Palstalaisille TOTUUDEN HETKI!! Oletko koskaan kurittanut lastasi fyysisesti?

Mitä mä olen täällä vastauksia lukenut niin yhtäkään curling-vanhempaa en ole huomannut, lapsilähtöisesti kasvattavia kylläkin. Vai olenko ohittanut jonkun kommentin?

"Lapsilähtöisyyttä ei pidä sekoittaa curling-vanhemmuuteen. Psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus tarkoittaa sitä, vanhemmat haluavat raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä, mutta tekevät samalla tälle karhunpalveluksen. Lasten elämä on kuin sileää curling-rataa, elo suojaisa kuin munankeltuaisella. Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

Lapsilähtöisyys ei siis tarkoita, ettei lasta samalla tietoisesti kasvatettaisi. Oppiakseen yhteisön jäseneksi lapsi tarvitsee muun muassa tapa-, normi- ja moraalikasvatusta. Lapsi ei voi tietää, mitä hän ei vielä tiedä tai osaa. Koti ei saa olla viihdytyskeskus, jossa määrää alle kouluikäinen. Vanhempia tarvitaan yhä kieltämään, sillä kieltämiseen sisältyy rajan osoittaminen. Lapsi tarvitsee rajoja."

4. Rajoja, rakkautta
= ohjaava, vuorovaikutteinen, lapsilähtöinen kasvatustyyli

Jokainen tulkitsee asiat miten ne itselleen on edullista. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Minulla tuo liian vapaakasvatus nostaa karvat pystyyn, kun on ollut useampi hedelmä tuttavapiirissä, joiden kanssa on sitten tullut ongelmia, eikä vain minulle. Linjanveto vakivallan ja pienen nippurin tai tukkapöllyn välilläkin on aika karkea, joko tai, sekin minua ärsyttää, miten harvoin käytetty heräte on sama asia kuin väkivaltainen käytös lasta kohtaan?

Aika mielenkiintoista sinänsä, että eniten melua pitävät mustat nikit on pientenlasten vanhempia ja hyvin nuoria. Kokemusta ei ainakaan ole useampien sukupolvien ajalta eikä edes yhden sukupolven kasvattamisesta aikuiseksi asti. Olen sitä mieltä tästäkin asiasta, mitä enemmän uskoo tietävänsä lapsenkasvatuksesta, sitä vähemmän on todellisuudessa kokemusta ja edes tietoakaan. Näkemys on kovin suppea ja mustavalkoinen, jos voi kaikki muut kasvatusmenetelmät tuomita, paitsi omaansa.

Jokainen lapsi, jokainen aikuinan ja jokainen elämäntilanne on erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Itse suosin menetelmiä joissa vanhempi on aikuinen ja lapsi lapsi. Minun lapset ei tarvitse ystävää vaan aikuista. Ystäviä heillä on oman ikäisiä ihan riittävästi. Aikuinen on uktoriteetti, jonka kanssa voi keskustella, mutta joka viime kädessä kuitenkin päättää asioista. Siihen ei auta, vaikka kuinka sitkaasti yrittää pullikoida vastaan.

Kaikkia tunteita sen sijaan on oikeus näyttää. Vihan vimmalla ei nippureita tai tukkapöllyä jaeta, vaan ne on harkittuja juttuja, silloin kun mikään muu ei tarpeeksi herätä, tai tuntuu vaan mukavalta jutulta.

 

Mitä mä olen täällä vastauksia lukenut niin yhtäkään curling-vanhempaa en ole huomannut, lapsilähtöisesti kasvattavia kylläkin. Vai olenko ohittanut jonkun kommentin?

"Lapsilähtöisyyttä ei pidä sekoittaa curling-vanhemmuuteen. Psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus tarkoittaa sitä, vanhemmat haluavat raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä, mutta tekevät samalla tälle karhunpalveluksen. Lasten elämä on kuin sileää curling-rataa, elo suojaisa kuin munankeltuaisella. Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä.

Lapsilähtöisyys ei siis tarkoita, ettei lasta samalla tietoisesti kasvatettaisi. Oppiakseen yhteisön jäseneksi lapsi tarvitsee muun muassa tapa-, normi- ja moraalikasvatusta. Lapsi ei voi tietää, mitä hän ei vielä tiedä tai osaa. Koti ei saa olla viihdytyskeskus, jossa määrää alle kouluikäinen. Vanhempia tarvitaan yhä kieltämään, sillä kieltämiseen sisältyy rajan osoittaminen. Lapsi tarvitsee rajoja."

4. Rajoja, rakkautta
= ohjaava, vuorovaikutteinen, lapsilähtöinen kasvatustyyli

Jokainen tulkitsee asiat miten ne itselleen on edullista. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Minulla tuo liian vapaakasvatus nostaa karvat pystyyn, kun on ollut useampi hedelmä tuttavapiirissä, joiden kanssa on sitten tullut ongelmia, eikä vain minulle. Linjanveto vakivallan ja pienen nippurin tai tukkapöllyn välilläkin on aika karkea, joko tai, sekin minua ärsyttää, miten harvoin käytetty heräte on sama asia kuin väkivaltainen käytös lasta kohtaan?

Aika mielenkiintoista sinänsä, että eniten melua pitävät mustat nikit on pientenlasten vanhempia ja hyvin nuoria. Kokemusta ei ainakaan ole useampien sukupolvien ajalta eikä edes yhden sukupolven kasvattamisesta aikuiseksi asti. Olen sitä mieltä tästäkin asiasta, mitä enemmän uskoo tietävänsä lapsenkasvatuksesta, sitä vähemmän on todellisuudessa kokemusta ja edes tietoakaan. Näkemys on kovin suppea ja mustavalkoinen, jos voi kaikki muut kasvatusmenetelmät tuomita, paitsi omaansa.

Jokainen lapsi, jokainen aikuinan ja jokainen elämäntilanne on erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Itse suosin menetelmiä joissa vanhempi on aikuinen ja lapsi lapsi. Minun lapset ei tarvitse ystävää vaan aikuista. Ystäviä heillä on oman ikäisiä ihan riittävästi. Aikuinen on uktoriteetti, jonka kanssa voi keskustella, mutta joka viime kädessä kuitenkin päättää asioista. Siihen ei auta, vaikka kuinka sitkaasti yrittää pullikoida vastaan.

Kaikkia tunteita sen sijaan on oikeus näyttää. Vihan vimmalla ei nippureita tai tukkapöllyä jaeta, vaan ne on harkittuja juttuja, silloin kun mikään muu ei tarpeeksi herätä, tai tuntuu vaan mukavalta jutulta.

Minä en ole nuori vaan vanha. Minulla on kokemusta omasta lapsuudesta ja kolmesta lapsesta sekä neljästä siskonlapsesta, joista vanhimmat jo 15-vuotiaita. Lisäksi mulla on vajaa 4-vuotias poika. Ketään tässä luetelluista henkilöistä ei ole fyysisesti kuritettu. Se nyt ei vain ole koskaan kuulunut meidän perheen kasvatusmetodeihin.

Vapaan kasvatuksen ja fyysisen kurittamisen väliin mahtuu iso joukko hyväksi havaittuja kasvatusmetodeja. Jos joku nyt katselee tätä asiaa mustavalkoisesti, niin se olet sinä.

Ne ns. nippurit on ihan syystä laissa kielletty.

 

Eikö lapsilleen voi olla auktoriteetti muuten kuin pieksemällä?

Surettaa tämä ketju.

 

Jokainen tulkitsee asiat miten ne itselleen on edullista. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Minulla tuo liian vapaakasvatus nostaa karvat pystyyn, kun on ollut useampi hedelmä tuttavapiirissä, joiden kanssa on sitten tullut ongelmia, eikä vain minulle. Linjanveto vakivallan ja pienen nippurin tai tukkapöllyn välilläkin on aika karkea, joko tai, sekin minua ärsyttää, miten harvoin käytetty heräte on sama asia kuin väkivaltainen käytös lasta kohtaan?

Aika mielenkiintoista sinänsä, että eniten melua pitävät mustat nikit on pientenlasten vanhempia ja hyvin nuoria. Kokemusta ei ainakaan ole useampien sukupolvien ajalta eikä edes yhden sukupolven kasvattamisesta aikuiseksi asti. Olen sitä mieltä tästäkin asiasta, mitä enemmän uskoo tietävänsä lapsenkasvatuksesta, sitä vähemmän on todellisuudessa kokemusta ja edes tietoakaan. Näkemys on kovin suppea ja mustavalkoinen, jos voi kaikki muut kasvatusmenetelmät tuomita, paitsi omaansa.

Jokainen lapsi, jokainen aikuinan ja jokainen elämäntilanne on erilaisia. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Itse suosin menetelmiä joissa vanhempi on aikuinen ja lapsi lapsi. Minun lapset ei tarvitse ystävää vaan aikuista. Ystäviä heillä on oman ikäisiä ihan riittävästi. Aikuinen on uktoriteetti, jonka kanssa voi keskustella, mutta joka viime kädessä kuitenkin päättää asioista. Siihen ei auta, vaikka kuinka sitkaasti yrittää pullikoida vastaan.

Kaikkia tunteita sen sijaan on oikeus näyttää. Vihan vimmalla ei nippureita tai tukkapöllyä jaeta, vaan ne on harkittuja juttuja, silloin kun mikään muu ei tarpeeksi herätä, tai tuntuu vaan mukavalta jutulta.

Usko pois mun kantani ei ole erilainen vielä kymmenenkään vuoden päästä. Eikä silloinkaan kun lapseni on aikuinen.

Kuinka monen sukupolven ajalta pitää olla kokemusta lapsen kasvatuksesta ennen kuin kykenee kasvattamaan lapsensa ilman hänen satuttamistaan?

Liian vapaa kasvatus? Mielelläni haluaisin tietää missä kohtaa kyseisissä linkeissä ja viittaamissani kohdissa tulee ilmi liian vapaa kasvatus.

Ja mielelläni haluaisin myös tietää missä kohden kehoitettiin olemaan ystävä lapselle eikä turvallinen rajoja asettava aikuinen?

Suosittelen lukemaan tekstit muutamaan kertaan läpi jos ensimmäisellä kerralla ei kaikkea lukemaansa ymmärrä.

 

Holding on myös fyysistä kuritusta, muttei väkivaltaista. Tai kädestä kiinni pito. Sehän on kurinpitoa ja lisäksi fyysistä toimintaa.

Minulle sana kurittaminen merkitsee rankaisemista, lapsen tuhmuudesta sakottamista, kurinpito on taas sellaista ennaltaehkäisevää toimintaa lapsen parhaaksi. En siis näe holdingia fyysisenä kurituksena, vaan eräänä toimintatapana.

Hyvin tulkinnanvaraisia kyllä nämä termit ovat.

Holding on laillistettua väkivaltaa muka lapsen hyväksi

kerrotko mulle, mitä sitten pitää tehdä, kun lapsi on niin raivon sokaisema, että on jo vaaraksi itselleen/ muille. esim. mun lapselle ei siinä raivon suurimmassa vaiheessa mene puhe perille, hänet joutuu ottamaan syliin ja pitämään siinä kunnes rauhoittuu. vasta sitten voi alkaa puhumaan. ja tähän turvautuvat myös pk:ssa ja toimintaterapiassa, lastenkodeissa yms. kasvatuslaitoksissa.
ja se on myös sen lapsen hyväksi! kyllä mun pojalla raivon jälkeen tulee pahamieli, jos on päässyt satuttamaan. ei hän sitä sisimmässää kuitenkaan tarkoita. hänellä ei vaan ole keinoa hallita vihaansa. ja toki sitä keinoa me harjotellaan hyvinä hetkinä, raivon vallassa se näkö vaan sumenee.

Tähän minäkin haluaisin vastauksen.

 

Vanha tutkimus, mutta kirjoitanpa silti:
"Lapsen fyysisen rankaisemisen mielenterveydelliset haitat voi parhaiten luokitella seuraavasti:
1) Aikuisen ja lapsen suhdetta alkaa sävyttää kasvatuskeinojen yksipuolisuus.
2) Lapsi oppii väkivaltaista käyttäytymistä.
3) Kiintymyssuhde alkaa korvautua voimaan perustuvalla valtasuhteella
4) Rankaiseminen voi riistäytyä fyysisisiä jälkiä jättäväksi pahoinpitelyksi.
5) Lapsen itsetunto vaurioituu.
6) Lapsi oppii silmänpalvojaksi.
7) Rankaisu ei tuota muutosta toivtotun käyttäytymisen suuntaan.
Kiljunen et a. 1983

"Alle kaksivuotiaaseen kohdistuneet selkäsaunat, läimäyttely, tukistamiset ja hellyyden eväämiset olivat syysuhteessa ainakin motoriset, kielellisen ja tiedollisen kehityksen hidastumiseen - vertailuryhmiin ja kliinisiin havaintoihin perustuva väite
Makkonen et al. 1981

 

up

 

up

 

Hakkaan vaimoani ja lapsiani jokaista 3 kertaa päivässä vasaralla päähän.

 

kyllä olen

 

Niin, ja vielä lisäisin tähän ehdottoman totuuden; tulkaa ensin meille, ja sanokaa sitten, ettei ns kuritusta tarvita: Toisten muksuja ON niin pirun helppo kasvattaa. Pitäisi omata kyky mennä toisten elämään, että voisi ns käydä kyseenalaistamaan joskus koviltakin näyttäviä kasvatuskeinoja (en tarkoita hakkaamista). KELLÄ tämän mamman palstalla on se kyky? EI minulla ainakaan. ENKÄ usko muillakaan olevan. Vaikka eihän se kurituksen tarpeellisuus liitykään alkuperäiseen kysymykseen, mutta kytkeytyy silti B)

Mitä ovat kovilta näyttävät kasvatuskeinot?

No, vaikka se, että lasta tartutaan lujaotteisesti hihasta/suojapuvusta/kädestä, mistä vaan kiinni saa. Puhutaan kovaan ääneen, kovalla äänensävyllä, "retuutetaan" autoon kaupasta, otetaan olkapäistä/käsistä kiinni ja pidetään lapsi todella väkisin aloillaan. No, joskus kai tämä kovalta näyttävä kasvatuskeino voi olla myös se pirun pahamaineinen tukkapölly, ei siis tukasta kiskominen. Mutta minusta ON aina pääasia, että edes yritetään kasvattaa. Toki tästäkin lauseesta voi joku pilkunpyörittäjä taas vetästä jotakin hatustaan eli mennä pikkumaisuuuksiin.

Niin, ja jokainen voi toki kohdallaan miettiä, että siihen lujaotteiseen tarttumiseen on oltava hyvä syy-. Kuten se, että estetään lasta ryntäämästä karkuun/auton alle. Piti selventää, kun täällä on väliin niin kärkkäitä henkilöitä. :xmas:

 

En rehellisesti ymmärrä tätä aiheuttamaani kohua. Olen tarttunu vain jaloista tavallista voimakkaammin jotta lapsi lopettaisi riepottelun ja potkimisen kauheessa raivarissa kun koittaa laittaan vaippaa ja housuja jalkaan. Sain puristuksella potkimisen loppumaan mutta toki tuon ikäinen lapsi ei ymmärrä edes miksi housuja laitetaan jalkaan.

Suurin osa lapsenhakkaaja kommenteisa suorastaan huvittaa mua, sillä ennen vanhaan selkäsaunojen antaminen oli ihan normaali asia ja ainaki lapset teki jotai väärin sai ritsaa tai vitsaa tai vyötä. Paappa oli kova kurittaja meidän mutsille ja 4 sisareen karsaalle, eikä minun 4 sisartani ja itsekään ole välttynyt kovalta kädeltä. Onhan isot lapsueet aina vaikeita ku ei tahota lasten oikuttelun takia päästä mihenkää ajoissa ja aina keksitään tekosyitä miksi ollaa myöhässä jne. Nämä yhden lapsen tai kahden lapsen ihmiset jotka eivät ole kokeneet sitä millaista on elättää tai elää suurperheessä ei ymmärrä et joskus lapset komentavat ja liittoutuvat yhteen eivätkä kuuntele aikuista ollenkaan ja sillon ei ole muuta konstii ku oman käden tie tai sitten poliisille soittaminen et nää 10v lapset ei kuuntele mua et tuukste?

Itse koen et poliiseja ei tollaisissa tilanteissa edes paskaakaan kiinnosta tulla kertomaan vanhemmuuden tärkeydestä. Ne jotka kehottelavat sossuja heti kotiin kun lapsia vähän kuritetaan on minusta kokemattomia henkilöitä ja se näkyy kaikissa näissä komenteissa.

Varsinkin isoissa perheissä on paljon kurinpitoa ja se kasvattaa meitä aikuisia. Veikkaan et todella monella henkilöllä on takana kokemuksia joissa on saanut selkäänsä ja syystä. Kyllä sinä aikuisena ymmärrät viimein miksi sait selkääsi.

Mutta sitä en ole hyväksynyt vieläkään että avioerossa ollessani 7v halusin isälle ja isä halus mut, mutta äitini hakkas mut ja sanoi et lisää saat jos isäs mainitset sossulassa. Sitä tuskin ikään annan anteeksi. Menetin isäni siinä rytäkässä koska äitini vielä teki asioita sen eteen ettei isäni pystyisi tapaamaan meitä.

Nimimerkillä, vyötä, kuusenoksaa, ja millon mistäki selkäänsä saanut
Jeroi

 

Curling-vanhemmuudella ja lyömättömällä linjalla on hieman eroa..

Mikä lie syyllisyys nyt jollain painaa

Ei paina syyllisyys, en lapsiani koskaan ole lyönytkään, vaan joskus annan pienen nippurin, jos ei jäähy tai joku muu juttu toimi. Kävi vaan selville, että nämä jotka tässä eniten mölyää, ettei koskaan tarvitse lasta kurittaa, on pienten lasten vanhempia, jotka koko ajan pyrkivät ennakoimaan tilanteita, jotta konflikteja ei syntyisi.

Näyttää aika tavalla siltä, että ainakin näin pienessä otannassa nämä on nimen omaan curling-vanhempia. Jokainen toki tavallaan. Itselleni tuo on kuitenkin viimeinen asia, johon haluan sortua, mieluummin se pieniluunappi, kun sitä ei todella tarvikaan kuin pari kertaa vuodessa antaa, kun lapsi testailee rajojaan. Ja on niin sitkeä, ettei muut konstit auta riittävästi.

Kai sitä saa kriittisesti analysoida sitäkin kasvatustapaa, kun luunapeistakin nousee niin suuri haloo. Minulla on ollut tuttavapiirissä useampikin tällainen ystävvä, jonka vanhemmat tekee kaikkensa, ettei toisella vaan tule pahamieli. Itse olen saanut lapsena tuntea syyllisyyttä, jos en vaihdakaan omia karkkejani tai lelujani pikku Jannikan kanssa, Vaikka niitä on minulla kaksi tai kun omilla vanhemmilla on taatusti varaa ostaa uusi ja nyt Jannikalla on pahamieli, kun minun lelu on kivempi.

Tällaisia vapaankasvatuksen uhria oli tuttava piirissä useampikin, mutta luonnollisesti en jäänyt sellaisten lasten sydänystäväksi. Meidän luokalla oli muutama koulukiusaajakin ja pari niistä, tiedän niin hyvin, että oli näitä vapaankasvatuksen helmiä myöskin. Ei ole ollut tarvetta opetella käyttäytymään toisten lasten kanssa.

Sosiaaliset taidot puuttuu ja vaikka ei fyysistä väkivaltaa kiusatessa käyttäneetkään, niin henkinen oli sitäkin julmempaa. Kiusaaminen kohdistui usein myös opettjaan, jonka pitäisi vielä peruskoulussa toimia auktoriteettina, mutta eihän koskaan ole tarvinnut vanhempiakaan kuunnella. Luonnollisesti kukaan näistäkään ei sitten jäänyt sydänystäväkseni.

Minun tuttava piirissäni ei vaan valitettavasti ole ketään vapaankasvatuksen helmeä, jonka kanssa oikeasti voisi seurustella ihan normaalisti. Voihan olla, että on sattunut valikoitumaan vaan niitä akania. Tuntuu myös kummalliselle, että osa tuntuu olevan niin ehdottomia, ettei hyväksy edes sitä nippuria tai pientä tukkäpöllyä, ja antaa sellaisen kuvan, että vanhempi on jotenkin epäonnistunut, mikäli jotain tällaista herätettä käyttää.

Maailma vaan ei ole niin mustavalkoinen paikka. Mulle periaatteessa on ihan sama, miten kukakin omat lapsensa kasvattaa. Arveluttaa vaan tuo liian vapaakasvatus ja curling-vanhemmuus. Nämä tällaiset keskustelut herättää kaikenlaisia ajatuksia, ennenkaikkea siitä, millainen vanhempi haluan olla. Syyllisyyttä ei ole kyllä lainkaan enää jostain nippurista, joskaan siitä ei ole koskaan sen kummemmin ollutkaan. Aina toki tilanteiden jälkeen mietin, toiminko oikein, kuten yleensäkin konflikteissa, vaikka se jäisi sanalliselle tasolle.

Tässä nyt jotenkin keskityttiin liikaa tuohon maitopurkin hakemiseen kaupasta. Se sopi vain niin hyvin esimerkiksi. Lasta koko ajan luetaan , jottei tämä vain pahoita mieltään. Tottakai meilläin luetaan tilanteita ja ihmisiä, mutta se ei mene arjen pyörityksen edelle. Vaikka ollaan väsyneitä tai nälkäisiä, se ei oikeuta käyttäytymän miten sattuu, silloin tehdään ruoka tai mennään nukkumaan.

Luunappi on vaan luunappi, selkäsauna on ihan eri asia.Miksi siitä on nyt thty niin tiukka linjan veto? joko tai, mustavalkoinen maailma. Tätä en millään oysty käsittämään. En missään nimessä kannata väkivaltaa vaikka luunapit tai tukkapöllyn hyväksynkin, ainakin niin hienovaraisen, että ei juuri satu, mutta herättää.

Tahdon vielä sanoa, että yhdyn tähän kommentiin. Vaikka olin enemmän vapaan kasvatuksen tuote, kiusasin alasteella, yläasteella otin kiusauksen vataan ja sovitin syntini, nykyisin ahkera töissäkävijä, veronmaksan ja oman perheen omavaa henkilö, niin en yhtää ihannoi vapaata kasvatusta. En todellakaan ymmärrä näitä kolmenkymmenen olevia ihmisisä, jotak eivät ymmärrä mihen vapaakasvatus johtaa. Kyllä lapsilla _pitää_ olla kuria, oli se sitten rajoja, kieltoja, kuritusta mutta silloib lapset oppivat nöyriksi. Vapaassa kasvatuksessa tulee itsekeskeisiä, onnenonkioita, kiusaajia ja kaikkea negatiivista luonnetta lapsissa vielä enemmän, kuin se perus suomalainen hiljainen henkilö, joka ajatelee ensiksi, ennenkuin puhuu, koska on nuorempana saanut selkäänsä kun on menny puhumaan ohi suunsa.

Minä kannatan rajoituskasvatusta, joka on minun puolikova termi vanhanaiksen kurituksen ja vapaankasvatuksen välissä oleva kultainen keskitie. Kunnon rajat, antaa lapselle vapauden olla rajoitusten ja sääntöjen maailmassa kuten suomi täydellisin eväin. Nyttenki lapseni kattoo muumei kuin hullu, kuten minä tein piirrettyjen kanssa kun mutsi oli huningolla, mutta sillä erolla, että meillä on selkeet rajat millon katsotaan, millon ei. Ja niitä noudetaan, pullikointia ei kuunnella.

Kun isi sanoo, sillon kuunnellaan on vanha slogani ja toimii vielki. suurempaa voimakeinoo ei tarvita. Kun lapsi oppii et kuunnellaan isiä, niin meidän lapsi on nykyisin todella rauhallinen. Hän saattaa äitin kanssa koittaa rajojaan mutta kun isi tulee sanomaan ni sitten rauhotutaan. Ehkä olen kova luonne, mutta ainakin avokkini kertoo jokapäivä kuinka upea meidän lapsi on, ja kuinka ihanaa oli saada lapsi minun kanssani.

Nykyisin saan enemmän olla lapsen pukejana kun saan helposti lapsen rauhottumaan ja lapsi ei taistele minun kanssani pukeutumisvaiheessa niinpaljon kuin äidin kanssa. Lisäksi hän syö kanssani paremmin. Vaikka kyse onkin ehkäpä siitä, että minä kun sanon, en anna lapsele vaihtoehtoja, eli olen kova, mutta lapsi oppii siihen ja on silloin nöyrä. Vaikka kyllä myönnän että minunkin kanssa koetellaan kokoajan rajoja, kuten saako mennä availemaan cd kansia jne vielä hymyissä suin katotaan mun luo et sallinko vai enkö niin kun kerran on säännön laittanut voimaa ni siit pidetää kiinni, ei sinne mennä, muuten mennää jäähylle jollei kuunnella. Meillä kun on sellainen alle lapsen korkuinen avo tv taso 3m pituinen joka on täynnä noin lapsen polvenkorkeella olevia cd, nes peli, sega peli, dvd, xbox pelei jne, niin ei ole tarvinnut n. kahden vuodenikäisen lapsen kanssa viel uusia tasoja kun on ollut selkeet rajat et sinne ei mennä alusta asti, ni lapsi oppii. Lisksi olen keksinyt loistavan tavan millä lasta voidaan onnitella ilman superlatiiveja, eli taputus! Kun hän saa palapelin valmiiksi, annan aplodit, aploodeilla saa lapsen aina iloiseksi, eikä aplodit varmasti viestitä lapselle paremmuuden tunnetta kuin muut lapset. Liäski tanssitaan paljon discoa ja heti kun lapsemme oppiseisomaan niin hänkin alkoi nauttimaan tanssimisesta.

Tapoja kasvattaa lasta on monia, mutta itse en suosisi vappaata kasvatusta kuten mulla sellainen oli.