Kyllä minäkin pettyisin, jos kuvittelisin pääseväni ystävän kanssa ravintolaan hyvän ruuan äärelle ja juttelemaan kaikenlaisista asioista, ja saankin pikaisen pyrähdyksen jonnekin Heselle ja koko sen ajan ystävä vaan suunnilleen odottaa pääsevänsä kotiin.
Samaa mieltä. Varsinkin, jos teillä on ennen ollut tapana käydä kaupungilla, ystäväsi saattoi pettyä. Lapseton ei välttämättä ymmärrä, jos lapsen saanut ystävä ei enää jaksa, pysty tai halua mennä kuten ennen. Eikä välttämättä sellainenkaan, jolla on itsellä lapsi, jonka kanssa on helppo liikkua missä haluaa. Suuttua siitä ei silti tarvitse, eikä sulla tarvitse olla huono omatunto siitä, että et lähtenyt kaverin kanssa syömään.
Mun mielestä teidän ystävyyden ei tarvitse loppua, vaan ehkä kaverisi voisi tottua käymään teillä sun ja vauvan luona, tai sitten tapaatte joskus kun lapsi on isänsä kanssa. Mä ymmärrän, ettei kaikkia 21-vuotiaita (tai vanhempiakaan, ei se iästä ole kiinni) vielä kiinnosta vauvajutut ja kaipaa vain sitä ystävän kanssa kahden vietettyä aikaa, ja mun mielestä äitinäkin voi joskus nauttia ihan vaan "tyttöjen illasta/päivästä/kaupunkikierroksesta". Ystäväsi kyllä oli tahditon, ja teki väärin, kun vaati järjestämään kaupunkireissua ja lastenhoitajaa jne. mutta ehkä hän vain oli siinä asiassa ymmärtämätön ja lapsellinen. Itse keskustelisin suoraan kaverini kanssa.
En ymmärrä noita kommentteja, joissa 21-vuotiasta kotona asuvaa haukutaan vanhempiensa siivellä eläväksi kakaraksi. Moni lopettaa lukion 20-vuotiaana, ja jos joutuu pitämään välivuoden jotain hanttihommia tai työkkärin kursseja tehden tai esim. avoimessa yliopistossa opiskellen, ei välttämättä ole edes mahdollista muuttaa omaan asuntoon, saati järkevää. Itse olin tuon ikäisenä naimisissa, mutta ymmärrän niitä vanhempienkin luona asuvia.
