Ottaa päähän ystävä

[Pettynyt!]

Ystäväni ei sitten koskaan ehdi enää meitä näkemään, vaikka välimatkaa on n. 10km ja lähijunalla pääsisi 12 minuutissa heidän ovelta meidän ovelle. Viime vuonna nähtiin seuraavasti:

-tammikuussa kutsui minut ja pari muuta uuteen kotiinsa kahville.
-Maaliskuun lopussa hän tuli miehineen vauvaani katsomaan synnärille.
-Toukokuussa lähdin vauvan kanssa kaupungille ja tavattiin pikaiseen kahvilassa
-Joulukuussa nähtiin firman pikkujouluissa (ollaan samassa firmassa töissä)

Nyt kutsuin hänet tytön 1v. synttäreille, sanoin että voi tulla yksin, yhdessä miehensä kanssa tai jos miehellä on lapsi-viikonloppu niin voivat toki ottaa myös pojan mukaan. Kirjoitti päivämäärän ylös kalenteriin mutta ei sen enempää luvannut.

Synttärit olisi sunnuntaina ja nyt tänään kyselin sähköpostilla (kun en viitsi päivälllä töihin hänelle soittaa) että onko tulossa niin vastaukseksi tuli sellainen kilometrin mittainen meili täynnä selityksiä siitä, että on väsynyt, ollut vähän aikaa sitten sairaana, elämässä tapahtunut kaikenlaista ettei jaksa keskittyä, töissä rankkaa....

Mä arvasin sen. Pettynyt olen silti. En ole vielä vastannut mitään mutta mieli tekisi vastata jotain että "jotenkin tää ei mua yllätä". Nimittäin mä olen kyllä ehdottanut monenmoista treffaamista ja tapaamista, mutta mikään ei koskaan käy.

Joten viesti alkaa tosiaan mennä perille. Hän ei halua olla mun kanssa tekemisissä. Tekisi tosiaan pistää takaisin meili jonka sävy olisi jotain ihan muuta kuin pahoitteleva ja "ehkä joskus toiste".

 

[jalmir]

Kurja homma,jos ystävyys menee yksipuoliseksi. :'(

 

[Mansikkamäki]

Mulla kans käyny noin parhaan kaverin kans. Luulis, että nyt ois enemmän yhteistä kuin koskaan ennen kun hänkin on saanut lapsen, mutta ei. Koskaan ei ennätä tapaamaan ja jos lupaakin tavata niin koskaan ei sit kuulu eikä näy.
Viime viikollakin oli puhe lähteä lenkille yhdessä kun oli tullut vanhempiensa luo pariksi viikoksi, mut kumma kyllä vieläkään ei ole soitellut... Mä en enää viitsi soittaa kun ei se vastaa useinkaan puhelimeen ja viestiinkin ehkä viikon päästä.
Toivottavasti löytyy uusia kavereita jostain tilalle. Harmi vaan, että 20 vuoden ystävyys ei ollutkaan minkään arvoinen...

 

[vieras]

Tuntuupa tutulta! Mulla on samanalainen "ystävä", jonka kanssa tapaamisveivaamista on jatkunut jo 5 vuotta! Ei ole päässyt meillä käymään vielä kertaakaan (ja sinä aikana kolme lasta meille syntynyt ja hänelle yksi). Soittelee usein ja voivottelee, että harmi kun ei olla nähty pitkään aikaan. Pyytää, että tavattais ja sanon että mulle käy seuraava kuukausi ihan milloin vaan. Sovitaan sit päivä ja kas yxkax päivää ennen tapaamista hänelle tulee este.

Alussa se vi...ti ihan sikana. Nyt en pidä häntä enää ystävänäni. Vastaan, kun soittaa ja juttelen niitä näitä. Häneltä edelleen tulee mm.ystävänpäivänä tekstiviesti "Olet paras ystäväni...plaa plaa.." Huvittavaa! Ystävillä kuuluisi olla aina aikaa toisilleen. En tiedä miten hän hoitelee muita ystävyyssuhteita ja oikeastaan kiinnostakaan.

Ollaan oltu ennen tätä showta parhaimmat kaverukset useamman vuoden ajan. Siksi se tuntui alussa aika ikävältä.

Viilennä säkin välit, jos vain suinkin pystyt. En tiedä kuinka tärkeä hän on sulle ollut.

Muistui vielä yksi hauska juttu mieleen. Kun esikoisemme syntyi, hän etukäteen lupautui heti tulemaan sairaalaan kattomaan meitä. No kuinkas ollakaan, silloin lauantaina (!) olikin työkiireitä (??) ja hän ei oikein pääsisi. Kysyi vielä, että loukkaannutko pahasti jos en tulekaan...

 

[aapelikaapeli laiskana]

jotenkin niin tuttua. lupaavat tulla käymään ja sit ku ei näy niin itsestä tuntuu tosi pahalle. tekis kans mieli sanoa joskus ihan suoraan

 

[puppana]

mulla "ystävä"on sellanen että ilmoittaa eka että tulee käymään ja seuraavassa hetkessä ilmoittaa että nyt ei kerkee just tänään täytyy alkaa siivoo jne...Nyt viimeksi teki saman niin lähetin vaan viestin että kyllä mä sen jo arvasin ja onneksi olen tehnyt jo menot sen mukaa, eli ei todellakaan ole aikaa odottaa että tuletko vai et. Ei tullut meni 4 viikkoo lähetti viestin että miten meillä menee, en kommentoinut. Ja sitten hän vielä mukamas haluaa tulla kylään, jaskan marjat...

 

[PipariSuu]

No oletko varma, ettei ystäväsi tarvitsisi sun tukeasi? Jospa laittaisit viestin, että onpa harmi, että sairastelee jne. ja haluaako hän ystävää tuekseen siihen?

Ehkä hän ei puhukaan valheita, vaan sen elämässä on oikeasti huonot ajat nyt. Ehkä hän ihmettelee, ettet noteeraa kuin loukkaantumisella siihen, että hän avautuu ja on kertonut kuinka rankkaa hänen elämässään nyt on. Ehkä hän kaipaisi nyt juuri sitä ystävää joka ymmärtää ja joka antaa tukea.

Toki voi olla sit tällainen "ikinä ei ole aikaa ja keksii tekosyitä", mutta joskus voi olla ihan oikeasti niin kuin toinen sanoo. Itse nostaisin kissan pöydälle, tarjoisin tukeani ja katsoisin onko toinen oikeasti niin huonossa jamassa vai yrittääkö vältellä tapaamisia.

 

[ap]

Kävin tytön kanssa lenkillä ja laitoin päikkäreille, onneksi sain pahimman raivon purettua tänne ja kävelylenkin aikana, mä olen niin lopen kyllästynyt näihin tekosyihin. Onneksi on löytynyt uusia kavereita muista ihmisistä, mutta silti.

Tämä ystävä oli mm. minun kaasoni mutta ystävyys on todellakin laimentunut. Tai ei ehkä laimentunut, sitten kun nähdään niin kaikki on kuin ennenkin, hän mm. kertoo tosi henk.koht. juttuja mulle ja meillä on aina tosi hauskaa.

Mut se helvetin veivaus yhden vaivaisen tapaamisen takia! Soittaessa tai tekstatessa mä olen jo jotenkin varpaillani kun en tiedä yhtään että miten siellä toisessa päässä taas suhtaudutaan... Nimittäin kun yhteen aikaan ehdottelin tapaamisia hänen mielestään liian usein (n. pari kertaa kuussa) niin hän alkoi sitten huokailla että voi voi, hänelle tulee ihan paineita näistä vierailupyynnöistä, että ei pliis oteta paineita ystävyyden hoidosta.
Sitten jos olen jotain tapaamispäivää ehdottanut niin hän saattaa sanoa että "katsotaan lähempänä" ja sitten saa venata ja funtsia että no mitenkähän on. Yleensä homma peruuntuu joko heti tai sitten viime metreillä.

En ole ehdottanut hänelle tapaamista pitkiin aikoihin, ajattelin että nää synttärit olisi nyt sellainen tilanne jonne hänenkin olisi helppo tulla ja lähteä vaikka 30min päästä jos siltä tuntuu, mutta ei...

Ei mikään ihme että "ystävä" on stressaantunut kun näin simppelistäkin asiasta osaa kasata melkoisen kuorman. Mä olen ainakin täysin stressaantunut hänestä, eli kiitos vaan hänelle. Taitaa jäädä tämä ystävyys tähän, loukkaannuin sen verran verisesti. Kehtasi vielä ehdottaa että "mitä jos nähtäisiin joskus nyt keväällä kahvilassa duunin jälkeen" eli kun hän pääsee duunista, mähän olen päivät kotona. Ei varmasti treffata, jos musta on kiinni.

 

[...........]

iso peesi piparisuulle! Millainen elämäntilanne muuten, käy siis töissä? Onko perhettä? Nosta kissa pöydälle ja keskustelkaa!

 

[vieras]

En minäkään mielelläni menisi ystäväni lapsen 1-vuotis synttäreille. Mielestäni ne juhlat on sukulaisille ja kummeille. En siis vaikka kutsuttaisi. Voisiko tämä olla syynä ystäväsi poisjääntiin? Muuten en osaa kommentoida hänen vähäistä yhteydenpitoa.

 

[PipariSuu]

Nimittäin kun yhteen aikaan ehdottelin tapaamisia hänen mielestään liian usein (n. pari kertaa kuussa) niin hän alkoi sitten huokailla että voi voi, hänelle tulee ihan paineita näistä vierailupyynnöistä, että ei pliis oteta paineita ystävyyden hoidosta.
Sitten jos olen jotain tapaamispäivää ehdottanut niin hän saattaa sanoa että "katsotaan lähempänä" ja sitten saa venata ja funtsia että no mitenkähän on.

Ei mikään ihme että "ystävä" on stressaantunut kun näin simppelistäkin asiasta osaa kasata melkoisen kuorman. Mä olen ainakin täysin stressaantunut hänestä, eli kiitos vaan hänelle.

Kun miettii toisen kannalta asioita, niin oikeasti vaikeassa elämäntilanteessa oleva heppu voi juuri käyttäytyä tuollalailla. Eli haluaisi tavata kyllä, mutta "ei vaan kykenekään", kun kaikki muu ns. kaatuu niskaan ja toivoo, ettei ystävyydenhoidosta tulisi lisää painetta elämään.

Auta ystävääsi. Kysy tarviiko apua. Tosi ystävä auttaa tuossa tilanteessa toista parhaalla mahdollisella tavalla. Kyllä keskustelun kautta tulee selville, onko asia valetta vai onko toisella oikeasti niin kurjasti asiat.

 

[vieras]

samanlaisia kokemuksia täälläkin..päätinkin etten ota enää yhteyttä.

 

[plääh]

mulla "ystävä"on sellanen että ilmoittaa eka että tulee käymään ja seuraavassa hetkessä ilmoittaa että nyt ei kerkee just tänään täytyy alkaa siivoo jne...Nyt viimeksi teki saman niin lähetin vaan viestin että kyllä mä sen jo arvasin ja onneksi olen tehnyt jo menot sen mukaa, eli ei todellakaan ole aikaa odottaa että tuletko vai et. Ei tullut meni 4 viikkoo lähetti viestin että miten meillä menee, en kommentoinut. Ja sitten hän vielä mukamas haluaa tulla kylään, jaskan marjat...

Joo, mullakin yks tällanen ystävä. Välillä jo kuvittelin, ettei halua enää ollenkaan tavata. Haluaa se kuitenkin. Ärsyttää välillä vaan kun monta kertaa esim. heiän lapsi juuri silloin sairastunut kun pitäis nähdä. Lapset sairastaa joo, mutta ei noin paljon. Ihan kiva kaveri ja mielellään tavataan. Aina tuntuu vaan menevän heidän ehdoilla milloin sopii.

 

[ystävä]

Ystäväni ei sitten koskaan ehdi enää meitä näkemään, vaikka välimatkaa on n. 10km ja lähijunalla pääsisi 12 minuutissa heidän ovelta meidän ovelle. Viime vuonna nähtiin seuraavasti:

-tammikuussa kutsui minut ja pari muuta uuteen kotiinsa kahville.
-Maaliskuun lopussa hän tuli miehineen vauvaani katsomaan synnärille.
-Toukokuussa lähdin vauvan kanssa kaupungille ja tavattiin pikaiseen kahvilassa
-Joulukuussa nähtiin firman pikkujouluissa (ollaan samassa firmassa töissä)

Nyt kutsuin hänet tytön 1v. synttäreille, sanoin että voi tulla yksin, yhdessä miehensä kanssa tai jos miehellä on lapsi-viikonloppu niin voivat toki ottaa myös pojan mukaan. Kirjoitti päivämäärän ylös kalenteriin mutta ei sen enempää luvannut.

Synttärit olisi sunnuntaina ja nyt tänään kyselin sähköpostilla (kun en viitsi päivälllä töihin hänelle soittaa) että onko tulossa niin vastaukseksi tuli sellainen kilometrin mittainen meili täynnä selityksiä siitä, että on väsynyt, ollut vähän aikaa sitten sairaana, elämässä tapahtunut kaikenlaista ettei jaksa keskittyä, töissä rankkaa....

Mä arvasin sen. Pettynyt olen silti. En ole vielä vastannut mitään mutta mieli tekisi vastata jotain että "jotenkin tää ei mua yllätä". Nimittäin mä olen kyllä ehdottanut monenmoista treffaamista ja tapaamista, mutta mikään ei koskaan käy.

Joten viesti alkaa tosiaan mennä perille. Hän ei halua olla mun kanssa tekemisissä. Tekisi tosiaan pistää takaisin meili jonka sävy olisi jotain ihan muuta kuin pahoitteleva ja "ehkä joskus toiste".

Ole iloinen niistä hetkistä joita kenties olette viettäneet yhdessä. Jos kaikki ns. ystävät joita elämän varrella tapaa jäisivät loppuiäksi elämäämme 100%, niin emmehän ehtisi edes viettää aikaamme heidän jokaisen kanssa niin kuin haluaisimme! Hiukka sekainen sepostus, mutta toivottavasti ymmärrät pointin.

 

[ap]

iso peesi piparisuulle! Millainen elämäntilanne muuten, käy siis töissä? Onko perhettä? Nosta kissa pöydälle ja keskustelkaa!

Voisin jutellakin jos joskus nähtäisiin. Viimeksi kun nähtiin firman juhlissa niin kaikki oli enemmän kuin ok, elämä hymyili, mies oli niin ihana, töissä meni hyvin jne... Lapsia hänellä ei ole, hän on vielä aika nuori, ja ollut tämän uuden miehen kanssa vasta reilun vuoden, joten ei ole ajankohtainen asia eikä sitä edes suunnittelekaan vielä.

Viime kesänä hän perui yhden tapaamisen sillä verukkeella että hän on taas sairastellut, maha ollut sekaisin ja vesikakkaa tullut monena päivänä. Että ei voi nähdä minua kahvilassa sen takia, hyvä kun töissä jaksoi olla. No, samana iltana oli kuitenkin "jaksanut" mennä duuniporukan kanssa baariin. Kun tästä kysyin, niin sanoi vain että tuli sellainen ex- tempore fiilis että lähti kuitenkin.

 

[ap]

Nimittäin kun yhteen aikaan ehdottelin tapaamisia hänen mielestään liian usein (n. pari kertaa kuussa) niin hän alkoi sitten huokailla että voi voi, hänelle tulee ihan paineita näistä vierailupyynnöistä, että ei pliis oteta paineita ystävyyden hoidosta.
Sitten jos olen jotain tapaamispäivää ehdottanut niin hän saattaa sanoa että "katsotaan lähempänä" ja sitten saa venata ja funtsia että no mitenkähän on.

Ei mikään ihme että "ystävä" on stressaantunut kun näin simppelistäkin asiasta osaa kasata melkoisen kuorman. Mä olen ainakin täysin stressaantunut hänestä, eli kiitos vaan hänelle.

Kun miettii toisen kannalta asioita, niin oikeasti vaikeassa elämäntilanteessa oleva heppu voi juuri käyttäytyä tuollalailla. Eli haluaisi tavata kyllä, mutta "ei vaan kykenekään", kun kaikki muu ns. kaatuu niskaan ja toivoo, ettei ystävyydenhoidosta tulisi lisää painetta elämään.

Auta ystävääsi. Kysy tarviiko apua. Tosi ystävä auttaa tuossa tilanteessa toista parhaalla mahdollisella tavalla. Kyllä keskustelun kautta tulee selville, onko asia valetta vai onko toisella oikeasti niin kurjasti asiat.

Olen kyllä kysynyt. Ja hän puhuu myös hyvin henkilökohtaisistakin asioista. Vielä toistaiseksi hänellä ei ole ollut mitään valtavaa ongelmaa joka vaatisi ratkaisun, tosin nyt en tietenkään tiedä kun ei olla aikoihin nähty. Ehkä hänellä tosiaan onkin maailma kaatunut päälle.

Tosi ystävän pitäisi kyllä auttaa, siitä olen samaa mieltä! Itselläni oli vaikea raskaus, jouduin olemaan pitkään saikulla kotona ja lopulta se kaikki alkoi vaikuttaa mieleenikin että olin aika masentunut. Ystävä tiesi kyllä kaiken tämän kun olin hänelle kertonut, kuittasi vain asian että "voi kun ikävää, voimia". Pyysin häntä monta monta kertaa mua katsomaan kun en itse voinut mihinkään lähteä, mutta hän ei tullut kertaakaan. Vaikka tiesi minun ahdinkoni.

 

[ap]

Muistui vielä yksi hauska juttu mieleen. Kun esikoisemme syntyi, hän etukäteen lupautui heti tulemaan sairaalaan kattomaan meitä. No kuinkas ollakaan, silloin lauantaina (!) olikin työkiireitä (??) ja hän ei oikein pääsisi. Kysyi vielä, että loukkaannutko pahasti jos en tulekaan...

Tää on kyllä tosi törkeä juttu.

Mun mielestä hyvän ystävän erottaa siitä että tarpeen vaatiessa jaksavat nähdä vaivaakin ystävyyden eteen. Esim. minun yksi toinen ystäväni kyllä sumplii ja järjestää asiat aina niin, että pääsee sovittuna päivänä tapaamiseen, vaikka jotain estettä olisikin ilmaantunut. Itse yritän tehdä aina samalla tavalla, junailen lapselle hoitajan, matkustan sitten vaikka kiireessä toiselle puolelle kaupunkia tai mitä tahansa.

 

[PipariSuu]

Olen kyllä kysynyt. Ja hän puhuu myös hyvin henkilökohtaisistakin asioista. Vielä toistaiseksi hänellä ei ole ollut mitään valtavaa ongelmaa joka vaatisi ratkaisun, tosin nyt en tietenkään tiedä kun ei olla aikoihin nähty. Ehkä hänellä tosiaan onkin maailma kaatunut päälle.

Tosi ystävän pitäisi kyllä auttaa, siitä olen samaa mieltä! Itselläni oli vaikea raskaus, jouduin olemaan pitkään saikulla kotona ja lopulta se kaikki alkoi vaikuttaa mieleenikin että olin aika masentunut. Ystävä tiesi kyllä kaiken tämän kun olin hänelle kertonut, kuittasi vain asian että "voi kun ikävää, voimia". Pyysin häntä monta monta kertaa mua katsomaan kun en itse voinut mihinkään lähteä, mutta hän ei tullut kertaakaan. Vaikka tiesi minun ahdinkoni.

Ei hän pitkään sepustukseen kirjoittanut mitään ongelmista?

Tosi kurja jos ei ole voinut tukea sua vaikeina hetkinä ollenkaan, kun olit tukea tarvinnut.

Nosta kissa pöydälle ja kerro ihan suoraan tuntemuksesi jne. Pääset itse kaikista helpoimmalla tuollain. Sano suoraan, että haluat, että puhuu suoraan asiat.

Yksi ja ikävä juttu voi olla, ettei ystävälläsi ole selkärankaa kertoakseen, että sun perhe-elämä mm. lapsien kanssa on hänestä hirmu tylsää, voi myös itse kärsiä lapsettomuudesta tjms, että kaikki perhejutut tuntuu pahalle. Tosi ystävä kyllä kertoo noistakin asioista ihan suoraan.

 

[pohjantyttö]

En tiedä vaikuttaako se asiaan mutta isommilla paikkakunnilla tuo tuntuu olevan paljon yleisempää kuin maakunnassa. Olen ihan landelta lähtöisin ja siellä kaikki kyläilyt hoitui täysin vaivattomasti, ja saatettiinpa mennä tai tulla kylään kutsumattakin. Ja kun kahviloita tms. ei ollut niin aina tavattiin jonkun luona.

Olen asunut myös Turussa, Tampereella ja Helsingissä, ja olen huomannut että näissä isommissa kaupungeissa ihmisillä on tapana vain painaa tukka putkella paikasta toiseen, kalenteri ja kommunikaattori kädessä, ja sitten kun tapaamista sovitaan niin vartti pitää kalenteria selata jotta löytyy sopiva rako edustustilaisuuden ja jumppatunnin välistä.
Ystävyys on sitä samaa SUORITTAMISTA kuin kaikki muukin; ystäviä pitää nähdä tietyin väliajoin jotta ystävyys säilyy, mutta mitään muuta virkaa näillä tapaamisilla ei tunnu olevan. Nähdään kun on ns. pakko jotta toinen ei loukkaannu.

Semmoinen aito ja spontaani ystävyys on ruuhkavuosia elävien kaupunkilaisten keskuudessa aika tuntematon käsite. Ainoa poikkeus onkin kotiäidit, joilla on aivan toisenlainen elämänrytmi ja -tilanne. Kiirekin on toisenlaista.

 

[Toinen juntti landelta]

En tiedä vaikuttaako se asiaan mutta isommilla paikkakunnilla tuo tuntuu olevan paljon yleisempää kuin maakunnassa. Olen ihan landelta lähtöisin ja siellä kaikki kyläilyt hoitui täysin vaivattomasti, ja saatettiinpa mennä tai tulla kylään kutsumattakin. Ja kun kahviloita tms. ei ollut niin aina tavattiin jonkun luona.

Olen asunut myös Turussa, Tampereella ja Helsingissä, ja olen huomannut että näissä isommissa kaupungeissa ihmisillä on tapana vain painaa tukka putkella paikasta toiseen, kalenteri ja kommunikaattori kädessä, ja sitten kun tapaamista sovitaan niin vartti pitää kalenteria selata jotta löytyy sopiva rako edustustilaisuuden ja jumppatunnin välistä.
Ystävyys on sitä samaa SUORITTAMISTA kuin kaikki muukin; ystäviä pitää nähdä tietyin väliajoin jotta ystävyys säilyy, mutta mitään muuta virkaa näillä tapaamisilla ei tunnu olevan. Nähdään kun on ns. pakko jotta toinen ei loukkaannu.

Semmoinen aito ja spontaani ystävyys on ruuhkavuosia elävien kaupunkilaisten keskuudessa aika tuntematon käsite. Ainoa poikkeus onkin kotiäidit, joilla on aivan toisenlainen elämänrytmi ja -tilanne. Kiirekin on toisenlaista.

Hyvin sanottu!

 

[vieras]

Se on jännä,miten joku läheinen ystävä saattaa muuttua täysin eri ihmiseksi,yhteisiä juttuja ei enää ole. Ja kun yhteydenpito alkaa olla yksipuolista,niin kaveruus lopahtaa kokonaan...

Mulle on käynyt näin parinkin ystävän kanssa,vaikka muutama vuosi sitten en olisi uskonut... Ajattelin,että antaa olla sitten,en ole kuitenkaan mitään tehnyt näillle ihmisille. Jos ei seura kerran kiinnosta,niin unohdetaan koko juttu.

 

[vieras]

Mä olen itse just tollanen ärsyttävä ystävä. Mun ystävät varmasti ajattelee musta juuri noin kuin ap. Mä teen vuorotyötä, on koti ja lapset, lasten menot, kotityöt, kauoassa käynnit jne. Arkisin töiden jälkeen mä en kertakaikkiaan jaksa lähteä istumaan kylään, kun mulla on kotona hommia ja sitten haluan vaan välillä olla. Iltavuoroon mennessä taas aamupäivät menee kotihommissa ja kuopuksen kanssa ennenkuin vien hoitoon. Viikonloppuisin mä väkisellä raahaan itteni kylään jonkun ystävän luokse ihan velvollisuuden tunteesta, vaikka sitten kun saa aikaseks lähteä niin on tosi kiva nähdä ystäviä. Mieluummin mä silti viikonloppuisin välillä olisin vaan.
Ja mikään ei oo ärsyttävämpää kuin se, että just olet tullut töistä ja joku alkaa pommittaa että tule tule tule kylään, kyllä sä ehdit ne kotityöt. Tai lauantai aamuisin kun saa nukkua pitkään, juoda rauhassa kahvit eikä mihinkään ole kiirettä, niin puhelin alkaa soimaan jo 9 aikaan.
Kyllä mä silti välitän mun ystävistä, soitellaan usein, ja nähdään kyllä viikottain, ainakin lähes joka viikko. Ja hyvin ne kyllä jaksaa ymmärtääkkin, ainakin ne jotka itsekkin käyvät töissä.

 

[Wilpuri]

Mulla kans ystävä joka on tuollainen, aiemmin oltiin kun paita ja perse, mut sitten jokin muuttui. Oisko syynä sitten se että mulla on lapsia, hällä ei. Hän syyttää tapaamattomuuttamme sillä että töissä on kiireitä yms. Enkä itse viitsisi tunkea kylään kun se on jotenkin noloa mun mielestä.
Juttuun kyllä tullaan kun nähdään mut se jokin siitä vielä puuttuu mitä meillä ennen oli...

 

[nöppönen]

tuota.. tarvitseeko ystävyys sitä että nähdään usein? hän kuitenkin vastaa meileihin ja tulee käymään vaikkei niin usein. meillä on useinkin muutamien kuukausien taukoja ettei nähdä kavereiden kanssa, mutta soitellaan ja kirjoitellaan. kun sitä perhe-elämää ja aikatauluja ei vaan saa aina sovitettua yhteen. ja ihan oikeasti.. kyllä mä joskus olen niin väsynyt ja oma elämä solmussa etten sittenkään jaksa. oneks tämä toimii myös toisinpäin.. eli jos kaveri ilmoittaa ettei jaksakaan tulla niin homma on ok.

 

[jane]

Minä tapasin vuosia sitten uudessa työpaikassa saman ikäisen ihmisen ja tultiin juttuun he ti alusta asti. Oltiin monta vuotta tekemisissä myös työajan ulkopuolella. No, tapaisin nykyisen mieheni ja ystävyys jatkui edelleen ihan samanlaisena. Kun kerroin, että olen raskana, niin se siitä! Kaikki loppui leikaten! Ei vastannut puheliuhin, ei tekstareihin ja oltiin jo eri työpaikoissa eli ei nähty ollenkaan. Tiedän, että hän yritti miehensä kanssa lasta, mutta eivät kaikista yrityksistä huolimatta saaneet eli tämä oli minun ymmärtääkseni ainoa syy miksi lopetti ystävyyden. Aikaa tästä on jo 8 vuotta, mutta aina välillä tulee surullinen olo...