Mutta toisaalta, kyllä toinen lapsikin olisi enemmän kuin tervetullut meidän perheeseen.

Suurimmat ristiriidat päähäni aiheuttaa se, että melkein kuolin synnytykseen. Mulla oli vaikea raskausmyrkytys, jonka takia jouduttiin kiireelliseen sektioon ja siinä tuli komplikaatioita. Olen käynyt TAYSilla jälkeenpäin juttelemassa tapahtuneesta ja sieltä sanottiin, että on todennäköistä, että raskausmyrkytys tulee myös toisessa raskaudessa. Yleensähän se ei ole, mutta koska minulla se oli niin paha, tilanne on toinen. Mutta on kuulemma myös todennäköistä, että toisella kertaa se ei olisi yhtä vakava, mutta sitäkään ei tietenkään kukaan lupaa. Joka tapauksessa, jos vielä raskaudun, olen erityissairaanhoidon seurannassa alusta asti. Raskautuminen ei kuitenkaan missään nimessä ole kiellettyä tai edes mielellään vältettävää, paitsi nyt vuoden ajan synnytyksestä.

Mutta joo, mielessä pyörii nyt arvatenkin, että jos vielä raskaudun, niin käykö tällä kertaa vielä köpelömmin. Ja että aiheutanko toisen lapsen "ahnehtimisella" sen, että poikani joutuu elämään ilman äitiä...

No, näitä asioita minun ja meidän on vielä paljon työstettävä. Aikaisemmin meillä on ollut puhetta, että käytämme ne kaksi pakkasalkiota. Nehän ovat meidän ikiomia, enkä osaa ajatella, että ne heitettäisiin jonnekin roskiin. En usko, että kokonaan uuteen, kokonaiseen IVF-hoitoon lähdemme.
Pakko palata kertomaan meidän tarina. Eli noin kuukausi sitten, kun poikamme oli 1 v 4 kk, ensimmäisen kerran tuli mieleen, että nyt voisin olla halukas harkitsemaan klinikalle paluuta. Sovimme, että soitamme sinne ja varaamme jutteluajan. No, sitä soittoa emme ehtineet koskaan tehdä, kun olinkin jo raskaana. Luomusti. Nämä on näitä juttuja, joita olen kuullut, mutta joihin en suoraan sanottuna ole koskaan uskonut - en ainakaan omalla kohdallani.

Olemme hämmentyneitä, Onnellisia ja edellä kertomastani johtuen toki hieman pelokkaitakin. Mutta näin kaiken ilmeisesti oli tarkoitus mennä, joten yritän olla luottavaisin mielin. Ihme! =)

Tsemppiä kaikille!
 
Moikka kaikki pitkän hiljaiselon jälkeen!

Täällä taas harkitaan hoitoihin lähtemistä. Maaliskuun lopulla olin sitä mieltä, että heti huhti-toukokuun vaihteessa lähtisin uusintakierrokselle. Pakkasessahan ei ole mitään, kun viimeksi kaikki otettiin sulaamaan ja aiottiin jatkokasvattaa alkioita, mutta eihän ne raasut kasvaneet.

Viime viikolla alkoi menkat enkä sitten jaksanut edes ajatella hoitorumbaa. Meillä on maatila, joten tämä aika vuodesta on ihan hullua kiirehtimistä ilman klinikalla ravaamistakin. Päätettiin, että jos seuraava kierto alkaa sopivasta kesäkuun alkupuolella siten, että ehtisin ennen juhannusta siirtoon, niin sitten aloitetaan hoidot. Ja jos ei, niin katellaan sitten elokuussa uudestaan.

Onnea soleilille ja tsemppiä piinailijoille ja muille hoidoissa oleville! Aurinkoista toukokuuta kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Heissulivei täältäkin! Mitäs kaikille kuuluu? Onko toukokuun passilaiset päässeet jo vauhtiin?
Soleille onnea plussasta, on voinut olla iso ylläri! Kaikkea hyvää tähän raskauteen!!
Vuokko, kuulostaa hyvältä mitä kirjotit., että yhtäkkiä vaan tuntuu siltä ettei Nyt olekaan sopiva hetki tehdä mitään hoitojen eteen, ja on vielä sinut asian kanssa. Jännää, että kaiken tämän säädön keskellä tuokin on vielä mahdollista. :) Mulla on toisaalta samat ajatukset nyt tän kesäkuun passin kans, että voisin jättää sen syksyyn niin ainakin sais takuuvarmasti nauttia kesästä täysillä! Elämä on muutenkin helpottunut nyt niin kivasti kun pienempikin osaa jo kävellä ja nukkuu vain yhden päikyt. Mutta mutta, jos tuleekin nega, niin haluan sen saada nyt ennen syksyä, joten kai se pitää lähteä yrittämään. Voihan siinä käydä niinkin että ovisplussa tulee vääränä päivänä ja pas siirtyy siitä syystä.
Uskallanko, tervetuloa joukkoon, samoin kuin maariaa! Mites meni maariaan suunnittelukäynti? Tuleeks pas luonnolliseen kiertoon? Mä en tiedä tuosta kortisonista mitään... Joko Uskallankolla oli tapaaminen lääkärin kans? Minkälaista hoitoa te ootte aiemmin saaneet? Nuo utelut on ollu ihan syvältä. Mä oon aina vastannut jotain että valitettavasti se ei taida meistä olla kiinni/tulee jos luoja suo, eikä sitten ole tullut lisää uteluita. Tosin meillä ei kamalasti udella "lähipiirissä" muutenkaan.

T0iv0, saitko cetrotideä? Miten TAAS voi olla ongelmaa? Mitä ReNulle kuuluu piinapäiviin? Entä Maya, Leppis? Kirjotelkaahan kaikki jos saatais taas vähän eloa tähän pinoon!!

(.) Mä tikuttelen tän kierron ovista parhaillani, ja sitten vaan odotellaan menkkoja ja klinikkakäyntiä ja seuraavaa ovista ja mahd. passia. Pakko tikuttaa että on edes joku taju omasta kierrosta, en ole siihen juuri paneutunut synnytyksen jälkeen... Luonnolliseen kiertoon ois pas taas tarkoitus tehdä. Ja toiveethan on korkealla, sillä meidän molemmat lapset on pas-lapsia... Ja pakkasessa odottelee kaksi eskimoa yhteen olkeen laitettuna.
 
Kiitos vausti. :) Aiempia hoitoja on olleet IUI, sekä kaksi IVF:ää, joista jälkimmäisestä saimme pojan 07/10.
Tällä kertaa toimintasuunnitelmana pas luonnolliseen kiertoon. Kiitos, kun kerroit omista pas-kokemuksistasi / onnistumisistasi. Sain heti positiivista voimaa! Hyvää tikuttelua sinulle!
 
Pistelyt aloitettu maanantaina gonal-f annoksella 150 iu...Ja perjantaina sitten käynti polilla ja silloin mukaan olgalutra jarruksi, kun cetrotidea ei saatu. Täytyy toivoa että sieltä edes muutema munis kasvaisi. Muistaakseni viimeksikin yhtä pieni annostus lääkkeessä ja saatiin vain kolme munista joista vain yksi hedelmöittyi ja jakautui ja on nyt kohta 1,5v. Haluaisin että niitä saisi vähän pakkaseenkin ettei ihan näin rankkoja hoitoja tarvitsisi aina tehdä, mutta toivottavasti tohtori tietää mitä tekee...

Maaria: Mites suunnittelukäynti meni?

Soleil76: Hurjasti onnea luomuylläristä ja suojelusenkeleitä pikkuisen matkalle kohti maailmaa.

Vautsi: Eli meneekö sun pas kesäkuun puolelle vai miten? Toivotaan että pääset siihen pian ja kaivattu tulos tulee.

Uskallanko: Milloin teille on kaavaitu siirtoa?

Onko teistä joku nähnyt tuon dokumenttielokuvan: Hiljaa toivotut?
Olisi kiva tietää mietteitä joita se herätti ja hieman enemmän sen sisällöstä.
Pohdin kovasti tilaisinko sen tuolta simpukan verkkokaupasta...

-T0iv0-
 
Juuh täällä ollaan :wave:

Ooon vaan taustaillut ja käynyt lukemassa juttuja....
odottelen, et menkat alkais niin sais aloittaa lääkityksen ja sit pääsis siirtoon n. parin viikon kuluttua niin jos alkiot selviää sulatuksesta.
Meillä on ollut 8 kertaa pas luonnolliseen kiertoon ja nyt on ekaa kertaa lääkkeellinen pas. Tays:ssa tehdään kaikki pas:it lääkkeellisinä et pääsee sit siirtoon varmasti ainakin näin mulle sanottiin noo tuleepa koettua tämäkin lääkitys hoh hoijaa.

T0iv0: Tsemppiä ja toivottavasti tulis hyvä saalis :D On nää hoidot yhtä piinaa....

Uskallanko: Koska sulla pas ? Ajattelin vaan et osuuko meillä yhtään sama aikataulu ?

vuokko-75 Tsemppiä! On nää hoidot niin rankkoja, et todellakin kannattaa miettiä missä välissä jaksaa / ehtii rampata lekurissa

Soleil Onnea Onnea =)

T: Leppis
 

Yhteistyössä