Oululaiset äidit!

Eli tapaaminen olisi torstaina joko Tipiliinin luona tai Coffee housessa? Pitäiskö lyödä lukkoon paikka ja kellonaika ja mietitään mitenkäs tunnistamme toisemme =) Nyt näyttää siltä että kaksi meistä haluaa kahvilaan ja kaksi tapaamista kotiin joten jonkunlainen kompromissi täytynee tehdä.
 
Jos ventovieraan kotiin tulo tuntuu hankalalta, niin päästään kyllä kaupunkiinkin (Jos ei hirmu pakkanen ole) :) Minulla ei ole autoa käytettävissä päiväsaikaan, mutta bussithan kulkee. Meille sopii kyllä aikalailla mikä aika vaan. Miten olisi torstaina klo 13.30?
 
Minä vielä mietin että millä kokoonpanolla voin lähteä liikkeelle. Vanhemmat lapset kyllästyy hiiteen heti kun ovat saaneet pullansa syötyä joten heitä on melko turha ottaa kahvilaan mukaan eli pitäisi hoitaja varmistaa ensin. Pienin kulkee sinne mihin minäkin, tärkeintä että tissit on lähellä :D Mitenkähän siinä on parkkipaikkoja lähellä, ei tuo turvakaukalon raahaaminen kaukaa ole mitään herkkua.
 
No pitäiskö meidän siirtää koko juttu ensi viikolle, niin pääsisi Tipiliinikin mukaan?:)

Muoks. Kieltämättä minuakin väsyttää ihan älyttömästi kun ei tullut oikein viime yönä nukuttua. Oisin varmaan parempaa seuraa vähän pirteämpänä.:D
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin voisin katsoa jos pääsisin mukaan kun en aiemmin huomannut tätä ketjua. Aikaisemmin kirjoittelin tuonne toiseen ketjuun ja etsin Oulusta seuraa muista äideistä. Olen muuttanut tänne vasta joulukuussa ja juttuseura ei olisi pahitteeksi välillä ;) Olen 33.v ja mukanani on 2 lasta, joista toinen päivät koulussa. erityispoika 7.v ja tyttö 4.v. Jos pääsen tulemaan ja aika ei ole kovin paha niin olen paikalla, kunhan tiedän minne tulla:D En oikein tunne paikkoja edes keskustassa.. olen kaakurissa ja myös linja-autolla tultava kun ei ole ajokorttia.
 
Tervetuloa mukaan vaan mamakone! :wave:

Miten muilla ensi viikon aikataulu? Mie olisin ainakin torstaina menossa kaupungille, sopisiko se päivä muille?:) Keskiviikko sopii myös, muina päivinä meillä on menoa, harvinaisen vilkas viikko siis.:D
 
Me jätetään välistä tämä tapaaminen. Käyn pitkin kevättä kurkkimassa ketjua kuitenkin ja jospa sitten ilmojen lämmettyä saataisiin sovittua treffit vaikka johonkin puistoon niin on isompien lastenkin kanssa helpompi osallistua =) Hauskaa kahvitteluhetkeä Lahopää-Liisalle ja Tipiliinille!
 
Mihin täältä on kaikki äidit hävinneet?:confused: Vaikka eiköhän me pärjätä Tipiliinin kanssa kahdestaankin.:D Mie lähen muuten huomenna kaupungille jo aamusta, eli en sitten pääse tätä enää lukemaan, vaan kökötän sitte kahden aikaan siellä Coffee Housessa.:) Tulkaahan mukaan kaikki ketkä pääsette, jos tätä nyt enää muut edes lukee.:)
 

Yhteistyössä