Onko teillä siistiä??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Suttaaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Suttaaja

Vieras
Kun tuntuu että meillä saisi jatkuvasti siivota, ja silti kaikki on aivan mullin mallin, lelut lattialla, roskia siellä täällä, tiskiä, pyykkiä....ja vaikka siivoan aamulla ensi töiseni ehtopäivällä sama rulianssi edessä....onko muita saman ongelman kanssa eläviä?
 
Riippuu päivästä ja tilanteesta.Vapaapäivinä jaksan siivota sen monta kertaa päivässä, minkä vaatii että tämän asunnon saa pidettyä suunnilleen siistinä.Työvuorot ku menee miten sattuu 3-vuorotyöläisenä niin niiden välissä en tosiaan jaksa olla yhtä ahkerana.Mutta vuorotyössä se puoli että yllätysvieraita harvoin tulee vaan kyläilyt sovitaan etukäteen vuorojen mukaan ;)
 
Kyllä meillä sittenkin taitaa olla. Meillä 2 lasta ja mä aina valitan että on sotkusta ja koko ajan oon imuroimassa ja luuttuamassa, mutta eilen jouduin sitten naapuriin lapsen vahdiksi muutamaksi tunniksi. Heillä ei ole kuin 1 tokaluokkalainen poika (olin hänen seuranaan kun vanhemmat elokuvissa eikä poika halunnut olla yksin), ja jumankauta että siellä oli p.askasta!!!! Ei siis vaan sekaista, vaan oikeasti ihan likaa lattioissa, matoissa, ovissa... vessasta puhumattakaan. Siellä haisikin niin pahalle, että kyllä tuntui ihanalta tulla kotiin, vaikka olin koko illan stressannu että pitää alkaa pesee keittiön lattiaa kun pääsen kotiin, mutta annoinpa olla, ei se oikeastaan ollutkaan likainen. Ja heillä on kyllä aika usein sellaista, mutta en edes muistanut ennenkuin taas siellä kävin.
 
Ei koskaan.
Loputon suop vaikkei meillä oloe kuin 3 ihmistä ja 2 hiiren kokoista koiraa :snotty: .
Tämä kämppä ei kerta kaikkiaan pysy järjestyksessä ja sitä hiivatin pölyä kertyy harmaanaan vielä kun tuo takkakin savuttaa... :| .
Jos haluaisin, että vieraille olisi siistiä, saisin töiden jälkeen JOKA päivä siivota 2 tuntia.
Olen luovuttanut.

Jotka ei pysty tulemaan meille vaikka meillä pommi onkin räjähtänyt, pysyköön pois.
En mionäkään nää vaivaa muiden sotkuisista asunnoista :) :attn: .
 
Mulle koko siisteys on kyllä niin mystinen asia, en millään ymmärrä miten sitä voi ylläpitää kaikenaikaa. On meillä perusiisteys ja nopsaan saadaan kamat kasaan jos tulee yllätysvieraita, mutta silti vain joskus siistiä.
Mä oon aika boheemi luonne ja vanhin tyttäreni on perinnyt saman, mutta silti meillä on kodikas koti vaikka vain joskus siisti. Ei haittaa vaikka sohvatyynyt on välillä lattialla ja kirjoja lojuu ihmeellisissä paikoissa.
 
Niinko eräs mummo kuolinvuoteellaan harmitteli kun mennyt elämästään niin monta turhaa tuntia tuhlaamaan siivoamiseen- olisi senkin ajan voinyt käyttää vaikka luonnossa käyskentelyyn taikka vaikka lasten kanssa leikkimiseen.

Juu, meillä ei ole siistiä, eikä tule olemaankaan :) En edes pode huonoa omaatuntoa asiasta.

Joskin tiskit ovat maksimissaan edelliseltä päivältä, roskat kuuluu roskikseen yms... Ehkä meillä on noin niinko vaan täydellinen epäjärjestys, eikä likasta.

Likanen talo ei ole kiva.
 
no aina joku paikka huutaa hädissään siivomaan. Ei ole siistiä, ei. Jos hetkeksi taukoaa siivoamasta, niin johan taas repsottaa, rahisee, lojuu ja pyörii kaikenlaista...

Mutta kyllä täällä ihan kehtaa elää :)
 
Yleensä aina on siistiä ja puhdasta. On tullut tavaksi iltaruuan jälkeen siivota keittiö ja saman tien järjestellä muutenkin paikat kuntoon. Viikottain pestään vessat ja siivotaan muutenkin kunnolla. Onneksi mies on innokas mattojen tamppaaja ja lattian pesijä joten minä en niihin hommiin koske.
 
siistiä... no ei oo, eikä varmaan viel 15vuoteen tule olemaankaan :kieh:
Välillä ketuttaa suunnattomasti että käyttää päivän siivoomiseen ja seuraavana päivänä kaaos on valmis. siis meillä ei tavarat pysy siellä mihi mä ne laitan vaan ne mystisesti hyppii lattioille/pöydille, minen jummarra :o
Mut kyllä tänne sekaan sopii, paitti sillon ku mulle iskee kunnon vimma, sekaan sopii vasta ku oon hommani saanu hoidettua..
 
Alkuperäinen kirjoittaja koi-isä:
Niinko eräs mummo kuolinvuoteellaan harmitteli kun mennyt elämästään niin monta turhaa tuntia tuhlaamaan siivoamiseen- olisi senkin ajan voinyt käyttää vaikka luonnossa käyskentelyyn taikka vaikka lasten kanssa leikkimiseen.

Juu, meillä ei ole siistiä, eikä tule olemaankaan :) En edes pode huonoa omaatuntoa asiasta.

Joskin tiskit ovat maksimissaan edelliseltä päivältä, roskat kuuluu roskikseen yms... Ehkä meillä on noin niinko vaan täydellinen epäjärjestys, eikä likasta.

Likanen talo ei ole kiva.

Näihin sanoihin yhdyn :)

 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
Siistiä on melkein aina, olen hulluna siivoamiseen :whistle:

Niin mäkin. Mutta ei mun tarvitse kovin paljon varsinaisesti siivota kun mä teen siivoushommia muiden juttujen yhteydessä, esim pesen lauvaarin vessakäynnin yhteydessä tai vien roskan roskikseen jos olen menossa sinnepäin muutenkin .
 

Yhteistyössä