V
"vieras"
Vieras
Ei ole sinun syysi. Itse olen sen luontoinen, että olisin sanonut: "Jaahas, meillä annostellaan jälkiruoka käytöksen, ei syödyn ruokamäärän mukaan" tai jotakin vastaavaa.
Itseäni harmittaisi omien lapsieni puolesta. Heille voisi jäädä sellainen mieli, että äidin ruokia tai kotia pitäisi hävetä. Meillä ainakin vanhempi poika on juuri sellainen "emootioimuri", että saattaisi märehtiä tuota asiaa pitkäänkin.
En varmaankaan loukkaantuisi itse. Olisin yllättynyt, ja lopulta vieraiden lähdettyä selittäisin asian lapsille kuten se on.
Jotakin kertoo kyllä sekin, että tuon ikäisille lapsille on annettu arvokasvatusta, joka ei ole mitenkään perusteltavissa: jos haluaa, voi opettaa hyviä tapoja, ruuan ravintoarvoja ja teveellisyyttäkin, ja se on hyvä. Mutta jos on alettava opetus sieltä päästä, mikä on huonompaa kuin meillä, mikä on paskaa ja halpaa ja maistuu pahalle, on vanhemmillakin peiliin katsomisen paikka.
ja tuolle yhdelle, joka kertoo siivonneensa monta oksennusta lautaselta (!!) haluaisin sanoa, että toivottavasti et ole tosissasi.
No valitettavasti olen. Meillä tehdään normaalia kotiruokaa jota muu perhe syö hyvällä halulla. Minkä minä sille voin,että kun sanon että pakko on ainakin maistaa,niin poika laittaa lusikallisen suuhun ja sekunnin päästä se on vatsahappojen seassa siinä lautasella. En mä nyt sentään ketään sitonut ole tai työntänyt ruokaa väkisin kurkkuun. Mutta maistettava on.