Onko tämä riittävä syy erota???

[uupunut]

Mies ei kuuntele minua. Häntä ei tunnu olenkaan kiinnostavan mitä sanon, mitä tunnen, mitä ajattelen. Emme käy keskusteluja.

Saatan kysyä jotain ihan arkipäiväistä asiaa - tai en välttämättä edes kysyä, kunhan vaan yritän keskustella, miten päiväni on mennyt, miten lapsen päivä hoidossa on mennyt jne... Mies ei jaksa kuunnella. Jos on jostain tärkeästä asiasta kyse (siis että oikeasti tarvitsen miehen vastauksen toimiakseni) niin sitten pitää sata kertaa jankata, korottaa ääntä, ja aina menee tappeluksi.

Joskus saatan aloittaa keskustelun jostain aiheesta ja minusta näyttää siltä, että mies kuuntelee. Mutta hän saattaakin syventyä johonkin muuhun eikä olekaan kuunnellut. Tai saattaa jopa lähteä huoneesta pois, vaikka minä vielä selitän.

Minusta tuntuu aivan kamalan UUVUTTAVALTA, kun en voi arkipäivän asioista keskustella mieheni kanssa. Saati sitten mistään yhtään syvällisemmästä, esim. miltä tuntuu jne. Ja oikeastaan on äärettömän LOUKKAAVAA, ettei mies edes yritä kuunnella, vaikkei asia häntä kiinnostaisikaan.

Eilen taas selitin jotain, ja mies ei vastannut mitään. Kysyin jotain ja mies vaan sanoi "a mitä". Siitä poiki keskustelu siitä, miksei mies kuuntele. Mies vaan sanoi, ettei jaksa kuunnella minun paapatusta. Loukkaannuin todella. Jos ei jaksa kuunnella syvällisimpiä tuntojani niin ok, mutta edes arkipäivän asioista pitäisi voida keskustella. Mies sanoi "etkö voi puhua jonkun muun kanssa, hän ei jaksa". KENEN MUUN KANSSA MINÄ PUHUN MEIDÄN ARKEEN LIITTYVISTÄ ASIOISTA!?

Esim. tällä viikolla otin esiin lapsen kesäajan hoitolaput ja sanoin, että täytellään nyt nämä. Mies vain käveli huoneesta pois sanomatta sanaakaan! Piti huutamalla käskeä se takaisin.

Olen oikeasti ihan tosi väsynyt tähän. Toisaalta tuntuu, että onko tämä nyt niin suuri asia, että kannattaa stressata tai miettiä jopa eroa... Mutta kyllä minä ainakin koen olevani... ihan tukehduksissa! Tuntuu, ettemme tiedä toistemme ajatuksista ja tunteista enää mitään. Mies ei halua puhua. Hänestä kaikki on ok. Hänestä on ok, ettei hän jaksa kuunnella ja puhua, joutuu kuulemma päivän aikana töissään puhumaan niin paljon, ettei kotona enää jaksa.

Onko tämä ok?

 

[er]

jssap!

 

[as if]

Mun mielestä on ihan riittävä syy erota jos ei enää oo kivaa toisen kanssa, miksi pitäisi kiusata itseään?

 

[xXx]

Siitä tulee paha kierre, jos mies ei kertaakaan voi kuunnella loppuun. Kokee, että menee jankkaamiseks ja vänkäämiseksi.
Tärkeetä on puhua ja kerrata esim.viikon tapahtumat tai sen kyseisen päivänkin.
Miehes ei taida olla puhuvaa sorttia?
No teet asiat selväksi. JOs ei hyvällä niin pahalla..
tsemppiä!

 

[lauantaipussi]

Otat nyt ainaki asiaks että kerrot saman miehelles mitä tänne kirjotit.
Yritä kaivaa mieheltäs että miksi käyttäytyy noin; kyllä sieltä varmasti joku syy täytyy löytyä.

Ei tuollanen ole kenenkään kannalta reilua.

 

[vieras]

Voisiko pariterapiasta olla apua? Saisitte kommunikoinnin kuntoon.

 

[papukaijan ruokottomat puheet]

Lähtisin ainakin vähäksi ajaksi muualle ja tekisin selväksi, että jollei korvia ala löytyä, lähden lopullisesti. Silloin miehen ainakin pitäisi tajuta, että on asian kanssa tosissaan...

 

[vara]

rupeapa keskustelemaan miehelle erosta ja lykkää eropaperit eteen täytetäväksi. josko sitten kuuntelisi. onhan tää aika julma tapa, mutta varmaan ainoa tapa, jolla saat miehes herätettyä.

 

[...]

...tai sitten viikon puhumattomuus sun puolelta... lopeta tavallisten asioiden puhuminen miehesi kanssa.. tee niinkuin itse lystäät: et kutsu ruokapöytään kun ruoka on valmis, et ilmoita jos lähdette kävelylle tai muualle kylään, et sano mitään kun nouset aamulla ylös jne... anna maistaa omaa lääkettään. Luulisi hänen jossain vaiheessa rupeavan ihmettelemään. Sitten vain tokaiset että näin kivaa seuraahan hän itsekkin on... ja jos taas hän ei ole moksiskaan tästä sun puhumattomuudesta, niin pistät vähin äänin eron vireille. Eiköhän hän sitten ala tajuumaan kun te olette lähdössä

 

[Dinah]

Minä olisin ihan kokeeks pari päivää hiljaa, en kyselis mitään enkä muutenkaan puhuis mitään..Jos ei tehoa niin sitten on jotain tosi pahasti vialla. En sano tätä ilkeyksissäni, mutta mulle tulee vaan mieleen yks asia, miks mies on tuollanen..Sillä on toinen nainen..Inhottavaa sanoa tää, mut jos noin ajatuksissaan on eikä jaksa mistään sun kanssa puhua, niin luultavasti se tekee sitä jonkun muun kanssa..Nim. Kokemusta on..=(

D

 

[vieras]

Minusta eron ei pitäisi olla se ensimmäinen tai toinenkaan ratkaisukeino teidän ongelmaan. Ehkä miehesi kaipaa omaa rauhaa ja aikaa enemmän kuin sinä, ja hän on saanut "yliannoksen" puhettasi. Nyt siis on tilanteessa, ettei jaksaisi kuunnella enää mitään. Käytkö sinä iltaisin missään? Niin, että miehesi saisi olla kotona itsekseen? Jo se voisi auttaa asiaa. Jos ehdottaisit miehelle, että sinä annat hänelle omaa aikaa ja hän puolestaan sitten ottaa osaa arkisiin keskusteluihin.
Jos teette kaiken yhdessä, kuten tuon kesähoitohakemuksenkin, niin ymmärrän toisaalta, ettei mies jaksa, en minäkään jaksaisi sitä, että joka lappunen pitää täyttää yhdessä (ellei teillä ole jotain erityistä mietittävää asiassa)

 

[nelkyt vee +]

Miehet ymmärtävät vain lyhyitä lauseita. Selvä käskytys riittävällä äänenkäytöllä oli mulla ainakin se ainut keino millä sai mitään menemään perille. Eikä niitä ihan oikeasti kiinnosta mikään sellainen missä ei ole mitään mielenkiintoista hänelle itselleen. Mitä ihmeen kiinnostavaa sinun päivässäsi voisi olla tai lapsen. Herää todellisuuteen ja toimi! Älä jää mätänemään tuohon tilanteeseen, lähde tai muuta linjaa radikaalisti. Itse käytin tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa ja kehitystä on 20 vuoden aikana tosiaankin tapahtunut.
"Syvällisen" keskustelun kouluttamiseen kuluisi varmaan sitten ne seuraavat 20v. Olen päättänyt olla yrittämättä, koska ystävät ovat onneksi olemassa. Sisua sulle!

 

[Dinah]

Ei minun mielestä siltikään kannata omaa elämää tuhlata tuollaiseen jota ei kiinnosta, varmasti löytyy sullekin sellanen jota kiinnostaa! Ihan turhaa odottaa et se muuttuis, ei tuu tapahtumaan!

D

 

[papukaijan ruokottomat puheet]

Minusta eron ei pitäisi olla se ensimmäinen tai toinenkaan ratkaisukeino teidän ongelmaan.

Ei me ulkopuoliset varsinaisesti voida mistään tietää miten pahana tai lievänä ap kokee miehensä puhumattomuuden... Joku on enemmän tottunut puhumattomaan mieheen kuin joku toinen. Henk. koht. en kestäisi päivääkään, jos mies kieltäytyisi vastaamasta, kun kysyn jotain. (Olin pentuna koulukiusattu enkä kestä edes hetkellistä torjutuksi tulemista.)

 

[ap]

Hyviä neuvoja nuo "yrittäkää puhua asiasta" jne... muuten paitsi että miten puhun kun mies ei kuuntele???

Ja puhumattomuuttakin olen joskus yrittänyt. Mies vain suuttuu siitä "no niin, onpa kiva taas kun rupeet tuommoseksi". Sitten jos yritän selittää miksi "rupeen semmoseksi" niin ei jaksa kuunnella tai valittaa kun valitan.

Eli mikään ei ole hyvä

Joskus meillä menee ihan ok. Elämme normaalia perhe-elämää... ainoa on vain tuo puhumattomuus, kommunikointiongelmat... Terapiaan mies ei lähde. Erosta jos puhun, sanoo vaan "että jos sulla on joku toinen niin sinun pitää sitten mennä sen luo". Ja toinen juttu mitä uhkailee erosta puhuttaessa "minä otan ainakin lapsen". Pelottaa, että mahdollisen eron sattuessa oikeasti käy niin, siis mies saa lapsen, enkä näe lastani enää koskaan. Tällä hän uhkailee.

 

[ap]

En sano tätä ilkeyksissäni, mutta mulle tulee vaan mieleen yks asia, miks mies on tuollanen..Sillä on toinen nainen..Inhottavaa sanoa tää, mut jos noin ajatuksissaan on eikä jaksa mistään sun kanssa puhua, niin luultavasti se tekee sitä jonkun muun kanssa.

D

Olen epäillyt tätäkin. Itseasiassa se olisi hyvinkin varteen otettava vaihtoehto, sillä mies on paljon pois kotoa. Hänellä on kyllä hyvät selitykset ylitöistä koulutuksiin ja kokouksiin... esim. juuri nyt on äitinsä luona remontoimassa.

Mutta mistä minä ikinä tiedän, missä se oikeesti käy...

 

[veden-neito]

Mun käsittääkseni moni mies on just tuollainen. Omastakin löytyy samoja piirteitä.

 

[äiti ja vaimo]

Hyviä neuvoja nuo "yrittäkää puhua asiasta" jne... muuten paitsi että miten puhun kun mies ei kuuntele???

Ja puhumattomuuttakin olen joskus yrittänyt. Mies vain suuttuu siitä "no niin, onpa kiva taas kun rupeet tuommoseksi". Sitten jos yritän selittää miksi "rupeen semmoseksi" niin ei jaksa kuunnella tai valittaa kun valitan.

Eli mikään ei ole hyvä

Joskus meillä menee ihan ok. Elämme normaalia perhe-elämää... ainoa on vain tuo puhumattomuus, kommunikointiongelmat... Terapiaan mies ei lähde. Erosta jos puhun, sanoo vaan "että jos sulla on joku toinen niin sinun pitää sitten mennä sen luo". Ja toinen juttu mitä uhkailee erosta puhuttaessa "minä otan ainakin lapsen". Pelottaa, että mahdollisen eron sattuessa oikeasti käy niin, siis mies saa lapsen, enkä näe lastani enää koskaan. Tällä hän uhkailee.

Mitä toikin tarkottaa, että "jos sulla on toinen niin sinun pitää sitten mennä sen luo"...kauheen matala kynnys näyttää olevan miehelles ero...entäs jos sillä onkin se toinen ja toisaalta haluais mennä sen luo ja toivois että sä suhtaudut asiaan noin miten se sulle sanoo.
Mun mielestä sun pitäis laittaa kova kovaa vastaan ja käsket ukkos tyhjän pöydän ääreen istumaan ja kuuntelemaan vaikka 5min! Sanot,että joko mennään terapiaan ja yritetään saada tää homma toimimaan tai sitten erotaan!
me käytiin mun miehen kanssa erokeskustelua viime viikolla ja sit oikeesti kun aloin miettii mihin kaikkeen se johtaa,ni en halua erota! laitan kaikki peliin ja mehän saadaan suhde taas raiteilleen!

ja toi on niin sikamaista alkaa uhkailemaan,että vie lapsen mukanaan!!!! yhtä paljon lapsi tarvitsee äitiään ku isäänsä! ei taida sun miehes nyt ajatella ku omaa napaansa!!

tsemppiä ja voimia sinne!

 

[jästipää]

Ei meilläkään paljoa puhuta, varsinkaan syvällisiä ja huudoksi myös voi mennä. Olen vain "sopeutunut" tähän ja ajattelen että tuo mies vain on tuollainen juro viilipytty joka ei puhu eikä pussaa. Meitä on niin moneen lähtöön... Miehen "koulutus" kyllä vie voimia ja olenkin nykyisesssä elämäntilanteessa päättänyt säästää energiani lapsille ja palata "astialle" myöhemmin...

 

[ap]

Hyviä neuvoja nuo "yrittäkää puhua asiasta" jne... muuten paitsi että miten puhun kun mies ei kuuntele???

Ja puhumattomuuttakin olen joskus yrittänyt. Mies vain suuttuu siitä "no niin, onpa kiva taas kun rupeet tuommoseksi". Sitten jos yritän selittää miksi "rupeen semmoseksi" niin ei jaksa kuunnella tai valittaa kun valitan.

Eli mikään ei ole hyvä

Joskus meillä menee ihan ok. Elämme normaalia perhe-elämää... ainoa on vain tuo puhumattomuus, kommunikointiongelmat... Terapiaan mies ei lähde. Erosta jos puhun, sanoo vaan "että jos sulla on joku toinen niin sinun pitää sitten mennä sen luo". Ja toinen juttu mitä uhkailee erosta puhuttaessa "minä otan ainakin lapsen". Pelottaa, että mahdollisen eron sattuessa oikeasti käy niin, siis mies saa lapsen, enkä näe lastani enää koskaan. Tällä hän uhkailee.

Mitä toikin tarkottaa, että "jos sulla on toinen niin sinun pitää sitten mennä sen luo"...kauheen matala kynnys näyttää olevan miehelles ero...entäs jos sillä onkin se toinen ja toisaalta haluais mennä sen luo ja toivois että sä suhtaudut asiaan noin miten se sulle sanoo.
Mun mielestä sun pitäis laittaa kova kovaa vastaan ja käsket ukkos tyhjän pöydän ääreen istumaan ja kuuntelemaan vaikka 5min! Sanot,että joko mennään terapiaan ja yritetään saada tää homma toimimaan tai sitten erotaan!
me käytiin mun miehen kanssa erokeskustelua viime viikolla ja sit oikeesti kun aloin miettii mihin kaikkeen se johtaa,ni en halua erota! laitan kaikki peliin ja mehän saadaan suhde taas raiteilleen!

ja toi on niin sikamaista alkaa uhkailemaan,että vie lapsen mukanaan!!!! yhtä paljon lapsi tarvitsee äitiään ku isäänsä! ei taida sun miehes nyt ajatella ku omaa napaansa!!

tsemppiä ja voimia sinne!

Jos joskus saan miehen pakotettua saman pöydän ääreeen ja keskustelemaan niin se menee aina tappeluksi. Mies sanoo jotain väliin ennen kuin sanon asiani loppuun.

Välillä minulla oli tosi vahvat epäilykset siitä, että miehellä on toinen nainen. Juuri esim. tuon takia, mitä hän saanoo kun uhkailen erolla. Ja monesti hän juuri syyttää minua, että minulla on varmasti toinen mies. Vaikka näin ei asia todellakaan ole.

Lapsen takia ero tuntuisi ihan kauhean kamalalta ratkaisulta. Mutta olisiko se silti parempi...

Vai sopeudunko minäkin tähän yksin puheluun...

 

[**]

meillä on ihan samanlaista. Tuota pitää suurinpiirtein ottaa naamasta kiinni ja huutaa että haloo minä tässä kuuntele nyt prkl! Sillon se sitten useinmiten hermostuu, ihan kuin sikiuniselta kiskaistas peitto pois päältä. Ihan ku se olis jossain horroksessa, tosi vaikea saada mitään kontaktia. Meillä on varmaa ettei ole toista naista, enkä mä puhu liikaa ja ukko saa kyllä omaa aikaa. Tosin omasta mielestään tuskin tarpeeksi, mutta kuitenkin niin paljon kun kahden pienen muksun kanssa voi. Se on sellanen et pitäisi saada kaikki yhtä aikaa, kadehtii sinkkukavereitaan jotka menee miten huvittaa mutta halusi kuitenkin perheen jne.

Mä en tiiä yhtään mitä pitäis tehä. Jostain syystä, mikä lie onkaan, rakastan sitä. Mutta olen ihan onneton ja yksinäinen, paitsi mitä nyt nuo lapset auttaa jaksamaan. Jos mä yritän kertoa että olen surullinen ja tuntuu että masennus olis jo aika pahana ja toivoisin hänen apuaan, niin suuttuu vaan että vai on mun kanssa niin paskaa koko elämä. On monissakin asioissa tosi lapsellinen. Sitä miettii aina että kyllä se tästä kun lapset kasvaa jne. mutta on vaikee jaksaa sinne asti... Eroominen olis kuitenki lasten takia paha juttu, ja tiedä nyt miten tuo masennus, pahenisko se vielä. Itsetunto on ihan nollissa kun tuntuu ettei ole olemassakaan.

Siinäpä mun tilitystä... AP:tä en osaa auttaa, itse kai vielä katselen ukkoa ainakin jonki aikaa, jos se ei muutu niin varmaankin koittaa vielä se päivä kun mä tunnen jaksavani paremmin yksin.

 

[Bonaire]

mun mielestä kukaan toinen ei voi tehdä eropäätöstä toisten puolesta,mielipiteitä saa toki esittää mutta eropäätös on kokonaan parin/toisen puolison..itsestäsi riippuu,miten paljon kestät puolisoltasi ja onko avioelämä sellaista mitä haluat sen olevan..itse päädyin eroon,koska ansaitsen paljon parempaa,mitä exäni ei pystynyt ( lue: halunnut ) loppuvuosina tarjoamaan perhe-elämän suhteen..

 

[ap]

meillä on ihan samanlaista. Tuota pitää suurinpiirtein ottaa naamasta kiinni ja huutaa että haloo minä tässä kuuntele nyt prkl! Sillon se sitten useinmiten hermostuu, ihan kuin sikiuniselta kiskaistas peitto pois päältä. Ihan ku se olis jossain horroksessa, tosi vaikea saada mitään kontaktia. Meillä on varmaa ettei ole toista naista, enkä mä puhu liikaa ja ukko saa kyllä omaa aikaa. Tosin omasta mielestään tuskin tarpeeksi, mutta kuitenkin niin paljon kun kahden pienen muksun kanssa voi. Se on sellanen et pitäisi saada kaikki yhtä aikaa, kadehtii sinkkukavereitaan jotka menee miten huvittaa mutta halusi kuitenkin perheen jne.

Mä en tiiä yhtään mitä pitäis tehä. Jostain syystä, mikä lie onkaan, rakastan sitä. Mutta olen ihan onneton ja yksinäinen, paitsi mitä nyt nuo lapset auttaa jaksamaan. Jos mä yritän kertoa että olen surullinen ja tuntuu että masennus olis jo aika pahana ja toivoisin hänen apuaan, niin suuttuu vaan että vai on mun kanssa niin paskaa koko elämä. On monissakin asioissa tosi lapsellinen. Sitä miettii aina että kyllä se tästä kun lapset kasvaa jne. mutta on vaikee jaksaa sinne asti... Eroominen olis kuitenki lasten takia paha juttu, ja tiedä nyt miten tuo masennus, pahenisko se vielä. Itsetunto on ihan nollissa kun tuntuu ettei ole olemassakaan.

Siinäpä mun tilitystä... AP:tä en osaa auttaa, itse kai vielä katselen ukkoa ainakin jonki aikaa, jos se ei muutu niin varmaankin koittaa vielä se päivä kun mä tunnen jaksavani paremmin yksin.

Jollain tavalla kuitenkin lohduttaa kuulla, etten ole ainoa tässä tilanteessa oleva...

 

[:/]

Onko miehesi muuttunut tuollaiseksi puhumattomaksi vai aina ollut sellainen luonteeltaan?

 

[ap]

Onko miehesi muuttunut tuollaiseksi puhumattomaksi vai aina ollut sellainen luonteeltaan?

no tämä puhumattomuus on tullut esille nyt... öö... sanoisinko viimeisen puolen vuoden sisällä... viimeisen muutaman kuukauden sisällä..??

ennen en kokenut, etteikö hän olisi kuunnellut tai etteikö olisi voinut keskustella.