A
Ap
Vieras
Olen minun ja miehen yhteisestä sopimuksesta kotihoidontuella kotona elokuun alkuun asti. Sen jälkeen palaan vakituiseen työhöni. Olin jo tässä välissä isäkuukauden ajan töissä, mikä olikin hyvä, kun sain kuukauden ajalta palkan.
Koska rahatilanteeni on aivan perseestä. Maksan asumiskuluista 30%, ruuista ja lapsen menoista puolet, samoin lainan lyhennyksistä. Auton kuluihin en osallistu, kuin bensarahoilla, koska minulla ei ole ajokorttia. Mutta lopputulema on se, että luottokorttilasku kasvaa sellaista vauhtia, että minun on pakko mennä töihin. Miehen tulot n. 10x kotihoidontuki.
Ilmoitin asiasta miehelle ja nyt se möksöttää, ettei sille jää yhtään vapaa-aikaa, jos joutuu hoitaan poikaa kun mä menen töihin. Ei voi olla noin idiootti.
Ja tekisin siis yö- ja viikonlopputöitä satunnaisesti, ei olisi todellakaan koko aikaa kiinni pojassa.
Sellainen reilun pelin kerho tällä kertaa.