Päiväkodin isänpäivälahja aiheutti itkun lapselle Huoh!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pettynyt äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei taida päiväkodille myöskään kuulua sen kysely kelle tekis ja onko isä kuvioissa. Kortit tehään ja kotona päätetään kuka ne saa.

Meillä ainakin asia sovittiin vasu-keskustelussa, kun tietysti kerroin että isä ei ole kuvioissa. Kysyttiin, kenelle osoitetaan mahdolliset isänpäivälahjat ja LTO kirjoitti papereihinsa "Isänpäiväkortit papalle". Minusta se oli hieno ele, ei tarvinnut asiaa setviä täydessä eteisessä siinä vaiheessa kun alkavat niitä tekemään tai kun ne on jo tehty. Viime vuonna tosin (eri ryhmä ja hoitajat) kortti oli osoitettu vaarille. Vaari on lapsen isänisä, joka on kuvioissa vielä harvemmin kuin isä. Kortin lapsi halusi antaa papalle, ja sitten seliteltiin että jostain väärinkäsityksestä siinä nyt lukee "vaari" eikä "Pappa", mutta eipä tuokaan mikään ongelma ollut.
 
  • Tykkää
Reactions: Rigel
Olisin toivonut ettei kutsu olisi ollut osa isänpäivälahjaa vaan siitä olisi kerrottu vain vanhemmalle joka olisi voinut päättä asiasta. Itse pystyn menemään töihin myöhemmin joten ei lapsi olisi edes niitä isiä nähnyt siellä päiväkodissa. Tämä kutsu oli nyt se isänpäivälahja päiväkodista siksi varmaan oli lapselle suuri pettymys.
 
Kyllä itsekin toivoisin, että päiväkotien tädit ja myös koulujen opettajat pikkuisen ajattelisivat näin isänpäivän ja äitienpäivän aikaan että mikä olis järkevää ja kaikkien kannalta hyvä. Ei luulis vaativan ylivoimaista kuvittelukykyä muistaa eri lasten erilaiset tilanteet.

Muistan kun olin tokaluokkalainen, luokkatoverini isä oli kuollut äkillisesti työtapaturmassa kesällä. Niin minusta se opettaja oli suurin piirtein kiduttaja, kun hän syksyllä pisti meidät kaikki piirtämään isänpäiväkortit "rakkaalle isälle". Oikein tunsin sen toverini tuskan. Samanlaisia muistoja on puolisollani, joka on huostaanotettu lapsena. Että oli siinä mukavaa kiitellä äitejä ja isiä, kun omat olivat hävinneet kokonaan.

Olisko pikkuisen mahdollista ulottaa ajattelukykyään näiden perusydinperheiden ulkopuolelle, kun siellä perusydinperheen ulkopuolella on aika paljon porukkaa nykyään. Ja tommonen aloituksen aamukahvitus kuulostaa aivan pöljältä ajatukselta. Yllätyksenä vieläpä. Huh huh.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pettynyt äiti eli ap;30416009:
Olisin toivonut ettei kutsu olisi ollut osa isänpäivälahjaa vaan siitä olisi kerrottu vain vanhemmalle joka olisi voinut päättä asiasta. Itse pystyn menemään töihin myöhemmin joten ei lapsi olisi edes niitä isiä nähnyt siellä päiväkodissa. Tämä kutsu oli nyt se isänpäivälahja päiväkodista siksi varmaan oli lapselle suuri pettymys.

Voi hyvänen aika, kun ei kestetä sitä, että elämään kuuluu pettymyksiä.

En oikein jaksa edes katsella sitä lässytystä jota vanhemmat pitävät lapsiensa kanssa, ettei näille vaaaaaaaaaaaan tulisi paha mieli mistään.

Jos lapsi on vahingossa napannut kaverin hienomman askartelun itselleen, curling-vanhempi kysyy hoitajalta, saisiko lapsi kuitenkin vaikka lainata sitä kotiin, ettei lapsi pahoita mieltään.

Uskokaa jo, ettei se lapsi mene pilalle, vaikkei kaikkea saakaan kultalautaselta! Teette vain hallaa typeryydellänne.
 
Kyllä minuakin ärsytti päiväkodin jatkuvat isovanhempien, isien ja äitien päivät. Isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat vielä työelämässä, joten ei ole mitään mahdollisuutta päästä päiväkotiin keskellä viikkoa. Isä tekee vuorotyötä ja äidillä usein myös aikainen töihin lähtö, joten harvoinpa sitä ehti mukaan mihinkään kahvitteluihin.

Ikäviä tapahtumia lapsen kannalta.
 
[QUOTE="kahden äiti";30416124]Kyllä minuakin ärsytti päiväkodin jatkuvat isovanhempien, isien ja äitien päivät. Isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat vielä työelämässä, joten ei ole mitään mahdollisuutta päästä päiväkotiin keskellä viikkoa. Isä tekee vuorotyötä ja äidillä usein myös aikainen töihin lähtö, joten harvoinpa sitä ehti mukaan mihinkään kahvitteluihin.

Ikäviä tapahtumia lapsen kannalta.[/QUOTE]

Inhottavaa ajatella vain oman lapsen kannalta. Mihin tämä maailma on oikein menossa? Nuo päivät ovat kuitenkin olleet upeita niille ketkä ovat voineet osallistua. Ja jos niitä on ollut niin jatkuvasti niin on VAIN ja AINOASTAAN oman järjestelykyvyttömyytesi syytä, jos kukaan ei koskaan päässyt kahvituksiin.

Koettakaa jo tajuta se ja lopettakaa typerä ruikutus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja typerät;30416104:
Voi hyvänen aika, kun ei kestetä sitä, että elämään kuuluu pettymyksiä.

.

Kyse on nyt juhlapäivästä. Voishan sitä jättää joulut ja muut juhlat väliin että varmasti lapsi saa kunnolla pettymyksiä. Ja jos vaikka alkaisi kasvattaa naapurinkin lapsia, jospa vaikka huomenna kävisin rikkomassa niiden raketaman hienon lumilinnan kun pitäähän elämässä pettymyksiä olla. Ehkä päiväkodin tätien ei kuitenkaan kuulu niitä pettymyksiä ehdoin tahdoin isänpäivänä järjestää!
 
Alkuperäinen kirjoittaja pöljää;30415542:
Luuleeko ne päiväkodin tädit oikeasti että vanhemmat yleensäkään ilahtuu äitienisänpäiväkahvituksista? Mitä tiedän enemmän ne on vanhemmille rasite. Kun eihän ne päiväkodin juhlia ole.

Miksi pitää tuottaa pettymys niille lapsille joilla ei vaikka isää ole kuvioissa kun ne lapset usein ovat joutuneet muutenkin käsittelemään asiaa paljon.

Osa ilahtuu, osa ei. Jotkut istuvat pitkään ja juttelevat paljon henkilökunnan kanssa, joku ei tule ollenkaan, joku vain kääntyy. Joku näyttää vaivaantuneelta, osa taas kyselee jo paljon etukäteen, että järjestättehän taas isä/äiti jne. kahvituksen, kun ne ovat niin kivoja.

Kaikkia ei voi miellyttää, ja pettymyksiäkin on hyvä oppia käsittelemään (vanhempien avustuksella). Minä koen isienpäiväkahvitukset ja vastaavat kunnianosoituksena vanhempia kohtaan. Vanhemmat ovat meidän pääyhteistyökumppani, ja haluamme osoittaa heille arvostusta ja tuottaa ainakin osalle iloakin.
 
Miksi siitä tarvii tehdä niin iso numero. Kyllä meillä lapset ymmärtää, jos sanotaan että on mentävä töihin ja siksi ei pääse. Harmittaa Se tietysti, mutta en kyllä vanhempana ala surkuttelemaan ja päivittelemään asiaa. En olisi isänpäivänä edes takertunu tuohon asiaan liikaa. Kertonut tosiasian ja keksinyt muuta kivaa ohjelmaa ettei lapsen koko päivä mene pilalle tuon takia. Ja oma-alotteisuutta vanhemmilta. Jos teillä on ne isät pois kuvioista tms, tehkää asiat selväksi päiväkodissa etukäteen. Jos lapsi ei pääse tällaisen asian yli ja koko elämä kaatuu vanhemmilla ja lapsilla, miten tulee selviään tulevaisuudessa suurimmilta pettymyksiltä. Ja kun tässä lapsen ei edes tarvitse mennä niin aikaisin, että menee aamupalalle muiden isien kanssa.
 
Oli meilläkin joku isien pihaleikkisysteemi päiväkodissa, tietysti juuri sellaisena päivänä kun mies ei pääse hakemaan. Mä siellä sitten hakiessani touhusin lapsen kanssa ne jutut, eikä pannut ollenkaan pahakseen. Oli aamukahvila -ei päästy kumpikaan vaikka lapset oli leiponeet. Mielellään oltaisi menty mutta ei vaan päästy, ja ihan hyvin lapsi sen otti kun selitettiin asia. Näitä tilanteita nyt vaan tulee. Silloin pitää selittää homma lapselle eikä mennä mukaan siihen vatvomiseen, surkutteluun ja ikävään. Kurja juttu mutta aina ei vaan pääse, etenkään lyhyellä varotusajalla.
 
Kyse on nyt juhlapäivästä. Voishan sitä jättää joulut ja muut juhlat väliin että varmasti lapsi saa kunnolla pettymyksiä. Ja jos vaikka alkaisi kasvattaa naapurinkin lapsia, jospa vaikka huomenna kävisin rikkomassa niiden raketaman hienon lumilinnan kun pitäähän elämässä pettymyksiä olla. Ehkä päiväkodin tätien ei kuitenkaan kuulu niitä pettymyksiä ehdoin tahdoin isänpäivänä järjestää!

Voi kuule, ehdoin tahdoin ei kuitenkaan haluta jättää suurta osaa pettyneiksi. Kun suuri osa perheistä ottaa kahvitukset mukavana tuokiona ja suuri osa lapsista saa iloisen hetken.
 
Alkuperäinen kirjoittaja typerät;30416313:
Voi kuule, ehdoin tahdoin ei kuitenkaan haluta jättää suurta osaa pettyneiksi. Kun suuri osa perheistä ottaa kahvitukset mukavana tuokiona ja suuri osa lapsista saa iloisen hetken.

Ihanko tosi? Meidän alueella taas isät on pääsääntöisesti töissä ja niillä ei ole aikaa jäädä aamulla kahvittelemaan, äideillä on enemmänkin aikaa kun moni on kotirouvana.

Lapsi tai isä tuskin pettyy siitä ettei päiväkoti järjestä heille yhteistä kahvihetkeä. Taitaa ne hoitajat enemmän pettyä tai siltä vaikuttaa tämän ketjun luettuani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja valopääkasvattajia;30416036:
Muistan kun olin tokaluokkalainen, luokkatoverini isä oli kuollut äkillisesti työtapaturmassa kesällä. Niin minusta se opettaja oli suurin piirtein kiduttaja, kun hän syksyllä pisti meidät kaikki piirtämään isänpäiväkortit "rakkaalle isälle". Oikein tunsin sen toverini tuskan.

Hyi helvetti, tekee ihan pahaa ajatella… :(
 
AP,
Miten ihmeessä selittelet sen faktan, että asiahan ei todellakaan ole voinut tulla mitenkään yllätyksenä???
Lapsi ei varmasti ole askarrellut sitä korttia tänä aamuna päiväkodissa, ja salaa tuonut korttia suoraa isän käteen. Jompikumpihan teistä vanhemmista on kiikuttanut sen kortin lapsen mukana kotia,
Olisiko asiasta voinut olla yhtään kiinnostunut???
Tai olisiki tarhatäti sanonut kortin sisällöstä jotain JOS vanhemmista jompikumpi hetken juttelisi päivän touhuista lasta hakiessa.
Olisiko päiväkodin seinällä KENTIES mitään kalenteria mistä kahvituksen olisi nähnyt.

Joten...?
 
AP Vanhemmathan sen asian päättää /tietää pääseekö isä kahville vai ei, mutta tosissaanko olet sitä mieltä että se pitäisi lapselta SALATA ettei tule paha mieli???? Haloo. Ja etkö sinä nähnyt korttia etukäteen ja voinut selittää jo etukäteen lapselle tai olisitte vaikka hankkinut oman lahjan isälle ettei ihan sen pk:n lahjan varassa tarte olla.. Ja ryystä sinä se kahvikupponen sen lapsen kanssa niin ei maailma kaadu.
 
Meillä on ollut monet isänaamupala, isän kanssa iltapolku, isovanhempien päivä/ilta, tärkeän ihmisen päivä jne.jne.. Ainoastaan äitienpäivä aamupalalle olen JOSKUS päässyt, ja jonnekin yhteiselle iltatapahtumalle joka on "vain äidille ja lapselle". Muihin tapahtumiin ei meidän lapsilla ole ollut ketään "vietävää".. kertaakaan (ja aika monta kertaa on juttuja ollut, lapset 13 ja 6v). Mutta ei niille vaan voi mitään, vaikka kurjalta tuntuukin lapsesta ja vanhemmasta.
 
Minua ärsyttää näissä lapseni päiväkodin tapahtumissa vain se miten he ilmoittavat niistä eli 2-3 päivää ennen itse tapahtumaa. Esim. isovanhempien päivään pappa pääsisi jos saisi aikaa järjestellä aikataulunsa niin että voi uhrata yhden päivän tähän tunnin tapahtumaan kun tulee sen verran kauempaa. Mutta kun kutsukortti annetaan tiistaina illalla ja tapahtuma on torstaina samalla viikolla klo 8.30. niin ei ehdi järjestämään asioitaan työssä käyvänä ihmisenä.

Toivottavasti te palstalaiset jotka työskentelette päiväkodissa annatte nuo kutsut vähintään 1½ viikkoa aikaisemmin ja isot laput oveen vielä muistuttamaan. Kiitos.
 
Miksi tällä palstalla haukutaan niin kauheasti kirjoittajaa? Minun nähdäkseni hän vain purki tänne pahaa mieltään, kun lapsi oli pettynyt päiväkodin isänpäivälahjasta. Eikö se ole sallittua?

Meidän lapsi teki päiväkodissa valokuvakehyksen, ja siitä tuli tosi hieno! Ja sopii annettavaksi kenelle vaan. Meidän perheelle riittää hyvin että joulujuhla on aamulla, kovin usein ei ole kiva rukata työaikoja lasten päiväkotijuhlien takia, vaikka työajat ovatkin joustavia. Tunnit pitää kuitenkin tehdä joskus takaisin. Ja iltaisinkin riittää tekemistä ilman ylimääräisiä kissanristiäisiä. Eikö joulu- ja kevätjuhlat olisi kohtuus henkilökunnallekin, niissäkin riittää valmisteltavaa pienten lasten kanssa?
 
Meidänkin päiväkodissa tarjottiin isille kahvit, se tapahtui jo ennen isänpäivää perjantaina. Itse asiassa luulin, että isät olisi vaan menneet erikseen kahvilla ja lapset normaalisti aamupalalle, mutta tänään kun lapselta kysyin, olivat kyllä samaan aikaan siellä syöneet aamupalaa isien kanssa. Puuron sijaan lapset oli saaneet mehua ja sämpylät.

Meillä isä pääsi kahville, kävi hyvä tuuri. Läheskään kaikkina päivinä hänelle ei sopisi, kun on niin paljon työmatkoja ja aikaisia lähtöjä. Mutta jos töiden takia ei pääsisi, en pitäisi sitä lapselle traumaattisena asiana, pienenä pettymyksenä korkeintaan. Ikävämpiä tuollaiset tilaisuudet on niille lapsille, joiden isä ei ole lapsen elämässä muutenkaan läsnä eli joko vanhempien eron jälkeen etääntynyt tai pahimmassa tapauksessa kuollut.
 
Niin AP, sinä toivot työssäkäyvien ihmisten puolesta, että ilmoitetaan vähintään 1,5 aikaisemmin. Arvaappa kun hoitajat saavat 6viikon työvuorot kerrallaan, ja niihin toiveet pitää olla laitettuna vähintään kahta viikkoa aikaisemmin...
Elämä on.
 
Joo tehkää oikein valitus kun päiväkoti on järkännyt jotain mukavaa. Miten voi olla noin iso asia? Ettei vaan vanhempien "päiväkoti pilasi päivämme"-asenne vaikuttaisi? Tekee ihan hyvää oppia kestämään elämään kuuluvat pienet pettymykset ja vanhempina teidän tulisi auttaa niissä eikä oikein lietsoa pahaa mieltä. Tosi noloa loukkaantua tällaisesta...Ei kannata pelätä lasten pettymyksiä, vaan opetella kestämään ne.
 
Niin että isänpäiviä, mummojenpäiviä, äitienpäiviä tai mitään ei oikeastaan pitäisi järjestää koska aina jonkun isä, mummo, äiti ei pääse paikalle ja aina joku lapsi pettyy?

Aivan näin, varsinkaan keskellä arkiviikkoa, kuka oikeasti voi olla töistä pois sen takia että eskarissa tai muualla on aamupala tai kahvi järjestetty myös vanhemmille tai isovanhemmille? En minä ainakaan voisi olla, työni on 8-16 ja sillä selvä, työnantaja ei tosiaankaan suostu tunniksi sijaista etsimään.
 
Ai että, sitä odotellessa ku Espoo kieltää äitien/isänpäivän tai vaihtaa sen "huoltajan päiväksi".
Johan on kielletty viettämästä Halloween juhlia eikä synttäreillä saa tarjota keksiä. On kieletty pyytämästä vanhemmilta 2€ teatteriesitykseen ja lista pitenee.

Kielletään kaikki!!

Kielletään itsenäisyyspäivä, koska kaikki ei ole suomen kansalaisia. Kielletään joulu, koska kaikki ei ole kristittyjä eikä edes usko joulupukkiin. Kielletään uusi vuosi, sillä joillakin ryhmillä se on eri aikaan, kielletään laskiainen ku keliaakikot ei voi syödä pullaa, eikä liikuntavammaiset laskea mäkeä, kielletään aprillipäivä ku joiltakin puuttuu huumorintaju, pääsiäinen koska eri uskonnot, kevätjuhlat, koska joillakin lomaki on vasta syksyllä tai sitä ei ole ollenkaan ja suvivirsihän on monessa paikkaa jo kiellettykin, kielletään juhannus, koska lapset saa traumoja ja huontajia hukkuu.

Se vasta olisikin kivaa, kun kaikki olisi aina tasaista ja samanlaista.
 

Yhteistyössä