Onko sinulle tai puolisollesi ollut apua Audispray tai Vaxol - korvasuihkeesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ov
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

ov

Vieras
Minulla on ollut jo jonkin aikaa oikea korva kummallisen tuntuinen. Ihan kuin siellä olisi jokin isompi klöntti mikä ei mene nielemälläkään alas. Kun usein nuhassa ja sen jälkeen tuon klöntin saa sillä pois, että juo tarpeeksi nestettä. Mutta nyt olen yrittänyt jo muutamien viikkojen ajan klönttiä pois riittävällä juomisella, mutta kun klöntti ei vain mene minnekään. On ja pysyy korvassa. Nuha minulla oli viimeksi tämän kuun alussa.

Niin ajattelin, että jos tuollaisesta korvasuihkeesta olisi apua edes hiukan.
 
Minua hirvittää ajatus jostain korvahuuhtelusta joten ajattelin että jos tuosta suihkeesta olisi apua.

Aikanaan minun piti mennä korvahuuhteluun mutta silloinkin jänistin, enkä mennyt. Mutta edeltävänä iltana ennen huuhtelua käskettiin pistää Removax-tippoja pehmentämään sitä vahaklönttiä. Laitoin tipat, tulpaksi pumpulitupon ja aamulla kun otin tupon pois, se oli täynnä vaikkua + korva jälleen normaalin tuntuinen. En sitten huuhteluun mennyt koska koin, että korva oli jo kunnossa.
 
Eihän korvahuuhtelu satu, eikä minun mielestäni tunnu edes millään muotoa ikävältä. Ja varmasti sieltä tulee kaikki töhkä ulos, eli rohkeasti vaan!

Mutta mitä tulee tuohon alkuperäiseen kysymykseen korvasuihkeista, niin miehelläni oli vahatulppa korvassa ja hän osti siihen Remowaxia. Ensimmäinen kokeilu ei tuottanut mitään tulosta, mutta kun seuraavana päivänä laitettiin tipat uudestaan ja hän antoi vaikuttaa aineen rauhassa, sitten sieltä tulikin koko klöntti ulos. Vähän joutui topsipuikolla kaivamaan sitä pihalle kun tuli ihan kokonaisena.
 
Korvahuuhtelu auttoi alkoi toinen korva jo oireilla korvatulehduksena.. lääkäri katsoi korvan ja määräsi huuhteluun. Edellisenä iltana Removax tippuja kolmasti päivässä.. ja lähtihän korvat taas pelittää kun kauhea vaikkupallo tuli ulos..
 

Yhteistyössä