Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Neitoperho, sumut oli tarkoitus aloittaa juurikin kp21 eli lauantaina, mutta sovittiin nyt, että aloitan jo huomenna. Hoitaja oli sitä mieltä, että 5 päivää sumuja ennen kuukautisten alkua riittää ja viimeksi mulla sumut siirsivät menkkoja muutaman päivän myöhäisemmäksi. Mulla tosiaan ovulaatioplussa tuli kp11, mutta eilen ultrassa selvisi, ettei munarakkula ole oikeasti puhjennut. Sen takia en nyt yhtään tiedä, onko tästä tulossa lyhyt vai mahdollisesti todella pitkä kierto. Tuntemukset on sellaiset, että menkat voisi olla tulossa, mutta ei vaan voi tietää. Juttelin tänään hoitajan kanssa, mutta ehkä pitäisi vielä soitella lääkärille soittoajalla. Voisi samalla vielä kysellä tuosta kortisonista. Hoitaja sanoi, että unettomuus ja ylivireys on tyypillisimmät sivuvaikutukset ja minä kun olen muutenkin jo melkoisen uneton.
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan kaverit!

Jospa mäkin täältä taustalta hyppäisin taas vertaistuen keskiöön. Tänään oli vihdoin km:n jälkeinen pas-suunnittelu. Limis reilu 8mm ja oikealla 16mm folli. Jospa sitten ensi viikolla jo siirtoon.

Lääkäri "houkutteli" gonapeptyl-tukitutkimukseen mukaan. Eli luomukiertoisen passin jälkeen annetaan pistos, jos satunnaisotannalla siihen ryhmään pääsen/joudun. Ja toivottavasti pääsen, koska kaikki uudet kikat on nyt tarpeen. Lisäksi juteltiin siitä vaihtoehdosta, että jos tällä normisysteemillä (jolla siis esikoisen tuoresiirron jälkeiset 9 huurunenua siirrettiin vuosi sitten keväällä) tulosta ei saada, tehdään seuraavassa kierrossa lääkkeellinen ohjaus, sulatetaan koko jäljellä oleva pakastin ja jatkoviljellään koko porukka. Jospa sieltä se helmi sitten paljastuisi. Nyt kaikki 8 on 2-päiväisiä, joista 5 on toppia ja loputkin ok.

Että ei muuta kuin ovisplussan bongaukseen.

F kp12
 
Tulevat hoidot:

joku_raja…...….........1.ICSI....... .............................huhtikuu 2014
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 3. PAS...……………...........huhtikuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........…...huhtikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA 1.PAS.......….…..…..huhtikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...…..huhtikuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
Kirsi76................... 2.IVF 1.PAS............................maalisk uu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................maalis-huhtikuu 2014
Hippu*.................. 1. IVF 1. PAS...........................maaliskuu 2014
Lempiviola..............1.IVF........... ..........................maaliskuu 2014


Piinailijat:......................Testi:

Joseliini..........................24.3.
Kirsi76...........................8.4.
Hippu*..........................8.4.

Plussanneet:.................Plussauspv:

Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Tulevat hoidot:

joku_raja…...….........1.ICSI....... .............................huhtikuu 2014
Ciram.........……….....4. ICSI .........………………............k esäkuu 2014
Melinda84......……....2. ICSI 3. PAS...……………...........huhtikuu 2014
Aleksa2…………..….....2. donor-IVF…………………........…...hu htikuu 2014
jauhopeukalo………....4.ICSI+TESA 1.PAS.......….…..…..huhtikuu 2014
Iitu78…………2.luovutettu munasolu -hoito, 1.PAS...…..huhtikuu 2014
Neitoperho..............4.ICSI.......... . .......................maalis-huhtikuu 2014
Kirsi76................... 2.IVF 1.PAS............................maalisk uu 2014
Hattivattinen...........1. IVF 1. PAS .........................helmikuu 2014
Frangipani...............1. IVF 1.PAS...........................maalis-huhtikuu 2014
Hippu*.................. 1. IVF 1. PAS...........................maaliskuu 2014
Lempiviola..............1.IVF........... ..........................maaliskuu 2014
Joseliini.............,....1.IVF 2.PAS
...........................huhtikuu 2014

Piinailijat:......................Testi:


Kirsi76...........................8.4.
Hippu*..........................8.4.

Plussanneet:.................Plussauspv:

Armi74...........................26.2.
Tamtam.........................14.2
Popcorn78......................7.2.14
ChocolateBox..................4.2.14
 
Hipulle myös onnea siirrosta ja tsemppiä piinapäiviin!

Täällähän ihana "kuhina" näin kevään kunniaksi. Jospa saatais oikein plussa suma loppukevääksi :)

Mäkin pääsen heti uuteen siirtoon, jos vaan ei menkkojen aloitus veny. Sovittiin et kokeillaan pas lääkkeelliseen tälläkertaa. Ja Melinda: mulle hoitsu sanoi, et aina ei siirtoon päästä mut hyvin usein. Eli sulle sattu kyl puhelimeen elämäänsä kyllästynyt hoitaja.
 
Hei Kaikille! On ihan pakko tulla kertomaan aivan uskomaton juttu! Olin tässä ketjussa mukana syksyllä, ja joulukuussa hedelmöitysklinikan ylilääkäri kehoitti keskeyttämään hoidot omilla sukusoluilla, koska mun munikset on niin vanhat ja huonot, ja ehdotti luovaria. Jäätiin sitä sitten miettimään. Selvitettiin klinikoita Iitun malliin. Nyt kuitenkin olen raskaana!!!:confused: aivan uskomatonta! ja luomuna!?! meneillään 5+2. jätin tapani mukaan testaamatta, kun pelkäsin negaa, mutta kun tätiä ei kuulunut, niin extempore pissasin purkkiin, ja siinä se oli. Oltiin siis jo TÄYSIN luovuttu koko hommasta, ei tosin käytetty ehkäisyäkään, eikä seurattu ovista, koska mun raskautumismahdollisuus piti olla alle promille. No tässähän on vielä vaikka mitä edessä tämän homman kanssa, mutta nyt ollaan vaan tuijotettu toisiamme silmät ymmyrkäisenä hämmästyksestä ja hihitetty.

Joten toivoa kai kuitenkin on.

Toivon sydämestäni teille kaikille plussatuulia ja tarrasukkia!
Onnea myös kaikiile plussanneille, mahtavaa, että viimein on tärpännyt Popcorn, Armi ja muut.
 
  • Tykkää
Reactions: Sussuanna
Wau tiiku! Ihan mahtava uutinen! Todella paljon onnea teille <3

Joo ärsytti se hoitajan kommentti, mut pitää ajatella, että on luultavasti viimeisiä yhteydenpitoja Naikkarille. Tää viimenen siirto vielä ja sit paperit (luultavasti) Dextraan. Mulla siis yks nelisoluinen 2-päivänen alkio pakkasessa. Sama kun tää edellinenkin. Toivottavasti limis kasvais paremmin tässä tulevassa pidemmässä kierrossa. Ihan surkeet menkatkin oli nyt. Normaalisti vuodan runsaasti, kivuliaasti ja varmaan 3 kiloa verisiä limaklönttejä (ällöä, sori). Nyt en joutunut edes käyttämään särkylääkkeitä enkä jyväpussia. Tuskin sain edes tampooneja käytettyä. Onko jollain muulla käynyt näin?

Tosi monella siirto huhtikuussa! Ootteko laskeskellu minä päivänä se suurimmalla todennäkösyydellä olis? Onkohan kenelläkään samaan aikaan mun kanssa? Pääsis jännittämään yhdessä :D Mä laskiskelin, että jos kaikki menee hyvin niin siirto olis 7.4. maanantaina.

Joseliini jatkoitko lugeja vielä negatestein jälkeen?

Melinda kp5
 
Viimeksi muokattu:
Onnea kovasti Tiiku :) Toivotaan, että masuasukki pysyy kyydissä loppuun asti!

Melinda: Mä laskeskelin et mulla siirto vois osua huhtikuun 11 päivä. Ärsyttää kun luulin et en pääse seuraavaan siirtoon vielä, koska mein klinikalla pitää aina olla välikierto ja sen takia otin vielä ti aamuna Lugen. No nyt pääsenkin poikkeuksellisesti heti ja odotan menkkoja kun kuuta nousevaa. Tosin ne jo vähän ilmottelee itsestään... Mulla myös on Melinda pakkanen tyhjä tämän jälkeen, joten mennään suoraan tästä yksityiselle jos ei onnistu nyt. Julkisella pystyttäis jatkamaan vasta elokuun lopulla/syyskuussa.
 
Paljon kuhinaa, kiva:)
Frangipani, kiva että pääset pian uuteen yritykseen!
Tiikulle mieletön onnenhalaus luomuplussasta!!
Melinda, mulla oli sen ekan siirron jälkeen ihan onnettoman niukat menkat ja sitte seuraava kierto ihan superpitkä.
Mutta jee, kierto alkoi kun nakutetusti tänään! Huomenna nollaultra ja sitte alkaa progynovat viikonloppuna jos kaikki ok. Ja meillä siis arvioitu siirto ma 14.4 eli tasan viikko Melindan perässä:)
 
Tiikulle onnea paljon luomuplussasta! Olen oikeesti ilonen puolestanne :)

Eilen selvis ett samassa pilates-ryhmässä oleva on raskaana. Eilen oli hänen viimeinen kerta ku alkaa olla jo niin pitkällä eli olisko puolivälissä no heti tuli mieleen ett oisin itekki nyt samassa vaiheessa jos ois syksyllä onnistunu. Itkuu piti niellä. Tuli ajateltua eri vaihtoehtoja joita en edes ääneen sano ku en niihin pystyisi kuitenkaan.

Mut kyllä oon tullu siihen tulokseen ett jos naisen hormoonitoimintaa ei olisi niin ei ihminen olisi näin runsaslukuinen. Meilläkin on yksi voimakas uhma alkamassa ja siitä huolimatta haluan toisen lapsen :D ja kun asiaa pitemmälle miettii voisin haluta vielä lisääkin. Taitaa vaa halut ja todellisuus kulkea hieman eri reittejä : /

Jospa täältä suosta noustais vielä...
 
Helou. Ei ollut aamun ovistikussa vielä kahta kunnon viivaa, joten taitaa mennä siirto huhtikuun puolelle.

Onnea Tiikulle plussasta <3 Muistan sut kyllä syksyltä. Ihmeiden aika ei ole ohi, mutta minut ne ainakin on kiertäneet. Armille myös isot onnittelut, mitähän sulle kuuluu nyt?

Tsemppiä piinailijoille, saankohan mä ollenkaan piinaseuraa ens viikolla?
 
Frangipani, mä täällä taustalla väijyn. ;) Toivon sulle NIIN paljon onnea seuraavaan yritykseen, sormet ja varpaat on ristissä! Mulla on huonovointisuus vähän vähentynyt, mutta väsymystä pukkaa ja iltaisin on kylmä. Eka neuvola huomenna, nt-ultraa pitäis pikkuhiljaa varailla. Meillähän olis mahdollisuus istukka- tai lapsivesinäytteeseen joka tapauksessa, mutta miehen kanssa päätettiiin, ettei mennä, ellei seuloissa ole mitään huolestuttavaa... Ei kai se nyt uudestaan kohdalle VOI osua???

Kirsille ja Hipulle jaksuja piinailuun! Nyt onkin paljon hoitoja alkamassa, toivon kaikille onnea matkaan ja jouluvauvoja(?).

Armi (8+4)
 
Kiva kuulla susta Frangipangi! Toivottavasti pääsette piakkoin siirtoon.

Tiikulle onnittelut ihanasta yllätyksestä ja onnea matkaan! :heart:

Tsemppiä Jauhopeukalo ja toivotaan, että pääsette siirtoon! Eilen selvisi, että lapsen muskarissa mä oon nyt sitten ainoa äiti, joka ei oo raskaana. Huoh, mistä näitä sikiää. Jotenkin tähän alkaa kyllä jo tottua.

Jee, täällä on kp1! Ellei siis mitään ihmeitä tule, keretään kuin keretäänkin tehdä hoito ennen pääsiäistä :) Tosin mun pessimisti puoli muistuttaa, että mun munasarjat voi kyllä olla sellaisessa horroksessa, ettei ne herääkään heti ja hoito siirtyy vielä sinne asti... Miten niin en osaa olla stressaamatta :LOL: Siirron päivämäärää en oo uskaltanut laskeskella, kun omaan tapaani pelkään hoidon pieleen menemistä vielä moneen kertaan ennen kuin sinne päästään. Mutta pääsiäisen tienoilla kuitenkin olisi, jos on.

Taidetaankin mennä Iitun kanssa samaa tahtia. Mulla alkaa Pergoveris viikonloppuna. Hiukan ihmetyttää, kun meidän klinikalla ei tehdä nollaultraa ollenkaan! Mut siis ultrattiin viime viikolla, eikä kystavaaraa ole, mutta mitä jos ei Synarela olekaan toiminut toivotusti? Kuulemma vuoto on merkkinä siitä että sumut toimivat, mutta eikös se vuoto tulisi joka tapauksessa? :O No, päätin että tällä kertaa en kyseenalaista ihan kaikkea, vaan meen niin kuin on ohjeistettu ja toivon parasta. Säästääpähän ainakin sen 150€. Ekassa ultrassa se sitten kai viimeistään selviää. Hiukan ihmetyttää myös, että sumujen annos puolittuu jo tänään, vaikka pistokset alkaa vasta ylihuomenna. Eikös ne lähde sieltä kasvamaan tässä välissä...? Ehkä ne tietää mun mututuntumaa paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
Neitoperho, mulla kp2 joten samassa mennään!! Oli kyllä karseeta käydä ultrassa kun vuosi ku seula! Lääkäri hieman ihmetteli ajankohtaa ja samaa sanoi labroista jotka pyysin, että vähempikin riittäisi..Mutta kaikki oli onneksi ok ja sunnuntaina alkaa sitte limiksen kasvattelu. Jee.
 
Onnea tiiku13 luomuplussasta, ihana kuulla tuollaisista "ihmeistäkin"! :)

Kivaa tosiaan kun täällä alkoi kevätkuhina, juur tossa katsoinkin että maaliskuussa ei tullut yhtään plussaa, jospa huhti- ja toukokuussa tulis sit senkin edestä? :heart:
Tsemppiä hirmuisesti kaikille tuleviin koitoksiin!

Hippu* pp2 (miksi tää aika ei kulu?)
 
tiikulle paljon onnea!! Hyvä että meillä vanhentuneilla munasarjalaisillakin voi olla vielä toivoa :) Millaisia arvoja sun "vanhat ja huonot" munikset antoi labroissa?

Melinda, mulla saattais olla punktio ja siirto 7.-12.4. viikolla, olettaen että saadaan munasarjoissa jotain kasvamaan.

jauhopeukalo, tsemppiä, toivottavasti pääset siirtoon. Musta tuntuu että mahallisia vilisee nyt joka paikassa...

Iitu78, mulla myös tänään kp2 :) Aloitan tänään ekan IVF-stimulaationi, 300iu Gonal-F annos odottelee iltaa.

neitoperho83, kiva kun sullakin on stimulaatio alkamassa kun suurin osa taitaakin tällä hetkellä mennä pakkaspuolelta.

Liittyykö toi nollaultra pitkään kaavaan ja/tai PAS:iin vai kaikkiin näihin hoitoihin...? Mulla ei nimittäin myöskään ole ultraa ennen kuin ensi tiistaina (kp7). Viimeksi kävin kuukausi sitten polilla.
 
Joo siis tälleen keväällä tuntuu ett joka puolella on maha pystyssä oleva nainen jos kaupungissa käy. Itse onneksi olen vähä syrjemmästä nii täällä ei nii paljo niihin törmää...

Lempiviola tehdäänkö siulla IVF pitkällä kaavalla? Siinä tuolla 0-ultrapäivällä ei oo nii kiire koska oletus on ett keho on sammunu. Lyhyessä kaavassa pitää vähä nopeemmin käydä. PASsissa ei meijän polilla 0-ultraa ole, ainakaan jos luonnonkiertoon tehdään.

Tajusin eilen ett seitsemän viikon harjoittelusta on jäljellä puolitoista viikkoa. Kylläpä aika meni nopeesti!
 
Viimeksi muokattu:
Lempiviola: juu, pitkään kaavaan tuo nollaultra liittyy. Lyhyessä nollaultraaa ei oo ja eka seurantaultra oli vasta usean pistelypäivän jälkeen. Eli mun käsittääkseni "nollaultrassa" olisi tarkoitus tarkistaa, että edellisen kierron aikana aloitetut sumut on nollanneet hormonitoiminnan. Mutta ei se kai sitten niin justiinsa oo...? Taidan kyllä pyytää jonkun ultran ensi viikolla (ohje on muistaakseni vasta 8-10 pistopäivän jälkeen), että en turhaan pistele viikkoa, jonka jälkeen todetaan, että siellä kasvaakin taas vain yksi folli, jos sumut ei oo toimineet toivotusti.
 
Tästä on varmasti ollut aiemmin puhetta mutta kysyn taas, että millaisia oireita teillä on siirron jälkeen ollut? Mulla oli nyt parina ekana päivänä sellasta pientä outoa paineen tunnetta alamahalla, tänään ei enää ole tuntunut sitä mutta pienen pientä "muljuamista". Muutenkin maha tuntuu oudolta. Voi olla että sen kuvittelenkin mutta toi paineen tunne oli sen verran outoa että sitä en voinut kuvitella!:D Kiitos jos jaksatte kertoilla omia kokemuksianne!

Entä tietääkö joku koska siirretty alkio kiinnittyy jos on kiinnittyäkseen, viikon päästä siirrosta suunnilleen vai?
 
Hippu, jos en paljon väärin muista, alkio kiinnittyy 6-10 vrk ikäisenä. Riippuu siis siitä, minkä ikäinen alkio on siirretty =) Esikoisesta sain ihan selkeän hermopinteen keskellä yötä ja se ajoittui tohon ajankohtaan. Tästä jälkimmäisestä keskenmenneestä en noin selkeää "oiretta" havainnut, mutta kyllä se paineen tunne vatsassa jatkui testipäivän ylikin. Molemmat oli tuoresiirtoja, joten kyllähän niitä tuntemuksia munasarjoissakin oli vaikka muille jakaa... Mutta hyvältähän tuo kuullostaa! ;)

ON. Tämän aamun liuskatesti näytti ihan kummia, kaksi keskenään yhtä tummaa, mutta yleisväritykseltään kuitenkin jotenkin hailukkaa viivaa. Tein sitten hätäpäissäni myös digin samasta kupista ja se näytti negaa. :confused:

katso liitettä 19511

Liuskat vasemmalta siis ma->pe. Ja tiedän, digiä ei sais avata, mutta avasin kumminkin. Sielläkin oli kaks tasavahvaa (hailukkaa) viivaa. Tai no jos oikein tihrustaa, niin ehkä se testiviiva oli haaleampi.
Äsken soittoajalla klinikalle sain ohjeet testata neljän tunnin pissasta uudelleen. Jos on negaa, testi vielä huomenna ja jos sekin negaa, niin ilmeisesti oli kuitenkin plussa, joka meni (salamana?) ohi. Jos iltatesti onkin plussaa, niin hyvä tietty niin. Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että tiistaina päästään siirtoon.

Miksi ihmeessä tän täytyy olla aina näin hermoille käypää touhua? Mulla menee järki. Taas.
 
Lempiviola, mulla oli nollaultrat myös silloin IVF hoidoissa, katsottiin että munasarjoissa hiljaista. Ja nyt siis eka pas tulossa. Kiva kun tuli taas joku joka ehkä piinailee samaan aikaan.
Frangipani, kuulostaa kyllä hermoja raastavalta tuo ovis bongailu, ite en ole siihen ikinä joutunut..mutta kiva kun sulla pian siirto!
 
jauhopeukalo, siis nimen omaan lyhyt kaava menossa...

No nollaultraa ei kuitenkaan nyt ollut, tiistaina sitten näkee miltä näyttää.

Iitu78, hyvin sanottu että "ehkä" piinailee, ei tässä kyllä yhtään tiedä miten käy.

Frangipani, äh tiedän niin tunteen noiden ovistestien kanssa, vaikken PAS:ia varten niitä olekaan käyttänyt. Mulla ei ole ikinä ovistestit toimineet niin kuin pitäisi. Tsemppiä! Miltä illan ja tämän aamun testit näyttivät?

Oma napa: Ensimmäiset kaksi shottia Gonal-F:ää pistettynä. 300IU on ihan törkeä määrä pistää kerralla! Ja lääke haisee pahalta... Puregonista en muista tällaista hajua. Mitään sivuoireita en ole vielä huomannut, munasarjoja ehkä vähän nipistelee.
 
Miksi aika ei kulu?
Jos jonkinlaista oiretta on, alamaha turvoksissa ja hellä, selkää jomottaa, itku on herkässä ja vessassa saa rampata jatkuvasti kun tuntuu että rakko on jatkuvasti täynnä. Harmi vaan että oireet voi ihan hyvin johtua puhtaasti noista lääkkeistä. Mites Hipulla menee?

Kirsi pp5
 
Kirsi, saman kysymyksen ääressä täällä painin!:D Kuulostaa hyvältä että ylipäänsä on oireita! Mulla oli tosiaan parina ekana päivänä sitä paineen tunnetta ja nyt eilen ja tänään ollut "sisäinen hiki"! Sellasia kuumia aaltoja... Mut ei juuri muuta, valitettavasti:( Mieli vaihtelee vartin välein testaamisajankohdasta, jojoilen ensi tiistain ja lauantain välillä. Koska sä meinasit uskaltautua testaamaan Kirsi?
 

Yhteistyössä