Onko raskautuminen ollut teille elämää ihanampi asia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Täällä saa aina lukea, kuinka elämä on ihanaa kun saa tietää olevansa raskaana ja siitä alkaa se onnellinen odotus.
Itselleni raskautuminen ei ollut mikään elämää suurempi juttu, paremminkin koin ensin ahdistusta ja mielessä pyöri kaikenlaiset asiat ja koin jonkinlaisen identiteettikriisinkin.
Nyt kun laskettuaika vain lähenee, niin olen jo ajatukseen aika hyvin tottunut, mutta kyllä minulla vieläkin välillä erilaisia ajatuksia päässä pyörii ja asiat mietityttää.
Toisaalta onhan se ihana asia kun tulee vauva, mutta toisaalta taas se jossain määrin ahdistaakin, että miten hommat menee sun muuta.

Raskaudesta kertominenkin on ollut minulle todella vaikeaa, sillä en kestä ihmisten onnitteluja, sillä mitään onniteltavaa ei ole ennen kuin lapsi on syntynyt ja en kestä myöskään ihmisten höösäämistä ja uteluja miten menee ja oletko voinut hyvin sun muuta löpinää.
 
Mulla aika samat tunteet kun sulla :/ En jaksanut sitä höösäämistä ja hehkutusta, suurin osa tutuista sai tietää raskaudesta vasta sitten kun kysyivät suoraa. Ja meillä kuitenkin oli melkein 2 vuotta lapsettomuutta takana.
 
Mulle se oli. Tottakai siinä ajatukset risteili, mutta kyllä se oli elämäni onnellisinta aikaa.
Siskokin sanoi että olin raskaana ihan erilainen kuin ennen sitä.. tyyni ja rauhallinen, pitkäpinnainen ja levollinen.. en saanut mitään raivareita kuten ennen, hymyilin vaan kuin heikkomielinen ja olin ystävällinen. :)
Se oli kyllä onnen aikaa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Mulle se oli. Tottakai siinä ajatukset risteili, mutta kyllä se oli elämäni onnellisinta aikaa.
Siskokin sanoi että olin raskaana ihan erilainen kuin ennen sitä.. tyyni ja rauhallinen, pitkäpinnainen ja levollinen.. en saanut mitään raivareita kuten ennen, hymyilin vaan kuin heikkomielinen ja olin ystävällinen. :)
Se oli kyllä onnen aikaa.

Peesaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Mulle se oli. Tottakai siinä ajatukset risteili, mutta kyllä se oli elämäni onnellisinta aikaa.
Siskokin sanoi että olin raskaana ihan erilainen kuin ennen sitä.. tyyni ja rauhallinen, pitkäpinnainen ja levollinen.. en saanut mitään raivareita kuten ennen, hymyilin vaan kuin heikkomielinen ja olin ystävällinen. :)
Se oli kyllä onnen aikaa.

Mulla raskaus oli yhtä h*lvettiä.
Mutta nyt kun vauva on 6kk niin elämä ei vois olla enää ihanempaa :)
Kun vauvan syliini sain seuraavana päivänä en tuntenut vauvaa omakseni, tai osannut iloita asiasta... Tuntui lähinnä oudolta, johtuen kai siitä että hätäsektioon jouduin enkä kokenut synnyttämistä. Muutama kk meni ennen kuin tunnistin omat tunteeni ja huomasin rakastavani ja olevani kiintynyt pikkuiseen...
Asiaan saattoi vaikuttaa se että kun synnytin en ollut valmis, raskauden olisi pitänyt kestää vielä runsaan kuukauden jne...
 
Alkuperäinen kirjoittaja idu:
Mulla raskaus oli yhtä h*lvettiä.
Mutta nyt kun vauva on 6kk niin elämä ei vois olla enää ihanempaa :)
Kun vauvan syliini sain seuraavana päivänä en tuntenut vauvaa omakseni, tai osannut iloita asiasta... Tuntui lähinnä oudolta, johtuen kai siitä että hätäsektioon jouduin enkä kokenut synnyttämistä. Muutama kk meni ennen kuin tunnistin omat tunteeni ja huomasin rakastavani ja olevani kiintynyt pikkuiseen...
Asiaan saattoi vaikuttaa se että kun synnytin en ollut valmis, raskauden olisi pitänyt kestää vielä runsaan kuukauden jne...


Minä taas en vauva-ajasta nauttinut yhtään.
:)

 

Yhteistyössä