niinhän se on..jokapaikassa säästetään vaan...no minä oon kuiteskin käynyt terapioissa n.8v.elämässäni..nyt kolme vuotta ollut ilman. en vaan niistä oikeista asioista oikein saanut siellä puhuttua. nykyisin kun suunta on se että menneisiin ei kannata katsoa ja tonkia lapsuutta jne ,vaan muuta kautta ratkoa asoita. musta vaan tuntuu että sieltä ne mun ahistukset on lähtösin. ...no,jospa se tästä... kiitos tsempeistä!!
No joo..Mä kävin aikoinaan semmoiset 8 vuotta pyörittämässä terapauttia. Siis oikeesti kun mä pääsin sinne, oli taas niin kulissit kunnossa ja kaikki hyvin, kun ajan tilasin aina jonkun romahduksen jälkeen. Tosin mulla oli hyvin viisas terapeutti, se oli kokoajan sitämieltä, että mä reagoin normaalilla tavalla epänormaaleihin asioihin ympäristössä ja olisi sairasta, jos en olisi ahdistunut, eikä hän myöskään määrännyt lääkkeitä.
Mutta eiköhän tuo ole jo vanhentunut ajatus, ettei lapsuutta kannata tonkia. Toki ratkaisukeskeinen terapia pyrkii ratkomaan tämän hetken ongelmat, mutta psykoterapiassa pyritään löytämään ne perimäiset syyt.
Martti Paloheimo keksi, tai pikemminkin toi julkisuuteen kotivammaisuuden 90-luvun lopulla ja silloin se sai paljon kritiikkiä, mutta nyttemmin irene Kristeri ja Tommy Hellsten esimerkiksi ovat tehneet asian eteen paljon töitä -ja kirjoittaneet helppotajuisia kirjoja, joiden avulla solmujaan voi ratkoa itsekin! Nykyään ilmiölle on myös monia muita nimiä kuten läheisriippuvuus tai kanssa sairastuminen. Ilmiö on kuitenkin niin yleinen ja niin totta niin monelle, että olisi jo aika alkaa hoitaa sitä muuallakin kuun AA:ssa, Al-anonissa ja AALssä.
Vasta kun suostuin auttamaan itse itseäni ja etsimästä lääkettä jota syömällä paranee, elämä helpottui. Tosin ½ vuoden jakson söin masennuslääkkeitä, mutta aiemmin niistä ei olisi ollut mitään hyötyä, vasta kun olin valmis ratkomaan elämääni oli niiden aika.