V
vierailija
Vieras
Jatkan tähän, kun en viitsinyt tuohon samaan ketjuun tuon syömään pakottamisen kanssa...olen siis saman ketjun aloittanut.
Eli siis tällainen ongelma myös, poika eilen puoliksi vahingossa kertoi muun jutun kautta, että nyt kun ovat toisen pojan kanssa uudessa koulussa olleet neljä päivää, niin kellojen soidessa sisälle, luokan ovi on ollut lukossa, niin ovat luulleet että pitää mennä takaisin ulos odottamaan (edellisessä koulussa 1.luokalla, opettaja haki oppilaat ulko-ovelta ja johti luokkaan...uudessa paljon isommassa koulussa pitää itse mennä sisälle ja odottaa käytävässä opettajaa...eivät jostain syystä ole tätä tajunnut ja aika niukasti mitään on neuvottu ja ohjeistettu vaikka on pojille ihan uusi ympärisö...tuntuu että olisi heti pitänyt osata olla talon tavoin.
No se pahin juttu tässä on se, että kukaan ei poikia hakenut pihalta, ovat kuulemma menneet sitten jossain vaiheessa kesken tuntia luokkaan kun ovet ovat olleet auki, mutta opettaja ei ole koko aikana kiinnittänyt mitään huomiota siihen että eivät ole olleet luokassa tai kun ovat kesken kaiken menneet luokkaan, ei ole tässä kohtaa kysynyt että mistäs pojat tulee tmv. ja siinä tilanteessa opettaja olisi voinut kerrata pojille miten kyseisessä koulussa toimitaan.
Mielipiteitä kaipailen....tästä laitoin myös viestiä opelle