Pakko se nyt on myöntää, koska lääkärin seurantaan jo jouduttiin: Lapseni on ylipainoinen :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Pituutta on 142 cm ja painoa 86 kg. Tyttö joutui nyt kouluterveystarkastuksesta lähetteellä sairaalan lääkärille. Siinä vaiheessa vielä jotenkin ajattelin, että liioittelua. Silmä on ilmeisesti tottunut ja aiemmin mua todella vain ärsytti tuttujen huomauttelut ja kauhistelut tytön painosta.
No, onhan se totta, että vaatteita on ollut vaikea saada, mutta olen ajatellut, että nykyinen kauneusihanne kun on mitä on niin se heijastuu lapsiinkin. :(

Ei meillä mitenkään ihmeemmin ole syöpötelty. Ihan normaalisti. Tosin hyvä ruokahalu neidillä on aina olluit ja syö isohkoja annoksia, ottaa lisää mielellään. Olen ajatellut, että hyvä kun kasvavalle lapselle maistuu. Enimmäkseen ihan terveellistä kotiruokaa syö ja joskus nyt kesällä jätskiä, viikonloppuisin karkkia ja sipsejä. Syö kyllä sillä lailla paljon, että jos esim. käymme ravintolassa, niin syö aikuisten annoksen, päälle ison jälkkärin ja vielä sen jälkeen hetken päästä tekisi mieli jotain. Melko usein olen antanut syödä, kun on ollut nälkä, siis ilmeisesti "nälkä".

Lääkäri kyseli psyykkisestä voinnista, mutta mielestäni tyttö on iloinen ja tasapainoinen lapsi. Vähän on pyöreyden takia koulussa kiusattu kyllä. Harrastuksina soittaa pianoa ja käy taidekoulussa ja tykkää molemmista. Ei oikein pidä liikunnasta... mutta liikutaan kyllä jonkin verran.

Kokeita otettiin jo nyt ja joutuu vielä antamaan mm. diabetestestin, koska kuulemma "näin suuri ylipaino" lapsella altistaa erilaisiin sairauksiin. Otettiin myös jotain arvoja ja lääkäri pelotteli rasvamaksalla ym.
Tyttö pistettiin nyt johonkin Painopolkuun, jonka ohjelmaa pitää noudattaa.

Voi surku, että näin on päässyt käymään :( Äitinä jotenkin todella huono olo kun en huomannut ja osannut puuttua ajoissa. En ihan oikeasti kuvitellut minkään olevan vialla. Tyhmä minä.

No tästä on vain yksi suunta ja se on eteenpäin. Kurjaa kyllä, että jo noin pieni lapsi joutuu tarkkailemaan syömisiään ja sun muuta.
 
Kouluterveystarkastus oli siis keväällä. Tyttö on päättänyt nyt 3. luokan. Nyt tällä viikolla päästiin sairaalaan. Asia mietityttää nyt kovasti, vaikka onkin lauantai-ilta.

-ap-
 
Noh, olen kyllä huomannut lapsen olevan pyöreä, mutta en ole ajatellut sen olevan niin vakavaa!! Enkä että oikeasti olisi niin ylipainoinen. Olen ajatellut, että jokainen on sen mallinen kuin on. Meillä suvussa muutenkin pyöreitä on ja niin ollaan minä ja tytön isäkin.

-ap-
 
Ihan normaalisti ootte syöneet?
Ole hyvilläsi, että asiat pannaan kondikseen! Samalla hoituu myös perheenne ruokailu. Koeta myöntää itsellesi, että ette ole syöneet terveellisesti. Onko joku muu pperheessä ylipainoinen? Nyt kokki koetukselle!
 
  • Tykkää
Reactions: mmam
[QUOTE="vieras";26689902]Noh, olen kyllä huomannut lapsen olevan pyöreä, mutta en ole ajatellut sen olevan niin vakavaa!! Enkä että oikeasti olisi niin ylipainoinen. Olen ajatellut, että jokainen on sen mallinen kuin on. Meillä suvussa muutenkin pyöreitä on ja niin ollaan minä ja tytön isäkin.

-ap-[/QUOTE]

mutta pieni pyöreys nyt on ihan eri asia kuin NUO MITAT. Eihän tuota ole voinut olla huomaamatta. olen minäkin lihava ja suvussa paljon lihavia, mutta sitä suuremmalla syyllä pidän huolen, että lapsista ei tule!!!
 
Jos olet tosissasi, niin hienoa että asiaan on nyt puututtu ulkoapäin, kun itse ette ole asiaa nähneet. Tuollainen ylipaino on nimittäin todellakin terveysriski, ja se ei ole vain joku merkityksetön hokema vaan täyttä totta. Tytön on varmasti vaikea tottua uusiin elintapoihin, olkaa siinä hänen tukenaan!
 
Lasten BMI-laskurin mukaan lapsesi BMI olisi noin 39, eli hän on huomattavan lihava. Kyse ei siis olisi mistään pienestä pyöreydestä... Ja muuten, ensimmäinen laskuri ei voinut edes laskea lapsen BMI:tä, koska lapsen paino oli niin suuri. Kyseessä olisi siis todella vakava ylipaino, johon on todellakin syytä puuttua.
 
Koko perhe ollaan kyllä ylipainoisia indeksien mukaan kyllä, mutta nää nykyiset langanlaihat ideaalipainot ei nyt oikein sovi nykyaikaan noin muuten, mielestäni. Itse painan noin 100 kg ja olen 160 pitkä, joten löytyy kyllä mistä puristaa ;)
Siis onhan niistä terveysriskeistä ollut juttua ja puhetta, mutta jotenkin niin hysteeristä ja nipoa juttua... Jotenkin tuntuu, että aina olet joko liian laiha (nää anoreksiat sun muut on niin yleisiä eikä muutenkaan ole nättiä olla mikään pakkasen raiskaama pulkannaru) tai sitten liian pyöreä.

Mutta kyllä toi lääkärikäynti herätti, oikeasti. Nyt on pakko alkaa panostamaan tähän asiaan. Itkut on itketty ja nyt ryhtiä! Tosiaan kuten joku sanoi, niin tartteis varmasti pistää koko perheen projektiksikin tämä.

-ap-
 
Mä olen lastasi 20 kiloa kevyempi ja melkein 20 cm pitempi ja mullekin painoindeksi sanoo että olen minäkin ylipainoinen. Toi ei voi olla totta että joku ajattelisi noiden mittojen olevan pientä pyöreyttä.
 
Kertokaapa joku jolla on suunnilleen samanpituinen normaalipainoinen tyttö, että mikä on tuon pituisen normaali paino? Jos se avaisi vähän ap:n silmiä-

Voi hyvänen aika, kun ei kyse ole mistään silmien avaamisesta. Ymmärrätte varmaan, kun jo kirjoitin, että lääkäri sai minut tajuamaan asian vakavuuden ja olen nyt asian myöntänyt ja asia on hoidossa. Lapsemme käy tästä lähtien säännöllisesti OBEESIHOITAJALLA sairaalassa ja sitten tuota Painopolku-ohjelmaa tullaan noudattamaan ja testejä tulee vielä lisää. Saamme tukea tähän yms. Silti järkytys. Mutta olen kyllä todellakin tajunnut kiitos vaan. Mitkään tutut ja puolitutut ei saaneet minua ymmärtämään, mutta ammattilainen sitten kyllä.

-ap-
 
Tuo lapsesi paino ei ole terve edes aikuiselle yli 170-senttiselle naiselle. Mistä olet saanut päähäsi, että se voisi olla lapsella vain pientä tervettä pyöreyttä??
 
[QUOTE="Vieras";26690017]Mä olen lastasi 20 kiloa kevyempi ja melkein 20 cm pitempi ja mullekin painoindeksi sanoo että olen minäkin ylipainoinen. Toi ei voi olla totta että joku ajattelisi noiden mittojen olevan pientä pyöreyttä.[/QUOTE]

No mä en kyllä mitenkään usko, että olisit ylipainoinen! Jos siis olet 66 kg ja 162 cm niin se on kyllä HOIKKA!!! Sanoi netin anorektikkolaskurit mitä tahansa!

-ap-
 

Yhteistyössä