onko oikein että isä ei tapaile lapsiaan säännöllisesti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pesukarhu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

pesukarhu

Jäsen
06.01.2006
254
0
16
meillä isä ei tapaile lapsiaan säännöllisesti erosta aikaa 4kk aikaa. kuukausi sitten lapset oli isällä viikonlopun myös kävi myös katsomassa lapsiaan kotona.
sillä uusi nainen ja nainen asuu toisella paikkakunnalla. tuntuu siltä että lasten isä ei ole tälle naiselle kertonut mitään omista lapsista kun ei lapsiaan käy katsomassa tai olis joka toinen viikonloppu hakemassa luokseen.
mulla yksinhuoltajuus mutta isä saa tavata lapsiaan päätin että rahat maksetaan tilille, mutta ei tapaile lapsiiaan kun ei kerran huolehdi tapaamisistaan.
 
meillä myös se että lasten isä kova juomaan nyt kun erosin niin se juominen alkoi rajumpana.
joi kotona itsensä niin känniin että lapset että minä sai pelätä mitä saa sanoa ja mitä ei.
en ole hänen vanhempien kanssa mitään sydänystäviä eikä lapsetkaan ole siellä olleet katsomassa isovanhempia.
kuulin kaverilta että lasten isä olis adoptoitu
lasten isä olis potkut saanu mun aikana potkut kännäämisen takia töistä
 
Minun pojan isä on nähnyt lapsensa viimeksi jouluna kun kävi meillä Joulupukkina. Työn takia ei pysty joka päivä näkemään ja minkä sille mahtaakaan :o Työt on hoidettava ja sillä selvä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Ei ole oikein, mutta pakottaakaan ei voi. sun täytyy vaan toivoa, että isä tulis "järkiinsä", painostaminen ei toimi...NImimerkillä kokemusta on.

komppaan. se että yrittää väkisin saada tapaamisia toimimaan pahentaa vaan tilannetta. onhan se toki kohtuutonta vaatia tapaamaan omia lapsia :saint: :kieh:
 

Yhteistyössä