Onko tää normaalia nelosluokkalaiselta pojalta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vai onko pohjalla joku juttu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vai onko pohjalla joku juttu

Vieras
Meidän perheeseen siis kuuluu minä ja lapset. Isoimmat on jo teini-iässä, ja kaks nuorinta ala-kouluiässä.

Oltiin tutussa ostoskeskuksessa, joka on suht pieni. Ei siis mikään Jumbon tai muun vastaavan kokoinen. Alakouluikäiset ei jaksaneet kulkea vaatekaupasta toiseen, joihin siis nää teinit halusivat (ja mä mukana). Sovittiin sitten niin, että pienimmät voivat käydä ostoskeskuksessa sijaitsevassa lelukaupassa katselemassa, ja tulevat sitten takaisin siihen missä erottiin. Heillä oli molemmilla puhelimet, samoin minulla, joten sanoinkin että soitan sitten jos ei heitä näy. Kaikki ok, pienimmät lähtivät lelukauppaan ja mä teinien kanssa korukauppaan.

Kun oltiin korukaupassa kassalla, ja mä siis maksamassa, mun puhelin soi. Nuorimmainen soitti. En vastannut, koska just maksoin ja ajattelin että oon alle minuutissa kaupasta ulkona ja vastaan sitten tai soitan takaisin. Ja kun sitten tosiaan muutama sekunti tästä astuin kaupasta ulos, niin nelosluokkainen poikani juoksi lähes hysteerisenä siinä kauppakeskuksen aulassa ja itki. Mä huusin pojan nimeä, ja tämä kapsahti syliini. Itki että äiti mä luulin että sä oli jo mennyt pois.

:O

Mä en ole koskaan jättänyt lapsiani minnekään. En ikinä. Nuorempi oli enemmän kiukkuinen (miksi et vastannut puhelimeen kun soitin?) mutta tää nelosluokkalainen tosiaan täysin hädissään ja itki vuolaasti. Tuli tosi paha olo itsellekin lapsen hädästä.

Toinen tämmöinen ihmeellinen "itkukohtaus" samaisella pojalla tuli kesällä kun oltiin huvipuistossa. Meni liian hurjaan laitteeseen, ja sieltä sitten itkun kanssa mun kainalooni. Ilmeisesti säikähti että kuolee tms, (laite nosti ensin todella korkealle ja sitten tipautti vapaasti sieltä alas). Muut lapsista saattoivat sanoa että olipa kamalaa, en ikinä mee uudestaan, mutta eivät rynnänneet itkun kanssa mun syliini.

Lapsi ei ole muuten ns. herkkä, ei siis itke koulussa tai kotonakaan "joka asiasta". Ainoastaan jos on todella syytä itkeä, jos vaikka loukkaa itsensä ja sattuu oikein kovasti tai jos on peloissaan jostain ihan todella (esim kun jouduimme ambulanssilla sairaalaan, pelkäsi ihan todella että jää sinne yksin ja menen pois, vaikka silloinkin olin koko ajan lapsen vierellä).

Onko muiden 9-10v pojat tämmöisiä?
 
No pitääkö kaikelle käyttäytymiselle olal aina joku trauma tai selitys. Poikasi vain ihan inhimillisesti säikähti, joskus voi säikähtää vaikka ei olisi ennen säikähtänyt tai siihen lisi mitään sen kummempaa syytä.
Ehkä on katsonut jonkun elokuvan tai kuullut jonkun jutun mikä oli tullut mielee ja laukaissut paniikin.

Ihan normaali poika, siis uskomatonta.
 
Tuo lapsi on säikympi kuin muut sisaruksensa. Eikö tuossa iässä sentään luulisi jo esim. perusturvallisuuden rakentuneen niin, ettei noin nopeasti hätäänny (kauppakeskusepisodi) ja ensimmäinen mieleentuleva ajatus ole se, että "äiti hylkäsi mut"?

Mä en mitään traumaa tai selitystä ole hakemassa, kysyin että onko muiden samanikäiset pojat tämmöisiä.
 
Meillä oli nuoremmalla vähän samantapainen juttu, mutta hän oli pikkuisen nuorempi silloin. 8-vuotiaana hän halusi mennä sellaiseen "kauhupaikkaan" ulkomailla, siis sellaiseen johon hän ikänsä puolesta pääsi kyllä. Isoveljensä ei edes harkinnut, häntä eivät ole koskaan huvipuistot tms. kiinnostaneet. Paikka oli siis sellainen, jossa kävellään joku reitti talon sisällä ja siellä on ns pelottavia kohtia, joku luuranko pomppaa jostain ja kuuluu pelottavia naurunröhötyksiä ynnä muuta todella järkevää. Muutamaan kertaan kysyin, että ootko nyt ihan varma, semmoisessa saattaa oikeasti säikähtää, eikä se ole kiva tunne. (vaikka mistä minä tietäisin, en ole sellaisissa käynyt) Poika oli ihan, että joo, pitää päästä ja hän vaikka itse maksaa lipun. No meni sitten isänsä kanssa sinne ja tuli ensimmäisestä chicken-doorista ulos... Sieltä oli pikateitä useammasta kohtaa. Oli pelästänyt ekaa kohausta tosissaan. Ja myöhemmin samalla reissulla oltiin ihan lasten huvipaikassa, jossa oli joku Lego-luolasto, valoisa iloisen näköinen paikka, eikä poika meinannut uskaltaa mennä sinne luolaan ollenkaan, sanoi että jäi paha olo ja mieli siitä "kauhupaikasta". Mietin tuota juttua silloin aika paljon, miksi lapsi pelästyi niin pahasti ja miksi se vaikutti vielä muutaman viikon päästä. Myöhemmillä reissuilla vastaavia paikkoja nähdessään poika on naureskellut, että tuonne hän ei ainakaan mene, nyt hän on 15.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;24783323:
ihan normaalia. kyllä lapselle pitää aina vastata, jos kerta ne kännykät on laitettu. meillä ainakin tuo olis ihan odotettu reaktio sille, että lapsi säikähtäisi, jos mä en vastais puhelimeen.

Tottakai pitää vastata, mutta kun on olemassa paikkoja joissa sä et just sillä hetkellä pysty vastaamaan. Esim just kaupan kassa tai liikennevaloissa kun ajat autolla tms. Mä jotenkin arvasin, että tähän kohtaan joku ainakin puuttuu.

Sitä paitsi siinä ei mennyt edes kahta minuuttia lapsen soitosta, kun aloin soittamaan takaisin päin.
 
[QUOTE="aapee";24783337]Tottakai pitää vastata, mutta kun on olemassa paikkoja joissa sä et just sillä hetkellä pysty vastaamaan. Esim just kaupan kassa tai liikennevaloissa kun ajat autolla tms. Mä jotenkin arvasin, että tähän kohtaan joku ainakin puuttuu.

Sitä paitsi siinä ei mennyt edes kahta minuuttia lapsen soitosta, kun aloin soittamaan takaisin päin.[/QUOTE]no sä siis haluat että sulle vastataan, että ei ole normaalia, että veisit lapsen tutkimuksiin. mutta tuo nyt on ihan normaalia toimitaan lapselta
 
Ite olen n. 2 vko pojan äiti, joten en osaa omien kokemusteni perusteella sano mitään ;)
Oletteko eronneet miehesi kanssa ? Tuli vaan mieleen, että jos pojalle tuli sellainen, kun isä hylkäsi hänet (esim. muutti pois) ja nyt ei enää tiennyt missä äiti oli, lähtikö äitikin, jäikö hän ihan yksin jne ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;24783396:
no sä siis haluat että sulle vastataan, että ei ole normaalia, että veisit lapsen tutkimuksiin.

Sulla on kummallinen tyyli keskustella ihmisten kanssa. Jos et kykene objektiiviseen keskusteluun, niin anna sitten olla. En nyt jaksa vastailla provoille.

Tuore äiti, ollaan erottu. Tästä jo vuosia aikaa, olen siitä saakka ollut lasten kanssa keskenään. Tuota mä mietin itsekin, että juontaako juurensa sinne saakka.. ex kun ei ole ollut eronkaan jälkeen mikään luotettava isän malli vaan enemmän sellainen on-off-tapaus. Välillä on "olemassa", pitää yhteyttä, välillä taas "katoaa" ja on vuosiakin "hukassa" eikä siis missään tekemisissä lastensa kanssa.
 
Mun mielestä ei kuulosta ihan tavanomaiselta. Ei ainakaan kavereiden poikalapset tuon ikäisinä ole noin käyttäytyneet. Mutta ehkä poika on vain keskivertoa herkempi ja pelokkaampi lapsi syystä tai toisesta. Noin ison lapsen kanssa voi mainiosti jo keskustella siitä, mitä hän pelkää ja mistä se pelko kumpuaa. Eikä varmaan olisi pahitteeksi jutella kouluterkkarinkaan kanssa, ja kysyä mielipidettä häneltä.

P.S. En vastaa aina kun tyttäreni melkein 8 v soittaa. En tietenkään, en voi. Olen toki selittänyt lapselle, että aina ei voi vastata tai ei kuule jos puhelin soi, ja silloin soitan takaisin heti kun huomaan lapsen soittaneen/heti kun pystyn.
 
Mun mielestä ei kuulosta ihan tavanomaiselta. Ei ainakaan kavereiden poikalapset tuon ikäisinä ole noin käyttäytyneet. Mutta ehkä poika on vain keskivertoa herkempi ja pelokkaampi lapsi syystä tai toisesta. Noin ison lapsen kanssa voi mainiosti jo keskustella siitä, mitä hän pelkää ja mistä se pelko kumpuaa. Eikä varmaan olisi pahitteeksi jutella kouluterkkarinkaan kanssa, ja kysyä mielipidettä häneltä.

P.S. En vastaa aina kun tyttäreni melkein 8 v soittaa. En tietenkään, en voi. Olen toki selittänyt lapselle, että aina ei voi vastata tai ei kuule jos puhelin soi, ja silloin soitan takaisin heti kun huomaan lapsen soittaneen/heti kun pystyn.
Peesaan tuota viimeistä kappaletta, samoin olen toiminut. Ja myöskin sanonut, että heidänkin pitää miettiä missä tilanteessa itse vastaavat ja mihin puheluihin.
 
Ihan normaalia. Jokainen joka vähänkin tuntee lapsia ja kehityspsykologiaa ymmärtää sen. Olisi eri asia, jos lapsi pelkäsii joka päivä ja saisi hysteerisia itkukohtauksia, mutta herran jee kaksi kertaa on säikähtänyt ja heti pitäisi luokitella joksin epänormaaliksi!
 
Joo, minäkin olen noille kaikille lapsilleni sanonut etten voi aina vastata puhelimeen, esim. töissä tai autoillessa tms. Ja että mä näen puhelimestani (tai jopa kuulen) jos ovat soittaneet, soitan takaisin _heti_ kun pystyn. Joten se on näillä ihan tiedossa.
 
Mun pojat on vasta pieniä, tyttö on kahdeksan, mutta saanen vastata...Kuulostaisi normaalilta minusta. Tyttäreni on tosi reipas ja ikäisekseen kypsä, mutta hänellekin tulee kaikenlaista. kuten erään kerran, kun en ollutkaan kotona kun hän tuli koulusta, kuten tavallisesti olen. Olin siis pikkuveljensä kanssa kävelyllä. Hän tulee hätääntyneenä vastaan minua, sanoen , että "mä jo ajattelin, että sä äiti olit kuollut..." ja olisn siis poissa vähän aikaa, mutta hänen perusturvallisuustensa siinä hieman järkkyi. Nyttemmin on oppinut vähän elämää..
 
[QUOTE="aapee";24783321]Tuo lapsi on säikympi kuin muut sisaruksensa. Eikö tuossa iässä sentään luulisi jo esim. perusturvallisuuden rakentuneen niin, ettei noin nopeasti hätäänny (kauppakeskusepisodi) ja ensimmäinen mieleentuleva ajatus ole se, että "äiti hylkäsi mut"?

Mä en mitään traumaa tai selitystä ole hakemassa, kysyin että onko muiden samanikäiset pojat tämmöisiä.[/QUOTE]

Meilläkin on vähän säikky 10v poika, heti huomauttaa jos esim myöhästyn 5 min koulusta tai kirjastolta hakiessa. Voi joskus itkeäkin jos säikähtää.

Tänään hän oli yksin kotona 2 tuntia, soitti ainakin 8 kertaa ja asiat oli tyyliin: "imuroin nyt keittiön kuten sovittiin, sinne meinasi mennä villasukka, sain sen pois. moikka" ja taas uus puhelu: "otan nyt sen keksin kun olen imuroinut. heippa"
 
Mulla oli 8-9-vuotiaana joku tollainen vaihe. Aina kun äiti, isäpuoli ja pikkuveli oli jossain ja olin yksin kotona, katsoin niiden kuvaa ja itkin. Pelkäsin että niille sattuu jotain, jäävät auton alle tms. Ja mä olin kuitenkn tottunut 7-vuotiaasta saakka olemaan yksin kotona.
 
Itse kiusasin monesti silloista tokaluokkalaista serkkua mökillä sanoen hälle kun herätin sitä, että sun äiti on kuollu. Kun olivat pihalla, ja joka kerta otti sen ihan tosissaan. :D
 

Yhteistyössä