***Päijät-Hämeen Kuumeilijat Vuosi 2009*** vol.1

jempille onnittelut! kiva kuulla että kaikki meni hienosti :hug:
jennuli HOTHAT-orientaatiota koko päivä tänään ja huomenna vielä puoli päivää.. aamupäivällä taas supisteli ja menkajomotusta oli aika lailla, meni pari ekaa tuntia kuulostellessa että pitääkö lähteä jonnekin, otin panadolia ja sit alkoi pikku hiljaa helpottaa..

kasvattaja ei pystynyt pitämään tuota meidän nuorta neitiä pidempään vaan tuli nyt takasin odottamaan sopivan kosin löytymistä, toivottavasti löytyy pian, on aika raskasta aikaa tämä, ja se että yhtään ei voi jättää koiria ilman valvontaa nyt koko aika kyräilee toisiaan.. silti käytän vaikka maailman tappiin asti aikaa uuden kodin etsimiseen jotta löytyy pysyvä hyvä koti neidille.

joo nyt pelaamaan pari mahjongia ja sit telkun ääreen :wave:
 
ElinaMarialle kyssäri: Lueskelin sitä sun blogia ja kirjoitit, että kela mahdollisesta jotenkin liuttaisi sitä kuuden kuukauden jaksoa keväälle (siis sitä mistä arvioidaan äitiyspäiväraha). Onkos sieltä tullu päätöstä ja onnistuko sen ajan muuttaminen?

Olin tänään perhevalmennuksessa ja voin kyl ainakin ElinaMarialle kertoa, ettei jäänyt mistään paitsi. Oli kyllä aika huttua. Siellä soitettiin sellainen rentoutuskasetti ja me miehen kanssa vaivuttiin lapsen tasolle, ku kumpaakin nauratti ihan hullusti. Mulla vaan valu kyyneleet, kun pidättelin naurua. Ei vaan sovi mulle sellaiset mielikuvarentoutukset.. aloin heti muutenkin vaan miettimään kaikkia työasioita.

Kerttu ja nakki 30+3
 
asiasta ladon seinään.. seurasiko kukaan teistä hömppä sarjaa unelmien poikamies, mie seurasin mutta iolin sairaalassa just ko tuli vika jakso valitsiko se deannan vai jennyn???? tärkeä tieto :LOL:
ja tietääkö kukaan et onko amazing racessa mennyt jo ne suomi jaksot?

ennen synnytystä ku kärsin unettomuudesta katsoin tv:tä ihan liikaa, nyt en ole katsonut yhtään ja pari juttua jäi siis vaivaamaan :D :D :attn: :attn: :attn: :attn: :attn: :attn:
 
Kerttu ei oo tullu vielä päätöstä kelasta, mut toivotaan parasta. Kun mä olin viime kevään töissä ja sit muutettiin niin et ne jotenkin kattois sen 6 kk viime kevään ajalta eikä nyt äitiyslomaa edeltäviltä 6 kk. No en tiiä, saa nähä miten käy. Luulen et saan odotella päätöstä vielä tovin... :whistle:

No hyvä et en menettäny mitään. :D Niin se meijän terkkakin sano... ja se kuitenkin pitää sitä ite. :LOL:

Jennuli en kyseisiä sarjoja seuraa mutta satun tietämään että se unelmien poikamies ei valinnu kumpaakaan!!! :D :eek: Sanoi molemmille että nou thanks...
 
TORSTAI 5.3.2009

KUUMEILIJAT[color][/quote]


jeppis................kp 2/25-31......yk5.......1.haaveissa.....Asikkala
Jemppi...............kp 3/28-32..................1.haaveissa.....Lahti
Julietta..............kp 14/32.............yk7......1.haaveissa.......
bellaa................kp 21/25-35...................1. haaveissa.......
krokohopss.......kp 26/36................yk3...1.haavaissa....Lahti
Hilipatuinen.......kp 29/30-33........yk10.......2.haaveissa... Mlä
wannabemama.kp 36/32.............yk4......1.haaveissa......Lahti



EI TIETOA TULEVASTA, ELI TOIVOTON TAPAUS :LOL:
mymmyryy


MUKANA MYÖS:
Tuulia79
[color]

PLUSSANNEET[color]



kerttu84, Hollola, 1.tulossa, la 3.5.09
elinamaria, Hollola, 1.tulossa, la 12.5.09,
humu82,Mlä, 1.tulossa, la 23.5.09,
umayya,Kärkölä,3.tulossa, la 15.6.09
Jekkuli09,Lahti,1.tulossa,15.7.09
Mansikkatee,Lahti,la 3.8.2009
minttuli82,Nastola,1.tulossa,la 13.8.2009
Johis,Lahti, 1.tulossa,la7.10.2009




SYNTYNEET


jennuli, tyttö, 10.2.09 klo 14.15, 3,2kg, 49,5cm
mirka1, tyttö, 26.2.09 klo 3.45
[color]
 
jennuli amazing race-suomijakso tulee 29. päivä telkusta, joten viel menee muutama viikko :) ja mä oon kyl aina kattonut liikaa telkkua :ashamed: mut se onkin mun nollauslinja aina illalla kun lapset saa nukkumaan :saint:
 
Missä vaiheessa teillä on maha alkanut kasvaa ja näkyä?
Alussa tuntui, että pursuan ja paisun kuin pullataikina, nyt kaikki neste on poissa, eikä vatsaakaan ole yhtään. Kaikki farkut menee päälle ihan heittämällä ja vyötä tarvitaan housujen ylhäällä pysymiseksi.
Ei sillä, että nyt niin kovasti sitä kaipailisin, lähinnä ihmettelen, kun yhtään mitään ei huomaa. Tosin rintavarustus on sitä luokkaa, ettei mies voi olla päivittäin ihastelematta... :LOL:
 
Tervehdys pitkästä aikaa! Aika hurja ollut viimeinen viikko; menin ke 25.2 äitipolille vauvan painoarvioon ja en enää sieltä sit pois lähtenytkään. Ottivat sisälle tarkkailuun raskausmyrkytysepäilyn takia. Paineet 120/210 ja prot+, ylävatsakipu ja oksetus, maksa-arvot päin peetä...
Ja meni sitten ihan tunneissa niin pahaksi, että lääkäri päätti kiireellisestä sektiosta. Terve, 9 pisteen tyttövauva syntyi 26.2 klo. 3.45! Vauvan tila on ollut alusta asti hyvi vakaa, itse olin magnesium tipassa ja pakkolevossa pari pv, jonka jälk. hidasta toipumista. Eilen kotiuduin sairaalasta, vauva viipynee vielä pari vk siellä kasvamassa. Tämä on nyt yhtä rallia kodin ja phks:n välillä. Mut onneksi kaikki päättyi hyvin, raskausmyrkytys on hengenvaarallinen tila sekä äidille että vauvalle.

Mutta ihanan pikkutytön saimme! :heart:
 
mirka hui! onneksi olette nyt molemmat jo parempaan päin, ja ihan hurjan paljon onnea tytöstä :flower: :hug: :heart:

mymmis hmm.. olisko sitten el toro tai torero? ne on hyviä pihvi paikkoja, muita ehdotuksia?

hitto, mitä menin tänään tekemään, olin siellä koulutuksessa ja oli sitten yhessä kohtaa jäätä mitä ei kyllä yhtään nähnyt.. meni jalat alta ja suoraan sanottuna lensin suoraan oikean lonkan ja käden päälle, kaiken kukkuraksi löin viel oikean silmäkulmani siihen betoniin ja kaks vekkiä ja silmä mustana.. taitaa olla aivotärähdys kun oksettaa ja päätä särkee, posket on kipeet siitä täräyksestä ja nyt alkaa muutenkin paikat jumittaa.. vauva liikkuu ja lääkärissä oli sydänäänet hyvät mut kyllä pelästyin.. nyt on vaan kiva kun silmä mustana ja kaikki kysyy että mitä tapahtu, kukaan ei usko että kaaduin vaan on klassinen selitys, jollekin ihan muulle :whistle: kiva lähtee syömään.. :snotty:
 
mymmis käy kyllä el toro tai torero! :wave: Entäs amarillo?

umayya HUI SENTÄÄN!! Onneksi vauvalla on kaikki hyvin. No me voidaan sit kovaan ääneen lauantaina puhua että AIKAMALAKUNSÄKAADUIT niin kukaan ei ihmettele sit sun mustaa silmää.
 
Mirka Onnea hirmuisesti ja onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin!! :heart: :heart: :flower: :flower:

umayya Huh, ei saa säikytellä noin :eek:

El Toro kuulostaa kyllä hyvältä myös, oon siellä syönyt joskus ja oli tosi hyvät ruuat!!!
 
PERJANTAI 6.3.2009

KUUMEILIJAT[color][/quote]


jeppis................kp 3/31-34......yk5.......1.haaveissa.....Asikkala
Jemppi...............kp 4/28-32..................1.haaveissa.....Lahti
Julietta..............kp 15/32.............yk7......1.haaveissa.......
bellaa................kp 22/25-35...................1. haaveissa.......
krokohopss.......kp 27/36................yk3...1.haavaissa....Lahti
Hilipatuinen.......kp 30/30-33........yk10.......2.haaveissa... Mlä
wannabemama.kp 37/32.............yk4......1.haaveissa......Lahti



EI TIETOA TULEVASTA, ELI TOIVOTON TAPAUS :LOL:
mymmyryy


MUKANA MYÖS:
Tuulia79
[color]

PLUSSANNEET[color]



kerttu84, Hollola, 1.tulossa, la 3.5.09
elinamaria, Hollola, 1.tulossa, la 12.5.09,
humu82,Mlä, 1.tulossa, la 23.5.09,
umayya,Kärkölä,3.tulossa, la 15.6.09
Jekkuli09,Lahti,1.tulossa,15.7.09
Mansikkatee,Lahti,la 3.8.2009
minttuli82,Nastola,1.tulossa,la 13.8.2009
Johis,Lahti, 1.tulossa,la7.10.2009




SYNTYNEET


jennuli, tyttö, 10.2.09 klo 14.15, 3,2kg, 49,5cm
mirka1, tyttö, 26.2.09 klo 3.45
[color]
 
mymmis hieno homma! ihanaa nähdä teitä :)

tässä pelästy itse kukin, mut enää kyllä naurattaa, lähinnä sen takia että en ymmärrä miten saa silmänsä mustaksi kaatumalla mut sekin o nyt todistettu.

em toi kuulostaa ihan hyvälle, josko sitten kaikki ei kattois niin pitkään :saint: tätä ei saa edes meikattua piiloon kun on juuri tollanen mustimmillaan, mut nyt en enää jätä syöminkiä välistä vaikka mikä olisi :kieh:

kohta lääkäriin niiden suppareiden takia, esimies sanoi eilen että hae loppuajaksi saikkua kun juteltiin puhelimessa, ja kyllä mä vähän niin järkeilinkin, ei kai sitä kannata edes takas ravata..

umayya + siiri 25+4
 
Onnea Mirka ja koko perhe pienestä tytöstä :heart: Hurjan alun sai tytön elämä, mutta onneksi kaikki hyvin! Jaksamista ensimmäisiin viikkoihin. Pian tyttö on jo kotona :heart:

mymmyryy Anteeksi, unohdin vastata :ashamed: Tosiaan en pääse lauantaina mukaan syömään. On vielä niin paljon näitä häiden jälkimaininkeja, että viikonloppu menee aika ja lailla niitä hoitaessa. Toivottavasti ensi kerralla uskaltautuisin sitten mukaan...


).( Häiden jälkeen on ollut taas aikaa miettiä. Ja mikäpä muu siellä mielessä pyörisi, kuin raskaus :heart: Mieskin näki häämatkalla 4 kertaa unta meidän vauvasta ;)
 
Huomio syömään tulijat.
Tapaatte siellä uuden näköisen ja hammassärkyisen mymmiksen :headwall: :headwall: :headwall: . Olin eilen hammaslääkärissä ja voi tätä säryn määrää. Toivottavasti pystyn syömään huomenna (eilen ei voinut illalla syödä ja tämä päivä teki tiukkaa).
Mä oon nyt muutenkin rupsahtanut, väsyneen näköinen (kyl mä oon väsynyt), kiukkis-iitu, mahaakin vielä juilii kaavinnan jälkeen. Mutta mä lupaan huomenna käyttäytyä :saint:

Huomiseen :wave: :wave: . :saint:
 
umayya hui sinne myös.. onneksi vauvalla kaikki hyvin.. ja joo ihan heti ei kuulosta uskottavalta musta silmä liukastumisesta.. ei saisi nauraa.. mutta.. hi..

(.) meillä pukkaa vieraita ja ikkunaremontti miehiä ja tietty just tänään kun ollaan yö tehosyöty...mä yritän vierottaa itseäni suklaasta, mutta se tuntuu niin pelastukselta kun yösyöttää vauvaa... ihana ilma ulkona, olisipa huomennakin, kun ehtii taas ulos..
mukavia syöminkejä kaikille... kesällä viimeistään sit sellainen meetinki mihkä mekin tullaan.. jooko?????
 
Me ollaan sitten porukalla oikein kauhujen kabinetti... :LOL: mustaa silmää ja turvonneita poskia... :D

Nähdään El Torossa huomenna klo 16.00. Mymmis mä pistän sulle mun kännykkänumeron Yv:nä ihan varoiks. :D

********************************

Neuvolakuulumiset:

rv 30+3
RR 116/79
paino 67,2 kg (ohitin miehen!!! ) nyt yhteensä siis 10,2 kg tullut lisää...
sf-mitta 28
Tarjonta PT (tai ihan ihmeellisessä kippurassa oli, ei ihan poikittain eikä ihan perätilassa)
Syke : 140
Liikkeet ++

********************************

Mammajoogassakin kävin... kylläpä teki taas hyvää!!

EM ja Dodoliina 30+3 :heart:
 

Yhteistyössä