Onko mussa jotain vikaa vai onko ketään samanlaista?

[vieras]

Ihastumisesta kyse. En vaan ihastu kehenkään, rakastumisesta puhumattakaan. Tapaan aika monia eri ihmisiä, mielestäni joukossa on paljon ns. hyviä tyyppejä. Suurin piirtein oman ikäisiä tai hieman nuorempia ja vanhempia. Ihan tietysti tosi paljon vanhempiakin, mutta heidän kanssaan en näkisi minkäänlaista tulevaisuutta.

Olen ollut oikeestaan koko elämäni sinkkuna, kaksi lyhyttä suhdetta on ollut. Nekin ihan nuorena 16-18-vuotiaana. Teini-ikäisenä ihastuin aika helposti, mutta sekin oli hyvin pinnallista tai seksuaalista vetovoimaa.

Toisaalta ei minulla mitään kiirettä ole suhteeseen, mutta olen ruennut ajattelemaan, että tapaanko koskaan ketään. Tuntuu, että kaikki muut ihastuu niin helposti ja kovasti. Ihan kuin olisivat hieman sekaisinkin siitä. Se kaikki on minulle niin outoa.

Tietääkseni minuun on ihastuttu joitakin kertoja. Treffeillekin on pyydetty ja joskus jopa lähtenyt. Kaksi rakkauden tunnustusta olen saanut, siis jotka pystyin ottamaan suht. tosissani. Näihin en ole voinut vastata. Olen tapaillut joitakin miehiä, mutta olen korkeintaan hieman tykästynyt ja lopulta sekin tunne on mennyt ohi.

Olen myös tutustunut moniin sinkkumiehiin kaveripohjalta ja joskus huomannut ihastumista heiltä minua kohtaan ja joskus on siitä avauduttukin.

Niin siis pohjimmiltani haluan rakastua ja toivottavaa olisi, että se olisi molemminpuolista. Toisaalta sekään ei olisi pakollista, jos vaan saisin näytettyä itselleni etten ole ihan tunteeton tässä elämässä. Kohta kymmenen vuotta sinkkuna.

Ei tämä ennen minulle ole ollut ongelma, koska en ole tiedostanut asiaa. Tuntuu vaan, että kaikille sen oikean löytäminen on helppoa, samoin kuin ihastuminen ja rakastuminen.

 

[ap]

Hui kun tuli pitkä teksti, toivottavasti joku jaksaa lukea ja vielä kommentoida.

 

[vieras]

oot lesbo tai joku tunnevammanen

 

[e]

Mulla on vähän sama juttu. Lukioaikana en esim. ollut ihastunut oikein keneenkään. Paras kaverini sanoi että mulla on rima aivan liian korkealla enkä tuu ikinä löytämään ketään. No kun olin täyttämässä 18, tapasin yhden miehen, joka ihastui muhun ensi silmäyksellä ja piiritti mua sitten niin ahkerasti, että tapailimme jonkun aikaa, ja jotenkin mäkin sitten muutaman kuukauden päästä ihastuin häneen, jopa niin paljon että olimme yhdessä yli 2 vuotta ja suren vieläkin eroamme.

Nyt tuntuu taas, ettei kukaan mies kiinnosta, ihan hyviä tyyppejä kyllä riittää, ja miehet on musta erittäin kiinnostuneita, mut kun ei kolahda niin ei kolahda...

Toisaalta toi ensirakkautenikaan ei kolahtanut ekalla kerralla, joten ehkä pitäisi vaan antaa mahdollisuus hyville tyypeille ja kattoa tulisko se rakkaus sieltä kuitenkin?

 

[ap]

oot lesbo tai joku tunnevammanen

En ole kyllä ihastunut naiseenkaan. Ei tässä mitään ongelmaa olisi jos olisin sitten vaikka se lesbo. Mutta kun en ole. Tunnevammainen korkeintaan miesasioissa. Muuten koen olevani melko tunteikas, vaikken osaa niitä muille näyttää. Esimerkiksi en tykkää itkeä muiden nähden. Lähiaikoina sattui lähipiirissä kuolemantapaus. En kertonut edes työkavereille, vaan itkin vessassa. Tunteiden näyttäminen on minulle hyvin vaikeaa, vaikka niitä paljon tunnenkin.

 

[kipe]

tuli mieleen itseni

älä "suutu" mutta ehkä et ole avannut silmiäs tarpeex ja antanu kaikille ihmisille mahdollisuutta eli saattaahan olla et sun rakkaus olisikin nainen... itellä kävi niin vaikka en olis koskaan niin uskonu, mut mä ajattelen niin et ihmisiin rakastutaan ei sukupuoleen.

Tsemppiä jatkoon, älä ressaa niin varmaan se oma ihminen sieltä löytyy.

 

[ap]

Mulla on vähän sama juttu. Lukioaikana en esim. ollut ihastunut oikein keneenkään. Paras kaverini sanoi että mulla on rima aivan liian korkealla enkä tuu ikinä löytämään ketään. No kun olin täyttämässä 18, tapasin yhden miehen, joka ihastui muhun ensi silmäyksellä ja piiritti mua sitten niin ahkerasti, että tapailimme jonkun aikaa, ja jotenkin mäkin sitten muutaman kuukauden päästä ihastuin häneen, jopa niin paljon että olimme yhdessä yli 2 vuotta ja suren vieläkin eroamme.

Nyt tuntuu taas, ettei kukaan mies kiinnosta, ihan hyviä tyyppejä kyllä riittää, ja miehet on musta erittäin kiinnostuneita, mut kun ei kolahda niin ei kolahda...

Toisaalta toi ensirakkautenikaan ei kolahtanut ekalla kerralla, joten ehkä pitäisi vaan antaa mahdollisuus hyville tyypeille ja kattoa tulisko se rakkaus sieltä kuitenkin?

Minä tein näin kerran, tapailin erästä miestä pitkään. Lopputulos oli, että aloin välittämään hänestä todella paljon. Hän tuli minulle tärkeäksi, mutta rakastunut en ollut. Tilanne alkoi kuitenkin loppupeleissä ärsyttämään kun mies halusi liian lähelle ja lopulta kyllästyin tilanteeseen niin että katkaisin välit kokonaan. Nyt hän on minulle hälläväliä tyyppi, vaikka jossain vaiheessa muka niin tärkeä ja rakas.

Ihan kaveripohjalta en lähtisi. Jotain vetoa pitäisi kyseistä tyyppiä kohtaan tuntea.

 

[ap]

tuli mieleen itseni

älä "suutu" mutta ehkä et ole avannut silmiäs tarpeex ja antanu kaikille ihmisille mahdollisuutta eli saattaahan olla et sun rakkaus olisikin nainen... itellä kävi niin vaikka en olis koskaan niin uskonu, mut mä ajattelen niin et ihmisiin rakastutaan ei sukupuoleen.

Tsemppiä jatkoon, älä ressaa niin varmaan se oma ihminen sieltä löytyy.

Minulla ei olisi kyllä mitään sitä vastaan, että olisinkin lesbo tai edes bi. Yläaste aikoina olin kyllä ihastunut erääseen tyttöön, hän oli paras ystäväni. Mikä on normaalia varsinkin teini-iässä. En kuitenkaan tuntenut häntä kohtaan mitään seksuaalista, enkä ole tuntenut muihinkaan naisiin. Pidän tästä ex- bestiksestä edelleenkin, mutta en voisi kuvitella välillemme minkäänlaista suhdetta. Hän oli ja on vaan todella loistava ihminen, ja todella viehättävä muutenkin. Mutta ihastunut tai rakastunut häneen en ole. Eli silmäni ovat varmasti auki naisiakin kohtaan.

 

[vieras]

en tiedä oletko ap. enää palstalla mutta luulen että jotenkin pelkäät "kasvojen menetystä" jos paljastat sisimpäsi. toi itkemisen kätkeminen ja tunneköyhyys miehiä kohtaan liittyvät toisiinsa. ala hyväksymään itsesi niin tunteetkin tulevat avoimemmaksi.