Onkohan ollu jonkin sortin hoitovirhe?

[Miettii]

Eli sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja jossain vaiheessa sain lähetteen psyk. polille.

Tulin uudestaan raskaaksi ja yhdessä lääkärin kanssa päätettiin aloittaa mielialalääkitys.

Juttelu psyk. sairaanhoitajan kanssa + lääkkeet auttoivat hyvin, kunnes neljän kuukauden lääkeiden syönnin jälkeen yks kerta vain ilmoitettiin, että heillä alkaa kesälomat ja kun mun vointi on niin hyvä, niin tää oli sit viimeinen käynti. Laskettu aika oli kuukauden päästä ja lääkkeet sit piti tietenkin lopettaa pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Koko ajan minulla oli kova huoli mahdollisesta masennuksen uusiutumisesta ja se hoitotaholla tiedossa.

Olin ihan hyvässä kunnossa ja vähän ihmettelin tuota hoitosuhteen loppumista, mutta en osannut siitä sen suurempaa numeroa tehdä. Tosin kysyin kyllä, että eikö tätä nyt seurata mitenkään...

Uuden synnytyksen jälkeen meni about 5 kk ja uusi masennus iski entistä vaikeampana.

Nyt uudelleen asiaan enemmän perehtyneenä ja usean lääkärin/Hoitajan ihmettelyn jälkeen oon miettinyt, että tehtiinkö tuossa nyt ihan oikein? Kun mielialalääkkeitä alkaa syömään, täytyisi niitä syödä vähintään 6kk ja lopetus aina lääkärin valvonnan alaisena. Kuitenkin tiedetään, että kerran (synnytys)masentuneelle uusi synnytys nostaa riskiä masentua uudelleen? Sen tiedän, että yleisesti lääkitys pyritään lopettamaan ennen synnytystä, mutta oisko tuossa pitänyt olla jonkinlaista seurantaa tms?

Jotenkin koin, että jäin aika kriittisessä vaiheessa ns. tyhjän päälle ja etenkin kun tämä uusi, entistä vaikeampi masennusjakso on nyt kestänyt yli kaksi vuotta (vaikka hoidossa olenkin nyt toisessa paikassa) on tullut väistämättä mieleen, että olisinko masentunut uudestaan jos juttelut silloin olisivat jatkuneet ja vointia olisi tarkkailtu ja oireet olisi voitu tunnistaa ajoissa ja ehkä ehkäistä/ lievittää tätä uutta masennusta.

Tämä asia on nyt alkanut vaivaamaan yhä useammin, kun olen pyrkinyt pohtimaan masennukseni syitä (muitakin kuin hormonaaliset syyt) joten olisi kiva kuulla mielipiteitä ja näkökulmia asiaan

 

[muutama ajatus]

Tässä ajatuksia yhdeltä hoitavalta taholta.

Tilannettasi tarkemmin tuntematta: Yleensä kertomasi kaltaisessa tilanteessa tosiaan jonkinlainen seuranta olisi hyvä järjestää, koska kuten sanoit, tilanteessasi oli selvä masennuksen uusiutumisen riski. Riippuen sairaanhoitoalueesta ja yksikön resursseista mahdollisuuksia seurannan järjestämiseen voi olla melko hyvin tai todella huonosti - jos akuutissa vaiheessa olevia potilaita tulee ikkunoista ja ovista, joudutaan hyvän hoidon periaatteiden vastaisesti laittamaan paremmassa kunnossa olevia ulos. Tämä on ikävää sekä hoitavan tahon että hoidettavien näkökulmasta. Usein seuranta käytännössä järjestetään niin, että tilannetta seurataan hetken aikaa sen tasaannuttua ja sen jälkeen lopetetaan hoito ja kehotetaan seuraamaan omaa vointia ja hakeutumaan tuen piiriin tarvittaessa. Erikoissairaanhoidossa ei voida ns. toipuneita seurata kovin pitkään, se ei kuulu erikoissairaanhoidon tehtäviin.

Joskus tällainen äkilliseltä tuntuva hoidon päättäminen voi johtua väärinkäsityksistä. Hoitava taho voi kokea pohjustaneensa jo jonkin aikaa hoidon päättämiseen ja sitten varovasti kysellä, miltä tämä kuulostaisi. Joskus hoidettavat ovat niin hämmentyneitä, eivät osaa pyytää itselleen jne., että eivät sano mitään vastaan, vaan myötäilevät että juu, kyllä kai tämän hoidon voi lopettaa, kun kyllä kai minä nyt voin hyvin. Sen kovassa tulospaineessa oleva henkilökunta voi tulkita niin, että hoidon todella voi päättää.

Varsinaista hoitovirhettä ei välttämättä ole tapahtunut, mutta kannaltasi kurja tilanne kyllä. Etukäteen masennuksen uusiutumista ei kuitenkaan voinut ennustaa - yhtä hyvin samanlainen tilanne olisi voinut mennä paremmin. Voinnin ollessa hyvä ja jo hoidon aikana olisi hyvä pohjustaa potilasta siihen, kuinka ennaltaehkäistä ja tunnistaa masennus myös jatkossa, jolloin pystyisi huomaamaan mahdollisesti uusiutuvan masennuksen helpommin ja hakeutumaan tuen piiriin ajoissa.

Lisäksi asia voi olla paljon kirjoittamaani monimutkaisempi, tähän voi liittyä jotakin mitä en yhtään osaa ennustaa. Ns. tarpeettomasti liikaa hoitoon kiinnittyvä potilas, superkiireinen hoitopaikka, työhönsä kyllästynyt hoitotaho, inhimillinen erehdys hoitavan tahon puolelta jne., vaihtoehtoja on loputtomasti.

Kuka sitten on syyllinen masennuksen uusiutumiseen? Mielestäni ei kukaan, et sinä itse eikä muutkaan. Itse en etsisi syyllisiä vaan koittaisin kääntää katseen tulevaan. Miten tämä ehkäistään jatkossa? Mitä tarvitset nyt toipuaksesi? Hirveästi voimaa ja aurinkoisempaa tulevaisuutta sulle, olet masennuksen aikaisemminkin selättänyt ja tulet selättämään tälläkin kertaa, olen ihan varma!

 

[Miettii]

Kiitos vastauksesta jotain tällaista olen ajatellutkin olevan taustalla, ne resurssit :/

Ehkä juuri se oireiden tunnistaminen, että siihen olisi panostettu ja ettei tosiaan valmisteltu etukäteen, että tää nyt oli tässä, koita pärjätä. Tais ne kysyä, että tuliko tämä yllätyksenä niin vastasin, että kyllä tuli.

Nyt on toipuminen onneksi hyvässä vauhdissa ja kovasti yritän katsoa tulevaan. Tuo on nyt tosiaan noussut esille, kun olen miettinyt sitä oireiden tunnistamista ja miltä minusta missäkin vaiheessa tuntui ennenkuin todenteolla masennuin uudestaan.