Pakko-oireiset: oletko kokeillut lääkitystä?

Lopen kyllästynyt
Mies on kokeillut jos jotakin kymmenen vuoden ajan (tällä hetkellä Optipar), mutta pakko-oireet sen kun pahenee pikku hiljaa. Terapiaa kokeili kerran, mutta kun pakko-oireet eivät helpottaneet kahden kerran jälkeen, totesi että turha käydä terapiassa, kun se ei auta.
 
Lopen kyllästynyt
Tällä kokemuksella minä sanoisin että kannattaa pysyä erossa lääkkeistä, jos niitä ei ole pakko käyttää. Noilla lääkkeillä on sivuvaikutuksensa, mutta myös niiden vähentäminen/lopettaminen voi aiheuttaa voimakkaita oireita ja vähentäminen on yhtä tuskaa. Minun miestäni huimaa, yrjöttää ja hänelle tulee rytmihäiriöitä vähentämisestä.
 
"Minä vain"
Minä kokeilin useita eri lääkkeitä pakko-oireisiini, mutta niistä ei ollut mitään apua. Päinvastoin ne tuntuivat pahentavan tilannetta, sillä niitä syödessä oireet vain pahenivat, mutta kun lopetin lääkkeiden syönnin, niin pääsin pakko-oireistakin eroon.
 
Mä olen miettinyt, mikä olisi paras lääkitys kun mulla on myös taipumusta riippuvuuksiin, esim. nettiriippuvuus ja vaikeuksia pitää elämänrytmejä yllä pysyvästi. Lievää masennusta/epätyypillistä masennusta olen myös aprikoinut, mutta en tiedä mikä on syy ja mikä seuraus. Elämäntavat ja pakko-oireet ovat saattaneet sen aiheuttaa. Mulla on ollut siis pakkoajatuksia 14-vuotiaasta asti ja ensimmäiset pakkotoiminnot alkoivat n. 19-vuotiaana. Ajatuksiin ja/tai toimintoihin kuluu tunteja päivässä pahimmillaan. Siksi ajattelen, josko lääkitys olisi yksi hyvä apu.
 
Nyt on pahimpana pakkotoimintona käsien peseminen ja sen takia tulikin mojova vesilasku vuoden vaihteessa. Kymmeniä erilaisia pakkoajatuksia, lievempiä ja suurempia, on ollut tässä reilun kymmenen vuoden aikana. Aika hyvin olen pystynyt oireeni piilottamaan kun lähipiirikin on vasta muutamia vuosia asiasta tienneet.
 
.....
Kirjoitin viestin, mutta se juuttui ilmoituksen mukaan spämminestofiltteriin. No siis ehkä se kohta tulee... Anafranil siis mulla pelastanut elämän + siihen olanzapin lisänä. Anafranil todistetusti tehokkain.

Jos nuo ei sovi, kannattaa kokeilla uutta valdoxania.
 
....
Kun viestiä ei kerran näy eikä kuulu, niin jatkan vielä. Tuo valdoxan ei vaikuta seksuaalisuuteen, mutta anafranil vaikuttaa (lähtee halut ja kyvyt), olanzapin voi vaikuttaa myös mutta ei niin rajusti. Anafranil auttaa 80%:lla. Annosta tulee nostaa tosi hitaasti eli max 25 mg ensin ja pitkällä ajalla nostot. Muuten tulee hikoilua ja vaikka mitä. Kun oireet saadaan kuriin lääkkeillä ja käy terapiassa, voi sitten jonkin ajan kuluttua kokeilla vähentää lääkettä. Mulla se lääkitys on varmaan vuosikausia vielä. Anafranilista en luovu kyllä...
 

Yhteistyössä