Palaavatko tunteet?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja n29
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

n29

Vieras
Voivatko rakkaudentunteet palata?

Mies loukkaantui minulle ja alkoi pelätä, että jätän hänet. Sitten hän vetäytyi jotenkin kuoreensa ja lopetti tunteensa minua kohtaan. Tämä oli joku alitajuinen ja kotoaopittu tapa käyttäytyä. Hän kertoi minulle, että järjellä ajateltuna meillä voi olla ihan hyvät mahdollisuudet olla onnellisia yhdessä, mutta kaikki tunteet vaan puuttuvat (kun niitä ei uskalla tuntea). Ja siksi hän haluaa jatkaa suhdetta ja katsoa, palaavatko tunteet.

Onko jollain kokemusta tuosta?
 
Jos hän tietää, että asia on kotona opittu ja traumoihin perustuva juttu, kysymys kuuluu että eikö hän noin itsetietoisena ja itseään tutkineena osaa ottaa härkää sarvista ja kohdata asia, hankkia mitä apua tarvitseekaan, ja lakata laittamasta sitä kumppaninsa harteille.
Ehkä hän yrittää "ostaa" itselleen krediittejä kohdella sua huonosti. Kun hän mokaa jotain ja petyt, hän voi sanoa että "minähän kerroin sulle mitä odottaa, älä nyt sitten uikuta"
Sitäpaitsi ihminen joka kuvittelee että parisuhteen toimivuus perustuu kaikilta osin "tunteisiin", ja käy sitten peffalleen istumaan ja "odottelemaan" tunteidensa ilmaantumista, voisi mun mielestäni suksia johonkin männynlatvaan ja lakata vaivaamasta uskollista ja rakastavaa kumppaniaan mokomalla p:n jauhamisella
 
No tuota... Mies siis käy terapiassa jne. En jaksanut kauheasti avata taustoja enkä kaipaa moitteita miestä kohtaan, vaan halusin tietää, että onko jollain tuollaisesta tilanteesta kokemusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja n29:
No tuota... Mies siis käy terapiassa jne. En jaksanut kauheasti avata taustoja enkä kaipaa moitteita miestä kohtaan, vaan halusin tietää, että onko jollain tuollaisesta tilanteesta kokemusta.

NO, pitää nyt avata taustoja siis, ettei kommenttini jää ihan tyhjän päälle.
Kokemusta siis on juuri samasta tilanteesta. En voi tietää onko teillä näin, tää on siis mun mielipide, ja mun kokemus. Mun entinen poikaystäväni kävi myös terapiassa, hänellä oli paniikkihäiriötä, masennusta, kyseenalaisia kotioloja, hän tutkiskeli itseään ja tunteitaan. En usko että hän edes tiedosti asiaa täysin, mutta hän käytti nimenomaan "tunteitaan" aina suhteemme puntarina, ja halusi aina rehellisesti ilmoittaa, minkä verran milloinkin kykenee rakastamaan.
Se oli stressaavaa, ja oli ikävä mennä toisen viereen nukkumaan kun hän oli sitä ennen ilmoittanut haaveellisena, että "ei tiedä kuinka paljon tuntee minua kohtaan".
Lopulta huomasin, kun suhteessa sitten joinain päivänä tuli niitä oikeita käytännön ongelmia, että hän alkoi vaivihkaa käyttää tätä tunteidensa tilaa puntarina ja tuomiona myös minun käytökselleni, sille mitä olen ihmisenä, mielipiteilleni sun muille.
Lisäksi kuuntelin juttuja aikani, ja totesin ettei hänen lapsuutensa loppujen lopuksi (isän alkoholismista, veljen agressiivisuudesta) ollut mitenkään sen kummempi kuin itsellänikään. Eli ei mielestäni oikeuttanut tätä tunteilla leikkimistä.

Säälin häntä jossain vaiheessa todella, yhdessä oikein itkimme ja valvoimme yöllä ja pohdimme asioita. Kuitenkin koin että minua manipuloidaan, koska kun hän halusi pitää oman päänsä, hän teki mitä lystäsi ja heittäytyi sitten suututtuani "kuoreensa"

Läheiset ihmiset ovat joskus sellaisia toisilleen: sortuvat kiristämään tunteilla ja tekevät itsestää masentumalla ja terapioissa käymällä parisuhteen "päätähden", joka on tunteineen parrasvaloissa ja joka otetaan ensimmäisenä huomioon, olipa tilanne mikä hyvänsä.

Varsinkin sukulaisten tullessa kylään, ja ennen matkalle lähtöä hän sai aina "sairaskohtauksen" ja masentui, oli etäinen ja tyly. Ja kun taustat tiedettiin niin sai aina säälin osakseen: matkat peruttiin, sukulaisvierailut peruttiin. Ja kun kaikki on järjestetty hänen mielenterveyteensä sopivan pehmeäksi, hän saattoi ponnahtaa yläs, terveenä kuin pukki ilman sydämentykytyksiä tai mitään, ja vilahtaa kavereiden kanssa baariin tai muuten tekemään mitä huvittaa.
 
Ahaa, ymmärrän paremmin :) Meillä tilanne on sellainen, että mies itsekin on tuskastunut tähän ja sanoo, että muutaman kuukauden sisällä tämän täytyy ratketa. Että näin ei tietenkään voi elää pitkään. Minun mieheni ei uskaltanut kertoa minulle ollenkaan alkuun, että tunteita ei ole, mutta sen tunnustaminen on parantanut tilannetta. Mies pelkää yhä heittäytyä suhteeseen ja rakastaa, mutta hän on antanut viitteitä positiivisesta kehityksestä. Mutta juuri erilaisia kokemuksia kaipasinkin, kiitos kun kerroit omistasi!
 
Heh. Oman mainitsemani suhtee jälkeen olen ajatellut aina, että mies joka miettii tunteita ja muuta, ei tarvitse naista eikä terapiaa vaan paloletkusta kylmää vettä päälle, vähän ulkoruokintaa ja kohtauksen tullessa suoria sanoja.
Näin on ollutkin: nykyisen miehen kanssa olen jutellut, että jos ongelma tulee niin mieluummin erotaan kuin aletaan piipittää ja nostattamaan murheita. Että asioista pitää voida puhua mutta en ala olemaan ihmisen kanssa, joka ei rakasta. Koska vaikka itse rakastaisinkin, ansaitsen silti elämältä tasapainoa ja varmuutta. Kuten hänkin minun puoleltani. En minäkään joka päivä rakasta, mutta en ala tekemään numeroa ennenkuin oikeasti on jokin kynnyskysymys.
Se pitää miehen selvänä ja hereillä, kun se tietää että nainen ei ole mikään pohjaton kaivo johon voi kaataa sekä spermat että tunteet, vaan että nainen lähtee ihan yhtä näppärästi kuin ne tunteeetkin. jos niikseen tulee.
 
Koska miehen pitää myös oppia erottamaan, milloin rakkaudettomuus pitää ottaa todesta.
Jos toista ei rakasta, niin ei rakasta. Ihmiseen voi rakastua kerran, ja sitt se jatkuu tai ei. Mutta toista tilaisuutta ei tule.
Parhaiten mies tietää rakastaako vai ei, kun hän kuvittelee miltä tuntuu oikeasti elää ilman naista. Kun mies rakastaa, hän ei halua elää ilman naista.
Siksi olen usein lähtenyt meneään, sanonut että "This is it"jos mies miettii/ on uskoton/ puhumaton. Tässäkin siis puhutaan ääritapauksista, en siis ole joka riidan takia matkalaukulla.
Jos mies ei vuorokauden sisään soita itkien, niin tiedän että rakkautta ei todellakaan ole, ja kun sitä ei ole niin ei sitä koskaan tulekaan.
Ainahan miehen jättämisessä on se riski, että menettää hänet, mutta toisaalta en ole ikinä tavannut miestä joka ei ruikuttaisi viimeiseen asti rakastamansa naisen perään. ellei nainen ole pettänyt.
 

Yhteistyössä