Suvaitsevaisuuden perään kuuluttaisin minäkin!
Aina ei hyvien käytöstapojen opettaminen riitä. Aina ei riitä vaikka kaikkensa tekisi ja itsestään kaksataaprosenttia antais. Ja harvempi pystyy kaikkensa antamaan ja täydellinen olemaan, vaikka sitä tässä yhteiskunnassa varsinkin äideiltä tunnutaan vaadittavan. Vanhemmatkin on ihmisiä ja tekee virheitä, on masennusta, eroamisia, kriisejä jne..Tällöin jalot kasvatus periaatteet helposti järkkyvät ja myös lapsi saattaa oirehtia.
Toiset lapset on herkempiä kuin toiset, toiset vaativampia, toisille ei riitä edes vaikka vanhemmat olisivat ammatiltaan ertyiskasvattajia tms..
Meillä tyttö on ollut "vaativa" jo vauvasta asti. Yöt oli TODELLA levottomia ja päivisin tyttö osasi näyttää tempperamenttinsa joka asiassa. Vapaaehtoisia hoitajia ei avuksi paljoa ilmoittautunut kun jo parissa tunnissa tuli hoitajalle kunnon hiki. Yritin rytmittää päivää, ulkoilla, erillaisia ruokavalioita, musiikkia, vauva hierontaa jne..kaikkea mahdollista. No, pahin yökukkuminen rauhoittui kahden vuoden iässä, mutta tempperamentti pysyi perusluonteessa. Itse yritin olla korostetun rauhallinen ja ajattelin tempperamentin kääntyvän ajan myötä vahvuudeksi tytön luonteessa. Näin osittain kävikin, mutta "se tie oli pitkä ja kivinen". Tähän pitkään ja kiviseen matkaan liittyi paaaaljon kiukuttelua ja "huonoa käytöstä". Siitä osansa sai myös tarhaväki.Tyttö oli ERITTÄIN vilkas, mutta ei meitä lääkärissäkään osattu neuvoa. Taatusti opetin hyviä käytöstapoja, tyttö osasi kyllä sanoa jo hiekkalaatikolla kiitos jos kaveri antoi lapion, mutta jos ei saanut joutui tytön kantamaan karjuvana sisälle. Pettymysten sietokykyä taatusti myös harjoiteltiin, mutta yhtä kamalaa se tuntui aina olevan. Ilman niitä huonosti käyttäytymisiä ja uhmailuja muiden ihmisten ilmoilla(kaupassa, kylässä, tarhassajne.) ei tyttö olisi ikinä voinut opetella käytöstapoja.
Koitin olla looginen ja johdonmukainen enkä myöskään kasvattanut lastani pumpulissa. Vanhempana tuli kotiarestit ja muut rangaistukset. Tyttö oli todella hyväkäytöksinen ja empaattinen kun halusi, mutta seuraavassa hetkessä todellinen kauhukakara.
Tempperamentin vahvuudeksi on tullut rohkeus. Tyttö ei pelkää esiintyä tai tutustua uusiin ihmisiin.
Nyt tyttö on 8-vuotias. Tietää taatusti hyvätkäytöstavat, mutta tempperamentti on ja pysyy. Nyt uutena ongelmana on ennenaikainen puberteetti ja tytön kamalat raivkohtaukset. Diagnoosi ei selitä varhaisempaa käytöstä , mutta luonne taatusti vaikuttaa edelleen nykyisiin ongelmiin. Käymme säännöllisesti psykiatrian poliklinikalla koska tyttö on käynyt jopa väkivaltaiseksi. Siinä on taas varmasti moni äiti katsonut paheksuen kaupungilla kun 8-vuotias tyttö huutaa, karjuu, hyökkää äidin kimppuun nyrkein ja makaa maassa ja huutaa kuin 3-vuotias. Taas on varmasti moni miettinyt, että onpa huonosti kasvatettu lapsi.
Nyt meillä on myös pieni poika ja voin todella sanoa, että jokainen lapsi on oma yksilönsä. Poika on todella rauhallinen ja "helppo", siis ainakin minun silmissä kun en voi verrata kuin esikoiseen. Jos poika olisi ensimmäiseni ja ainoani saattaisin liittyä muiden arvostelijoiden ja tuomitsijoiden joukkoon, mutta nyt en.