P
Pihapiiperö
Vieras
Meillä on 9m2 (3x3m) piha rivarissa. Silti olen siitä iloinen. Piha on aidattu, aurinkoinen ja se on katettu 2/3 siten, että "takapihasta" on ilman katosta 3m leveä ja 1m syvä alue.
Katoksen alla meillä on apupöytä, grilli, pieni ruokailupöytä ja 2 kahden hengen puistopenkkiä pöydän molemmin puolin.
Pihan katteettomassa päässä meillä on minikasvihuone, jossa kasvaa kesällä tomaatteja ja kurkkua. Pihan aitaan tehtiin viime keväänä koko vapaan leveyden mitalta puisia kasvatuslaatikoita ja niissä on roikkumansikoita, yrttejä ja salaattia.
Katoksen alla on pari isoa (5) ruukkua ja niissä kasvaa laventelia (2), valkosipulia (1), raparperia (1) sekä 15 vuotta vanha sitruunapuu (1). Sitruunapuu talvehtii sisällä.
Muuten se ruhtinaallinen 2x1m tila on nurmikkoa ja siinä on vaan pari solarilamppua. Pikkasen muuten puutarhaliikkeessä virnistelivät kun mentiin ostamaan kokonaista 2 rullaa valmisnurtsia viime keväällä
Haaveissa olisi isompi piha, mutta kun koti on loistopaikalla ja muuten sopiva, ei ole järkevää muuttaa. Mitä te muut pikkupihaiset puuhaatte pihoillanne?