T
Tyytyväinen äiti
Vieras
Haluan suositella teille kaikille, etenkin läntisessä Helsingissä asuville , perheille päiväkotien kielikylpyryhmiä! Kielikylpyryhmiä on pk Ruskeasuolla ja Pk Pihlajassa. Kielikylpy tarkoittaa sitä, että ryhmän aikuiset puhuvat lapsille ruotsia ja lapset oppivat ruotsinkielen leikkien, laulujen, retkien ja kaikenlaisen touhun avulla ihan itsestään. Meidän vanhempien kanssa henkilökunta keskustelee suomeksi
. Ryhmän aikuiset ovat todella motivoituneita ja innostuneita työstään, mikä näkyy lapsien hyvänä viihtyvyytenä ryhmässä. Näissä ryhmissä aikuiset todella antavat lapselle yksilöllistä, juuri hänen luonteensa ja tarpeensa mukaista hoitoa ja kasvatusta.
Kielikylpyryhmässä on 4-6 vuotiaita lapsia (myös eskareille) , paikaa voi hakea samalla hakemuksella kuin tavallisiinkin päiväkoteihin. Kielikylpy ei maksa enempää kuin muukaan hoito päiväkodissa. Ja mikä parasta, lapsia ei testata millään testeillä ja valita testituloksien perusteilla ryhmään. Pienten lasten elämään ei tällaiset testaukset mielestäni kuulu. Kielikylpypäiväkotiin voi hakea myös oman päiväkotialueen ulkopuolelle.
Meilahden ala-asteella on kielikylpyluokka, johon jo päiväkodista tutut lapset siirtyvät samalle luokalle.
Kannattaa käydä tutustumassa paikanpäällä tai hakea tietoa googlesta tai kaupungin omilta sivuilta, kohdasta päivähoito. :heart: :