sattuuliikaa
Mies on ollut masentunut ja ahdistunut, koska meille on tulossa kaksoset...
Raskaus on jo melko pitkällä ja jouduin pyytämään erikoisluvan aborttiin. Tuntuu,että olen kiintynyt lapsiin ja vaikka en uskovainen olekaan, niin pelkään miten minut kuoleman jälkeen tuomitaan, jos "tapatan" nämä kaksi pientä...
Puhuimme miehen kanssa asiat läpi ja koska....rakastan häntä lupasin abortin tehdä vaikkei se mielestäni olekaan oikea ratkaisu.
Aborttipäätöksen kuultuaan mies piristyi todella, puhuimme että ystävyytemme jatkuu tästä huolimatta. Olemme siis pelkkiä ystäviä vaikka minulla onkin vahvoja tunteita miestä kohtaan edelleen.
Eilen, kun aika keskeytykselle koitti, en pystynytkään siihen. Menin täysin paniikkiin, käteni muuttuivat jääkylmiksi ja veri pakeni niistä. Tuntui että pyörryn, oksetti.
Sain hyperventilaatiokohtauksen ja lääkärin kanssa juteltuani oli hän vahvasti sitä mieltä että miettisin asiaa vielä..
Mies kysyi myöhemmin päivällä vointiani, enkä pystynyt musertamaan häntä, joten annoin hänen ymmärtää että tein abortin.
Hän sanoi olevansa helpottunut ja näin kuinka kivi putosi sydämeltänsä. Ajattelin, etten murskaa hänen tulevaisuuttaan vaan muutan "töiden perässä" pois ja synnytän ja hoidan lapset ilman häntä.
Näin kuitenkin koko yön kamalia painajaisia asiasta ja vihaan valehtelua, joten suunnitelmistani huolimatta en pystynyt olla itseni kanssa vaan tunnustin tänään asian miehelle.
Hän suuttui ja sanoi ettei halua olla kanssani enää tekemisissä. Että olen pilannut kaiken ja että hänellä on nyt parempi olo kuin pitkään aikaan...
Tiedän ettei hän voi riemustakaan hyppiä koska valehtelin, mutta hän ei edes yritä ymmärtää.. Tekoni oli kauhea, mutta tunnustin sen hänelle melkein heti... hän ei vaan anna anteeksi. Itkin päivällä tunteja ja tuntuu että pääni halkeaa tästä syyllisyydestä, ja siitä että menetin parhaan ystäväni.
Onkohan mitään mitä voisin asian eteen enää tehdä?
Varasimme minulle uuden ajan keskeytykseen ensi viikolle, mutten pysty keskittyä asiaan yhtään sen vaatimalla tavalla, sillä ajatukseni pyörii kokoajan tässä riidassa...
Raskaus on jo melko pitkällä ja jouduin pyytämään erikoisluvan aborttiin. Tuntuu,että olen kiintynyt lapsiin ja vaikka en uskovainen olekaan, niin pelkään miten minut kuoleman jälkeen tuomitaan, jos "tapatan" nämä kaksi pientä...
Puhuimme miehen kanssa asiat läpi ja koska....rakastan häntä lupasin abortin tehdä vaikkei se mielestäni olekaan oikea ratkaisu.
Aborttipäätöksen kuultuaan mies piristyi todella, puhuimme että ystävyytemme jatkuu tästä huolimatta. Olemme siis pelkkiä ystäviä vaikka minulla onkin vahvoja tunteita miestä kohtaan edelleen.
Eilen, kun aika keskeytykselle koitti, en pystynytkään siihen. Menin täysin paniikkiin, käteni muuttuivat jääkylmiksi ja veri pakeni niistä. Tuntui että pyörryn, oksetti.
Sain hyperventilaatiokohtauksen ja lääkärin kanssa juteltuani oli hän vahvasti sitä mieltä että miettisin asiaa vielä..
Mies kysyi myöhemmin päivällä vointiani, enkä pystynyt musertamaan häntä, joten annoin hänen ymmärtää että tein abortin.
Hän sanoi olevansa helpottunut ja näin kuinka kivi putosi sydämeltänsä. Ajattelin, etten murskaa hänen tulevaisuuttaan vaan muutan "töiden perässä" pois ja synnytän ja hoidan lapset ilman häntä.
Näin kuitenkin koko yön kamalia painajaisia asiasta ja vihaan valehtelua, joten suunnitelmistani huolimatta en pystynyt olla itseni kanssa vaan tunnustin tänään asian miehelle.
Hän suuttui ja sanoi ettei halua olla kanssani enää tekemisissä. Että olen pilannut kaiken ja että hänellä on nyt parempi olo kuin pitkään aikaan...
Tiedän ettei hän voi riemustakaan hyppiä koska valehtelin, mutta hän ei edes yritä ymmärtää.. Tekoni oli kauhea, mutta tunnustin sen hänelle melkein heti... hän ei vaan anna anteeksi. Itkin päivällä tunteja ja tuntuu että pääni halkeaa tästä syyllisyydestä, ja siitä että menetin parhaan ystäväni.
Onkohan mitään mitä voisin asian eteen enää tehdä?
Varasimme minulle uuden ajan keskeytykseen ensi viikolle, mutten pysty keskittyä asiaan yhtään sen vaatimalla tavalla, sillä ajatukseni pyörii kokoajan tässä riidassa...