Päästän kyllä porun... ei meille löydy taloa ikinä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Ja juu ei olla rakentamista ajateltu vaihtoehtona. Hieman liian tyyristä, kun ei ole itsellä mitään mahdollisuutta eikä taitoa rakentaa.

Tehtiin tarjous meille "täydellisestä" talosta,mutta myyjä ei hyväksynyt sitä. Poljettiin hintaa jonkun verran, mutta talo ollut myynnissä jo pidempään ja välittäjän mukaan ei ole katsojiakaan ollut oikein. Syy on varmasti se, että talo on turhan kallis, mutta välittäjä neuvoo myyjää olemaan laskematta hintaa.

Hakua rajoittaa se, että haemme taloa tietyn ala-asteen alueelta, kun ei tahdota että lapset joutuu vaihtamaan koulua ja tykätään tästä alueesta muutenkin paljon.

Syksyllä esikoinen menee kolmoselle ja tarvii aikaa läksyjen tekoon ja kokeiden lukemiseen enemmän mitä aiemmin. Keskimmäinen menee myös ekalle ja alkaa läksyt.

Kaikki kolme lasta ovat tällä hetkellä samassa huoneessa, kuopus vain nukkuu meidän makkarissa. Tytöt (kaksi nuorempaa) ovat käytännössä vallanneet huoneen ja poika pitää omia tärkeitä juttujaan hyvin rajatulla alueella.

Nyt päätin, että ostan pojalle koulupöydän ja tungen sen huoneeseen vaikka väkisin ja saa tehdä läksynsä jne siinä ja saa laatikoihin omia juttujaan. On tarkka tavaroistaan ja pitää kaiken järjestyksessä ja senkin takia mua ahdistaa se, että joutuu likkojen roinien keskellä asumaan. Lisäksi pojalla ei ole kavereidensa kanssa mitään rauhaa eli käytännössä ovat lähes aina muualla ja se taas ahdistaa, kun en pääse seuraamaan tarpeeksi heitä itse.

Äh! Turha vuodatus!
 
Meillä jossain määrin sama tilanne. Halutaan ostaa isompi asunto tietyltä asuntoalueelta ja meinaa tihkaista. Monta kertaa on ollu viittävaille ostotilanne ja aina on asunnossa ilmenny jotain minkä takia ei ostetakaan sitä. 69 neliön kolmiossa asutaan 3 lapsen kanssa, neliö olis haussa. Ehkä me vielä joskus... mutta välillä epätoivo nostaa päätään.
 
Meillä jossain määrin sama tilanne. Halutaan ostaa isompi asunto tietyltä asuntoalueelta ja meinaa tihkaista. Monta kertaa on ollu viittävaille ostotilanne ja aina on asunnossa ilmenny jotain minkä takia ei ostetakaan sitä. 69 neliön kolmiossa asutaan 3 lapsen kanssa, neliö olis haussa. Ehkä me vielä joskus... mutta välillä epätoivo nostaa päätään.

No meillä on sentään melkein 100 neliöö tilaa, 3huonetta ja keittiö, paritalo. Sinänsä hyvin tilaa muuten, mutta kodinhoitohuone ois tosi jees ja tosiaan lapset tarvii jo omaa tilaa, kun on koululaisia. Tähän asti pärjätty hyvin ja sen ansiosta on lainaakin enää vain vähän.

Eli meillä on mahdollisuus pistää rahaakin jonkin verran siihen taloon, tilanne sikäli hyvä, mutta kun ei ole mitä ostaa. Haetaan 5h, keittiö, khh, sauna jne ja neliöitä saisi olla noin 130 ettei tule turhia hukkaneliöitä lämmitettäväksi turhanpäiten. Likat voisi laittaa myös samaan makkariin, jos vain makkareilla tarpeeksi kokoa. Mieluummin molemmille kuitenkin omat.
 
[QUOTE="alkup";26718111]No meillä on sentään melkein 100 neliöö tilaa, 3huonetta ja keittiö, paritalo. Sinänsä hyvin tilaa muuten, mutta kodinhoitohuone ois tosi jees ja tosiaan lapset tarvii jo omaa tilaa, kun on koululaisia. Tähän asti pärjätty hyvin ja sen ansiosta on lainaakin enää vain vähän.

Eli meillä on mahdollisuus pistää rahaakin jonkin verran siihen taloon, tilanne sikäli hyvä, mutta kun ei ole mitä ostaa. Haetaan 5h, keittiö, khh, sauna jne ja neliöitä saisi olla noin 130 ettei tule turhia hukkaneliöitä lämmitettäväksi turhanpäiten. Likat voisi laittaa myös samaan makkariin, jos vain makkareilla tarpeeksi kokoa. Mieluummin molemmille kuitenkin omat.[/QUOTE]

Meidän budjetti 4h+k ostamiseen on noin 280 tuhatta euroa. Tällä alueella se on keskimääräinen hinta noin sataneliöiselle neliölle. 5h+k menee jo liian kalliiksi tällä alueella, pitäisi muuttaa sitte jonnekin toisaalle ja sitä ei haluta tehdä kun lasten koulu ja kaverit on tässä.
 
Meidän budjetti 4h+k ostamiseen on noin 280 tuhatta euroa. Tällä alueella se on keskimääräinen hinta noin sataneliöiselle neliölle. 5h+k menee jo liian kalliiksi tällä alueella, pitäisi muuttaa sitte jonnekin toisaalle ja sitä ei haluta tehdä kun lasten koulu ja kaverit on tässä.

No täällä tuollaisen saa kyllä onneksi noin 120 - 200 000e luokassa. Alkupää on tietty remontoitavaa kohdetta. Sitä kalliimmat sitten liki uusia.
 

Yhteistyössä