Onko perhe tärkeämpi kuin mielekäs ura ja itsensä toteuttaminen?

["minä"]

Meilläkin kohtaisivat, jos vain saisin ulkomaailman arvostusta.

Oletko varma, että olet valmis loppupelissä panostamaan siihen arvostukseen riittävän määrän? Vai oletko niitä tragikoomisia hamoja (kuten minä), jotka omaavat kyllä kunnianhimoa, mutta ovat liian laiskoja tekemään sen eteen riittävästi töitä?

Minulla itsellä on loistava ura takanapäin. Silloin olin koko aja kateellinen ystävilleni joilla oli perhe ja lapsia. Nyt minä olen kotiäitinä ihanien lasteni kanssa ja olen kateellinen uraohjus ystävilleni. Oli miten oli, ruoho on näemmä minulle aina vihreämpää aidan toisella puolella.

 

["minä"]

[QUOTE="minä";25067076]Oletko varma, että olet valmis loppupelissä panostamaan siihen arvostukseen riittävän määrän? Vai oletko niitä tragikoomisia hamoja (kuten minä), jotka omaavat kyllä kunnianhimoa, mutta ovat liian laiskoja tekemään sen eteen riittävästi töitä?

Minulla itsellä on loistava ura takanapäin. Silloin olin koko aja kateellinen ystävilleni joilla oli perhe ja lapsia. Nyt minä olen kotiäitinä ihanien lasteni kanssa ja olen kateellinen uraohjus ystävilleni. Oli miten oli, ruoho on näemmä minulle aina vihreämpää aidan toisella puolella. [/QUOTE]

Okei, sinä et ole laiska.

Itse olen ja en vain enää haluaisi tehdä töissä uraa luodessa 50 tunnin työviikkoa. Tarvitsisin osa.aikaisen suojatyöpaikan, jossa minua arvostettaisiin kympillä...

 

[Tyytyväinenkö?]

[QUOTE="minä";25067076]Oletko varma, että olet valmis loppupelissä panostamaan siihen arvostukseen riittävän määrän? Vai oletko niitä tragikoomisia hamoja (kuten minä), jotka omaavat kyllä kunnianhimoa, mutta ovat liian laiskoja tekemään sen eteen riittävästi töitä?

Minulla itsellä on loistava ura takanapäin. Silloin olin koko aja kateellinen ystävilleni joilla oli perhe ja lapsia. Nyt minä olen kotiäitinä ihanien lasteni kanssa ja olen kateellinen uraohjus ystävilleni. Oli miten oli, ruoho on näemmä minulle aina vihreämpää aidan toisella puolella. [/QUOTE]

Olisikin kyse vain panostuksesta... silloin tuskin olisi hätää. Mutta kun tässä mun haaveessa on kyse niin monesta asiasta, ihan luontaisista lahjoista (en voi vaikuttaa), niiden kehittämisestä (voin vaikuttaa ja paiskin töitä), mutta myös puhtaasta hyvästä onnesta ja muista ihmisistä, ja heidän halustaan yhteistyöhön, heidän mielipiteistään, kiinnostuksestaan jne. Eli sen minkä itse voin tehdä teen, mutta noihin muihin en voi itse vaikuttaa. Eikä ne ole mulle oikein suotuisat

 

["minä"]

Olisikin kyse vain panostuksesta... silloin tuskin olisi hätää. Mutta kun tässä mun haaveessa on kyse niin monesta asiasta, ihan luontaisista lahjoista (en voi vaikuttaa), niiden kehittämisestä (voin vaikuttaa ja paiskin töitä), mutta myös puhtaasta hyvästä onnesta ja muista ihmisistä, ja heidän halustaan yhteistyöhön, heidän mielipiteistään, kiinnostuksestaan jne. Eli sen minkä itse voin tehdä teen, mutta noihin muihin en voi itse vaikuttaa. Eikä ne ole mulle oikein suotuisat

Sinä siis koet klassista taitelijan tuskaa. Se taitaa olla vähän kinkkisempi juttu mitä perinteinen "uratuska". :/

 

[Tyytyväinenkö?]

[QUOTE="minä";25067114]Sinä siis koet klassista taitelijan tuskaa. Se taitaa olla vähän kinkkisempi juttu mitä perinteinen "uratuska". :/[/QUOTE]

Jep. Just näin. Jos kyse olisi jostain kirjojen pänttäämisestä, niin ongelmaa ei olisi, koska en ole tyhmä. Mutta kun mennään taiteen puolelle, ei pelkkä työntekö riitäkään. Valitettavasti. Olen aina saanut kuulla, kuinka "hyvä" olen, mutta kun ei se hyvä riitä taiteellisilla aloilla. Pitäisi olla loistava, että olisi yhtään mitään. Ja siihen ei auta pelkkä harjoittelu, siihen kaivataan "jotain muuta" jotain spesiaalia, jota joillain on, joillain ei ole. Ja mulla ei näemmä ole.

 

[Leenuliinukka]

Mun mielestä tohon ei voi yksiselitteisesti vastata. Toiselle toinen on tärkeämpi, toiselle toinen. Samalle ihmisellekin voi toisessa elämäntilanteessa olla toinen tärkeämpi kuin toinen. Oleellista on, että tiedostaa, mikä ja kumpi on itselle tärkeämpää ja satsaa sitten siihen(kin). Eli löytää sopiva tasapaino näiden kahden välillä omassa elämässään.

 

[honestly]

suoraan sanoen en tykkäisi olla kumpikaan teistä.

 

[iso pees]

[QUOTE="minä";25067090]Okei, sinä et ole laiska.

Itse olen ja en vain enää haluaisi tehdä töissä uraa luodessa 50 tunnin työviikkoa. Tarvitsisin osa.aikaisen suojatyöpaikan, jossa minua arvostettaisiin kympillä... [/QUOTE]

peesi tälle. lastenhoito on kovaa työtä, ruoanlaitto on työtä (kun sitä on pakko tehdä joka päivä terveellistä safkaa lapsille)- tietenkään mikään viikonloppuharrastuskokkaus ei ole työtä-

nuo on pakko tehdä kun on tehnyt lapsia. siis jos on kunnianhimoinen ja kantaa vastuunsa tekemistään (ei lahjoista, ei ole kukaan antanut noita lapsia, itse tehty) lapsista
tuohon päälle en jaksa 50 tuntia viikossa vaativaa uraa.

haluaisin kuitenkin että minua arvostettaisin 10 tunnin työ"urasta". gloriaa, kiitosta, mainetta!

 

[JONSERED Karhunkantaja]

[QUOTE="minä";25067114]Sinä siis koet klassista taitelijan tuskaa. Se taitaa olla vähän kinkkisempi juttu mitä perinteinen "uratuska". :/[/QUOTE]

Tuo kuuluu asiaan! Kaikki tuntemani taiteilijat ja wanna-be-taiteilijat keriskelevät tuossa tuskassa kausittain. No joo, ei varmaan paljoa lohduta ap:stä, mutta kuitenkin.

 

["vieras"]

Oletko noin ylipäätään kiinnostunut siitä että teet töitä ja ansaiset rahaa. Sekoituuko sinulla työ ja harrastus toisiinsa?


"Ainoa asia, josta olen ammatillisessa mielessä kiinnostunut, on tosi vaikea toteuttaa, eikä näytä onnistuvan yrityksistä huolimatta."

 

["heh"]

Jep. Just näin. Jos kyse olisi jostain kirjojen pänttäämisestä, niin ongelmaa ei olisi, koska en ole tyhmä. Mutta kun mennään taiteen puolelle, ei pelkkä työntekö riitäkään. Valitettavasti. Olen aina saanut kuulla, kuinka "hyvä" olen, mutta kun ei se hyvä riitä taiteellisilla aloilla. Pitäisi olla loistava, että olisi yhtään mitään. Ja siihen ei auta pelkkä harjoittelu, siihen kaivataan "jotain muuta" jotain spesiaalia, jota joillain on, joillain ei ole. Ja mulla ei näemmä ole.

tuota, äläpäs nyt ole suuruudenhullu. Jos olet 36 vee eikä oikein mitään kunnon ammattia tai koulutusta ja yksi lapsi pelkästään, nin et ole kovin fiksu.

On epätodennäköistä että olet lahjakas taiteessakaan, jos sinä olet melkein 40 vuotta saanut vaan toteuttaa itseäsi jonkun muun rahoilla, niin sanoisin että tunnen helvetin paljon ihmisiä, jotka olisivat jo maailmanmaineessa. Oma äiti esim. joka on työnsä ohessa tehnty vaikka ja mitä.

 

[Tyytyväinenkö?]

[QUOTE="vieras";25067367]Oletko noin ylipäätään kiinnostunut siitä että teet töitä ja ansaiset rahaa. Sekoituuko sinulla työ ja harrastus toisiinsa?


"Ainoa asia, josta olen ammatillisessa mielessä kiinnostunut, on tosi vaikea toteuttaa, eikä näytä onnistuvan yrityksistä huolimatta."[/QUOTE]

No periaatteessa varmaan sekoittuu, eli haluaisin harrastuksesta työn. Haluaisin ansaita sillä, saada arvostusta, en haluaisi "luoda" vain itseäni varten. En rahan vuoksi, kun sitä en varsinaisesti tällä hetkellä tämän enempää tarvitse, vaan itsekunnioituksen vuoksi. SIksi, että kokisin, että kyllä minäkin olen hyvä jossain (muussa kuin ruoanlaitossa)

 

["heh"]

Rehellisesti, et ole lahjakas missään, mutta eihän itsearvostus tarvitse siitä olla kiinni. Sinä olet onnistunut saamaan rahakkaan miehen . nauti elämästäsi

mitä tulee siihen ystävääsi. en tiedä voisinko tuntea tyydytystä hänenäkään. siis kun en tiedä mitä tekee työkseen, onko jotain turhaa paskaa, jotain krääsän (esim. kännykät tai jotain) myymistä tai valmistamista... vai jotain hienoa

 

[Mä taidan]

olla lähes samanlaisessa tilanteessa kuin ap, joten ymmärrän hyvin

Tosin olen aivan eri alalla, mutta kova "stressi" siitä että pitäisi alkaa omaa uraakin miettimään. MUTTA mä olen armottoman laiska ja olen kiinnostunut uudesta työpaikasta maksimissaan 6 kk En siis pystyisi pitkäaikaiseen vakituiseen työsuhteeseen, missä mun pitäisi vielä päteä. En vaan pysty..

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen, että kerran kun en ole uraihmisiä, niin olen tosi onnellinen kun mulla on ihana perhe ja hyvin tienaava mies, joten mun ei "tarvitse" olla uraihminen.

 

[Tyytyväinenkö?]

[QUOTE="heh";25067372]tuota, äläpäs nyt ole suuruudenhullu. Jos olet 36 vee eikä oikein mitään kunnon ammattia tai koulutusta ja yksi lapsi pelkästään, nin et ole kovin fiksu.

On epätodennäköistä että olet lahjakas taiteessakaan, jos sinä olet melkein 40 vuotta saanut vaan toteuttaa itseäsi jonkun muun rahoilla, niin sanoisin että tunnen helvetin paljon ihmisiä, jotka olisivat jo maailmanmaineessa. Oma äiti esim. joka on työnsä ohessa tehnty vaikka ja mitä.[/QUOTE]

No en ole valitettavasti saanut toteuttaa itseäni 40 vuotta, vaan olen käynyt töissä ja siinä sivussa opiskellut ekat 32 vuotta, ja sitten tullut raskaaksi, jäänyt kotiin ja ollut kotiäitinä, kunnes nyt olen pari vuotta halunnut enemmän. Ja olen ryhtynyt toteuttamaan unelmaani, tehnyt sen eteen todella paljon töitä siinä mielessä, että kotiäidin "vapaa-ajasta" eli lähinnä yöunista olen nipistänyt itselleni aikaa ja tehnyt töitä.

Olen aina pärjännyt opinnoissa hyvin, minulla ei ole mitään älyllistä itsetunnon puutetta, mutta en ole saanut kouluja loppuun, kun a) olen aina tehnyt samalla myös töitä b) se ainoa oikea mielenkiinnon kohde on ollut tämä taiteellinen ala

Ja siellä ei valitettavasti pelkkä työnteko riitä, vaan pitää olla myös myötäsyntyistä lahjakkuutta ja lisäksi myös paljon paljon muita, itsestä riippumattomia tkeijöitä, jotka vaikuttavat.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

No en ole valitettavasti saanut toteuttaa itseäni 40 vuotta, vaan olen käynyt töissä ja siinä sivussa opiskellut ekat 32 vuotta, ja sitten tullut raskaaksi, jäänyt kotiin ja ollut kotiäitinä, kunnes nyt olen pari vuotta halunnut enemmän. Ja olen ryhtynyt toteuttamaan unelmaani, tehnyt sen eteen todella paljon töitä siinä mielessä, että kotiäidin "vapaa-ajasta" eli lähinnä yöunista olen nipistänyt itselleni aikaa ja tehnyt töitä.

Olen aina pärjännyt opinnoissa hyvin, minulla ei ole mitään älyllistä itsetunnon puutetta, mutta en ole saanut kouluja loppuun, kun a) olen aina tehnyt samalla myös töitä b) se ainoa oikea mielenkiinnon kohde on ollut tämä taiteellinen ala

Ja siellä ei valitettavasti pelkkä työnteko riitä, vaan pitää olla myös myötäsyntyistä lahjakkuutta ja lisäksi myös paljon paljon muita, itsestä riippumattomia tkeijöitä, jotka vaikuttavat.

*ymmärtää omastakin puolestaan*

 

["vieras"]

No periaatteessa varmaan sekoittuu, eli haluaisin harrastuksesta työn. Haluaisin ansaita sillä, saada arvostusta, en haluaisi "luoda" vain itseäni varten. En rahan vuoksi, kun sitä en varsinaisesti tällä hetkellä tämän enempää tarvitse, vaan itsekunnioituksen vuoksi. SIksi, että kokisin, että kyllä minäkin olen hyvä jossain (muussa kuin ruoanlaitossa)

Miksi et opiskele opiskelujasi loppuun nyt? Sanoit joutuneesi käymään töissä opiskelujen lomassa, nyt et siis enää rahaa tarvitse?

Tuon harrastusintohimon taakse on helppo mennä piiloon.

 

["vieras"]

olla lähes samanlaisessa tilanteessa kuin ap, joten ymmärrän hyvin

Tosin olen aivan eri alalla, mutta kova "stressi" siitä että pitäisi alkaa omaa uraakin miettimään. MUTTA mä olen armottoman laiska ja olen kiinnostunut uudesta työpaikasta maksimissaan 6 kk En siis pystyisi pitkäaikaiseen vakituiseen työsuhteeseen, missä mun pitäisi vielä päteä. En vaan pysty..

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen, että kerran kun en ole uraihmisiä, niin olen tosi onnellinen kun mulla on ihana perhe ja hyvin tienaava mies, joten mun ei "tarvitse" olla uraihminen.

Uran teko ja työnteko eivät ole samoja asioita.

 

[Tyytyväinenkö?]

[QUOTE="vieras";25067464]Miksi et opiskele opiskelujasi loppuun nyt? Sanoit joutuneesi käymään töissä opiskelujen lomassa, nyt et siis enää rahaa tarvitse?

Tuon harrastusintohimon taakse on helppo mennä piiloon.[/QUOTE]

Sitä mieskin minulle ehdotti, ja aion ne loppuun suorittaakin. Mutta tiedän, että vaikka maisterinpaperit ovat "jotain" ei se minua sen suuremmin tyydytä, muutenhan olisin ne hankkinut jo aikaa sitten.

Kun kunnianhimoni on toisaalla. Siellä ei maisterinpaperit auta, ei auta kirjojen pänttäys. Itsekurista ja rehellisestä työstä on iloa, mutta nekään eivät valitettavasti riitä, kun kyse on asiasta, joka vaatii lahjoja ja oikeassa paikassa olemista oikeaan aikaan.

 

["vieras"]

Sitä mieskin minulle ehdotti, ja aion ne loppuun suorittaakin. Mutta tiedän, että vaikka maisterinpaperit ovat "jotain" ei se minua sen suuremmin tyydytä, muutenhan olisin ne hankkinut jo aikaa sitten.

Kun kunnianhimoni on toisaalla. Siellä ei maisterinpaperit auta, ei auta kirjojen pänttäys. Itsekurista ja rehellisestä työstä on iloa, mutta nekään eivät valitettavasti riitä, kun kyse on asiasta, joka vaatii lahjoja ja oikeassa paikassa olemista oikeaan aikaan.

No et kuullosta kovin tyytyväiseltä ilman niitä papereitakaan. Miksi heittäisit opintosi hukkaan?

 

[Tyytyväinenkö?]

Kovasti toivoisin, että oppisin olemaan tyytyväinen siitä, mitä minulla on. Vaikka sitten jossain vaiheessa tutkintopapereista. Mutta kun on pienestä, siis ihan lapsesta asti ollut haave, harrastus, jossa olen aina ollut hyvä, mutta en loistava, ja niin hirvittävästi haluaisin olla tällä alalla todella hyvä, saada arvostusta osakseni. On vaikea unohtaa sellaista kunnianhimon kohdetta, joka on päähän iskostunut jo ihan pikkutyttönä. Todella vaikeaa.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Ihmisellä pitää olla unelmia, jotta jaksaa kehittää itseään. Unelma ei vaan saa muuttua ahdistavaksi pakkomielteeksi.

Ideaali tilanne olisi se, että on unelma, jota kohti ponnistella, mutta ei liian kovasti. Tosissaan, mutta ei tosikkomaisesti. Ja samalla pystyisi olemaan tyytyväinen arkielämäänsäkin. Sitä en tiedä, kuinka siihen pääsee. Itse olen aika hyvällä tiellä tasapainottelemassa arjen ja unelmien välillä.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Kovasti toivoisin, että oppisin olemaan tyytyväinen siitä, mitä minulla on. Vaikka sitten jossain vaiheessa tutkintopapereista. Mutta kun on pienestä, siis ihan lapsesta asti ollut haave, harrastus, jossa olen aina ollut hyvä, mutta en loistava, ja niin hirvittävästi haluaisin olla tällä alalla todella hyvä, saada arvostusta osakseni. On vaikea unohtaa sellaista kunnianhimon kohdetta, joka on päähän iskostunut jo ihan pikkutyttönä. Todella vaikeaa.

:hug:

 

["heh"]

Kovasti toivoisin, että oppisin olemaan tyytyväinen siitä, mitä minulla on. Vaikka sitten jossain vaiheessa tutkintopapereista. Mutta kun on pienestä, siis ihan lapsesta asti ollut haave, harrastus, jossa olen aina ollut hyvä, mutta en loistava, ja niin hirvittävästi haluaisin olla tällä alalla todella hyvä, saada arvostusta osakseni. On vaikea unohtaa sellaista kunnianhimon kohdetta, joka on päähän iskostunut jo ihan pikkutyttönä. Todella vaikeaa.

Epäilen hieman että et oikeasti ole jaksanut tai viitsinyt puurtaa loppuun opintojasi, olet perheestä, jossa sinua on paapottu ja et ole koskaan joutunut tekemään mitään itse. kaikki tuotu valmiina eteen.

mutta jos nyt kuitenkin haluat pitää itseäsi fiksuna ja sanot, että harrastus on se joka tuo sinulle onnen, niin silloinhan olet ideaalissa tilanteessa. Teillä on rahaa niin saat vain harrastaa. ja 1 lapsikaan tässä tuskin kovin paljon estää jos rahatilanne on hyvä (ei tarvitse käyttää aikaa miettimällä mistä hänelle ruokaa pöytän)

miksi siis kilpailet ystäväsi kanssa, koska sinä saat tehdä mitä sinä haluat?

 

[Tyytyväinenkö?]

Ihmisellä pitää olla unelmia, jotta jaksaa kehittää itseään. Unelma ei vaan saa muuttua ahdistavaksi pakkomielteeksi.

Ideaali tilanne olisi se, että on unelma, jota kohti ponnistella, mutta ei liian kovasti. Tosissaan, mutta ei tosikkomaisesti. Ja samalla pystyisi olemaan tyytyväinen arkielämäänsäkin. Sitä en tiedä, kuinka siihen pääsee. Itse olen aika hyvällä tiellä tasapainottelemassa arjen ja unelmien välillä.

Näin on. Minulla oli pitkään niin, että pidin tätä unelmaa ikään kuin takataskussa, eli varalla. Silloin tällöin harjoittelin, kokeilin kepillä jäätä, "harrastelin". Sanoin itselleni, etten menesty, koska en yritä tosissani. Tein kaikenlaista muuta. Ajattelin aina, että sitten kun yritän tosissani, menestyn. Se lohdutti. En koskaan yrittänyt tosissani, keksin kaikenlaisia kiireitä ja tekosyitä. En yrittänyt, koska en uskaltanut.

Kun tapasin mieheni, olin onnellinen. Olin niin onnellinen perheeni kanssa, että tuntui, että nyt uskallan yrittää. Uskalsin, koska ajattelin, että tässä tilanteessa voin myös epäonnistua. Että minulla on niin paljon muutakin, ettei haittaa, vaikka elinikäinen unelma ei toteutuisikaan.

No, ei totetutunut. Ja onhan minulla todella paljon muuta ihanaa elämässä, mutta en ottanut huomioon, että nyt ei ole enää unelmaa taka-taskussa, haavetta, jonka avulla jaksaa huonoja hetkiä. Niitäkin kun on kaikilla.

Hirveää huomata, että on vaalinut unelmaa, ja kun vihdoin lähtee sitä toteuttamaan, ei se toteudukaan.