Laitetaanpa pinoon yrityksiä, joista olette saaneet kuluttajana huonoa palvelua/ei vastausta reklamaatioon tms

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Pakko ottaa osaa tuohon DNA-keskusteluun. Itselläni ei ole ollut DNA:n liittymää, mutta ystävälläni oli, ja tismalleen samojen ongelmien kanssa taisteli. Joutui tappelemaan, että olisivat myöntäneet liian suuret laskut. Jos alennusta lupasivat, se oli laskettu pienemmäksi kuin oli luvattu, laskuihin oli lisätty ties mitä hintoja. Eli varokaa, jos teillä on DNA:n liittymä! Tarkastakaa laskunne!
 
Sonera. Muutama vuosi sitten muutin paikkakunnalta toiselle (Rovaniemi-Tampere) josta johtuen kyseinen lafka ei pystynyt toimittamaan kaapelilaajakaista-nettiä uuteen osoitteeseeni, joten menin irtisanomaan liittymää lähimpään Sonera-pisteeseen. Sonerapisteen ainoa ohje oli että laita tähän osoitteeseen sähköpostia, jolloin irtisanominen on kirjallinen ja he voivat sen tehdä.

No. Mitään ei kuulunut pariin päivään ja soitin onko sähköposti tullut perille, ei kuulemma ollut mutta sovittiin siinä puhelimessa se irtisanominen. Saman tien kun puhelu loppui sama asiakaspalvelija soitti aivan hädissään että ei hänellä ole oikeutta irtisanoa kun on määräaikainen, ja siinä väännettiin tätä asiaa, johon hän sanoi että mene Sonera-pisteeseen.

Kahden viikon taistelu, jolloin kävin Sonera-pisteellä 6 kertaa tämän asian kanssa, puhuin puhelimitse neljän eri asiakaspalvelijan kanssa, laitoin sähköpostia kymmenestä eri sähköpostistani, ja liitymää ei vaan saatu katkaistua. Sonerapisteen myyjä soitti heidän omaan asiakaspalveluun eikä asiaa saatu hoidettua, lähetimme myyjien kanssa faxia toimistolle, eikä asiaa hoidettu. Vastaus aina sama, ei voida irtisanoa kun määräaikainen, tarvitaan kirjallinen syy.

Yksi myyjä pystyi puhelimessa tarkistamaan ATK-tuesta oliko sähköpostini tullut perille, eikä ollut. Seuraavana päivänä soitin samaan numeroon ja kyselin onko tänään tullut tästä osoitteesta sähköpostia kun asiaa on kaksi viikkoa taisteltu, hän väitti ettei pysty sitä mistään kyselemään ja kun sanoin että sinun asemassa oleva asiakaspalvelija eilen pystyi sen tarkistamaan niin tämä palvelija laittoi minut pitoon. Seisoin Sonera-pisteellä silloin kun soitin, myyjällä oli tukala ilme kun sanoin että teidän asiakaspalvelu laittoi mut just pitoon.

Sonerapisteellä asioidessani viimeisen kerran Rovaniemellä myyjät olivat kaikki toimipisteellä noloissaan, eikä kukaan heistä tiennyt mitä tässä tehdään. Jällen myyjä soitti asiakaspalveluun ja viimen puhelun jälkeen toimistolta soitti joku älykäs ihminen, joka osasi selittää mistä tämä koko sotku johtuu...

Asia oli niinkin yksinkertainen, että irtisanominen piti tehdä laajakaistaliittymän mukana tulevasta soneran omasta sähköpostiosoitteesa (johon en ikinä ollut edes kirjautunut) - mutta voitteko kuvitella ettei yksikään asiakaspalvelijoista joiden kanssa tätä ennen asioin tiennyt tätä ja pesi kätensä koko asiasta, jopa laittamalla minut pitoon???

Hauskinta tässä on se, että sain siis uudet tunnukset sinne oman kaistan sähköpostiini ja laitoin viestin ja soiteltiin vielä ja asian piti olla kunnossa. Kuukausi muuton jälkeen Soneralta tuli kuitenkin lasku aivan normaalisti tästä liittymästä. Menin Tampereen Sonera-pisteelle ja liittymä saatiin saman tien poikki. Kahdesta viikosta (irtisanomisaika) tuli kuitenkin vielä lasku ja liittymän irtisanominen oli kirjattu sille päivälle jolloin vierailin Tampereen Sonera-pisteellä.....

Vihaan Soneraa, tämä ei ole ainoa keissi mikä heidän kanssa on ollut ja jos olisi kiinteissä liittymissä vaihtoehtoja täällä pikkupaikkakunnallamme en penniäkään tälle firmalle maksaisi!

Rovaniemen Sonera-pisteestä sanoivat viimeisellä kerralla mulle että "mitä tästä opimme - ei kannata muuttaa" :stick: ei jumalauta, sanoin vaan takaisin että ei vaan ei kannata sekaantua Soneraan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja jassåå;26399488:
-Silja Euopa, erittäin tympeä äijä siellä infossa.
-Autoklinikka Turku, eivät ilmeisesti pidä nais-asiakkaista :D

Yhdyn edelliseen, niin töykeätä palvelua. Tekivät omin päin kalliita hommia ja sitten ihmettelevät kun otan kuluttajavirastoon yhteyttä.
 
[QUOTE="Helena";26399784]Perintäfirmoja. Taidat olla itse sotkenut asiasi.[/QUOTE]

Paitsi että nuo hoitavat nykyään kuntien ja kaupunkienkin perintää ja tieto aina kulje riittävästi jolloin perintään voi mennä lasku joka on aiheeton.
 
Pakko kommentoida kaupassa työskentelevänä: toki osa reklamaatioista on ihan aiheellisia ja sellaiset pyritään hoitamaan asiallisesti, mutta on niitäkin, jotka käyttävät reklamaatiota väärin. Reklamoidaan reilusti yli puoli vuotta vanhoista kulutustavaroista. Jos viime talvena ostetut sukat on nyt rikki, ei niitä kukaan korvaa riippumatta siitä, montako kertaa niillä käveltiin tai pestiin. Lastenvaatepuolella keväällä ekaa kertaa pestyt ja pesussa värjääntyneet talvihaalarit on jo klassikkoja. Palautukseen tulee puhkikulunut haalari, jonka tilalle pitäisi saada kokoa isompi ensi talveksi. Aika usein reklamaatioiden tekijät tulevat myyjille tutuiksi ja kuten tästäkin ketjusta huomaa, joillakin noita huonoja kokemuksia on paljon ja joillakin ei juurikaan. Tietty on harmillista, jos aiheellinen reklamaatio jää noiden turhien kokeilijoiden jalkoihin.
 
Näin kohdetta näkemättä, mutta itsekin kaihtimia joskus myyneensä tuli mieleen, että otathan huomioon, että rullaverhossa on aina se toinen pää ulompana kuin toinen, jos ketjukäyttö kyseessä, koska siellä on se mekanismi , eli sitä ei voi tasata sen vuoksi keskelle syvennyksessä :)

Tampereen Kaihdin Sampo

Tilasimme pimennysverhot, ikkunalasien väliin tulevat, moottoroidut, ei ihan halvat verhot.
Liikkeestä halusivat tulla tekemään mittauksen itse, että tulisi varman päälle oikein mitattua, sanoivat että pari senttiä jää karmin ja verhon väliin tyhjää, että 100% pimennys ei onnistu.
Emme kumpikaan ehtineet paikalle kun oli asennuksen aika.
Verho oli asennettu sitten siten, että toisella puolella oli se noin 2 cm väliä, mutta toisella puolella reilu 4 cm väliä karmilla ja verholla, eli verho ei ole edes keskellä ikkuna-aukkoa. Eli siis mitattu väärin, ja vielä asennettu väärin, kai sitä verhon nyt pitäisi edes keskellä ikkuna-aukkoa olla. Leveämpi väli on vielä "väärällä" puolella, eli valkokankaan puolella huonetta.

Vaimo sitten soitti asiasta, itsellä oli kiirettä töissä. Kaihdin Sammossa hänet täysin haukuttiin mistään käsittämättömäksi, ja kyseinen lähes eläkeikäinen ukko oli sitä mieltä, että "naisen kanssa ei voi keskustella näin teknisistä asioista". Siis rullaverhoista.
Lisäksi vahvasti epäilivät maksukykyämme, ja väittivät että valitamme vain maksusta laistaaksemme. Teimme virallisen, kirjallisen valituksen, jonka he sitten ohjasivat Arctic-kaihitimeen. Sitä oikein ymmärtänyt, eihän kaihtimissa mitään vikaa ollut, vaan asennuksessa ja mittauksessa. Arctic-kaihdin sitten oli sitä mieltä, että missään ei ole mitään vikaa. Kaihdin Sammosta sitten soitettiin uhkapuhelu, jossa uhattiin laittaa lasku perintään, mutta annettiin 150 euroa alennusta. Selvittelin asiaan kuluttajaneuvojan kanssa, ja katsoimme paremmaksi maksaa, mutta laitoimme asian myös kuluttajavalituslautakuntaan käsittelyyn.
Suosittelen vahvasti välttämään Sampo Kaihdinta. Mahtoikohan se asentaja/mittaaja itsekin huomata että tuli sutta ja sekundaa, ja ajatteli että hyökkäys on paras puolustus? Ei kuulemma vaimo ikinä niin vihaisen ja epäkorrektisti käyttäytyvän kanssa jutellut, oli pitänyt välillä siirtää puhelinta kauemmas korvalta, sen verran kiivasta kieltä oli tullut, ja ihan sekavasti, jostain "karvaisista käsivarsista" alkaen, mitä sitten asia mahtoi koskea...

Valitimme kuluttujavalituslautakuntaan asti, mutta hävisimme siellä, koska Kaihdin-Sampo VALEHTELI palautteessaan, että olivat käyneet tarkistamassa asennuksen, ja siinä ei ollut mitään vikaa. Täyttä puppua. Kyseisen frman mielestä siis päällekkäisissä ikkunoissa verhojen ei tarvitse olla samassa paikassa, vaan voivat heittää useampia senttejä.
 
Kouvolan Prisman Petra. Nihkeä asenne viesteissään ja käsittämätön "as.PALVELU". En ole saanut vieläkään korvausta käyttökelvottomasta tuotteesta, kiitos Petran asenteen ja väärien neuvojen. Koska kyseessä on edullinen tuote, en enää jaksa jankata asiasta.

Muut as.palvelijat on hoitaneet vastaavat hommat ihan eri tavalla.
Onneksi viallisia tuotteita tulee harvoin vastaan.
 
Kuopion Rosso. Tultiin ottamaan tilausta, ja kun sanoimme, ettemme ole vielä valinneet, niin ei tultu toista kertaa.

Seinäjoki ravintola Juurella. Minun annokseni oli jäähtynyt, miehen täysin kylmä.

Frezza Mocca kahvipurkista paljastui korkin avaamisen jälkeen pinnalla kelluva hämähäkki. Eikä sitä kukaan kaupassa ollut sinne laittanut, koska korkki naksahti sillä tietyllä tapaa avattaessa. Tästä ei korvattu, koska en ollut ymmärtänyt, että hämähäkki olisi pitänyt lähettää heille, ja minä heitin sen pois. Sen jälkeen Frezza Moccaa ei ole meidän talossa juotu.

Kylpylähotelli Tropiclandia, Vaasa. Olimme varanneet allergikkohuoneen. Illalla nukkumaan mennessä huomasimme, että sängyn toinen puoli oli yltä päältä koirankarvoissa. Ilmeisestikin edellisen yöpyjän koira oli siinä nukkunut, ja sen puolen peti katsottu sitten siivoojan toimesta käyttämättömäksi. Korvaus: yhdet kylpytossut.
 
DNA:n kanssa kannattaa olla tarkkana. Jos joskus olet tilannut ylimääräisiä palveluja, irtisanot ne ja kysyt oikein erikseen että tämähän oli sitten tässä, vähän ajan kuluttua tulee takuuvarmasti lasku irtisanotuista palveluista. Siellä ilmeisesti työskentelee ammattitaidottomia urpoja, koska kun olet reklamoinnut asiasta, niin kuukauden päästä sama lasku tulee taas. Aargh.
 
Tampereen Kaihdin Sampo.
Toinen vastaava kokemus:
Ala-arvoista toimintaa. Törkeää kielenkäyttöä eläkeikäiselle vanhalle rouvalle.

Mittauksessa ei selvästi sanottu, että mittaluvut sisältävän paperin allekirjoittaminen tarkoittaa, ettei tilausta voi perua, vaikka itse lapussa lukee toisin: "mikäli asiakas peruu mittakäynnin jälkeen tilauksen, perimme 50 € mittausmaksun."

Puhelimessa väitetty, ettei ollut tiedossa, että mitatun asunnon omistus ei edes ole vielä varma, vaikka se selvästi mittaustilanteessa mittaajalle kerrottiin. Hinnat tuplaten sen, mitä kilpailijalla. Asiakaspalvelu ala-arvoista. Erittäin kuvottava tunnelma jäi koko kokonaisuudesta.

Konsultoin juristiani ja olen yhteydessä kuluttaja-asiamieheen.
 

Yhteistyössä