Voiko 5-vuotiaalle jo kertoa rehellisesti, miten ja mistä vauvat tulee?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mamikka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Eikö se ole luontevaa kertoa silloin kun lapsi kysyy? Kun vastaa vaan täsmälleen siihen kysymykseen, mitä lapsi kysyy, hän saa tietoa juuri sen verran kuin pystyy sulattamaan. Ja kertomisen tyyli nyt pitäisi olla fiksulla aikuisella hallussa. Osaattehan te varmaan miettiä, mitä ja miten kerrotte asioista mummollenne/pankkivirkailijalle/kaverille. Ei niillekään samoja asioita puhuta tai aina samaan tyyliin...

Meillä esikoinen alkoi kysellä vauva-asioita jo 3-vuotiaana, kun odotin pikkuveljeään. Vastasin silloin niihin yksinkertaisiin kysymyksiin, ja kysymykset on viimeisten kolmen vuoden aikana tarkentuneet pikkuhiljaa niin, että kohta 6-v esikoisella on jo aika tarkka käsitys siitä, miten vauvoja tehdään.
 
Meillä 6v:lle on kerrottu että vauvat tulee ulos joko pimpistä tai sitten ne leikataan mahan päältä.
Alkunsa ne vauvat saa kun iskä antaa äidille vauvansiemeniä ja me alkaa kasvamaan aidin kohdussa eli mahassa.
Vielä en ole katsonut tarpeelliseksi selventää sitä MITEN ne siemenet menee sinne mahaan, kun ei kerta ole kysytty. :D
 
Lapselle nimenomaan pitää kertoa sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista sitä mukaan, kun he osaavat kysyä. Näin siksikin, että jo 9-10 -vuotiaat (nuoremmatkin) puhuvat välitunneilla ym. tilanteissa seksiin liittyvistä asioista kuka minkäkin tiedon varassa. Voi niitä lapsiparkoja, joiden tiedot perustuvat satunnaisiin ja epämääräisiin tietoihin, heille menee sitten läpi kaikki typerät panojutut ym. muut tarinat, mitä seksistä sitten ikinä keksitäänkään. Ja se joka väittää, että näin nuoret eivät asiasta vielä puhu, niin kaipaa vain vähän päivitystä asiasta. Kyllä ne puhuvat ja etsivät tietoa mistä saavat. Toivottavasti saavat sitä vanhemmiltaan asiallisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
minä vastaan siihen mitä lapsi kysyy. Jos se kysyy miten vauva meni masuun niin toki sanon niinkun asia on, vaikken ehkä ala selittää kivespusseista.

Kannatan tätä. Vastaisin lapsen kysymyksiin ihan todenmukaisesti, mutta en mitenkään liioitellen. Kaikkea ei tartte pienintä yksityiskohtaa myöten selittää, lapsi tyytyy mitä todennäköisemmin aika epäselväänkin vastaukseen. Mut ehdottomasti kertoisin totuudenmukaisesti! Ei ole hyväksi kehittyvän lapsen seksuaalisuudelle että selittää jotain puuta heinää ja sit isompana järkyttyy kun asiat menikin ihan erilailla. Mitä salaamista siinä on, mistä ne ihmiset alkunsa saa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mun:
6v poikani kysyi pari kk sitten tällasta: äiti, kun minä olen syntynyt minut on otettu sun vatsasta, tosta on leikattu vatsa auki *näytti sormella mun sektioarpea* ja sitten lääkäri on ottanut minut ulos. Mutta äiti, miten se sitten onnistuu kun "jussi" ( hänen ystävänsä 6v poika ) sanoi että ei häntä ole otettu vatsasta haavasta pois sen äidillä ei ole arpea. Mistä "jussi" voi syntyä sitten.
No päätin että en ala satuilemaan ja sanoin. että äideillä on pimpissä oma reikä mistä vauva tulee ulos kun on aika syntyä.
Onko se sama reikä mistä kakka tulee? Sanoin ei ole.
Silmät ymmyrkäisenä katsoi minua ja sanoi jaa ja lähti leikkimään.
Tässä odotellessa että tulee kysymään lisää kun herää uusia kysymyksiä. :D
En usko että kannattaa alkaa satuilemaan mitään. Vastaat siihen mitä kysytään. Lyhyesti ytimekkäästi.

Meillä jo 3 vee kyselee samoja. Sitten kysy mitä sille reiälle sitten tapahtuu? Sanoin, että se menee kiinni, kun vauva on tullut ulos. Niinhän se tavallaan meneekin.
 
Meidän 4,5v on kovasti kiinnostunut vauvojen tekemisestä, kun olen raskaana.
Kerroin, että vauva syntyy pimpassa olevasta vauvareiästä tai leikataan vatsaan aukko vauvalle ja että isä antaa siemenen. Poika seuraavaksi kysyi, kuinka se siemen laitetaan vatsaan, siihen vastasin, että isän pippelissä on vauvansiemenet, en alkanut tarkemmin selvittämään asiaa. Toistaiseksi tyytyi tähän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BKM:
Alkuperäinen kirjoittaja Pojan äiti vielä:
Juu, ja meillä lapset 3 ja 5 v saavat katsoa sairaalasarjaa yhdessä vanhempien kanssa, miksi ei??? Eihän siinä kiroilla, ei ole väkivaltaa tms. vain tavallista sairaala-arkea ja tosi sairaita ihmisiä. Koska itse työskentelen terveydenhoidossa, en ymmärrä laisinkaa, että miksi lapsia pitäisi suojella sairauden kohtaamiselta tai kipeiltä ihmisiltä. Sen sijaan meillä ei lapset saa katsoa Salattuja Elämiä tai Poliisit-sarjaa, eikä turtleseja tms. väkivaltaisia lastenohjelmia.

Sama juttu meillä. Musta syntymä ja kuolemakin ovat ihan normaaleja asioita, jotka varmaan jossain vaiheessa tulee esiin elämässä. Ja noita viimeksimainittuja juttuja ei meilläkään lapset katso, eikä kyllä uutisiakaan.

sama juttu meilläkin. yhdessä katsotaan ja siitä ovat lapset oppineet että ihmisiin ihan oikeasti sattuu, ja mitä vaan ei voitehdä ja törttöillä kun tulee ihan tosissaan iso pipi.
tiedän lastenhoitajana lapsia jotka on saaneet pelailla pelejä joissa on väkivaltaa ja mätkintää eivätkä oikeasti voi ymmärtää/käsittää sitä että toiseen sattuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
[Ja minä lääkärin tyttärenä en mitenkään hämmentynyt kun meille kerrottiin alle kouluiässä että isän pippelistä menee siittiö/vauvan siemen äidin pimpassa olevaan vauvareikään ja sitten alkaa kasvaa vauva. Miksi ei vois kertoa 5v tohon tyyliin esim?

Sori mutta vauvareikä...?

Minustakin 5-vuotiaalle kerrotaan niinkuin asia on -lapsen tajuamalla tavalla eli vähän yksinkertaistetusti. Mutta ei ihan ehkä oikeillä nimillä kuitenkaan. Ovat aika monimutkaisia nimiä.

Onko emätinaukko sopivampi lapselle? Olkoon sitten vauva-aukko.

Itse ehkä olen sillä linjalla, ettei siitä reiästä nyt ylipäänsä tarvitse mainita yhtään mitään ; )
 
Lapsi saatta ihan kysyäkin siitä reiästä. Esim. meillä 4-vuotias tyttö kylvyssä kurkki omaa pimppiään ja alkoi kysellä mikä se reikä siellä on ja miksi siellä pimpissä on reikä. Kyllä minusta oli aihetta silloin tytölle selittää mistä on kysymys, sanoin sitä vauvareiäksi, jonka hienompi nimi on emätin. Ja selitin, että sitä kautta masussa kasvava vauva voi tulla ulos.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
[Ja minä lääkärin tyttärenä en mitenkään hämmentynyt kun meille kerrottiin alle kouluiässä että isän pippelistä menee siittiö/vauvan siemen äidin pimpassa olevaan vauvareikään ja sitten alkaa kasvaa vauva. Miksi ei vois kertoa 5v tohon tyyliin esim?

Sori mutta vauvareikä...?

Minustakin 5-vuotiaalle kerrotaan niinkuin asia on -lapsen tajuamalla tavalla eli vähän yksinkertaistetusti. Mutta ei ihan ehkä oikeillä nimillä kuitenkaan. Ovat aika monimutkaisia nimiä.

Onko emätinaukko sopivampi lapselle? Olkoon sitten vauva-aukko.

Itse ehkä olen sillä linjalla, ettei siitä reiästä nyt ylipäänsä tarvitse mainita yhtään mitään ; )

Onhan se kerrottava mistä se menee sisään ja tulee ulos. Miten muutenkaan lapselle vastaa kun se kysyy? Eihän se vauva suusta masuun päädy.
 
Njaa, ehkä sitten myöhemmin on tarpeen mennä yksityiskohtiin. Mutta ei ehkä viisivuotiaalle kumminkaan ole ihan pakko vielä. Ehkä se on tyttöjen kanssa enemmän tarpeen, mutta en ajatellut ihmisen anatomiaa ihan noin seikkaperäisesti kuvailla omalle pojalle. Tiedon tasoksi riittänee tässä vaiheessa, että isä pistää sen siemenen äidin sisään ja sillä siisti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Voi hyvänen aika...:
Lapselle nimenomaan pitää kertoa sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista sitä mukaan, kun he osaavat kysyä. Näin siksikin, että jo 9-10 -vuotiaat (nuoremmatkin) puhuvat välitunneilla ym. tilanteissa seksiin liittyvistä asioista kuka minkäkin tiedon varassa. Voi niitä lapsiparkoja, joiden tiedot perustuvat satunnaisiin ja epämääräisiin tietoihin, heille menee sitten läpi kaikki typerät panojutut ym. muut tarinat, mitä seksistä sitten ikinä keksitäänkään. Ja se joka väittää, että näin nuoret eivät asiasta vielä puhu, niin kaipaa vain vähän päivitystä asiasta. Kyllä ne puhuvat ja etsivät tietoa mistä saavat. Toivottavasti saavat sitä vanhemmiltaan asiallisesti.

Joo, itse muistan että jo tarhassa(noin 6v) oli kanssani samaan aikaan tyttö, joka kertoili ties mitä seksitarinoita. Ja me muut lapset tottakai kuuntelimme suunnattoman jännittyneenä ja kiinnostuneena hänen tarinoitaan. Samoin jo ekaluokkalaisena kovasti kohistiin koulussa 'seksijutuista', eli minusta on kyllä todella syytä vanhempien antaa ajoissa sitä asiallista tietoa. Muuten lapsi on ihan niiden kavereiden tarinoiden varassa ja saa ties mitä käsityksiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
[Ja minä lääkärin tyttärenä en mitenkään hämmentynyt kun meille kerrottiin alle kouluiässä että isän pippelistä menee siittiö/vauvan siemen äidin pimpassa olevaan vauvareikään ja sitten alkaa kasvaa vauva. Miksi ei vois kertoa 5v tohon tyyliin esim?

Sori mutta vauvareikä...?

Minustakin 5-vuotiaalle kerrotaan niinkuin asia on -lapsen tajuamalla tavalla eli vähän yksinkertaistetusti. Mutta ei ihan ehkä oikeillä nimillä kuitenkaan. Ovat aika monimutkaisia nimiä.

Onko emätinaukko sopivampi lapselle? Olkoon sitten vauva-aukko.

Itse ehkä olen sillä linjalla, ettei siitä reiästä nyt ylipäänsä tarvitse mainita yhtään mitään ; )

Onhan se kerrottava mistä se menee sisään ja tulee ulos. Miten muutenkaan lapselle vastaa kun se kysyy? Eihän se vauva suusta masuun päädy.

Njaa, ehkä sitten myöhemmin on tarpeen mennä yksityiskohtiin. Mutta ei ehkä viisivuotiaalle kumminkaan ole ihan pakko vielä. Ehkä se on tyttöjen kanssa enemmän tarpeen, mutta en ajatellut ihmisen anatomiaa ihan noin seikkaperäisesti kuvailla omalle pojalle. Tiedon tasoksi riittänee tässä vaiheessa, että isä pistää sen siemenen äidin sisään ja sillä siisti.

Mä taas en kannata tätä empäs kerro kokonaan vaikka kysyt. Jos lapsi kysyy miten ja mistä niin tottakai siihen vastataan. Lapsi myös helposti alkjaa itse miettiä jos ei kerrota.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Pitäisikö sitten puhua etupyllystä
:o

Meinasin juuri laittaa, että minusta tämä vauvareikä menee sanana samaan kategoriaan etupyllyn kanssa ; )

Ai, minusta ei. Minusta on se on ihan selkiyttävä nimitys, ja lapselle luontevaa, tietää että vauvat tulevat eri rei'istä kun pissa ja kakka.
Eivät lapset iän kaiken sitä sillä nimellä kutsu, kuten en minäkään, vaikka minulle tälläistä termiä lapsena käytettiinkin.

Enkä kyllä kutsu petipuuhia vauvareikävoimisteluksi B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja leijona76:
[Ja minä lääkärin tyttärenä en mitenkään hämmentynyt kun meille kerrottiin alle kouluiässä että isän pippelistä menee siittiö/vauvan siemen äidin pimpassa olevaan vauvareikään ja sitten alkaa kasvaa vauva. Miksi ei vois kertoa 5v tohon tyyliin esim?

Sori mutta vauvareikä...?

Minustakin 5-vuotiaalle kerrotaan niinkuin asia on -lapsen tajuamalla tavalla eli vähän yksinkertaistetusti. Mutta ei ihan ehkä oikeillä nimillä kuitenkaan. Ovat aika monimutkaisia nimiä.

Onko emätinaukko sopivampi lapselle? Olkoon sitten vauva-aukko.

Itse ehkä olen sillä linjalla, ettei siitä reiästä nyt ylipäänsä tarvitse mainita yhtään mitään ; )

Onhan se kerrottava mistä se menee sisään ja tulee ulos. Miten muutenkaan lapselle vastaa kun se kysyy? Eihän se vauva suusta masuun päädy.

Njaa, ehkä sitten myöhemmin on tarpeen mennä yksityiskohtiin. Mutta ei ehkä viisivuotiaalle kumminkaan ole ihan pakko vielä. Ehkä se on tyttöjen kanssa enemmän tarpeen, mutta en ajatellut ihmisen anatomiaa ihan noin seikkaperäisesti kuvailla omalle pojalle. Tiedon tasoksi riittänee tässä vaiheessa, että isä pistää sen siemenen äidin sisään ja sillä siisti.

No mut mitä sä sit vastaat, jos lapsi kysyy, että mistä se vauva tulee ulos?
Tai mistä se siemen laitetaan tms, johon on pakko vastata? Valehteletko, vai jätätkö vaan vastaamatta?
 
Yhteistyössä