Onko pakko olla onnellinen?

[QUOTE="kide";24638526]En vaan voi sille mitään, että inhottaa itsensä kehuminen. Mieluummin saavutuksiaan saa tuoda esille, kuin lahjaksi saatuja juttuja, niinkuin onnellisuus tai kauneus[/QUOTE]

Onnellisuus on myös osittain kyky, asenne.

 

[QUOTE="kide";24638526]En vaan voi sille mitään, että inhottaa itsensä kehuminen. Mieluummin saavutuksiaan saa tuoda esille, kuin lahjaksi saatuja juttuja, niinkuin onnellisuus tai kauneus[/QUOTE]

en mä usko että onnellisuus saadaan lahjaksi.. kyllä omaan olotilaan nyt sen verran voi vaikuttaa.

Onnellinen asenne ainakin tarttuu. samoin negatiivinen. Mulla on kaveri joka aina vain ja ainoastaan angstaa. sen kanssa puhutaan vaan siitä kuinka kaikki on niin perseestä. Ihana ihminen mutta uuvuttava. Sen sijaan semmoisen kanssa keskustelu, joka osaa luontevasti nähdä aina jotain positiivista(eikä semmosta väkisin väännettyä positiivista ajattelua! ehkä jopa mieluummin ironiaa..) on paljon "eheyttävämpää", semmoisen ihmisen kanssa omakin mieli kevenee.
En tarkoita niitä "voi ku mulla on kaikki niin mukavasti reilassa" ei se ketään piristä :kieh:
ja onhan se kaunista katseltavaa kun kunnolla vituttaa ja kohtaa toisen samanmoisen ja vittu kun vituttaa

Mutta jos ikuinen asenne on se että kaikki kivakin on kuitenkin perseestä niin se on vähä raskasta..

 

Jos te onnellisuuteen heittäytyjät ette olisikaan onnellisia niin pyrkisittekö siihen? tekisittekö jotain sen eteen? vai onko kikka vaan siinä että heittäydytään elämään sellaisenaan ja siitä seuraa onnellisuus itsestään..

Pyrkisin, ehdottomasti. En mä aina ole ollut onnellinen. Olen ollut monesti hyvinkin tyytymätön elämässäni oleviin asioihin. Ja aina ajatellut, että tyytymättömyyteni syynä on joko olosuhteet tai muiden ihmisten mulle asettamat odotukset ja vaatimukset. Tyytymättömyyteni syy olin kuitenkin minä itse. Se, että hiljaa jupisten suostuin niihin vaatimuksiin. Se, että hiljaa jupisten tyydyin vallitseviin olosuhteisiin. Mä luovuin sitten monista asioista ja ihmissuhteista, myös jatkuvasta suorittamisesta. Aloin tehdä asioita, joita aidosti haluan. Ja minimoida asiat, joita en halua tehdä, mutta jotka todella on pakko tehdä.

 

Onni ei tule ulkoapäin. Onnellisuus ei riipu mistään ulkoisista "ärsykkeistä". Oikeastaan onnellisuus on elämänasenne, se tulee itsestä.

 

Se mitä täällä on höpötetty "sisäsyntyinen onnellisuus", "linnunlaulun kuuleminen aamulla" ja mitä niitä muita imeliä kielikuvia oli, joita en pystynyt lukemaan, on nimenomaan kaukana terveellisestä onnellisuudesta. Siihen kuuluu ainakin meillä musta huumori. Esim kerran kun tuli puheeksi erilaiset (typerät ja täysin turhat) vertaisryhmät, tulin maininneeksi, että olenpa joskus käynyt masentuneiden äitien ryhmässä. Teini-ikäiseni räjähtivät hirveeseen nauruun. Se oli minusta onnea.
Tai se, kun saatiin neljään pekkaan kasvatettua viis orpoa kissanpentua imettäen pullosta neljän tunnin välein. Tai kun saimme Greta Garbon lainaan (muumioitunut kissa), ja yksi lasten kaveri luuli, että ollaan unohdettu yks meidän yhdeksästä kissasta laatikkoon kuolemaan.

 

[QUOTE="kide";24638549]Se mitä täällä on höpötetty "sisäsyntyinen onnellisuus", "linnunlaulun kuuleminen aamulla" ja mitä niitä muita imeliä kielikuvia oli, joita en pystynyt lukemaan, on nimenomaan kaukana terveellisestä onnellisuudesta. Siihen kuuluu ainakin meillä musta huumori. Esim kerran kun tuli puheeksi erilaiset (typerät ja täysin turhat) vertaisryhmät, tulin maininneeksi, että olenpa joskus käynyt masentuneiden äitien ryhmässä. Teini-ikäiseni räjähtivät hirveeseen nauruun. Se oli minusta onnea.
Tai se, kun saatiin neljään pekkaan kasvatettua viis orpoa kissanpentua imettäen pullosta neljän tunnin välein. Tai kun saimme Greta Garbon lainaan (muumioitunut kissa), ja yksi lasten kaveri luuli, että ollaan unohdettu yks meidän yhdeksästä kissasta laatikkoon kuolemaan.[/QUOTE]
Mutta huomaatkos...eri ihmiset tulevat onnelliseksi erilaisista asioista Sinä mustasta huumorista, minä taas siitä linnunlaulusta. Siinä tuo ketjussa mainittu onnellisuusbisnes menee pieleen, että bisnesmiehet kuvittelevat kaikkien tulevan onneliseksi samoista asioista. Ei se niin ole.

 

No ei kai voi kuitenkaan arvottaa niitä pieniä asioita jotka ilahduttavat..
mutta vielä tosta artikkelista:

Onko elämä kivaa ja hyvää – ja voisinko lisätä sen mielekkyyttä. Hypätä pois oravanpyörästä, tehdä “omaa juttua”, tähdätä kohti unelmia jne. Aloin vahvasti tiedostaa, että pitäisi olla onnellinen. Onhan meillä vain tämä yksi elämä!
Niinpä siitä on otettava kaikki irti. On löydettävä voimavaroja ja elettävä ja elettävä ja täysillä. PITÄÄ ELÄÄ TÄYSILLÄ, lauluissakin sanotaan.

Jos tehtävänä on olla onnellinen, sitä on tavallaan koko ajan itselleen onnellisuuden velkaa. Syntyy kehä: miksi en olekaan onnellinen? Mitä teen väärin?

 

Onnellisuuden tavoittelu voi siis tuoda aika paljon syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta.. epäonnellisuutta

 

kiinnostais vähän sun ikä, cc. Vaikkei iän pitäis olla merkitsevä... Mulla on jo se luovutusikä päällä. Eli olen tajunnut, että tästä ei oikeasti enää objektiivisesti asiat parane. Ruumis rapistuu, rikkaaksi en enää ehdi, ja kaikki ne tuhannet asia, joista nuorena haaveilin, jää tekemättä. Kerta kaikkiaan siksi, kun ei ole aikaa. Tai pitää priorisoida, ja kyllää mäkin priorisoin niin, että haluan olla mahdollisimman paljon rakkaitteni kanssa, ainoiden, joiden luona voin olla oma itseni.
Niin ainoa, jonka näkisin jonkinlaisena onnellisuuden lähteenä, on totaalinen luovuttaminen. Kaiken epätäydellisyyden hyväksyminen, itsensä ja tämän saatanan elämän armahtaminen.
Siinäkä (minun) "onnellisuuden" ydin

 

No ei kai voi kuitenkaan arvottaa niitä pieniä asioita jotka ilahduttavat..
mutta vielä tosta artikkelista:

Onko elämä kivaa ja hyvää – ja voisinko lisätä sen mielekkyyttä. Hypätä pois oravanpyörästä, tehdä “omaa juttua”, tähdätä kohti unelmia jne. Aloin vahvasti tiedostaa, että pitäisi olla onnellinen. Onhan meillä vain tämä yksi elämä!
Niinpä siitä on otettava kaikki irti. On löydettävä voimavaroja ja elettävä ja elettävä ja täysillä. PITÄÄ ELÄÄ TÄYSILLÄ, lauluissakin sanotaan.

Jos tehtävänä on olla onnellinen, sitä on tavallaan koko ajan itselleen onnellisuuden velkaa. Syntyy kehä: miksi en olekaan onnellinen? Mitä teen väärin?

Mulle "täysillä eläminen" on sitä, että teen asioita, joita haluan. Jos en halua tehdä mitään, niin sekin on täysillä elämistä. Täysillä eläminen ei ole mulle suorittamista vaan sitä, että kuuntelen itseäni ja toimin sen mukaan. Vaikka sitten lukemalla sitä Aku Ankkaa.

 

Mulle "täysillä eläminen" on sitä, että teen asioita, joita haluan. Jos en halua tehdä mitään, niin sekin on täysillä elämistä. Täysillä eläminen ei ole mulle suorittamista vaan sitä, että kuuntelen itseäni ja toimin sen mukaan. Vaikka sitten lukemalla sitä Aku Ankkaa.

Juuri näin. Jostain syystä esimerkiksi nuorten keskuudessa "täysillä eläminen" mielletään niin, että pitäisi koko ajan olla menossa, reilata ympäri maailmaa, hypätä kaikenmaailman benji- ja laskuvarjohypyt, olla äänekäs ja ison kaveriporukan ympäröimä.
Vaikka oikeasti voi elää täysillä vaikka kotisohvalla yksin piereskellen.
Kärjistetysti.

 

Juuri näin. Jostain syystä esimerkiksi nuorten keskuudessa "täysillä eläminen" mielletään niin, että pitäisi koko ajan olla menossa, reilata ympäri maailmaa, hypätä kaikenmaailman benji- ja laskuvarjohypyt, olla äänekäs ja ison kaveriporukan ympäröimä.
Vaikka oikeasti voi elää täysillä vaikka kotisohvalla yksin piereskellen.
Kärjistetysti.

Juuri näin ihana :heart:

 

Onnellisuuden tavoittelu voi siis tuoda aika paljon syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta.. epäonnellisuutta

No se riippuu ihan siitä, mitä kenellekin onnellisuus on ja mitä ovat ne asiat, joista kullekin onnellisuus syntyy. Mä en ole kokenut syyllisyyttä tai epäonnistumisen tunnetta onnellisuuteen oppimisessa, mutta tottakai mä monessa asiassa epäonnistunkin. Varsinkin, jos yritän leipoa jotain . Mutta en mä siitä masennu tai pety, nauran vaan läsähtäneille tekeleilleni ja toivon, että ainakin maku olisi hyvä. On työpäiviä, joiden jälkeen ajattelen, että parempiakin päiviä on nähty, mutta onneksi huomenna on taas uusi päivä.

Lyhyesti mun onnellisuuteen oppimiseni on sisältänyt viisi vaihetta:
1 luovu tarpeettomista tavaroista
2. luovu tarpeettomista asenteista
3. luovu tarpeettomista uskomuksista
4. luovu tarpeettomista tavoista
5. luovu tarpeettomista ihmissuhteista

Kun nuo viisi vaihetta olin käynyt läpi (kesti useamman vuoden), elämässäni ei ollut enää kovinkaan paljoa asioita, joista olisin tullut huonolle tuulelle.

 

[QUOTE="kide";24638561]kiinnostais vähän sun ikä, cc. Vaikkei iän pitäis olla merkitsevä... Mulla on jo se luovutusikä päällä. Eli olen tajunnut, että tästä ei oikeasti enää objektiivisesti asiat parane. Ruumis rapistuu, rikkaaksi en enää ehdi, ja kaikki ne tuhannet asia, joista nuorena haaveilin, jää tekemättä. Kerta kaikkiaan siksi, kun ei ole aikaa. Tai pitää priorisoida, ja kyllää mäkin priorisoin niin, että haluan olla mahdollisimman paljon rakkaitteni kanssa, ainoiden, joiden luona voin olla oma itseni.
Niin ainoa, jonka näkisin jonkinlaisena onnellisuuden lähteenä, on totaalinen luovuttaminen. Kaiken epätäydellisyyden hyväksyminen, itsensä ja tämän saatanan elämän armahtaminen.
Siinäkä (minun) "onnellisuuden" ydin[/QUOTE]

Toki ikä on merkitsevä! Oon vielä kohtuu nuori, siks ei kai anna omatunto periksi että luovuttaisin. Kun vielä jotenkin muka pitäis tähdätä niin korkeelle kun kerran vielä hetken olis mahdollisuus jne..Blaablaablaah :kieh:

 

No se riippuu ihan siitä, mitä kenellekin onnellisuus on ja mitä ovat ne asiat, joista kullekin onnellisuus syntyy. Mä en ole kokenut syyllisyyttä tai epäonnistumisen tunnetta onnellisuuteen oppimisessa, mutta tottakai mä monessa asiassa epäonnistunkin. Varsinkin, jos yritän leipoa jotain . Mutta en mä siitä masennu tai pety, nauran vaan läsähtäneille tekeleilleni ja toivon, että ainakin maku olisi hyvä. On työpäiviä, joiden jälkeen ajattelen, että parempiakin päiviä on nähty, mutta onneksi huomenna on taas uusi päivä.

Lyhyesti mun onnellisuuteen oppimiseni on sisältänyt viisi vaihetta:
1 luovu tarpeettomista tavaroista
2. luovu tarpeettomista asenteista
3. luovu tarpeettomista uskomuksista
4. luovu tarpeettomista tavoista
5. luovu tarpeettomista ihmissuhteista

Kun nuo viisi vaihetta olin käynyt läpi (kesti useamman vuoden), elämässäni ei ollut enää kovinkaan paljoa asioita, joista olisin tullut huonolle tuulelle.

Hienosti kiteytetty, peesi tälle!

 

Ei ole pakko. Mutta koska mie oon ollut onnetonkin suuren osan elämästäni, nautin onnestani täysillä. Mitään extremeä en siihen vaadi. Olen tällainen kahjo, joka saa kiksejä melkein mistä vaan. Töissäkin hyppelen printterille, koska on niin kivaa.

 

Ei ole pakko. Mutta koska mie oon ollut onnetonkin suuren osan elämästäni, nautin onnestani täysillä. Mitään extremeä en siihen vaadi. Olen tällainen kahjo, joka saa kiksejä melkein mistä vaan. Töissäkin hyppelen printterille, koska on niin kivaa.

Tai sitten sä olet rakastunut.

 

Tai sitten sä olet rakastunut.

Sekin voi tietty olla...

 

[QUOTE="kide";24638489]selitän nyt kolmatta kertaa: en pidä teitä kauniina ja rikkaina, koska kehutte onnellisuudellanne, vaan päinvastoin. Teillä ei ilmeisesti ole muuta kehuttavaa. Mutta mitä kehumiseen tulee, se on ihan tyhmää, inhoan kehumista kaikissa muodoissa, varmaa siksi aloin täälläkin urputtaan.[/QUOTE]

Olisi minulla paljon kehuttavaa, jos haluaisin. Eikö kaikilla ole? Enkä koe kehumisena, jos tässä ketjussa sanon olevani onnellinen.

 

[QUOTE="kide";24638561]Niin ainoa, jonka näkisin jonkinlaisena onnellisuuden lähteenä, on totaalinen luovuttaminen. Kaiken epätäydellisyyden hyväksyminen, itsensä ja tämän saatanan elämän armahtaminen.
Siinäkä (minun) "onnellisuuden" ydin[/QUOTE]

Ei tarvitse luovuttaa kokonaan, mutta muuten löysit asian ytimen. Pitää hyväksyä epäonnistumiset ja epätäydellisyys, sitä tarkoittaa että onnellisuus tulee asenteesta.

 

Ajattelen, että tullakseen ja ollakseen onnellinen ihmisen tulee hyväksyä ja rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on tässä ja nyt. Jos ei rakasta itseään, niin miten voisi riemuita ja iloita elämästään. Jos on onneton itsensä kanssa, niin voi pysähtyä miettimään, että miksi? Ja voisiko asialle tehdä jotain.
Omaa asennettaan voi aina yrittää parantaa tai ainakin muuttaa astetta positiivisemmaksi!

 

Voiko elämää tai onnea mitata jollain oikeudenmukaisuusmittarilla? Tai kyllä sitä
mitataankin, mutta kuka sitten asettaa ne mitta-asteikot. Jonkinlaisten mittarien mu-
kaan on oma elämäni sitten etu-oiketettua. Olen terve, minulla on lapsia, parisuhde,
elän maassa, jossa arveluttavista kansanedustajista huolimatta, ja heitä äänestäneistä
ihmisistä huolimatta vallitsee kuitenkin jonkinlainen rauha ja hyvinvointi. En elä sellai-
sella alueella, joka olisi kovin altis suurille luonnonkatastrofeille jne.

Ne ovat asioita, joita olen saanut ilman omaa ansioitani. ( tai lapsien saamisella on
minullakin osuuteni, mutta ansiokseni en voi heitä laskea) ja ehkä edm. asiat ovat
välillä liiankin itsestäänselviä. Eli kun perusasiat ovat hyvin, on kenties helpompaa
ollakin onnellinen.
Kauneutta, vaurautta, säkenöivää älyä, menestystä ja muodikkuutta ( tai mitä tahansa
jolla voi itseään kehua ja kiillottaa) ei onnellisuus kuitenkaan vaadi. Minä ainakin
olen kuten sanoin keski-kaikkea ( paitsi alle keskitulojen ja keskimitan) ja olen silti
onnellinen.

 

luulen että olen aina ollut perusonnellinen, vaikka välillä olenkin sitä kyseenalaistanut. Siis lapsuuden koin hyvin positiivisena ja huolettoman onnellisena aikana, olin tyytyväinen siihen mitä minulla oli. Yläasteella tutustuin uusiin ja uudenlaisii ihmisiin jotka sitten saivat min ut kyseenalaistamaan tuota onnellisuutta, huomaamaan että elämänihänihän oli tylsää ja minä olin tylsä. Että jos halusin elää täysillä ja kehittyä ihmisenä, olla luova ja persoonallinen minun pitäisikin olla jotain muuta. Usean vuoden ajan yritin löytää tätä "muuta", kunnes josain vaiheessa sitten huomasinkin olevani tylsä ja mitäänsanomaton minä, mutta onnellinen sellaisena.

Ehkä kide(?) on tuossa oikeassa. En ole kaunis, rikas, erityisen lahjakas missään jne. Vaikka perusraamit on elämässä about sitä mistä olen haaveillut, niin sinne sisälle mahtuu monta pientä ja isompaa vastoinkäymistä eikä kaikki ole todellakaan emnnyt aina sen mukaan mitä olisin toivonut. Joskus kun heikoilla hetkillä väsyneenä noita mietin, tulee mieleen että varmaan minullakin olisi elämässä ne ainekset mistä voisin kehitellä katkeruutta ja ahdistusta. Kuitenkin se tuntuu yhä jotenkin vieraalta ja en pysty olemaan siinä samalla näkemättä kaikkia niitä hyviä asioita mitä olen elämässäni saanut. Ei elämä ole pelkkää onnen tunteessa paistattelua, mutta yleisesti koen silti olevani onnellinen.

En kuitenkaan irl keskustellessa koe mitään tarvetta tuoda onnellisuutta esille sen enempää enkä kulje ympäriinsä tekopirteä hymy huulillani lässyttämässä kuinka ihanaa elämä on. Tarpeentullen voin valittaa ja naputtaakin jne.

 

Ei kai onnellisuus edellytä sitä, että olisi aina hymyilevä ja hyväntuulinen?
Ettei hermostuisi, suuttuisi, ärtyisi ja ärjähtelisi? Ei kai onnen tarvitse näkyäkään
minään hymistelynä ja yltiöpäisenä maailmansyleilynä. Minä olen useinkin äreä,
väliin v..tunut, väliin surkeakin- mutta silti onnellinen. Pohjimmiltaan onnellinen.

 

Ei kai onnellisuus edellytä sitä, että olisi aina hymyilevä ja hyväntuulinen?
Ettei hermostuisi, suuttuisi, ärtyisi ja ärjähtelisi? Ei kai onnen tarvitse näkyäkään
minään hymistelynä ja yltiöpäisenä maailmansyleilynä. Minä olen useinkin äreä,
väliin v..tunut, väliin surkeakin- mutta silti onnellinen. Pohjimmiltaan onnellinen.

Npooin minäkin sen näkisin. Siis että onnellisuus on se pohjimmainen tunne mikä tulee meileen kun miettii elämäänsä. Siitäkin huolimatta että välillä v***aa rankastikin.