Kiitos vastauksesta sulle
piatu!
Ja kannatti näköjään ihmetellä asiaa täällä, nimittäin tänään kolahti uusi hoitosuunnitelma postilaatikkon
Päästään heti kesätauon jälkeen asiaan.
Aikataulua joudutaan kyllä varmaan rukkaamaan vielä, laskin että kierto on reilu viikon edellä tuota suunniteltua aikataulua...eli ei muutakuin puhelua polille ensi viikolla.
Ihanaa, kun on tarkka aika viimein selvillä seuraavalle kierrokselle!
Voisin lyhyesti kertoa miedän hoitohistorian, eli 9/2010 jätetty ehkäisy pois, vuonna 2012 tehty alkututkimukset ja ensikäynti 2013. Miehen simpat ovat muuten ok, mutta hitaita ilmeisesti hiukan liikaa mukana.
Ensimmäisen IVF:n tuoresiirrosta tuli hailakka plussa, joka kuitenkin hävisi ennen virallista testipäivää. Pakastimeen meni 5 alkiota.
1. PAS oli kahden alkion siirrolla, siitä tuli plussa, joka osoittautui kohdunulkoiseksi...vasen munanjohdin jouduttiin poistamaan ja samalla selvisi, että myös oikeanpuoleinen munanjohdin on tukossa ja täynnä nestettä. Sitä ei kuitenkaan poistettu vielä, eli pelkona on kohdunulkoisen uusiutuminen : /
2. PAS tehtiin, 3 alkiota sulatettiin ja vain 1 selvisi. Täydellinen top-alkio, mutta täysin puhdas nega eikä merkkiäkään kiinnittymisyrityksestä.
Tällainen hoitohistoria siis meillä, nyt uusin voimin kohti seuraavaa kierrosta. Toivottavasti tällä kertaa olisi parempi onni matkassa..!