PaLSTATOHTORIT ja muut, nyt äkkiä apua!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Voihan itku :(
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Voihan itku :(

Vieras
Kävin tänään neuvolassa, LA ollut jo joten vauva syntyy hetkenä minä hyvänsä. Nyt on vain käynyt niin ikävästi, että mulla ollut useasti raskauden puolivälin jälkeen hiivatulehdus. Kerran oli niin pahana, että menin lääkärinkin. Silloin lääkäri vain käski käyttää Canestenia ja sen emätinpuikon. No, tein työtä käskettyä ja hetkeksi oireet katosivatkin. Mutta nyt etenkin loppua kohden kutina vaivannut useammin ja kysyinkin neuvolasta voiko tuosta voiteen käytöstä olla jotain haittaa kun sitä niin usein olen joutunut laittamaan. Th vaan sanoi että pitkäaikaiseen käyttöön sitä ei ole tarkoitettu. Selitin että olen aina muutaman päivän sitä laittanut 2 x vuorokaudessa ja oireet kyllä loppuneet nopeasti joten muutaman päivän jälkeen olen lopettanut käytön. Muistin ohjeet siis väärin, kotona sitten tarkistin että sitä voidettahan tulee laittaa viikon, niin ettei oireita ole 3 päivään! Olenko nyt voinut aiheuttaa tuolla rasvauksella jotain vauvalleni, pitääkö mun soittaa johonkin äitiyspolille ja kysyä sieltä vai mitä teen? Masentaa nyt ihan kauheesti ja synnytyskin pian edessä. Edelleen on kutinaa, enkä tiedä kannattaako taas rasvailla :(
 
tuskin olet saanut mitään pahaa aikaiseksi :) se voide on tavallaan paikallishoitoa, tokihan sitä saattaa päästä emättimen limakalvoille, mutta ei siitä haittaa vauvalle ole! minusta hoitamattomassa hiivassa on enemmän haittaa vauvalle ja sulle ittelles kuin se että oot sitä hoitanu.. vaikkakin vähä väärin! niin ja saahan sitä emätinpuikkoa käyttää koko raskauden ajan, niinku voidettakin :)
 
Viimeksi muokattu:
Ärsyttää kun neuvolalääkärissäkin otin asian puheeksi aikaisemmin, eikä hän sanonut asiaan juuta tai jaata. Kysyi vaan auttaako rasva ja sanoin että auttaa. Ei käskenyt käyttää sitä tablettia. Se toinen lääkäri terveyskeskuksessa joka käski käyttää níin käski käyttää myös asetinta, ja sitä asetinta ei saa käyttää raskausaikana.
 
Ostin nyt sitten th:n suosituksesta Femiflor nimistä lääkettä joka otetaan suun kautta mutta ilmeisesti pitää myös samaan aikaan käyttää jotain paikallishoitoa. Onkohan äippäpoli oikea paikka kysyä neuvoa kun terveyskeskuksesta ei saa mitään kunnon vastauksia näköjään?
 
Moimoi!

Itellä hiivan liikakasvua, aiheuttaa välillä pahojakin oireita. Jokin aika sitten lopetin täysin sokerin & valkosen vehnän syönnin ja söin Candida Forte -luontaistuotekuurin. Ja tsädäm! hiivaoireet loppuivat ja tuntuu niin kuin hiivan yliote kropastani alkaa hellittää. Suosittelen, vaikka tarviikin itsehillintää. (Itsehän kropastasi päätät, onko sokerittomalla olo terveyden arvoista vai ei ;) )
 
mitä jos vaan nyt hakisit kunnon hiiva kuurin apteekista ja käyttäisit sitä niin kuin ohjeessa kerrotaan. ota mieluummin niitä puikkoja ne saa paikoilleen ihan sorminkin ei tartte mitään asettimia tms. aina kannattaa ottaa kuuri loppuun asti ja lukea ne ohjeetkin miten niitä lääkkeitä käytetään.
Toi femiflor on pelkkä maitohappobakteeri valmiste se ei sun hiivaas poista.
 
Synnytät ET:n

tumblr_lx89q2shaZ1qic8pr.jpg
 
Toivottavasti hra Majuri vähän ajattelet, sairas olet jos tuo on sinusta hauskaa! Tuskin mitään Et:tä, kunhan vaan terve olisi! Muistaakseni olet jo vanha mies jolla on lapsia, toivottavasti teillä mennyt aikanaan kaikki hyvin ja lapset tosiaan ollut terveitä!
 
[QUOTE="Aloittaja";26008430]Toivottavasti hra Majuri vähän ajattelet, sairas olet jos tuo on sinusta hauskaa! Tuskin mitään Et:tä, kunhan vaan terve olisi! Muistaakseni olet jo vanha mies jolla on lapsia, toivottavasti teillä mennyt aikanaan kaikki hyvin ja lapset tosiaan ollut terveitä![/QUOTE]

Jaa :D
 
Majuri on yksinäinen keski-ikäinen äijä, joka on tällä hetkellä jurrissa ja hakee lohtua palstalta. So sad. Tietty, jos se helpottaa oloaan, niin mikäs siinä. Jotenkin näkisin hänet ennemmin jossakin Suomi 24-palstalla tai sitten ihan vain Keravan paikallisessa.
 

Similar threads

T
Viestiä
5
Luettu
313
A
P
Viestiä
26
Luettu
4K
V
P
Viestiä
22
Luettu
2K
P
V
Viestiä
12
Luettu
2K
R

Uusimmat

Yhteistyössä