Alkuperäinen kirjoittaja valopääkasvattajia;30416036:
Kyllä itsekin toivoisin, että päiväkotien tädit ja myös koulujen opettajat pikkuisen ajattelisivat näin isänpäivän ja äitienpäivän aikaan että mikä olis järkevää ja kaikkien kannalta hyvä. Ei luulis vaativan ylivoimaista kuvittelukykyä muistaa eri lasten erilaiset tilanteet.
Muistan kun olin tokaluokkalainen, luokkatoverini isä oli kuollut äkillisesti työtapaturmassa kesällä. Niin minusta se opettaja oli suurin piirtein kiduttaja, kun hän syksyllä pisti meidät kaikki piirtämään isänpäiväkortit "rakkaalle isälle". Oikein tunsin sen toverini tuskan. Samanlaisia muistoja on puolisollani, joka on huostaanotettu lapsena. Että oli siinä mukavaa kiitellä äitejä ja isiä, kun omat olivat hävinneet kokonaan.
Olisko pikkuisen mahdollista ulottaa ajattelukykyään näiden perusydinperheiden ulkopuolelle, kun siellä perusydinperheen ulkopuolella on aika paljon porukkaa nykyään. Ja tommonen aloituksen aamukahvitus kuulostaa aivan pöljältä ajatukselta. Yllätyksenä vieläpä. Huh huh.
Se isänpäivä on ihan valtakunnallinen juhla, ei pelkästään sen yhden päiväkodin tai koululuokan keksintö. Pitäisikö se isänpäivä kieltää kokonaan, ettei kukaan isäänsä sodassa menettänyt/ isäänsä jossain muussa menettänyt/ alkoholisti-isän lapsi/ vankilassa istuvan isän lapsi/ isän joka meni uusiin naimisiin eikä pidä yhteyttä enää -lapsi vaan loukkaantuisi, spermanluovutuksesta syntynyt lapsi joka ei isästään tiedä mitään, miehet ja naiset jotka ei voi saada lapsia, ettei kukaan näistä loukkaantuisi?
Kuolleiden vanhempien lapsilla on edelleen ne kuolleet vanhemmat, muistoina ja hautapaikkana. Moni vie sen kortin haudalle, samalla tavalla kun kukat ja kynttilät viedään isänpäivänä, se on osa surutyötäkin.
Vai pitäisikö isättömät lapset laittaa askartelemaan jotain muuta sillä aikaa kun muut tekee isänpäiväkortteja? Lapsille on kuitenkin tärkeää olla osa porukkaa.
Isänpäiväkahvit on hieno ajatus päiväkodilta. Heidän tapansa vähillä resursseillaan huomioida vanhemmat, kun yleensä päiväkoti-ikäiset ei vielä itsenäisesti mitään vanhemmilleen järjestele. Kortit voi osoittaa jollekin muulle myös. Se on myös tietynlaista tapakasvatusta, ei ainakaan meidän päiväkodeissa missä lapset olleet, ole muina aikoina kortteja tehty kuin isän- ja äitienpäivinä. Lapsi oppii siinä jotain ja ne kortit ja lahjat jää tavaksi myöhemminkin.
Eri lasten tilanteet varmasti muistetaan siellä päiväkodeissakin, mutta jos kuolleen isän tytär Jessica ei saisi korttia tehdä vaan laitettaisi tekemään joku vaahteranlehtitaulu, saattaisi äiti hyppiä silmille että miksei korttia ole tehty kun muutkin teki, eikö Jessican isällä ole väliä enää, kortti olisi viety haudalle.
Ja kyllä jokaisella lapsella on joku huoltaja jolle noi kortit voi osoittaa, vaikkei varsinaista biologista isää tai äitiä olisikaan. Miksei voisi kiittää kortin muodossa niitä aikuisia, joita lapsella on?
