... oli alkujaanikin se, että 1 1/2-vuotta yritettiin esikoista. Sit raskaus olikin yksi h****tin iso fiasko; rv 16 repesi kohdun kannatin siteet, sairaslomalle. N. rv 20 eteenpäin ennenaikaisia supistuksia, ja rv 29 tyttö meinasi syntyä. Makasin sairaalassa lääketipassa rv 31 asti, ja sit vuodelevossa kotona rv 37 asti. Koko ajan supisteli niin hyvin, että JO rv 33 oli kohdunsuu 4cm auki...
Mies oli toisella paikkakunnalla (meidän nyk. kotikunnalla) jo töissä, mä makasin vanhempieni luona, kun en saanu olla kotona yksin, ja kun mun isä on allerginen koirille, nin meidän koira oli anoppilassa hoidossa kolmannella paikkakunnalla!! Perhe oli siis levinny ynmpäri maakuntaa...
Kun tämä lapsi oli saatettu maailmaan terveenä, niin mä vannoin, etten enää ikikuuna päivänä halua olla raskaana. Mutta kun vauvakuume tulee, niin se sitten tulee. Ja uutena vuotena oli se kohdun ulkoinen raskaus. Mä olen kyllä tullu niin siihen tulokseen, että meille on rankemman kautta osoitettu se, että lapsia ei tehdä, niitä saadaan, jos saadaan.
Ja sit nämä sukujen vanhat tädit "Eikös se olisi jo aika uutta ruveta tekemään???"
S****na että mulla pistää niin vihaksi, kun ei ne tajua, että niitä lapsia ei osteta kaupasta niinkuin maitopurkkeja.
Ja jos niitä silleen sais, niinnmä todellakin olisin jo omani hommannu.
Mun usko alkaa loppua pikkuhilljaa, ja olenkin jo vähitellen alistunu siihen ajatukseen, että meilä on yksi lapsi ja sillä siisti. Mut mä kyllä otan kolmannen koiran, jos ei nämä alkavat clomi,- ja terolut-kuurit auta asiaa!
Öitä!
