päiväkodin täti pahoitti lapseni mielen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eräs äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
tuollainen ei onnistu jos kaikki toimivat noin. mieti mikä kaaos, jos kaikki soittelevat, että lapsi tulee, lapsi ei tule... ja miten hoitajien määrä voidaan mitoittaa? jonainn päivänä luullaan että ketään ei tule ja tuleekin koko ryhmä ja ketään ei ole töissä.

no jos kaikki tekisivät noin homma ei toimisi.
joten noin ei toimita.
miksi sinä luulet että sinulla on oikeus tehdä noin? oletko parempi kuin toiset?
käytöksesi on itsekästä, röyhkeää ja törkeää. kuulut niihin jotka ovat aina vaatimassa muilta , hyväksikäyttävät, mutta mitään eivät toisten hyväksi tee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Suzyanne:
Alkuperäinen kirjoittaja Meimi:
No, jos olet aamulla ilmoittanut, että tyttö ei tule, niin miksi olisivat varanneet lapselle ruokaa. Päiväkodin puolelta siis ok, asian voi toki ilmoittaa nätistikin.

Ja toiseksi, ei kannattais antaa lapsen pompottaa noin. Minä olisin aamulla keskustellut asian jo ennen ekaa ilmoitusta (eli kysellyt mitä tuleva päivä pitäisi sisällään, että jää näistä paitsi) ja antanut lapsen päättää. Jos lapsi olisi muuttanut mielensä, olisin sanonut että sori, nyt ei enää voi vaihtaa mieltä. Näinhän asiat menee monesti oikeassa elämässäkin.

Peesi. Minusta vanhemman pitää olla se auktoriteetti joka viime kädessä päättää mitä tehdään.

minä päätinkin että suostun viemään tyttöni hotioon koska hän halusi! en aina vie tai en aina anna jäädä kotiinkaan vaikka hän haluaisi! hän toivoo mutta minä päätän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meidän päiväkodissa ruoka tuodaan jo 10 jälkeen laatikoissa, 8 mennessä ilmoitettava poissaolijat.

tytön päiväkodista ei ole sanottu mitään aikaa että pitää ilmoittaa poissaolijat! soitin kahdeksan jälkeen. ja hakevat ruuan itse (hoitaja ja lapsi apulainen) kello 12! koululaisissakin on kasvisruokailijoita miten siis ei riitä kasvisruokaa yhdelle lapselle???

Missä päiväkodissa ruoka on tarjolla kello 12 ku normaali käytäntö on et ruoka on klo 11 ja päiväuniaika kello 12?
 
Etkö jo ymmärrä? Kyse on tasapuolisuudesta. Mitä jos kaikki vanhemmat olisivat toimineet niin kuin sinä? Ensin ilmoitetaan ettei tulla ja sitten tullaankin. Ruokaa ei olisi ollut kenellekään, koska paikka olisi todennäköisesti laitettu kiinni sen päivä osalta!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
ja ihanaa tällaisissa ihmisissä on, etteivät he näe tehneensä mitään väärää ja heidän lapsensa on oikeita herranterttuja;)

mitä väärää sitten tein? okei olisin voinut soittaa ja sanoa että tyttö tuleekin mutta jos soitan kello 10 ja vien tytön vartti yli 10 niin ei yksi vartti vaikuta!!! ja ruokakin olisi ehditty tilata vielä keittiöstä kun ruokailu on 12.15!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huuhkajatar:
Ap on kyllä aika hauska, vaikka onkin provo. :laugh:

Ei kai tällaisia ihmisiä ole oikeasti? :o

kyllä näitä on, jotka antavat lastansa odotuttaa eivätkä viekään kylään kaverille, vaikka asiasta on sovittu, eivätkä edes ilmoita. joillakin on pokkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Seanna:
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Meidän päiväkodissa ruoka tuodaan jo 10 jälkeen laatikoissa, 8 mennessä ilmoitettava poissaolijat.

tytön päiväkodista ei ole sanottu mitään aikaa että pitää ilmoittaa poissaolijat! soitin kahdeksan jälkeen. ja hakevat ruuan itse (hoitaja ja lapsi apulainen) kello 12! koululaisissakin on kasvisruokailijoita miten siis ei riitä kasvisruokaa yhdelle lapselle???

Missä päiväkodissa ruoka on tarjolla kello 12 ku normaali käytäntö on et ruoka on klo 11 ja päiväuniaika kello 12?

meidän tytön päiväkodissa! missä on pikku eskarit ja eskarit samassa pihassa kuin koulu.
 
Jaa, et koululaiset saa ensin ruokansa ja sitten vasta pienemmät. Ei mene läpi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
ja ihanaa tällaisissa ihmisissä on, etteivät he näe tehneensä mitään väärää ja heidän lapsensa on oikeita herranterttuja;)

mitä väärää sitten tein? okei olisin voinut soittaa ja sanoa että tyttö tuleekin mutta jos soitan kello 10 ja vien tytön vartti yli 10 niin ei yksi vartti vaikuta!!! ja ruokakin olisi ehditty tilata vielä keittiöstä kun ruokailu on 12.15!

Oikein olisit tehnyt, kun olisit sanonut tytöllesi "kultaseni, sinä päätit haluta jäädä kotiin ja nyt sitten jäät. Piste. Olisit miettinyt aiemmin. Nyt ei enää mennä tarhaan."
Näin.
 
missä päiväkodissa syödään noin myöhään??
jos aamupala on n. 8.30, niin kuinka pieni lapsi voisi olla syömättä noin kauan??
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja päiväkodin täti:
Kaikenlaiset ihmiset sitä lapsia tekee. ..Ensinnäkin,jos tyttö pahoitti mielensä,ota se hyvänä tilaisuutena opettaa vastoinkäymisistä selviytymistä ja sitä että tässä elämässä ei aina saa mitä haluaa.
Toisekseen,jos olet ilmoittanut että lapsi ei tule,hänellä on vielä erit.ruokavalio(kasvis) ja sitten täällä riehut kun hoitaja on ilmoittanut että ruuat on sinun ilmoituksen takia peruttu,niin on ihan oikeasti syytä miettiä hetki,olisko omassa toiminnassa ollut jotain epäjohdonmukaista,take the time and think. Kyllä sitä jossain vaiheessa huomaat miten asiat on.
Kolmanneksi. Jos aiot kasvattaa lapsestasi yhteiskuntakelpoisen,on syytä opetella ottamaan kritiikkiä vastaa,opetella sietämään pettymyksiä ja oikeasti muuttamaan käytöstapojaan,kun jotain muutettavaa itsestään löytää.Ja sitten vielä kun saat nämä asiat esimerkilläsi opetettua lapsellesi,voit katsoa itseäsi peilistä ja todeta olevasi oikeilla jäljillä..

tyttö tietää että ei saa aina kaikkea mitä haluaa ja ennenkin hänellä on ollut paha mieli asioista! mutta saako päiväkodin täti vittuilla???

Valitettavasti lapset joutuvat kärsimään vanhempiensa typeryydestä. Jos tilanteessa oli vi#¤%&lua, se ei varmastikaan ollut osoitettu lapselle...

lapsi kuitenkin itki ei äiti!

Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa. Et ilmeisesti itse näe tässä miten olet toiminut epäjohdonmukaisesti?
 
kyllä käytäntö on että jos lapsella on erikoisruokavalio esim:kasvis,gluteeniton ym ja on pois koulusta/päiväkodista ilmoitetaan siitä keittiölle että osaavat tehdä oikean määrän ruokaa :wave: säästösyistä nää on vedetty tiukalle.. eli ei se ollut ilkeilyä päiväkodin puolelta vaan ihan normaalia käytäntöä.noissa isoissa keittiöissä on työnjako ym heti aamusta ja sen mukaan mennään ei ne ole ravintolan keittiöitä joissa tehdään noin vain uusia annoksia :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja jojo:
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
aamulla tyttö 5v sanoi ettei halua päiväkotiin ja suostuin koska olen itse kotona(lomautettu). soitin päiväkotiin ja kerroin että tyttö viettää vapaapäivän. asia sopi heille. sitten kymmenen jälkeen tyttö sanoi että haluaakin päiväkotiin kun on lelupäiväkin ja kaikkea, sanoin että selvä ja vein hänet päiväkotiin. päiväkodin hoitaja sanoi mielestäni aika ilkeästi että hänenhän piti olla poissa eikä heillä ole nyt ruokaa varattuna tytölleni. vein tytön sitten kotiin. aion maanantaina valittaa johtajalle!

Noissa puljuissa on ihan oikeasti se käytäntö. että keittiö toimittaa ruokaa varmistetun lapsiluvun mukaan. Kun ilmoitit että lapsesi jää kotiin, hänet vähennettiin keittiön luvuista. Ei se ilkeilyä ollut.

puhelimet on keksitty voihan ne soittaa keittiöön ja sanoa että tarvitaankin kasvisruoka ateria (olemme kasvissyöjiä). tytön päiväkodissa ei ole omaa keittäjää.

No voi varmaan, edellisenä päivänä. Ei ne voi enää samana päivänä kymmenen jälkeen alkaa keittiölle soittelemaan että tarvitaanki kasvisruoka, ruoat on siihen mennessä valmiina ja todennäkösesti jo auton kyydissä tulossa lapsesi päiväkotiin.
 
AP mene nyt vähän itseesi ja mieti asioita. Sun lapsesi ei ole päiväkodin ainut lapsi ja sinä olet se, joka käyttäytyy hölmösti. Omalla käytökselläsi olet lapsesi mielipahan aiheuttanut ja piste.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei oo tosi:
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
ja ihanaa tällaisissa ihmisissä on, etteivät he näe tehneensä mitään väärää ja heidän lapsensa on oikeita herranterttuja;)

mitä väärää sitten tein? okei olisin voinut soittaa ja sanoa että tyttö tuleekin mutta jos soitan kello 10 ja vien tytön vartti yli 10 niin ei yksi vartti vaikuta!!! ja ruokakin olisi ehditty tilata vielä keittiöstä kun ruokailu on 12.15!

missä päiväkodissa syödään noin myöhään??
jos aamupala on n. 8.30, niin kuinka pieni lapsi voisi olla syömättä noin kauan??

aamupala on 8.30-9. totta kai 5-6v lapsi osaa olla syömättä kolme tuntia!ellei ole läski.
 
Alkuperäinen kirjoittaja samma här:
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja jojo:
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
aamulla tyttö 5v sanoi ettei halua päiväkotiin ja suostuin koska olen itse kotona(lomautettu). soitin päiväkotiin ja kerroin että tyttö viettää vapaapäivän. asia sopi heille. sitten kymmenen jälkeen tyttö sanoi että haluaakin päiväkotiin kun on lelupäiväkin ja kaikkea, sanoin että selvä ja vein hänet päiväkotiin. päiväkodin hoitaja sanoi mielestäni aika ilkeästi että hänenhän piti olla poissa eikä heillä ole nyt ruokaa varattuna tytölleni. vein tytön sitten kotiin. aion maanantaina valittaa johtajalle!

Noissa puljuissa on ihan oikeasti se käytäntö. että keittiö toimittaa ruokaa varmistetun lapsiluvun mukaan. Kun ilmoitit että lapsesi jää kotiin, hänet vähennettiin keittiön luvuista. Ei se ilkeilyä ollut.

puhelimet on keksitty voihan ne soittaa keittiöön ja sanoa että tarvitaankin kasvisruoka ateria (olemme kasvissyöjiä). tytön päiväkodissa ei ole omaa keittäjää.

No voi varmaan, edellisenä päivänä. Ei ne voi enää samana päivänä kymmenen jälkeen alkaa keittiölle soittelemaan että tarvitaanki kasvisruoka, ruoat on siihen mennessä valmiina ja todennäkösesti jo auton kyydissä tulossa lapsesi päiväkotiin.

minkä hitsin auton???
 
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
aamulla tyttö 5v sanoi ettei halua päiväkotiin ja suostuin koska olen itse kotona(lomautettu). soitin päiväkotiin ja kerroin että tyttö viettää vapaapäivän. asia sopi heille. sitten kymmenen jälkeen tyttö sanoi että haluaakin päiväkotiin kun on lelupäiväkin ja kaikkea, sanoin että selvä ja vein hänet päiväkotiin. päiväkodin hoitaja sanoi mielestäni aika ilkeästi että hänenhän piti olla poissa eikä heillä ole nyt ruokaa varattuna tytölleni. vein tytön sitten kotiin. aion maanantaina valittaa johtajalle!

En lähtisi kauheasti siihen, että lapsi saa päättää aamulla meneekö hoitoon vai ei. Siitä on hyvä sopia jo aijemmin tuollaisissa poikkeustilanteissa.

Mutta tuo nyt on jo vähintäänkin kummallista, että annat lapsen päättää hoitoon menemisestä vaikka toisin on jo sovittu ja ilmoitettu. Kyllä nyt on niin, että voit ottaa syyt ihan omille niskoille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja eräs äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
ja ihanaa tällaisissa ihmisissä on, etteivät he näe tehneensä mitään väärää ja heidän lapsensa on oikeita herranterttuja;)

mitä väärää sitten tein? okei olisin voinut soittaa ja sanoa että tyttö tuleekin mutta jos soitan kello 10 ja vien tytön vartti yli 10 niin ei yksi vartti vaikuta!!! ja ruokakin olisi ehditty tilata vielä keittiöstä kun ruokailu on 12.15!

Oikein olisit tehnyt, kun olisit sanonut tytöllesi "kultaseni, sinä päätit haluta jäädä kotiin ja nyt sitten jäät. Piste. Olisit miettinyt aiemmin. Nyt ei enää mennä tarhaan."
Näin.

miksi sanoisin niin? minulle sopi että tyttö menee hoitoon!jos ei sovi ei mene.
 
Aika hassu ketju. Ja mammat vaan jauhaa ruokailusta. Ei kai se nyt ainut eikä tärkein peruste ole! Jos on peruttu, on peruttu. On tärkeää tietää ketkä tulevat hoitoon ja ketkä eivät. Kaikki ohjelma suunnitellaan tietyn lapsimäärän mukaan ja myös mahdolliset tätien sairastumiset muuttavat tilannetta. Eihän siitä nyt mitään tule, jos yksi muuttaa mieltään kaiken aikaa.
 
Uusimmat

Yhteistyössä