**Oviksen metsästystä HUHTIKUUSSA**

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :wave:

Ovista täällä siis odotellessa, huomenna on lääkärin soittoaika ja saan tietää irtosiko sieltä yhtään munasolua viime kierrossa vaikka kauniisti kasvoikin. Joten pikkuvadelma, sinuna vaatisin sen verikokeen millä todetaan se irtoavaisuus, eihän clomeista ole muuten mitään hyötyä jos ei sieltä mitään irtoa.

JJ-t, täällä ollaan peukut pystyssä että olis onnistanut!! Itsellä taas toiveet korkealla tässä toisessa clomikierrossa, vaikka lujaa tiputtiinkin sieltä ensimmäisestä :whistle: Positiivisin mielin kohti kesää, yritän olla stressaamatta liikoja ( niin pirun vaikeaa kun se onkin) :LOL: Mutta tänään sai kyllä oikein miettiä että mikäs kp se nyt onkaan menossa, sen verran oli päässyt taka-alalle jäämään nämä asiat tuossa viikonlopun tohinoissa..
 
Hei!

Mahtuuko joukkoonne uusi oviksen metsästäjä? Täällä toivottu perheenlisäystä kaksi vuotta, tuloksena yksi km syksyllä 2006. Selittämättömästi lapsettomia ollaan ja nyt avuksi yritykseen aloitettu clomit. Aamulla ultrassa näkyi hyvä munarakkula, ovistestit negaa eilen ja tänään. Nyt on siis meneillään kp 12, kierto on aika säännöllinen 28 päivää. Yrityskertoja en ole aikoihin laskenut, e-pillerit on jätetty pois tasan kaksi vuotta sitten huhtikuussa. Toivottavasti clomit toisivat toivotun tuloksen!
 
Mä olen täällä aivan onnesta soikeana... Kävin aamulla ultrassa ja ihme oli tapahtunut: mun munasarjat olivat heränneet eloon! Entisen hiljaisuuden tilalla komeili monta munasolua. Sekä minä että lääkäri oltiin yllättyneitä tuloksesta, koska odotettiin molemmat näkevämme samaa passiivisuutta kuin ennenkin. Tää on siis aivan mahtavaa! =) Puregon-pistokset jatkuvat vielä tän viikon ja perjantaina on taas ultra. Sitten mietitään, tehdäänkö inseminaatio vai IVF. Oon kyllä niin onnellinen nyt!

JJ-t:lle peukkuja, että haamu vahvistuisi... Peukutuksia kaikille muillekin! Ja tervetuloa anna1979!
 
MOI KAIKILLE!
Anna: tervetuloa joukkoon!

Heksamiina: hyvinhän sulla sitten kuitenkin lähti homma etenemään! tiedän kyllä sen epätoivon tunteen kun ei mitään tapahdu... mutta hieno eteenpäin notkahdus sulla ja varmasti nyt hyvin kasvu jatkuu.

JJ-t: lupaavalta kuullostaa, toivottavasti haamu vahvistuu

Taru: tulehan kertomaan kuulumiset huomenna

Iitukka: mitäs minä sanoisin tosta punktiosta... ei sitä kannata toimenpiteenä pelätä. toki muuten jokaisen on mietittävä millaisiin hoitoihin ja milloin on valmis. mulla ainakin periaatteellinen kynnys oli asiaan ennen kuin mitään hoitoja aloitettiin, mutta kun pelkkä oviksen induktio ei onnistunut ja sitten mahdollisuutta vilautettiin, päätimme heti miehen kanssa että eteenpäin vain.

Omaa: niin, siis täällähän on ollu vapun aikaan mukavan vilkasta ja anteeksi en kaikkiin varmaan tajunnu mitään (saati mitään järkevää) tajunnu kommentoida. Meille siis saatiin pe 2.5 kyytiläinen matkaan, siirrettiin yksi ensiluokkainen 4-soluinen alkio. ja 3 saatiin pakkaseen. nyt vaan ollaan ja ootellaan, ens viikon perjantaina saa testata. luget nyt menossa ja niitä inhoon, inhoon, inhoon :headwall: oikeestaan se piikittely olikin siedettävää verrattuna tähän! eikä nää ees oo kela-korvattavia, ja just kun se s...tanan :kieh: maksukattokin tuli täyteen edellisestä menopur satsista....

muuten oon voinu ihan hyvin. sairaslomalla olin 3 päivää, la töissä ekan kerran (ke oli punktio ja pe siirto). vatsa ollu hieman arka, paineen tunnetta ja mielellään on vähän vältelly ääriponnisteluja ja hyppelyä. viikonlopun olin tosiaan poissa koneen äärestä, tehtiin miehen kanssa pihatöitä joka päivä 10-11 tuntia! minä maalailin ja kannoin kiviä ja hiekkaa jne... oli raskasta mutta palkitsevaa. ja nyt nautin sateen ropinasta, se tekee hyvää meidän nurmikolle :flower: toivottavasti myös kyytiläinen kevään kunniaksi nappaa kiinni ja alkaa kasvaa...

no, tällästä tällä kertaa! jännittelijöille tsemppiä ja malttia testailuun... turhaan tekee pahan mielen itselleen jos liian aikaseen testaa. tuolla jossain muualla joku sanoikin hyvin, että oli paha olla ja testasi ja nyt on sitten vielä pahempi ja vaikeempi ja piinaavampi odottaa oikeeta testipäivää...

kuuluillaan!

Soja (+pupi)

ps. iitukka, jos lisää kysymyksiä, voin vaikka yv:nä laitella?
 
tiistai 6.5

Tärpittäjät


pimazu.......................................................... .kp9/?
Orion..................6. Clomit...............................kp 9/28-30
Taru82.................2 clomit...............................kp 12/?
Tähtisäde...........terot, 1. Clomit.....................kp 13/25
Anna1979...........1. clomit...............................kp13/28
Jennuli............................................................kp 23/26
Mivi........................1.Clomit, 1.terot................kp 23/27
Pikkuvadelma......2.Clomit, luget.....................kp 25/29-30
Tiinuli..................4.Clomit................................kp 29/28-32
JJ-t......................1.Clomit................................kp 30/28-32
Jasminette..........Clomit...................................kp 31/30-32
Pupuvaimo..........Menopur,Pregnyl,Luget........kp 33/29-32
soja................... 2.Menopur, Pregnyl...............kp 40/?
Jonski.................1.Puregon..............................kp ? / ?

Heksamiina.........Puregon.................................kp

Onnekkaat
caffee81



Uuteen yritykseen siirtyneet

Iitukka ICSI
mm-72 IVF

kirma
 
soja Onnea kyytiläisestä...paljon pakjon tarrasukkia :heart: :heart: :heart: :heart:

Heksamiina wautsiwau!!!!! Onnea muniksista!!! Hyvä että munasarjat lähtivät reagoitteen Puregoniin! Meillä se tilanne että pillereiden lopetuksen jälkeen ei menkkoja näkynyt vuosiin, sit tulivat 3kk välein ja sit aloitin metforminin ja menkat säännöllistyivät. Tosin epäilen vahvasti että en todellakaan ole koskaan ovuloinut.

anna1979 tervetuloa mukaan :flower: :flower:

taru82 Joko sait tietää verikokeiden tulokset?

JJ-t Eiköhän se haamu siittä lähde voimistuun..... =) =)

omaa napaa.....tänään aloitin puregonin pistelyn IU75, ens ti ois seuranta ultra.....katsotaan nyt lähteekö tällä annostuksella muniksia kasvamaan.Luulen kyllä että tarvisin hevosen annostuksen ennen kuin mitään tapahtuu!!



-Tiinuli-
 
Päivittelin vähän listaa omalta osaltani =) Mites muuten Heksamiina sun kiertopäivät? Entä Jonski ja Kirma...ootteko viellä mukana?




tiistai 6.5

Tärpittäjät

Tiinuli..................2 Puregon.............................kp 3/28-32

Orion..................6. Clomit...............................kp 9/28-30

pimazu.......................................................... .kp10/?

Taru82.................2 clomit...............................kp 12/?

Tähtisäde...........terot, 1. Clomit.....................kp 13/25

Anna1979...........1. clomit...............................kp13/28

Jennuli............................................................kp 23/26

Mivi........................1.Clomit, 1.terot................kp 23/27

Pikkuvadelma......2.Clomit, luget.....................kp 25/29-30

JJ-t......................1.Clomit................................kp 30/28-32

Jasminette..........Clomit...................................kp 31/30-32

Pupuvaimo..........Menopur,Pregnyl,Luget........kp 33/29-32

soja................... 2.Menopur, Pregnyl...............kp 40/?

Jonski.................1.Puregon..............................kp ? / ?

Heksamiina.........Puregon.................................kp

Onnekkaat :heart: :heart: :heart:

caffee81



Uuteen yritykseen siirtyneet :hug:

Iitukka ICSI
mm-72 IVF

kirma
 
Kiitos kaikille onnitteluista :hug:
Oon edelleen ihan onnessani ja innolla odottelen perjantain ultraa...

Tiinuli81: mulla munikset lähtivät kasvamaan juuri tuolla Puregon 75IU-annoksella. Minäkin luulin, että tarvitsisin jonkun jättiannoksen, kun 50IU:lla ei tapahtunut yhtään mitään, mutta niin vain tuo 75IU alkoi tepsiä. Toivotaan, että sullakin tehoaisi samainen annos!!

soja: mahtava juttu, että punktio ja siirto menivät hyvin. Pidän hirmuisesti peukkuja, että kyytiläinen tarraa lujasti kiinni!

Mä alan tänään piikittämään Puregonin lisäksi Luveris-nimistä hormonia. Se on tarkoitus paksuntaa kohdun limakalvoa, joka on mulla ihan liian ohut. Tässähän tuntee itsensä ihan neulatyynyksi.. =)
 
Heips!
Täällä yksi hermoilija testasi eilen illalla haamun...
Tänä aamuna sitten en enää testissä nähnytkään yhtä vahvaa haamua :/
Vähän nyt hölmö olo.. :headwall: vaikkakin dpo10 vasta menossa...
 
Tiinuli kuulutti meikäläistä :)
Mä en oikein osaa päättää pidänkö itteni listoilla...ehken kuitenkin lomailen vielä. Saatan kyllä tulla takasin loppukierron piiitkiiilleee päiville, ei tietoa vielä.
Koitan ottaa tämän kierron pehmeillä aivoilla keväästä nauttien. Ja luomuna mennään, neljättä clomikuuria ei tullut. Mun viimesimmät menkat kesti vaan neljättä päivää kun ne ennen clomeja kesti viikon, niin klinikalla meinasivat, että lopeta syöminen. Tehtävänsä niitten olis kuulemma pitänyt jo tehdä.
Ultrassa en ole siis käynyt, että limakalvon tilannetta ei tiedä, mutta tämä hoitaja oli sitä mieltä, että limiksen paksuus on verrannollinen menkkojen määrään, vaikka täällä tuntuu olevan jokainen lääkäri eri mieltä aiheesta.
Mutta minulle tämä päätös sopi hyvin, olinkin ollut jo huolissani tuosta vuodon niukkuudesta. Ja nyt kp 8/30 munasarjoissa tuntuu tapahtuvan ihan niin kuin clomienkin aikaan, että ovista odottelen tulevan viikonlopun aikaan :p Ja gyneajan varasin kuukauden päähän, kun kunnallisen aika viipyy aina vaan, 3kk odotettu jo pelkkää kutsua :eek:
Niin ja uuden poppakonstin otin käyttöön tähän luomukiertoon greippimehun rinnalle, omenaviinietikan! Tämän reilun viikon olen sitä killitellyt :snotty: ja vasta nyt litku menee yökkimättä alas. Mitä en tekis tulevan murun eteen, pilaan vaikka hampaat sillä happolitkulla.

No joo, palaan siis sitten kun palaan :wave:
Teidän käänteet ovat kuitenkin hanskassa, onnittelut sojalle, heksamiinalle ja JJ-t:lle, kaikille kuitenkin eri syistä :heart: ja tiinulille peukutukset piikittelyyn!! Ja miville tooosiii piiitkäää pinnaa!

Morot!!
 




tiistai 6.5

Tärpittäjät

Tiinuli..................2 Puregon.............................kp 3/28-32

Orion..................6. Clomit...............................kp 9/28-30

pimazu.......................................................... .kp10/?

Taru82.................2 clomit...............................kp 12/?

Tähtisäde...........terot, 1. Clomit.....................kp 13/25

Anna1979...........1. clomit...............................kp13/28

Jennuli............................................................kp 23/26

Mivi........................1.Clomit, 1.terot................kp 23/27

Pikkuvadelma......2.Clomit, luget.....................kp 25/29-30

JJ-t......................1.Clomit................................kp 30/28-32

Jasminette..........Clomit...................................kp 31/30-32

Pupuvaimo..........Menopur,Pregnyl,Luget........kp 33/29-32

soja................... 2.Menopur, Pregnyl...............kp 40/?

Jonski.................1.Puregon..............................kp ? / ?

Heksamiina.........Puregon.................................kp

Onnekkaat :heart: :heart: :heart:

caffee81



Uuteen yritykseen siirtyneet :hug:

Iitukka ICSI
mm-72 IVF


[/quote]

 
Iltaa kaikille!!

Tänään lekuri soitti ja kertoi positiivisia uutisia eli progesteroniarvot olivat todella hyvät. Elikkä munis olis irronnut sen mukaan =) Jos tässä kierrossa ei natsaa niin menen kolmannessa kierrossa taas seurantaan, katsellaan jatkoja uudelleen. Ainut mikä enää huolestuttaa on se limakalvon paksuus, mikä oli silloin ekassa seurannassa ohuehko. No sehän selviää sitten ensi kierrossa, tosin toivottavasti ei enää sinne tarvis mennä :p Että sellaista tällä kertaa!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja kirma:
tiistai 6.5

Tärpittäjät

Tiinuli..................2 Puregon.............................kp 3/28-32

Orion..................6. Clomit...............................kp 9/28-30

pimazu.......................................................... .kp10/?

Taru82.................2 clomit...............................kp 12/?

Tähtisäde...........terot, 1. Clomit.....................kp 13/25

Anna1979...........1. clomit...............................kp13/28

Jennuli............................................................kp 23/26

Mivi........................1.Clomit, 1.terot................kp 23/27

Pikkuvadelma......2.Clomit, luget.....................kp 25/29-30

JJ-t......................1.Clomit................................kp 30/28-32

Jasminette..........Clomit...................................kp 31/30-32

soja................... 2.Menopur, Pregnyl...............kp 40/?

Jonski.................1.Puregon..............................kp ? / ?

Heksamiina.........Puregon.................................kp

Onnekkaat :heart: :heart: :heart:

caffee81



Uuteen yritykseen siirtyneet :hug:

Iitukka ICSI
mm-72 IVF
Pupuvaimo
Täällä taas uusi kierto, nyt jo kp 4.. Olin aamulla jälleen kerran prolaktiinitestissä; jos tänään ei kukaan soita, on tulos ollut ok ja tähän kiertoon voidaan tehdä inssi =) ..toiveet ei vaan enää 7. inssin kohdalla oo kovin korkeella, muutenkin harmittaa kun tuntuu että oon jo luovuttanut :ashamed:

Hurjasti onnea teille onnistuneille, ne uutiset kyllä aina piristää!! :hug:


SIIRSIN MEIDÄT UUDEN KUUN KETJUUN! :wave:
 
Onnittelut plussasta MIVI :heart: Ihania uutisia!!!

Mun pitää aina välillä käydä kurkkaamassa, että pitäs tällä puolella tapahtuu, kun tuntuu, että vieläkin jotenkin kuuluisin tänne. Oli tuo pikkukakkosen odotuksen käyntiin lähteminen niin pitkä prosessi...

Caffee ja nyytti rv10+1
 

Yhteistyössä