Mielenkiintoinen keskustelu. =)
Itse en aikaisemmin ollut lainkaan seurakunnankerhoa vastaan lainkaan - olen tapakristitty, mutta luterilainen synkkä ajatusmaailma on alkanut pikkuhiljaa tuntua vähän kaukaiselta...
En myöskään ihan täysin käsitä esimerkiksi sellaista (mitä olen kuullut), että päiväkodeissa ei saa viettää joulujuhlaa, sillä paikalla on muutama muslimilapsi. Se on jokseenkin naurettavaa, sillä en ikimaailmassa usko, että muun uskoiset olisivat valmiit luopumaan omista perinteistään muiden takia. Aina se on vain me suomalaiset, heikkoitsetuntoiset, jotka taipuvat.
Minusta lapselle tärkeintä on turvallinen lapsuus luotettavien aikuisten (olivat ne sitten omat vanhemmat tai hoitajat) lähellä. Mitään pahaa ei ole esim. joulun tai pääsiäisen vietossa, ne ovat perinteitä, jotka osaltaan tuovat lapselle turvallisuuden tunteen. Eri asia on, miten näitä perinteitä muovataan.
Minulle on ihan okoo, että seurakunnankerhossa opetetaan lapsille hyviä tapoja ja rauhoittumista ja kuuntelemista. Ruokarukoukset ovat ok, samoin laulut ja perustarinat Nooan arkista jne. Nyt pääsiäisen aikaan kuitenkin huomaan, että "opetus" on painottunut hiukkasen liikaa Jeesukseen.
Lapsi (kohta 5v.) on ottanut hieman liikaa korviinsa asioita Jeesuksesta. Näitä asioita ei selkeästi ole enää käsitelty mitenkään huomaamatta tarinoina. Lapsi puhuu, että "Jeesus rakastaa lapsia" ja kyselee kaikenlaista Jeesuksesta (ja "tietää" kuitenkin vastauksen kerhotätien kertomuksista).
Eihän noin pieni lapsi vielä ymmärrä käsitettä "uskonto"! Liika "jeesustelu" taas alkaa kuullostaa joltain amerikkalaiselta hihhuloinnilta. Se ei ole enää normaalia tapakristittyjen kasvatusta, jonka vielä voisin ymmärtää.
Olemme ottaneet kannan, että selitän mahdollisimman yksinkertaisesti, että jutut Jeesuksesta ovat tarinoita, joihin jotkut uskovat ja toiset eivät. Kerron myös, että äiti ja isä pitävät niitä tarinoita (nyt erityisesti painotan sitä, kun tuntuu, että kerhossa asiaa on liikaa tuotu esille).
Kerron myös toisaalta ajatukseni suojelusenkeleistä, että jotkut uskovat niihin ja että äiti on sellainen, joka uskoo.
En tiedä, voiko 5-vuotias vielä muutamalla kerhokerralla rumasti sanottuna aivopeseytyä, mutta hiukan yli asioiden käsittelyssä on kyllä menty.
Minusta kerhossa pitäisi opettaa tavallisia kristillisiä arvoja, kuten käytöstavat ja se, miten muut ihmiset pitäisi ottaa huomioon - sellaiset taidothan monilta nykynuorilta puuttuvat. Paljon on kuitenkin kyse siitä, kuka kerho-ohjaaja sattuu olemaan paikalla. Heissäkin on enemmän ja vähemmän uskovia, kuten meissä muissakin.
Joku voi sanoa, että "ota sitten lapsesi pois kerhosta". Sitä varmaan täytyy alkaa miettiä - tai sitten katsoa, tekeekö kesätauko riittävän välin.
Yhtäkaikki, meidän ja lastemme olisi syytä oppia elämään maailmassa hieman vähemmän itsekkäinä - uskoipa kuka miten tahansa. Ei ateismi ole paha asia (ja olen samaa mieltä monien kirjoittajien kanssa, ettei kyseessä edes pitäisi olla mikään "ismi", vaan kyse on jokaisen hank.koht ajatuksista) eikä myöskään "uskovaisuus". Kunhan vain kunnioittaisi muita (eli ei tuputa omaa kantaansa) ja kohtelisi toisia hyvin.
Ihan vain mietinnän aiheeksi lopuksi: oletteko ajatelleen, mitä kaikkea pahaa eri uskonnot ovat saaneet aikaan. Tulee mieleen ,että ainoalta rauhanomaiselta ajattelumallilta vaikuttavat itämaiset "uskonnot", joissa pyritään mielen rauhaan ilman, että muita täytyy käännyttää. Voi toki olla, että olen väärässä. Kuitenkin valtauskontojen takia soditaan ihan liian paljon...