Oysissa hoidoissa olevat!

Katjuska Täällä piinailut aloitettu torstaina. Ja onhan nämä piinailupäivät aika raastavia. Tuntuu ettei mitään uskalla tehdä vaikka saisi elää normaalisti ja niin pyrinkin paitsi hikiliikuntaa vältän nyt tän kaks viikkoa. Toivotavasti nyt niitä plussia alkaa tuleman tähän ketjuun. Olemme plussat ansainneet! 9.9 taidan tehdä testin. Onkos sinulla hoidot millä mallilla?

Sannuli ja helmi pp2
 
Täälläkin on toinen päivä menossa. Alavatsassa tuntuu edelleen painetta, kun istuunnun ja sen vuoksi lepäilen ja yritän ottaa rennosti vielä kun voi. En ole mitenkään uskonnollinen, mutta kyllä sitä tulee iltaisin ennen nukkumaan menessä rukoiltua, että jos tämä alkio sitten kiinnittyisi ja alkaisi kehittymään. :whistle:

Toivottavasti tulee monta plussaa tähän ketjuun. =)
 
Eilen käyty PAS-ultrassa. Ihan turha reissu oli, käynti oli liian aikaisin (kp 10). Maanantaina joudun menemään uudestaan. "Mukava" ajella kymmenen minuutin takia parisataa kilsaa, mutta minkäpä tälle voi. Ärsyttää myös tämä outo vuoto, joka alkaa joka kierrossa noin oviksen tietämillä ja jatkuu aina sinne menkkoihin asti. Voikohan tämän vuodon takia mikään edes kiinnittyä kunnolla?

Kaikille piinailijoille isot tsempit! Toivottavasti plussia ropisee syyskuussa!
 
Heippa vaan taas tasapuolisesti kaikille :wave:

Onhan tämä piinailu yhtä piinaa - aika matelee. Minäkään en oo uskaltanu vielä jumppaamaan vaikka normielämää saiskin viettää. Sitä on vuosin varrella tullu jo niin vainoharhaseksi että täytyy pelata varman päälle. Myös täällä Peppi suunnataan pieniä toiveita tuonne yläkertaan joka ilta vaikkei mekään mitenkään erityisesti uskota.

Turvallisia kilometrejä tuulialle ja toivotaan ettei teidän tarttis enää montaa kertaa ajella. Syksy kun tulee kunnolla ja pimeää niin ei oo autonratti kovin mukava paikka.

Maanantaina olis pp 10 mutta oon edellisen yön töissä enkä ala kyllä testaamaan päiväpissasta :headwall: Enkä kyllä muutenkaan aikois testata ollenkaan vaan jos haluaa siihen alkuraskauden ultratutkimukseen niin pitäs siinä 10-11 päivän tienoilla jo tietää, onko tiineenä :saint: On noita negoja tullu matkan varrella niin monta että saattaa jäädä testaamiset väliin tutkimuksesta huolimatta.
 
Sannuli Meillä hoidot vasta alkamassa. odottelen sumuttelujen aloittamista,jonka aloitan viikon päästä ( Kauhea kun se tuntuukin olevan jo tosi lähellä !!!!!! :O )
Tuulia Juu ei ole mukava ajella "turhaan". Tiedän omasta kokemuksesta. Kilometrejä on tullut ja tulee viellä paljon!!! Ultrakäynneiltä tulee jo n.300km kerta ja sitten OYS:n käynnit viellä päälle!!!!! Punktioon ku mennään, niin jäädään Ouluun sitten useammaksi päivää hotelliin asumaan. Hui kauhea :(
 
Joop, ultrassa taas käyty ja OHO, sinneppä oli nyt jostain ilmestyny iso johtofolli. Tämänkertainen lääkäri vähän epäili, että ovulaatio on jo saattanut tapahtua. Perjantaina lääkärin mielestä kaikki follit olivat vielä liian pieniä, eikä hänen mielestään ovulaatio voinut tulla mitenkään viikonlopun aikana. GRHHH. Ohjeeksi sain, että tänään ja huomenna teen ovistestit. Jos ovat miinusta, tämä kierto menee sivu suun. Voi v*ittu!
 
tuulia:hug: ompas kyllä tosi harmillista. Taas paljon toivoa ja vaivaa hukkaan... jospas se nyt ei vielä olisi ehtinyt kuitenkaan mennä...toivotaan siis niin

Mites muiden piinailut?

ON: täällä ei ainaskaan enää olla kovin positiivisella tuulella. Menkkamaisia kipuja, siis tylppää juilintaa, kohdun kohdalla jo toista päivää ja pahenemaan päin. Nyt kun se nykäsee jomotuksen munasarjoihin niin täti voidaan toivottaa taas kylään. Pakasteessa ei siis yhtään mitään ja homma taas alusta - viimeisen kerran julkisella :'( Josko sitä vaatis jo ihan uudet mömmöt, ku tuolla Gonalilla meille näkyy tulevan vain pelkkää paskaa... anteeksi tämä avautuminen :ashamed:
Parempaa onnea muille :cool:

Sarah ja pp10
 
Tuulia Voi harmitus! Toivotaan et ovis olis kuitenki vasta tulossa!

Sarah Ikävää jos mieli on maassa. Mut niin kauan on toivoa kun vuoto ei ole alkanut, kivut voi kuulua myös alkaneeseen raskauteen.

on: tällä kertaa on päästy ainakin pidemmalle piinailussa kuin tuoresiirrossa jolloin vuoto alkoi jo pp10. Mahassa on tuntunut nippailuja, hieman erilaisia voimakkuuksiltaan. Eipä paljon muuta. Jospa tällä kertaa sais jännittää testailuun asti.

Tsemppiä myös muille piinailijoille ja hoitoa odottaville!
 
moi kaikille :) täällä kans elellään piinapäiviä mutta usko tähän kiertoon on jo mennyt kun eilen tuli jo rusehtavaa vuotoa vaikka ovistesti oli plussaa vasta viime keskiviikkona :/ eli eiköhän ne menkatkin sieltä pian ala kun alaselässäki jo pientä juilintaa havaittavissa :( Oyssista ei vieläkään minkäälaista kirjettä ole tullut :( liekkö unohtaneet meidät kokonaan. Milli81 tsemppiä vielä muutamaan piinapäivään :) ja Tuulia toivotaan parasta että ovis ei olisi vielä ehtinyt mennä. Tsemppiä kaikille piinailuihin ja plussatuulia meille kaikille !!!
 
Kiitos teille tsempeistä!

Ovista ei eilen eikä tänään testiin tullut. Soitin sitten OYSiin ja sain ohjeeksi tikuttaa ovista edelleen :O. Sehän kyllä mulle käy! Oletteko muut käyttäneet mitä ovistestejä? Taidan tuhlata ja tilata sen digitaalisen.

Sarahille ja Millille kovasti tsemppiä piinailuun! On se kyllä niin raastavaa odottelua ja tuntemuksien kuuntelua. Milloin uskallatte testiä tehdä?

nannah oletteko mistä asti odottelleet OYSin kirjettä? Toivottavasti tuhruilu ei ole sitä itseään.
 
tuulia84 no kesäkuun alussa soitin sinne ku inseminaatiot ei väestöliitossa onnistunu että siirrytään siis siihen IVf jonoon niin aiko laittaa siihen jonoon ja heinäkuussa vein sinne ne väestöliiton paperit ja sieltä sanottiin että heinäkuun lopussa tulee IVF hoitaja lomalta että sitte vois alkaa sitä aikaa oottelemaan. tuntuu vaan että ois kai sen pitäny jo tulla :) vai onko tämä odottavan aika vaan niin pitkä :D alaselässä on tosiaanki ihan kunnon jomotusta jo nyt vaikka vasta pp 7 ei taas ihan kohillaan vissiin nämä kierrot :kieh: normaalisti kyllä ollu se 12-14 päivää väliä oviksesta menkkoihin. ja ovistesteinä oon käyttäny mammaksin liuskatestejä ja joka kierto oon saanu niillä positiivisen tuloksen.
 
täällä vaan tuhruttelu ja menkkajuilinnat jatkuu että eiköhän ne sieltä pian ala ihan kunnolla. aika lyhkänen kierto tuli nyt sitten ku nyt kp 20. tänäänkään ei Oyssista kirjettä tullut joten soitinpa sitte sinne että millonkohan mahollisesti jonkinlaista kirjettä ois tulossa. kuulemma oli siellä jo muuten valmiina mutta reseptit vaan puuttu. kerto että lokakuussa alkaa sumut ja punktio ois sit marraskuun lopussa :) siis ihan käsittämätöntä että tässä ei ehi enää näitten menkkojen lisäksi olla ku yhet ja sitte se alkaa :) ilon ja pelon sekaisin tunteen ootan jo tuota marraskuuta. joko oot Milli81 testaillut?
 
Millähän perusteella ne meitä siellä jonoissa liikuttaa? Onko kellään ihan faktaa? Tuntuu hassulta kun niin erinlaisia jonotus aikoja on...meillä on toinen IVF tulossa siis ekasta ei tullut mitään tulosta ja paperit Oyssissa oli 2.6 ja kun minä sinne soitin niin lupailtiin hyvällä tuurilla joulukuulle aikaa, mut huonolla tuurilla tammikuulle ja tosiaankaan vielä ei mitään kirjettä ole tullut....sitten kun lukee nannah86 viestiä että samoihin aikoihin olette jonoon tullut ja pääsette jo marraskuussa punktioon...me ollaan yritetty 4-v lasta ja ei ennestään lapsia.

Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää teidän samaan aikaan jonoon menijöiden taustaa ja milloin teillä hoidot alkaa? Ois hauska tietää mitkä niillä on ne kriteerit millä ne kattoo milloin kenenkin vuoro on...

Noh onneks me jokainen joskus päästään ja toivottavasti hyvin tuloksin :)
 
Tähtisilmä79, me siirryttiin maaliskuussa väestöliitosta jonottamaan OYS:aan, mutta eipä päästy suoraan jonoon, eikä olla jonossa vieläkään. Kesäkuussa käytiin, miehellä määrättiin uudelleen clomit. Lokakuussa lääkäri soittaa ja sitten tiedetään onko clomit tehonneet vai ei. Mutta tuokaan ei muuta asioita eli kun seuraavaksi toivottavasti mies pääsee jonottamaan siihen kivesbiopsiaan ja en tiedä yhtään minkälaiset jonot ovat. Sen jälkeen lopulta pistävät meidät jonoon, niin jonotetaan kuulemma 6-12 kuukautta. Tammikuusta asti olemme tienneet, että ainoa hoitomuoto on tuop ICSI, eli ollaan odotettu sitä lähetettä ensin 2 kuukautta ja sitten maaliskuusta asti jonotettu OYS:ssa.

Maaliskuussa kuvittelin että pääsisimme koeputkihedelmöitykseen loppuvuodesta, nyt aikaisintaan voidaan päästä ensi kesänä/syksynä ja koko ajan lipuu kauemmas ja kauemmas edes se yritys tulla raskaaksi. Ikää tulee koko ajan lisää ja miehellä tulee 40 täyteen, eli adoptiokaan ei ole enää vaihtoehto. Olen niin vihainen ja turhautunut tästä kaikesta, väestöliitossakin todettiin meidät vaikeaksi tapaukseksi niin huvita sinnekään yrittää enää, tosin eipä riittäisi rahatkaan.

Jos sua yhtään lohduttaa niin ette ole ainoita pitkässä jonossa olevia :/
 
Hei, en ole tässä ketjussa virallisesti mutta selailen satunnaisesti kaikkia ketjuja. Olen myös tosi turhautunut jonoihin mutta meillä päin (Länsi-Suomi) ei puhuta kuukausista vaan vuosista... Eli olemme mieheni kanssa "tuomittu" ICSI-hoitoon, eka neuvolakäynti oli elokuussa 2009 josta hoitotakuun piirissä pääsimme lääkärille marraskuussa 2009, olin tietoinen että jonot ovat todella pitkät mutta silti se löi vasten kasvoja. Meille luvattiin ICSI-hoitoa 2011 keväälle... Juuri soitin tämän hetken tilannetta ja todellakin, epämääräisesti vaan kevät 2011 on tarjolla. Että sellaista, toivon että teistä kukaan ei tälläiseen jonotukseen joudu :( Tsemppiä muuten kaikille!
 
Kiitoksi tsempeistä!

).( joopa joo, tuhruilu alkoi jo eilen, kipujen kera, tänään turhutteleluja ilman ihmeempiä kipuja. Taitaa olla tää homma tässä. On vaan sellainen olo, että ei oo onnistunu. Teen huomenna aamulla testin ja jos on negaa niin lopetan luget.
Olen muuten ihmetellyt miks Oysissa on jokseenkin pitkät piinailu ajat.. mulle on aina sanottu että joku pp 15 pitäis vasta testata, mut ikänä sinne pääse ilma tuhruja :/
Meille sanottiin että uuteen hoitoon pääsisi joskus tammi- helmikuun tienoilla jos (ja kun) tää menee harakoille.

Jag Tuo teidän kohtelu kyllä tuntuu joo tahalliselta viivyttelyltä. Eikös teillä testattu jo niitä clomeja miehellä.. miks ne pitää vielä uudestaan kokeilla ja sit vielä jonottaa biopsiaan.

Tsemppiä jonottelijoille (täältä tullaan myös) ja piinalijoille
 
Eli täällä vähän taustoja noista hoidoista. ensin siis oltiin väestöliitossa jossa kokeiltiin clomeja pari kiertoa ja ei tulosta. siirryttiin jonottamaan Oyssiin inssiin ja sieltä tulikin kirje siihen ensikäyntiin joka oli maaliskuussa. sieltä sanottiin että ei päästä ees inseminaatiojonoon ennen kuin syksyllä kun ei kuulemma ole mitään hätää tämän asian kanssa ku ei kerta selvää ongelmaa ole miksi ei voitais onnistua luomusti :kieh: ollaan oltu siis yli 3 vuotta ilman ehkäisyä ja 1 lapsi saatu ja sekin hoidoilla. no mentiin sit takas väestöliitton jossa tehtiin kaks inseminaatiota tuloksetta. sitte soitin sinne oyssiin kesäkuun puolessavälissä ja päästiin siihen IVf jonoon suoraan. ja meillekki tuolloin sanottiin että on yli puolen vuoden jono että menee joulu-tammikuuhun. olin siis ihan yllättynyt kun eilen soitin tuosta aikataulusta. eihän sitä tiiä tähtisilmä79 jos teilläki ois aika jo tämän vuoden puolella :) jag78 kuulostaa kyllä aivan uskomattomalta tuo teidän juttu siis tuntuu että ihan tahallaan pitkittelevät tuon asian kanssa:kieh: Milli81 pahoittelut tuhruttelusta. täällä tuhruttelua ei nyt oikein ole taas ollut eilen tuli ihan muutama tippa, mutta menkkakivut kyllä on melkein koko ajan varsinkin alaselkä on ollut kipeä :( menkkoja siis odotellessa ja katse kohti marraskuuta :) tsemppiä ja jaksamista teille kaikille !!!:)
 
nannah86 ja jag78 me mentiin jonoon toukokuussa jolloin lupailtiin loka-marraskuulle aikoja mutta punktio onki nyt vasta joulukuussa. todellakin aijon tästä soittaa oyssiin ja kysyä millä periaatteella ne oottaa ihmisiä toisten ohi. tosi outoa hommaa :confused:
 
Me mentiin jonoon muistaakseni maaliskuussa (tai saatto olla jo huhtikuukin,pää on hieman "laho" :LOL: ) ja hoitosuunnitelma saatiin kesäkuussa. Nyt sunnuntaina aloitan sumuttelut ja suunniteltu punktio on lokakuun alussa vko 40,eli noin puolivuotta meillä meni jonossa. Mahanpohjassa alkaa olla jo aikamoinen parvi perhosia :eek:

Nannah Tepäs pääsitte todella nopeasti hoitoihin, joitakin näyttää lykästävän joten onneksi olkoon! Oletko ajatellut lottoa pistää? ;)
 
nannah86 ja jag78 me mentiin jonoon toukokuussa jolloin lupailtiin loka-marraskuulle aikoja mutta punktio onki nyt vasta joulukuussa. todellakin aijon tästä soittaa oyssiin ja kysyä millä periaatteella ne oottaa ihmisiä toisten ohi. tosi outoa hommaa :confused:
Me myös jonoon toukokuussa ja punktio on marraskuussa. Emme kyllä päässeet ns. jonon ohi, mutta olemme oikeasti kiireellinen tapaus ja jonomme oli melkein yhtä pitkä sinun kanssasi. Oikeasti toivon, ettei ivf-hoitajalle soiteltaisi tuollaisista asioista, koska ihmiset ovat hoitojensa kanssa jo todella pulmissa saada puhelimella kiinni esim. lääkkeisiin liittyvissä asioissa. Ymmärrän täysin turhautumisesi, mutta OYS on vaan niin kiireinen, kun hoidettavana on lapsettomia isolta alueelta.
 
Hei!

Sain juuri digitaalisella ovisplussan. Kai me tässä kierrossa päästään nyt PAS-siirtoon? Jos alkio/t selviävät sulatuksesta. En ole koskaan muistanu hoitajalta kysyä, että kerkeehän sen ovisplussan ilmoittaa sitten seuraavana päivänä vai pitääkö se ovisplussa ilmoittaa samana päivänä.

Millille pahoittelut tuhruilusta :'(! Mulla on kans sama, että tuhruilu alkaa jo ennen testipäivää.

Meidän lähete OYSiin lähti viime vuonna marraskuussa ja sumuttelut alkoi huhtikuun puolessa välin.
 
On täällä sitten monta turhauttunutta jonottajaa: / Soitin tosiaan pari viikkoa sitten sinne ja kysyin kun vieläkään ei mitään ole kuulunut ja silloin sanoivat että menee joulu/tammikuulle ja toden näköisemmin tammikuulle. Niin kyllä se vaan ihmetyttää jos myöhemmin jonoon menneet pääsee jo marraskuussa punktioon. No sehän ei toki ole meidän päätettävissä ja parhaansa varmasti hoitajat/lääkärit yrittävät tehdä, mutta kyllähän se pieni katkeruus väistämättä iskee ku tämmöstä kuulee...meillekkään ei normaalisti lapsia voi tulla ja olen 31v ja tosiaan 4 vuotta odotusta ja yksi epäonnistunut IVF:kin takana, joten luulis että muakaan nyt ei ihan "kiireettömänä" tapauksena pidetä.

Jos Elli82 soittelet klinikalle niin ilmoittelehan sitten tänne mitä ne sano? Kyllähän niillä joku systeemi täytyy olla...viimeksi sanoivat kun tiedustelin meidän aikaa että 15 on vielä meitä ennen käsittelyssä, joten siinäkin ajattelin että menevät siinä järkässä missä hakemukset on tullu...mut näin ei kuitenkaan sitten ole...
 
Tsemppiä kaikille piinailijoille, saakaa nyt niin plussia niin mekin päästään jonoon :D

ON:Meille se lääkäri sanoi, että minä olen niin nuori, miehen ikä ei haittaa, joten mikä kiire meillä on ? Mua suututti se ja sanelin siitä lääkärille, etten nyt niin nuori ole ja kyllä mulle tää odottaminen on yhtä tuskallista kuin että olisin haaveilemassa lapsesta nelikymppisenä. Katotaan nyt mitä lääkäri meille sanoo, mihin jonoon päästään lokakuussa. Sitä en ymmärrä miksi ei saada jonottaan siihen ICSI:hin ja miksi tosiaan mies syö uudestaan noita clomeja kun viimeksi todettiin jo turhiksi. Tulee sellainen olo että pidetään pois jonosta kun tarjotaan joku soittoaika 4 kuukauden päähän. Kyllä noihinkin uppoaa se 60 euroa kuussa rahaa ja vaikuttaa miehen mielialoihin =(
 
Soittelen ens viikolla ja kysyn asiaa, ilmottelen sitten mitä sanoivat. Kyllä minusta meilä kaikilla on oikeus hoitajille soitella hoitoihin liittyvistä kysymyksissä, niin minulle ainakin sieltä on sanottu. Ottaa se päähän kun sanotaan että jonossa ollaan ja ajat noin sillon ja sillon ja sitten otetaankin myöhemmin jonoon tulleita ensin. On muutenki jouduttu turhaan syömään clomeja puoli vuotta lääkärin virhe diagnoosin vuoksi kun ei oikeasti mitään mahiksia tulla raskaaksi muuten kun ivf:llä. Ja tämä ei olisi selvinny edes jos en vaatimalla olisi vaatinut lisätutkimuksia. Kysyvähän ei tieltä eksy! :)
 

Yhteistyössä