A
"a p"
Vieras
Siis kolmas on vuokrattu (tms.) sijainen yleensä, kolmatta vakituista rekrytoidaan parhaillaan. Lasten määrästä en ole täysin varma, koska se vaihtelee, mutta 14-16.
[QUOTE="a p";28143894]Siis kolmas on vuokrattu (tms.) sijainen yleensä, kolmatta vakituista rekrytoidaan parhaillaan. Lasten määrästä en ole täysin varma, koska se vaihtelee, mutta 14-16.[/QUOTE]
Tälläinen tilanne astettanee henkilökunnankin aika koville, samoin lapset.
Tälläinen tilanne astettanee henkilökunnankin aika koville, samoin lapset.
A
"a p"
Vieras
Se on ihan totta. En silti tajua oikein, että mitä minun pitäisi LTO:n mielestä tehdä, kun hän sanoo minulle vähän väliä ettei tiedä mitä oikein pitäisi lapseni kanssa tehdä. Pitäisikö minun pyytää anteeksi jos lapseni on liian vilkas? Minulle tulee tästä jotenkin "syyllinen " olo, että lapseni on vaivaksi. Tietenkin voin pyytää KELTO:a seuraamaan lastani, mutta jokapäiväisestä elämästä pitäisi heidän kuitenkin siellä yrittää jotenkin suoriutua.
A
"a p"
Vieras
K
"kysymysmerkki"
Vieras
Mietin hiukan samanlaista asetelmaa, mutta nyt olen ihmeekseni itse se taivastelija. Melkein 3v poika ei liikuntakerhossa kuuntelisi minua ollenkaan, kunhan juoksentelisi ja tekisi niitä juttuja kuin itseään huvittaa -tietysti olisi myös hauska heitellä palloa hurjasti, vaikka ympärillä on konttausikäisiä. Perusluonteeltani olen kuitenkin anarkisti, mutta nyt joudun jotenkin itselleni uudelle alueelle, kun tykkään että poika voisi mukautua hiukan enemmän. Vaikka poika on väistellyt tehokkaasti eikä ole törmännyt keneenkään ja heittely on saatu kiellettyä, minua edelleen häiritsee täydellinen puukorvaisuus.
Lisäksi itseänikin ärsyttää se kiire, jolla koko ajan tehdään jotain uutta, ja pelkään ärsyyntyväni lapseen osittain sen takia. Juuri kun lapsi olisi pääsemässä hiukan sisään siihen mitä oltiin tekemässä, tulee seuraava juttu. Ymmärrän että pojasta olisi kivempaa tehdä asioita omaan tahtiin ja siinä järjestyksessä kuin ne kiinnostavat, mutta ihmettelen miksi muiden lapset tekevät sujuvasti sitä mitä kulloinkin oli tarkoitus. Ja jos minunkin mielestäni on hiukan häiritsevää että yksi juoksentelee omissa menoissaan kesken piirileikin, niin luultavasti monia muita se häiritsee vielä enemmän.
Onko siis meidän poika liian nuori mukautumaan yhteiseen tekemiseen, vai päässyt villiintymään kun aiemmin ei ole sellaista tarvinnut tehdä?
Lisäksi itseänikin ärsyttää se kiire, jolla koko ajan tehdään jotain uutta, ja pelkään ärsyyntyväni lapseen osittain sen takia. Juuri kun lapsi olisi pääsemässä hiukan sisään siihen mitä oltiin tekemässä, tulee seuraava juttu. Ymmärrän että pojasta olisi kivempaa tehdä asioita omaan tahtiin ja siinä järjestyksessä kuin ne kiinnostavat, mutta ihmettelen miksi muiden lapset tekevät sujuvasti sitä mitä kulloinkin oli tarkoitus. Ja jos minunkin mielestäni on hiukan häiritsevää että yksi juoksentelee omissa menoissaan kesken piirileikin, niin luultavasti monia muita se häiritsee vielä enemmän.
Onko siis meidän poika liian nuori mukautumaan yhteiseen tekemiseen, vai päässyt villiintymään kun aiemmin ei ole sellaista tarvinnut tehdä?
K
kysymys ja vastaus
Vieras
[QUOTE="kysymysmerkki";28173483]Mietin hiukan samanlaista asetelmaa, mutta nyt olen ihmeekseni itse se taivastelija. Melkein 3v poika ei liikuntakerhossa kuuntelisi minua ollenkaan, kunhan juoksentelisi ja tekisi niitä juttuja kuin itseään huvittaa -tietysti olisi myös hauska heitellä palloa hurjasti, vaikka ympärillä on konttausikäisiä. Perusluonteeltani olen kuitenkin anarkisti, mutta nyt joudun jotenkin itselleni uudelle alueelle, kun tykkään että poika voisi mukautua hiukan enemmän. Vaikka poika on väistellyt tehokkaasti eikä ole törmännyt keneenkään ja heittely on saatu kiellettyä, minua edelleen häiritsee täydellinen puukorvaisuus.
Lisäksi itseänikin ärsyttää se kiire, jolla koko ajan tehdään jotain uutta, ja pelkään ärsyyntyväni lapseen osittain sen takia. Juuri kun lapsi olisi pääsemässä hiukan sisään siihen mitä oltiin tekemässä, tulee seuraava juttu. Ymmärrän että pojasta olisi kivempaa tehdä asioita omaan tahtiin ja siinä järjestyksessä kuin ne kiinnostavat, mutta ihmettelen miksi muiden lapset tekevät sujuvasti sitä mitä kulloinkin oli tarkoitus. Ja jos minunkin mielestäni on hiukan häiritsevää että yksi juoksentelee omissa menoissaan kesken piirileikin, niin luultavasti monia muita se häiritsee vielä enemmän.
Onko siis meidän poika liian nuori mukautumaan yhteiseen tekemiseen, vai päässyt villiintymään kun aiemmin ei ole sellaista tarvinnut tehdä?[/QUOTE]
Miksi annat pojan juoksennella? Minä ainakin pysäyttäisin juoksut siihen, sanoisin että jos ei noudata ryhmän sääntöjä niin lähdetään pois.
Harrastuksissa ei käyttäydytä noin. Tuskin liittyy pojan ikään, vaan siihen että häntä ei kielletä tarpeeksi tarmokkaasti.
Lisäksi itseänikin ärsyttää se kiire, jolla koko ajan tehdään jotain uutta, ja pelkään ärsyyntyväni lapseen osittain sen takia. Juuri kun lapsi olisi pääsemässä hiukan sisään siihen mitä oltiin tekemässä, tulee seuraava juttu. Ymmärrän että pojasta olisi kivempaa tehdä asioita omaan tahtiin ja siinä järjestyksessä kuin ne kiinnostavat, mutta ihmettelen miksi muiden lapset tekevät sujuvasti sitä mitä kulloinkin oli tarkoitus. Ja jos minunkin mielestäni on hiukan häiritsevää että yksi juoksentelee omissa menoissaan kesken piirileikin, niin luultavasti monia muita se häiritsee vielä enemmän.
Onko siis meidän poika liian nuori mukautumaan yhteiseen tekemiseen, vai päässyt villiintymään kun aiemmin ei ole sellaista tarvinnut tehdä?[/QUOTE]
Miksi annat pojan juoksennella? Minä ainakin pysäyttäisin juoksut siihen, sanoisin että jos ei noudata ryhmän sääntöjä niin lähdetään pois.
Harrastuksissa ei käyttäydytä noin. Tuskin liittyy pojan ikään, vaan siihen että häntä ei kielletä tarpeeksi tarmokkaasti.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="kysymysmerkki";28173483]Mietin hiukan samanlaista asetelmaa, mutta nyt olen ihmeekseni itse se taivastelija. Melkein 3v poika ei liikuntakerhossa kuuntelisi minua ollenkaan, kunhan juoksentelisi ja tekisi niitä juttuja kuin itseään huvittaa -tietysti olisi myös hauska heitellä palloa hurjasti, vaikka ympärillä on konttausikäisiä. Perusluonteeltani olen kuitenkin anarkisti, mutta nyt joudun jotenkin itselleni uudelle alueelle, kun tykkään että poika voisi mukautua hiukan enemmän. Vaikka poika on väistellyt tehokkaasti eikä ole törmännyt keneenkään ja heittely on saatu kiellettyä, minua edelleen häiritsee täydellinen puukorvaisuus.
Lisäksi itseänikin ärsyttää se kiire, jolla koko ajan tehdään jotain uutta, ja pelkään ärsyyntyväni lapseen osittain sen takia. Juuri kun lapsi olisi pääsemässä hiukan sisään siihen mitä oltiin tekemässä, tulee seuraava juttu. Ymmärrän että pojasta olisi kivempaa tehdä asioita omaan tahtiin ja siinä järjestyksessä kuin ne kiinnostavat, mutta ihmettelen miksi muiden lapset tekevät sujuvasti sitä mitä kulloinkin oli tarkoitus. Ja jos minunkin mielestäni on hiukan häiritsevää että yksi juoksentelee omissa menoissaan kesken piirileikin, niin luultavasti monia muita se häiritsee vielä enemmän.
Onko siis meidän poika liian nuori mukautumaan yhteiseen tekemiseen, vai päässyt villiintymään kun aiemmin ei ole sellaista tarvinnut tehdä?[/QUOTE]
Lopeta harrastus, sillä poika ei ole valmis siihen! Meillä lopetettiin muskari juuri samoista syistä, kun poika teki vain omiaan. Myöhemmin kerroin asiasta eräälle tutulleni, joka myös on pitänyt lasten muskareita. Tämä tuttuni oikein huokaisi ja totesi, että voi kunpa kaikki vanhemmat olisivat yhtä fiksuja. Tuollainen juoksentelija nimittäin häiritsee todella paljon muiden lapsten tekemistä ja hankaloittaa ryhmässä toimimista.
Reilu vuosi myöhemmin aloitimme liikuntakerhossa ja kappas vain, lapsi kuuntelee ohjeita todella hienosti.
Lisäksi itseänikin ärsyttää se kiire, jolla koko ajan tehdään jotain uutta, ja pelkään ärsyyntyväni lapseen osittain sen takia. Juuri kun lapsi olisi pääsemässä hiukan sisään siihen mitä oltiin tekemässä, tulee seuraava juttu. Ymmärrän että pojasta olisi kivempaa tehdä asioita omaan tahtiin ja siinä järjestyksessä kuin ne kiinnostavat, mutta ihmettelen miksi muiden lapset tekevät sujuvasti sitä mitä kulloinkin oli tarkoitus. Ja jos minunkin mielestäni on hiukan häiritsevää että yksi juoksentelee omissa menoissaan kesken piirileikin, niin luultavasti monia muita se häiritsee vielä enemmän.
Onko siis meidän poika liian nuori mukautumaan yhteiseen tekemiseen, vai päässyt villiintymään kun aiemmin ei ole sellaista tarvinnut tehdä?[/QUOTE]
Lopeta harrastus, sillä poika ei ole valmis siihen! Meillä lopetettiin muskari juuri samoista syistä, kun poika teki vain omiaan. Myöhemmin kerroin asiasta eräälle tutulleni, joka myös on pitänyt lasten muskareita. Tämä tuttuni oikein huokaisi ja totesi, että voi kunpa kaikki vanhemmat olisivat yhtä fiksuja. Tuollainen juoksentelija nimittäin häiritsee todella paljon muiden lapsten tekemistä ja hankaloittaa ryhmässä toimimista.
Reilu vuosi myöhemmin aloitimme liikuntakerhossa ja kappas vain, lapsi kuuntelee ohjeita todella hienosti.
H
hmph
Vieras
just tällainen taas. Varmasti LTO on pätevä hommassaan. Äiti vaan ei kestä suoraa kritiikkiä pikku-kultapallerostaan. Koulussa jatkuu sitten sama linja ihan varmasti..... Kuulostaa niin tutulta....
?
,,,
Vieras
K
"kysymysmerkki"
Vieras
[QUOTE="vieras";28174663]Lopeta harrastus, sillä poika ei ole valmis siihen! Meillä lopetettiin muskari juuri samoista syistä, kun poika teki vain omiaan. Myöhemmin kerroin asiasta eräälle tutulleni, joka myös on pitänyt lasten muskareita. Tämä tuttuni oikein huokaisi ja totesi, että voi kunpa kaikki vanhemmat olisivat yhtä fiksuja. Tuollainen juoksentelija nimittäin häiritsee todella paljon muiden lapsten tekemistä ja hankaloittaa ryhmässä toimimista.
Reilu vuosi myöhemmin aloitimme liikuntakerhossa ja kappas vain, lapsi kuuntelee ohjeita todella hienosti.[/QUOTE]
Pistääpä miettimään. Toisaalta tuntuisi hassulta lopettaa 0-3-vuotiaille tarkoitettu kerho lähes yli-ikäiseltä sillä perusteella, ettei ole valmis toimimaan ryhmässä. Poika myös tykkää käydä siellä ja puhuu siitä pitkin viikkoa. Sama individualismi oli nähtävissä jo vauvauinnissa, piirileikit ei oikein kiinnostaneet, kun olisi pitänyt päästä tekemään loputtomiin sitä yhtä asiaa joka kulloinkin oli pojasta se ykkösjuttu. Siksikin joka minuutti ja joka viikko vaihtuva ohjelma on hänestä kumma.
Ja toisaalta kysymys on kuitenkin uhmasta enemmän kuin taidottomuudesta, ja hämääntymisestä, kun kotona kasvaneelle tuollaiset lapsitiheydet on vielä selvästi totuttelun alla. Älykäs ja itseohjautuva poika ei tahdo suostua asioihin, joiden syitä ei ymmärrä. Ja toisaalta suostuu yleensä mihin vain, jos onnistun selittämään ne syyt. Mutta pitääkö minun laittaa hänet täysin liekaan, koska siitä seuraava tunnetila ei mielestäni kuitenkaan vastaa sitä liikuntakerhon tarkoitusta?
Eli lapsi saattaa olla häiriöksi, mutta tuolla kuitenkin oli tarkoituskin liikkua. Lisäksi lapsen vaikeudet ovat sellaista lajia, jotka kai kuitenkin paikan päällä korjaantuvat paremmin kuin menemättä jättämisellä?
Sanoin pojalle, että seuraavalla kerralla mennään etuajassa, ja saa juosta ja touhuta vapaasti kunnes aletaan, ja sitten pitää kuunnella äitiä tai mennään jäähtymään eteiseen. Katsotaan nyt sitten, paljonko auttaa rauhoittumista käytännössä, ja onko hän sitten ärtynyt vaikka suostuisikin pysymään ohjelmassa. Tilanne on tietysti vaikeampi, kun äitikään ei ole asetelmasta ihan vakuuttunut. Maanittele ja määrää siinä sitten.
Reilu vuosi myöhemmin aloitimme liikuntakerhossa ja kappas vain, lapsi kuuntelee ohjeita todella hienosti.
[/QUOTE]Pistääpä miettimään. Toisaalta tuntuisi hassulta lopettaa 0-3-vuotiaille tarkoitettu kerho lähes yli-ikäiseltä sillä perusteella, ettei ole valmis toimimaan ryhmässä. Poika myös tykkää käydä siellä ja puhuu siitä pitkin viikkoa. Sama individualismi oli nähtävissä jo vauvauinnissa, piirileikit ei oikein kiinnostaneet, kun olisi pitänyt päästä tekemään loputtomiin sitä yhtä asiaa joka kulloinkin oli pojasta se ykkösjuttu. Siksikin joka minuutti ja joka viikko vaihtuva ohjelma on hänestä kumma.
Ja toisaalta kysymys on kuitenkin uhmasta enemmän kuin taidottomuudesta, ja hämääntymisestä, kun kotona kasvaneelle tuollaiset lapsitiheydet on vielä selvästi totuttelun alla. Älykäs ja itseohjautuva poika ei tahdo suostua asioihin, joiden syitä ei ymmärrä. Ja toisaalta suostuu yleensä mihin vain, jos onnistun selittämään ne syyt. Mutta pitääkö minun laittaa hänet täysin liekaan, koska siitä seuraava tunnetila ei mielestäni kuitenkaan vastaa sitä liikuntakerhon tarkoitusta?
Eli lapsi saattaa olla häiriöksi, mutta tuolla kuitenkin oli tarkoituskin liikkua. Lisäksi lapsen vaikeudet ovat sellaista lajia, jotka kai kuitenkin paikan päällä korjaantuvat paremmin kuin menemättä jättämisellä?
Sanoin pojalle, että seuraavalla kerralla mennään etuajassa, ja saa juosta ja touhuta vapaasti kunnes aletaan, ja sitten pitää kuunnella äitiä tai mennään jäähtymään eteiseen. Katsotaan nyt sitten, paljonko auttaa rauhoittumista käytännössä, ja onko hän sitten ärtynyt vaikka suostuisikin pysymään ohjelmassa. Tilanne on tietysti vaikeampi, kun äitikään ei ole asetelmasta ihan vakuuttunut. Maanittele ja määrää siinä sitten.
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="kysymysmerkki";28188419]Pistääpä miettimään. Toisaalta tuntuisi hassulta lopettaa 0-3-vuotiaille tarkoitettu kerho lähes yli-ikäiseltä sillä perusteella, ettei ole valmis toimimaan ryhmässä. Poika myös tykkää käydä siellä ja puhuu siitä pitkin viikkoa. Sama individualismi oli nähtävissä jo vauvauinnissa, piirileikit ei oikein kiinnostaneet, kun olisi pitänyt päästä tekemään loputtomiin sitä yhtä asiaa joka kulloinkin oli pojasta se ykkösjuttu. Siksikin joka minuutti ja joka viikko vaihtuva ohjelma on hänestä kumma.
Ja toisaalta kysymys on kuitenkin uhmasta enemmän kuin taidottomuudesta, ja hämääntymisestä, kun kotona kasvaneelle tuollaiset lapsitiheydet on vielä selvästi totuttelun alla. Älykäs ja itseohjautuva poika ei tahdo suostua asioihin, joiden syitä ei ymmärrä. Ja toisaalta suostuu yleensä mihin vain, jos onnistun selittämään ne syyt. Mutta pitääkö minun laittaa hänet täysin liekaan, koska siitä seuraava tunnetila ei mielestäni kuitenkaan vastaa sitä liikuntakerhon tarkoitusta?
Eli lapsi saattaa olla häiriöksi, mutta tuolla kuitenkin oli tarkoituskin liikkua. Lisäksi lapsen vaikeudet ovat sellaista lajia, jotka kai kuitenkin paikan päällä korjaantuvat paremmin kuin menemättä jättämisellä?
Sanoin pojalle, että seuraavalla kerralla mennään etuajassa, ja saa juosta ja touhuta vapaasti kunnes aletaan, ja sitten pitää kuunnella äitiä tai mennään jäähtymään eteiseen. Katsotaan nyt sitten, paljonko auttaa rauhoittumista käytännössä, ja onko hän sitten ärtynyt vaikka suostuisikin pysymään ohjelmassa. Tilanne on tietysti vaikeampi, kun äitikään ei ole asetelmasta ihan vakuuttunut. Maanittele ja määrää siinä sitten.[/QUOTE]
Sulla on auktoriteetti aika hakusessa
. Päätä nyt itse kumpi on parempi pojalle; että oppii, että joutuu noudattamaan samoja sääntöjä kuin muut, vai että saa tehdä ryhmätilanteissa mitä haluaa?
Ihan sama kuinka älykäs ja itseohjautuva poika, mutta harrastukseen ei tulla häiritsemään muita, vaan pelataan samoilla säännöillä kuin muut.
Outoja selityksiä sulla; "Pitääkö minun laittaa hänet täysin liekaan, koska sitä seuraava tunnetila ei mielestäni kuitenkaan vastaa sitä liikuntakerhon tarkoitusta."
Mitä? Etkö sä itse kestä lapsen ärtymystä vai mistä on kyse? Lapselle on tärkeää oppia kohtaamaan pettymyksiä. Jos äiti antaa kaiken periksi koska et halua lapsellesi negatiivista tunnetilaa, olet kyllä kasvatuksessa ihan hakoteillä...
Ja toisaalta kysymys on kuitenkin uhmasta enemmän kuin taidottomuudesta, ja hämääntymisestä, kun kotona kasvaneelle tuollaiset lapsitiheydet on vielä selvästi totuttelun alla. Älykäs ja itseohjautuva poika ei tahdo suostua asioihin, joiden syitä ei ymmärrä. Ja toisaalta suostuu yleensä mihin vain, jos onnistun selittämään ne syyt. Mutta pitääkö minun laittaa hänet täysin liekaan, koska siitä seuraava tunnetila ei mielestäni kuitenkaan vastaa sitä liikuntakerhon tarkoitusta?
Eli lapsi saattaa olla häiriöksi, mutta tuolla kuitenkin oli tarkoituskin liikkua. Lisäksi lapsen vaikeudet ovat sellaista lajia, jotka kai kuitenkin paikan päällä korjaantuvat paremmin kuin menemättä jättämisellä?
Sanoin pojalle, että seuraavalla kerralla mennään etuajassa, ja saa juosta ja touhuta vapaasti kunnes aletaan, ja sitten pitää kuunnella äitiä tai mennään jäähtymään eteiseen. Katsotaan nyt sitten, paljonko auttaa rauhoittumista käytännössä, ja onko hän sitten ärtynyt vaikka suostuisikin pysymään ohjelmassa. Tilanne on tietysti vaikeampi, kun äitikään ei ole asetelmasta ihan vakuuttunut. Maanittele ja määrää siinä sitten.[/QUOTE]
Sulla on auktoriteetti aika hakusessa
. Päätä nyt itse kumpi on parempi pojalle; että oppii, että joutuu noudattamaan samoja sääntöjä kuin muut, vai että saa tehdä ryhmätilanteissa mitä haluaa?Ihan sama kuinka älykäs ja itseohjautuva poika, mutta harrastukseen ei tulla häiritsemään muita, vaan pelataan samoilla säännöillä kuin muut.
Outoja selityksiä sulla; "Pitääkö minun laittaa hänet täysin liekaan, koska sitä seuraava tunnetila ei mielestäni kuitenkaan vastaa sitä liikuntakerhon tarkoitusta."
Mitä? Etkö sä itse kestä lapsen ärtymystä vai mistä on kyse? Lapselle on tärkeää oppia kohtaamaan pettymyksiä. Jos äiti antaa kaiken periksi koska et halua lapsellesi negatiivista tunnetilaa, olet kyllä kasvatuksessa ihan hakoteillä...
J
"jep"
Vieras
Myönnän, etten ehtinyt lukea koko ketjua.
Tuohon keskustelun tarpeellisuuteen kuitenkin - itse kääntäisin asian niin päin, että ihanaa, että työntekijä välittää juuri minun lapseni asiasta niin paljon, että irrottautuu ryhmästä ihan vaan puhumaan minun kanssani ja pohtimaan yhdessä, miten lapsen tilanteeseen voitaisiin saada parannusta.
Se, että ammattilainen sanoo, ettei tiedä, mitä tehdä, tai kysyy neuvoja vanhemmalta, ei ole ammattitaidottomuutta vaan nimenomaan viisautta. Lasten kanssa työskentelevillä ammattilaisilla ei ole mitään yleispäteviä taikakaluja, vaan jokainen lapsi on erilainen sekä perusolemukseltaan että kokemuspohjaltaan. On todella hienoa ja ammattitaitoista toimintaa ottaa itseä hämmentävässä tilanteessa lapsen vanhempi keskusteluun sen sijaan että alkaisi jyrätä tiukalla "näin on aina tehty ja tullaan aina tekemään" -meiningillä.
Lapsesi ryhmänvaihtumiset eivät ole kenenkään syytä, mutta varmasti tosiaan vaikuttavat lapseen. Aikuisetkin tarvitsevat aikaa tutustuakseen häneen, ja on mahtavaa, että he haluavat tehdä sen myös sinua jututtamalla. He eivät voi tietää tarkemmin esim. kotona toteutetuista kasvatuskäytänteistä, ja kun rauhassa istutte alas ilman lapsen uteliaita korvia, voitte yhdessä tehdä suunnitelmaa, miten lasta tuetaan ja ohjataan hoidossa ja kotona.
Itse olen lasten kanssa työskentelevä ihminen, enkä kauheasti usko kahtiajakoon "ongelmalapsiin" ja "ongelmattomiin". Usein kyse on siitä, että lapsi oman olemuksensa rajoissa joko onnistuu löytämään vahvuutensa aikuisten tuella, tai lähtee ongelmallisille urille. Kolme vuotta on ihana ikä vaikuttaa asioihin, sillä ihan kodin ja päiväkodin yhteisillä käytänteillä ja sopimuksilla lasta voidaan tukea hyvään suuntaan. Ongelmat eivät ehdi sisäistyä, eli lapsi ei ala uskoa olevansa hankala, tuhma tms., kun yhdessä mietitään, miten ohjataan, ja mistä lapsi saa myös positiivista palautetta. Luultavasti kukaan ei olekaan diagnosoimassa lapsellasi mitään ADHD:ta, vaan nimenomaan asioihin halutaan tarttua ennen kuin ne alkavat vaikuttaa lapsen omaan käsitykseen itsestään.
Tuohon keskustelun tarpeellisuuteen kuitenkin - itse kääntäisin asian niin päin, että ihanaa, että työntekijä välittää juuri minun lapseni asiasta niin paljon, että irrottautuu ryhmästä ihan vaan puhumaan minun kanssani ja pohtimaan yhdessä, miten lapsen tilanteeseen voitaisiin saada parannusta.
Se, että ammattilainen sanoo, ettei tiedä, mitä tehdä, tai kysyy neuvoja vanhemmalta, ei ole ammattitaidottomuutta vaan nimenomaan viisautta. Lasten kanssa työskentelevillä ammattilaisilla ei ole mitään yleispäteviä taikakaluja, vaan jokainen lapsi on erilainen sekä perusolemukseltaan että kokemuspohjaltaan. On todella hienoa ja ammattitaitoista toimintaa ottaa itseä hämmentävässä tilanteessa lapsen vanhempi keskusteluun sen sijaan että alkaisi jyrätä tiukalla "näin on aina tehty ja tullaan aina tekemään" -meiningillä.
Lapsesi ryhmänvaihtumiset eivät ole kenenkään syytä, mutta varmasti tosiaan vaikuttavat lapseen. Aikuisetkin tarvitsevat aikaa tutustuakseen häneen, ja on mahtavaa, että he haluavat tehdä sen myös sinua jututtamalla. He eivät voi tietää tarkemmin esim. kotona toteutetuista kasvatuskäytänteistä, ja kun rauhassa istutte alas ilman lapsen uteliaita korvia, voitte yhdessä tehdä suunnitelmaa, miten lasta tuetaan ja ohjataan hoidossa ja kotona.
Itse olen lasten kanssa työskentelevä ihminen, enkä kauheasti usko kahtiajakoon "ongelmalapsiin" ja "ongelmattomiin". Usein kyse on siitä, että lapsi oman olemuksensa rajoissa joko onnistuu löytämään vahvuutensa aikuisten tuella, tai lähtee ongelmallisille urille. Kolme vuotta on ihana ikä vaikuttaa asioihin, sillä ihan kodin ja päiväkodin yhteisillä käytänteillä ja sopimuksilla lasta voidaan tukea hyvään suuntaan. Ongelmat eivät ehdi sisäistyä, eli lapsi ei ala uskoa olevansa hankala, tuhma tms., kun yhdessä mietitään, miten ohjataan, ja mistä lapsi saa myös positiivista palautetta. Luultavasti kukaan ei olekaan diagnosoimassa lapsellasi mitään ADHD:ta, vaan nimenomaan asioihin halutaan tarttua ennen kuin ne alkavat vaikuttaa lapsen omaan käsitykseen itsestään.
V
