V
"vieras"
Vieras
meillä yksi lapsi ennestään, nyt toinen haaveissa mutta seksihän se tuottaa ongelmia. hyvinä aikoina miestä kiinnostaa kahden viikon välein, yleensä kerran kuussa. pahimmillaan oli 6kk selibaattia. taustalla on masennusta mutta se on nykyään historiaa, haluttomuutta sen sijaan on edelleen. estolääkitys masennukseen tosin varulta vielä on jahka sen saa vihdoin purettua (mies ei ole saanut vain aikaan), sekin saattaa tietty vaikuttaa. mutta selittää haluttomuuttaan häpeällä, syyllisyyden tunteilla seksin jälkeen.
nyt on sit sellainenkin ongelma, että kun seksiä on vain kerran kuussa ja se on siihen ovulaatioon yritettävä tähdätä, niin miehellä häviää erektio kesken touhun. sanoo sen johtuvan suorituspaineista. enhän minä raskaudu tällä menolla ikinä! tähän saakka olen jaksanut olla ymmärtäväinen, rohkaiseva ja hellä, mutta tänään voin kertoa että kilahti. ja ihan vain siksi, että mies alkoi kiukutella epäonnistunutta suoritustaan.
voi helvetti!!! onko kohtalotovereita? mikä avuksi? ja suunsoittajia en tähän ketjuun kaipaa, kiitosta vain jo etukäteen huomaavaisuudesta!