onko vanhemmilla oikeus komentaa aikuista lasta joka asuu vielä kotona?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Tähän vielä lisään, että jos lapsi täysi-ikäisenä, asui missä asui, ei tajua mennä töihin tai opiskelemaan tai tee mitään itsensä eteen, niin vanhemmalla on oikeus/velvollisuus pökkiä lasta eteenpäin. Vanhemman ei tarvitse katsoa sivusta, kun lapsi pilaa elämänsä, eikä astu yhteiskuntaan mukaan.
 
Sellasesta ei saa syyttää, mitä ei o tehnyt. Mut komentaa saa, jos ei osuuttaan taloudesta huolehtimisesta tee tai häiristee muun perheen eloa. Jos haluu olla ja asua oman mielensä mukaan muita huomioimatta, niin sit on aika muuttaa omilleen. Koko päivää ei myöskään tarvi nukkua, mikäli ei käy yötöissä. (ja töissä jos käy, niin pitäs vähän aiheuttamistaan kuluistakin korvata... Säästää kuiten melkosesti, kun ei tarvi ihan vuokraa maksaa) Puol kymmeneltä on ihan hyvä aika nousta. Henkilökohtasiin valintoihin ei mun mielestä o oikeutta puuttua, mikäli ne ei hankaloita muun perheen elämää.
 
Saraldo
Mun mielestä on oikeus komentaa, jos asuu vielä kotona. Ei voi puuttua toisen menemisiin tai vaatemakuun tms, mutta voi esim. määrätä, miten osallistuu kotihommiin, maksetaanko asumisesta jotain, ketä vieraita taloon voi tuoda ja milloin... Talossa talon tavalla. Jos ei kestä vanhempien laatimia pelisääntöjä, voi muuttaa pois.

Ja kyllä mä antaisin 18-vuotiaan vielä asua kotona, musta sen ikäinen ei ole vielä aikuinen, vaikka onkin täysi-ikäinen (musta niissä on todella suuri ero). Aion soveltaa samaa periaattetta kuin vanhempani, että niin kauan kun lapsi opiskelee, sillä on ilmainen ylläpito kotona. Mutta kun ammatti ja työpaikka on hankittu, niin voisi pikku hiljaa siirtyä omaan asuntoon. Mä muutin pois kotoa samana päivänä kun valmistuin ammattiini, ja seuraavana päivänä alkoi työt.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
siis tulla herättämään puoli 10 aamulla ja pitää todella ankaraa kuria ja syyttää lasta kaikesta, vaikka hän ei olisi tehnyt mitään ja hoitaisi kotihommat ja muut työt hyvin. :eek: sekä määräillä tämän elämää, vaikka hän on aikuinen.
No tuota, miehen kotona kyllä vanhemmat määräsivät kaikesta ja tulivat viikonloppuna herättämään jo kuule monta tuntia aikaisemmin kuin puoli 10. Lasten piti tehdä töitä koko ajan ja ansaita niukka leipänsä.
 
vieras
On ja ei oo. Niin kauan kuin asuu vanhempien katon alla asumiskuluihin osallistumatta on mun mielestä vanhemmilla oikeus komentaa. Ja taitaa se "komentaminen" olla sen verran verissä vanhemmilla, että aina osaavat neuvoa.

Jos nyt aatellaan vaikka alkuvuodesta syntynyttä lukoilaista. Sehän pääsee ylioppilaaksikin vasta kun on täyttänyt "jo" 19. Ihan täysi oikeus on vanhemmilla vielä päättää asioista. Omassa kodissa saa sit asua kuin asuu.
 
maatalon tytär
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
siis tulla herättämään puoli 10 aamulla ja pitää todella ankaraa kuria ja syyttää lasta kaikesta, vaikka hän ei olisi tehnyt mitään ja hoitaisi kotihommat ja muut työt hyvin. :eek: sekä määräillä tämän elämää, vaikka hän on aikuinen.
No tuota, miehen kotona kyllä vanhemmat määräsivät kaikesta ja tulivat viikonloppuna herättämään jo kuule monta tuntia aikaisemmin kuin puoli 10. Lasten piti tehdä töitä koko ajan ja ansaita niukka leipänsä.
niinkuin minäkin jouduin!
 
moi
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
siis tulla herättämään puoli 10 aamulla ja pitää todella ankaraa kuria ja syyttää lasta kaikesta, vaikka hän ei olisi tehnyt mitään ja hoitaisi kotihommat ja muut työt hyvin. :eek: sekä määräillä tämän elämää, vaikka hän on aikuinen.
tohon otsikkoon kyllä on oikeus mutta tohon sun tekstiin ni ei ole mitää syytä mielestäni jos kerta hoitaa kotia yms..
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja noh:
Tavallaan on, jos lapsi asuu vielä vanhempien katon alla. Jokaisella on oikeus päättää oman kotinsa säännöistä, ja odottaa kohtuudella muitten asukkaitten niitä noudattavan. Eihän se mukavaa ole, mutta siitä pääsee, kun muuttaa omaan asuntoon.
Aivan. Tuo voi olla vanhempien tapa vihjaista että olisi aika muuttaa muualle.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja piina:
Tähän vielä lisään, että jos lapsi täysi-ikäisenä, asui missä asui, ei tajua mennä töihin tai opiskelemaan tai tee mitään itsensä eteen, niin vanhemmalla on oikeus/velvollisuus pökkiä lasta eteenpäin. Vanhemman ei tarvitse katsoa sivusta, kun lapsi pilaa elämänsä, eikä astu yhteiskuntaan mukaan.
Peesi tähän :)
 
TunTeMAtOn
Missä on sitä faktaa, kun sitä tarvitaan?
Jossain Suomen laissakin varmasti lukee, mitkä on vanhempien oikeudet ja mitkä ei enää, kun lapsi täyttyy 18-vuotta.

Entä liikkumisen ja ihmissuhteiden rajoittaminen?
Kuvitellaan tilanne, milloin esimerkiksi 18-vuotiaan tytön juuri alkanut suhde 8v vanhempaan nuorekkaaseen mieheen ei millään tavalla hankaloita tytön - eikä perheen - elämää, ja tytön isä estää tytärtään tapailemasta kyseistä miestä?

Meneekö tällainen jo käytännössä vapaudenriistosta?

Missä nämä rajat menevät lainopillisesti? Kuka osaisi neuvoa?

Tyhjänpäiväiset huutelut ja "sä oot väärässä" selitykset ei tässä vaiheessa auta eikä helpota tilannetta millään tavalla... kiitos kuitenkin niistä jo etukäteen, kun niitä kuitenkin tulee.
 
Saraldo
Musta isä ei voi estää täysi-ikäistä tytärtä tapailemasta haluamaansa miestä, mutta voi estää mieheltä pääsyn kotiinsa. Ja voi myös heivata tyttären pihalle, jos haluaa. Joten musta tässä tapauksessa tyttö ottaa sen riskin, että jonain kauniina päivänä isä ilmoittaa, että vuokrasopimus päättyy nyt.
 
sirkkatälli
Alkuperäinen kirjoittaja TunTeMAtOn:
Missä on sitä faktaa, kun sitä tarvitaan?
Jossain Suomen laissakin varmasti lukee, mitkä on vanhempien oikeudet ja mitkä ei enää, kun lapsi täyttyy 18-vuotta.

Entä liikkumisen ja ihmissuhteiden rajoittaminen?
Kuvitellaan tilanne, milloin esimerkiksi 18-vuotiaan tytön juuri alkanut suhde 8v vanhempaan nuorekkaaseen mieheen ei millään tavalla hankaloita tytön - eikä perheen - elämää, ja tytön isä estää tytärtään tapailemasta kyseistä miestä?

Meneekö tällainen jo käytännössä vapaudenriistosta?

Missä nämä rajat menevät lainopillisesti? Kuka osaisi neuvoa?

Tyhjänpäiväiset huutelut ja "sä oot väärässä" selitykset ei tässä vaiheessa auta eikä helpota tilannetta millään tavalla... kiitos kuitenkin niistä jo etukäteen, kun niitä kuitenkin tulee.
Entäpä sinun oikeudet ja VELVOLLISUUDET???
 
TunTeMAtOn
Paljon on mielipiteitä, vaan ei juuri sitä kaivattua faktaa.. Eikö kenelläkään oikeasti ole lainopillisesti tietoa asiasta?

Kuuluuhan se ihan terveeseen järkeen, että kotona asuvaa lastansa saa määrätä _tiettyyn pisteeseen asti_, vaikka tämä olisi täysi-ikäinen, mutta entä ihmissuhteiden rajoittaminen, varsinkaan ilman mitään varsinaista syytä?
Entä kotiaresti? Mitä laki sanoo siitä?
Tietenkin vanhemmilla on oikeus potkia lapsi pois kotoa, jos tämän käyttäytyminen ei miellytä, mutta eivät kai he voi omistaa ja määrätä kaikkea täysi-ikäisen lapsensa elämästä sen takia että tämä asuu vielä kotona?
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja TunTeMAtOn :

Vanhemmilla ei ole oikeutta rajoittaa täysi-ikäisen menemisiä. Ei sitä, kenen kanssa täysi-ikäinen liikkuu eikä sitä, missä täysi-ikäinen liikkuu. Sen sijaan vanhemmilla on oikeus rajoittaa täysi-ikäisen tulemisia, kenen kanssa tulee, milloin tulee ja missä kunnossa tulee.

poika94
Mä oon 18 vuotias lukiolainen ja ei oo kovin mukavaa kun äiti ei päästä edes lauantaina iltana mihinkään juhlimaan, sanoo vaan että niin kauan kun asun kotona niin oon sen vastuulla. Ja se jos sanotte että muuta omilleen ei auta, ei oo rahaa ja porukat tienaa liikaa että saisin mitään opintotukia niin hyvin että niillä eläisi. Töitäkään on paha tässä alkaa tekemään kun lukio kesken. Ottaa päähän kun menee nuoruus hukkaan yhen holhoavan emännän takia...
 
41v
Kyllä, ja vaikkei lapsi asuisi enää kotonakaan.
Olen vaan huomannut ja todennut tämän omasssa elämässäni, ja alistunut kohtalooni. Äitiäni en saa muuttumaan.. komentelee ja paapoo mua ikuisesti.
 
gjkd
Missä on sitä faktaa, kun sitä tarvitaan?
Jossain Suomen laissakin varmasti lukee, mitkä on vanhempien oikeudet ja mitkä ei enää, kun lapsi täyttyy 18-vuotta.

Entä liikkumisen ja ihmissuhteiden rajoittaminen?
Kuvitellaan tilanne, milloin esimerkiksi 18-vuotiaan tytön juuri alkanut suhde 8v vanhempaan nuorekkaaseen mieheen ei millään tavalla hankaloita tytön - eikä perheen - elämää, ja tytön isä estää tytärtään tapailemasta kyseistä miestä?

Meneekö tällainen jo käytännössä vapaudenriistosta?

Missä nämä rajat menevät lainopillisesti? Kuka osaisi neuvoa?

Tyhjänpäiväiset huutelut ja "sä oot väärässä" selitykset ei tässä vaiheessa auta eikä helpota tilannetta millään tavalla... kiitos kuitenkin niistä jo etukäteen, kun niitä kuitenkin tulee.
Tää on vanha ketju mutta voi jumalauta mikä jälkeenjäänyt 28-vuotias kun seurustelee VANHEMMILLAAN ASUVAN lapsen kanssa... hyi yök!
 
Yhteistyössä