Päiväkodin isänpäivälahja aiheutti itkun lapselle Huoh!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pettynyt äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pettynyt äiti

Vieras
Hain lapsen juuri isänsä luota pois ja odotin että sieltä tulee onnellinen lapsi mutta ei käynytkään niin. Lapsi oli antanut kortin ja siinä oli ollut kutsu päiväkodin isänpäiväkahvitukselle oliko torstai tai perjantai aamulle ensi viikolla. Mutta lapsen isä (emme ole yhdessä) on toisella paikkakunnalla välillä töissä niin eihän se pääse sinne kahvitukseen. oli joutunut kertomaan sen lapselle kun eivät nyt enää näe ennen sitä. Lapsi pahoilla mielin ja lapsen isäkin näytti surulliselta kun lapsen hain.

Lapsen isä ei ollut heti kertonut lapselle mitä kortissa luki mutta päiväkodin tädit olivat lasta jo siitä valistaneet joten lapsi luuli että isä tietysti tulee kahville päiväkotiin kun muutkin isät tulevat.

Voisivat vähän keksiä jotain muuta kuin tuollaisia lahjoja, joista tulee vain kaikille paha mieli. Jos halutaan jotain kahvia järestää niin jos kertoisivat ensin aikuisille jotka halutessaan kertovat ne lapselle. Siinä oli sitten tämä isänpäivä, hyvä muisto jäi sekä lapselle että isälle. Muuten onneksi oli ollut mukavaa.
 
:(

Kun oma tyttö oli pieni, oli äitienpäivänä päiväkodissa mummojen päivä. Kaikkien muiden mummot pääsi, paitsi tyttöni. Siellä oli laulu mummolle ym.ohjelma jossa oltiin pari mummon kanssa. Tytön pari oli tarhaope. Kyllä se kirpaisi ja yhdeksän vuotias muistaa sen vieläkin..

Tänä vuonna pojan eskarissa tehtiin saunapefletit joita ei voi kastella tai viedä saunan..

Joskus mietin, miks ei vaan kortti?
 
Siitä se lähtee, elämä on haista paska -tyyppinen.
Pienet pojat oppivat jo pienenä käsittelemään jatkuvaa pettymysen sarjaa joka ei lopu koskaan.

Seuraavaksi kiusausta, jota seuraa pysyvä masennus ja introvertin hommat.
Naisia tällainen hiljainen ja vetäytynyt ei kiinnosta, joten hän saa olla noin kymmenen vuotta yksinään aikuisiällä.

Tarina jatkuu ensijaksossa, samalla lepakkokanavalla samaan lepakkoaikaan.
 
[QUOTE="wieras";30415400]Tai sitten opetat lapsellesi että aina ei ole mahdollista olla asiat kaikilla samallalailla. Pettymykset kuuluvat elämään.[/QUOTE]

Ehkä ei kuitenkaan isänpäivänä kuulu pettymykset elämään. Kuitenkin kyseessä on isänpäivä, juhlapäivä ja lapsella ja isällä on yhteinen juhlapäivä, sitä ei ole päiväkodin tehtävä pilata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no ei isänpäivänä;30415407:
Ehkä ei kuitenkaan isänpäivänä kuulu pettymykset elämään. Kuitenkin kyseessä on isänpäivä, juhlapäivä ja lapsella ja isällä on yhteinen juhlapäivä, sitä ei ole päiväkodin tehtävä pilata.
No, elämä on, jos ei pääse viikolla kahville niin ei sen muksun maailma siihen kaadu vaikka isi ei käy. Ovat viettäneet kuitenkin isänpäivän yhdessä.
 
Niin että isänpäiviä, mummojenpäiviä, äitienpäiviä tai mitään ei oikeastaan pitäisi järjestää koska aina jonkun isä, mummo, äiti ei pääse paikalle ja aina joku lapsi pettyy?
 
No voi herranjestas sentään, kaikkiko pitäisi kieltää ettei vaaaaaaaan tuu paha mieli joillekin???? Entäs ne joiden perheissä on kaksi äitiä? Kielletäänkö isänpäiväkahvitukset siksi ettei vaan tulis paha mieli? Tai ne joissa on kaksi isää? Äkkiä äitienpäiväkahvitukset pois!!!!

Elämässä ei aina mee ne nallekarkit tasan ja sille ei voi mitään.
 
  • Tykkää
Reactions: Nuri
Eivät kyllä kaikki muutkaan isät pääse - jollain voi olla jo työaika sellainen, että ei pääse. Tai on vaikka sairaana. Voihan sinne kahville varmaan osallistua äitikin - yksi kaverini (joka on isä) oli kutsuttu päiväkodin äitienpäiväkahville, kun oli sinä aamuna vienyt lapsensa tarhaan.
 
Niin että isänpäiviä, mummojenpäiviä, äitienpäiviä tai mitään ei oikeastaan pitäisi järjestää koska aina jonkun isä, mummo, äiti ei pääse paikalle ja aina joku lapsi pettyy?

Ei niiden järjestäminen päiväkodille taida kuuluakaan. Eikö päiväkoti ole lastenhoitoa varten eikä mitään kodin juhlien järjestämistä varten? Isänpäivät jne, on minusta kyllä kotien juhlia eikä niihin kuulu päiväkoti lainkaan. Kortit on kivoja ja niidenkin tekemisessä hoitajat voi miettiä että jos jollakin ei ole isää voi kysellä lapsen äidiltä kenelle lapsi voisi ehkä kortin tehdä. Miksi lapselle ja isälle tuottaa pettymystä juhlapäivänä?
 
  • Tykkää
Reactions: (Laura)
Alkuperäinen kirjoittaja pettynyt äiti;30415382:
Voisivat vähän keksiä jotain muuta kuin tuollaisia lahjoja, joista tulee vain kaikille paha mieli. Jos halutaan jotain kahvia järestää niin jos kertoisivat ensin aikuisille jotka halutessaan kertovat ne lapselle. Siinä oli sitten tämä isänpäivä, hyvä muisto jäi sekä lapselle että isälle. Muuten onneksi oli ollut mukavaa.

Eli isänpäivän onnistuminen oli kiinni päiväkodin kahvituksesta....?

Ja tota tota, millä tavalla asia olis muuttunut jos lapsi ei olis tiennyt mitä kortissa lukee ja isänsä tai sä olisitte sitten A) kertoneet ja sanoneet samalla että sori isi ei pääse tai B) ette olis kertoneet vaan lapsi olis sit ihmetellyt pk:ssa että mitä täällä oikein tapahtuu kun kaikkien isit (siis yleensähän just KAIKKIEN muiden isit on paikalla) on täällä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30415426:
Eivät kyllä kaikki muutkaan isät pääse - jollain voi olla jo työaika sellainen, että ei pääse. Tai on vaikka sairaana. Voihan sinne kahville varmaan osallistua äitikin - yksi kaverini (joka on isä) oli kutsuttu päiväkodin äitienpäiväkahville, kun oli sinä aamuna vienyt lapsensa tarhaan.

Tuo olisikin hyvä että kutsussa lukisi että jos isä ei pääsee voi tilalle tulla äiti, mummi, kummi tms.
 
Ei meilläkään ole työn takia isä pystynyt osallistumaan päiväkodin kahvituksiin, enkä minäkään äitienpäivätarjoiluihin, on vaan sanottu lapsille että keitetään kahvit kotona. Ja yhdessä siis asumme. Anna kuitenkin palautetta päiväkotiin jos asia jäi kaivelemaan! Eikö ohessa ollut mitään lapsen askartelemaa korttia vaan lapsen lahja oli ainoastaan tuo kahvitus?
 
Ei niiden järjestäminen päiväkodille taida kuuluakaan. Eikö päiväkoti ole lastenhoitoa varten eikä mitään kodin juhlien järjestämistä varten? Isänpäivät jne, on minusta kyllä kotien juhlia eikä niihin kuulu päiväkoti lainkaan. Kortit on kivoja ja niidenkin tekemisessä hoitajat voi miettiä että jos jollakin ei ole isää voi kysellä lapsen äidiltä kenelle lapsi voisi ehkä kortin tehdä. Miksi lapselle ja isälle tuottaa pettymystä juhlapäivänä?

Eli vanhemmat saisivat sitten tehdä kortit ja lahjat itse lastensa kanssa.

Eiku..hei...siis ei todellakaan kun päiväkodissahan ne tehdään, siis tietty, daa, mut muuten noi isän-ja äitienpäivät ei kuulu päiväkodeille, mut siis tottakai ne tekee kortit ja lahjat, tietty, ja mikä parasta, ei tu maksaan mulle mitään!

Uuh!
 
Harmi lapselle, mutta tuskin hän on ainoa kenen isä ei pääse. Ehkä jompikumpi vaareista voisi tulla tilalle?

Loppupelissä sun lapsella kuitenkin on isä ja hän sai viettää isänpäivän tämän kanssa, varmaan ihan kunnollinenkin isä. On lapsia joiden isä on kuollut tai häipynyt eron jälkeen pitämättä yhteyttä. Toiset eivät edes tiedä kuka isänsä on. Tai sitten isä voi olla väkivaltainen, alkoholisti tai kriminaali. Näillekin lapsille isänpäiväsuitsutus voi olla rankkaa mutta ei isänpäivän viettoa siltikään kielletä.
 
Niin että isänpäiviä, mummojenpäiviä, äitienpäiviä tai mitään ei oikeastaan pitäisi järjestää koska aina jonkun isä, mummo, äiti ei pääse paikalle ja aina joku lapsi pettyy?

Näin vissiin...täytyy meijän lopettaa kaikki tapahtumat ja kahvitukset kun aina joku on jolla ei pääse se isi tai mummi tai...Ei keväällä päässy pojankaan hoidossa sen mummi isovanhempien päivään ja toki se harmitti, silti en oleta ettei muutkaan saa. Asiasta puhuttiin ja sille ei mitää voinu.
 
[QUOTE="juu";30415437]Eli vanhemmat saisivat sitten tehdä kortit ja lahjat itse lastensa kanssa.

Eiku..hei...siis ei todellakaan kun päiväkodissahan ne tehdään, siis tietty, daa, mut muuten noi isän-ja äitienpäivät ei kuulu päiväkodeille, mut siis tottakai ne tekee kortit ja lahjat, tietty, ja mikä parasta, ei tu maksaan mulle mitään!

Uuh![/QUOTE]

Meillä on tehty jo monet isänpäiväkortit ja lahjat kotonakin. Taidat olla itse joku päiväkodin täti?
 
Ei niiden järjestäminen päiväkodille taida kuuluakaan. Eikö päiväkoti ole lastenhoitoa varten eikä mitään kodin juhlien järjestämistä varten? Isänpäivät jne, on minusta kyllä kotien juhlia eikä niihin kuulu päiväkoti lainkaan. Kortit on kivoja ja niidenkin tekemisessä hoitajat voi miettiä että jos jollakin ei ole isää voi kysellä lapsen äidiltä kenelle lapsi voisi ehkä kortin tehdä. Miksi lapselle ja isälle tuottaa pettymystä juhlapäivänä?

Ei taida päiväkodille myöskään kuulua sen kysely kelle tekis ja onko isä kuvioissa. Kortit tehään ja kotona päätetään kuka ne saa.
 
Ei löydy sellasta lahjaa, josta joku ei mieltään pahoittaisi.
Kahvitus - isä ei pääse paikalle, ei juo kahvia eikä voi syödä vehnäkakkua
Lumiharja autoon - isällä ei edes ajokorttia saatikka autoa
Kynäteline vessapaperirullasta - isä työskentelee vain tietokoneella, ei käytä kyniä
Liikuntatapahtuma - isällä jalka leikattu eikä voi juosta tai nostaa lasta
Avaimenperä - ei mahdu työvaatteiden avaintaskuun
jne
 
Alkuperäinen kirjoittaja mikään ei käy;30415459:
Ei löydy sellasta lahjaa, josta joku ei mieltään pahoittaisi.
Kahvitus - isä ei pääse paikalle, ei juo kahvia eikä voi syödä vehnäkakkua
Lumiharja autoon - isällä ei edes ajokorttia saatikka autoa
Kynäteline vessapaperirullasta - isä työskentelee vain tietokoneella, ei käytä kyniä
Liikuntatapahtuma - isällä jalka leikattu eikä voi juosta tai nostaa lasta
Avaimenperä - ei mahdu työvaatteiden avaintaskuun
jne

Kortti.
 

Yhteistyössä