Onko muita?

Heippa!

Olen viiden lapsen äiti. Kolme edellisestä avioliitosta, kaksi nykyisestä. Miehellä myös kolme edellisestä liitosta. Meillä kotona asuu tietysti yhteiset lapsemme ja kaksi lastani edellisestä avioliitosta. Yksi edellisen liittoni lapsista asuu isällään. Mieheni lapset ovat viimeksi käyneet meillä kohta kaksi vuotta sitten. Ja tämäpä onkin nyt pohdiskelun aiheena - minulla. Miestäni asia ei vaivaa. Sanoo tehneensä omat valintansa ja pysyy niiden takana. Näkee lapsiaan silloin tällöin "puolueettomassa" paikassa. Eli siis asiaan: Olen miettinyt, että olenko aivan hirviö, kun en todellakaan jaksa ottaa mieheni lapsia meille kotiin? Ja kyse on nimenomaan omasta jaksamisestani. Kaksi alle kolmivuotiasta ja pari murkkua kotona on mielestäni tarpeeksi minulle. Ja saattaa olla, että isällään asuva yksi lapsenikin haluaa muuttaa takaisin meille kotiin... Ikinä en ole miestäni mihinkään painostanut. Pelisäännöt on luotu yhdessä jo kauan sitten. Asia kuitenkin vaivaa minua, koska tiedän, että miehen ex-vaimo (avioitunut hänkin uudelleen) kääntää asian niin, että "isä kyllä haluaisi teidät sinne, mutta se kamala ämmä ei anna teidän mennä isän kotiin...". Eikö olisi reilumpaa lapsille sanoa suoraan esim., että kun isän vaimo käy työssä ja sen lisäksi hoitaa lapset, niin ei vaan jaksa tms. Ja niin se nimenomaan on. En jaksa, myönnän rajallisuuteni, kapasiteettini ei vaan riitä!!! Jaksan olla äiti omilleni, mutten leikkiä "äitipuolta" kenellekään. Muita samanlaisessa tilanteessa? :/

 

täällä yksi, joka ei millään jaksaisi. Miehen lapsi on meillä joka toinen viikonloppu, ja sekin tökkii mua. Ei sen takia, et se on mieheni lapsi, vaan et mä en vaan yksinkertaisesti jaksaisi enää yhtään ylimääräistä muksua täällä.

Mulla on myös kolme omaa lasta (yksi meidän yhteinen) ja tuntuu että mullakin menee ihan "voimat" jo niihin. Isommat alkaa kans olee kohta murkkuiässä ja pienin on alle vuoden.

Tää ongelma oli vielä pahempi ku olin ennen äitiyslomaani päiväkodissa töissä, jossa varsinki meteli oli kovaa ja jos jonkinmoista sähellystä mahtui päiviin. Sit ku tulin kotiin, halusin "hiljaisuutta" ja omaa rauhaa.. Omia lapsia on siinä pakko vielä kestää, mutta "vieraat" pisti välillä suorastaan vihaksi. Oli ne sitten miehen lapsia, lasten kavereita tai serkkuja tai ihan ketä vaan.
Varsinki jos olivat vielä yöksi tulossa. Ja tää miehen lapsi oli tulossa joka toinen viikonloppu kahdeksi yöksi.

Mut kyl mua vieläki ottaa päähän, jos joku on tulossa tänne yöksi. Jo keskiviikkona, viim. torstaina, ennenku miehen lapsi tulee sit perjantaina, niin mua alkaa jo riepomaan. Mä en vaan jaksa! Isompien muksujen kanssa alkaa olee jo "omat kotkotukset" ja tää pieninki on oikea täystuho


Tuntuu vaan, et kunhan sais aikansa riittämään edes omilleen, niin hyvä niin.

 

Ihanaa, että joku muukin painiskelee asian kanssa... Olen seuraillut kaikennäköisiä keskusteluja ja on ollut jännä huomata, että uusperheen perustavia äitejä syytellään aina miehen "vanhojen" lapsien hylkäämisestä... Ymmärrän toisaalta "vanhojen" lasten äitien katkeruuden, mutta uusperheellisenä sitä vaan joutuu vetämään johonkin rajan. Toi oli hurjaa, että olet ollut vielä päiväkodissa töissä. Mä en jaksais ikinä! Näillä meillä asuvilla lapsilla höystettynä kavereineen ja harrastuksineen tuntuu, että koti on nyt jo lastentarha.
Meillä on myös "ongelmana" toi kavereiden yökylään tuleminen. Vaikka asummekin talossa, missä murkut voivat olla kavereineen kaksi kerrosta alempana kuin me, niin tietoisuus siitä, että talossa on vieraita, häiritsee. En tiedä. Kaipa tämä "huono omatunto" johtuu just siitä, että tietää olevansa rajallinen. Mä ainakin tarviin ihan omaa rauhaa sen jälkeen, kun noi kaksi pikku-iiskottia on mennyt nukkumaan. Enkä vois kuvitellakaan, että sen jälkeen alkaisin vielä "seurustelemaan" ja leikkimään "äitipuolta" vieraille lapsille - en mieheni lapsille tai muillekaan.
Yks juttu kanssa unohtuu aina välillä. Uusperheiden "uusilla" lapsilla harvemmin on paikkaa, minne ne voi viedä joka toinen viikonloppu, kun tarvitsee omaa aikaa. Kyllä ne suurimmassa osassa perheitä ovat jatkuvasti vanhempiensa hoidossa. Ja nyt moni vastaisi, että miksi perustaa uusperhe... Siksi, että rakastaa toista ihmistä. Ja eihän ihmistä ole tarkoitettu yksin elämään?!!
Meillä on valinnat ja päätökset tehty sen mukaan, että elämä jatkuu senkin jälkeen onnellisena, kun lapset sitten aikanaan maailmalle lähtevät! Jaksamisia! =)

 

Minä taas en ymmärrä sitä että ottaa miehen jolla on lapsia ja sitten ei yhtäkkiä jaksa niitä miehen lapsia.
Ette te naiset kyllä yhtään miehen tunteita ajattele ettekä niiden lasten.Lapsi kaipaa isäänsä valtavasti,niin teidän omat lapsenne kuin ne miehen ja sen edellisen vaimonkin lapset kaipaa.
Mieskin kaipaa lapsiaan mutta ei saa sitä sanotuksi kun vastassa on sitten mököttävä,p.illuapihtaava akka kotona jos sen uskaltaa ääneen sanoa.
Toivon teille jatkossakin hyvää perhe-elämää ja muistakaa sitten kun se osuu omalle kohdalle että se uusi vaimo ei jaksa niitä teidän lapsia.

Meillä on perheessä uuden miehen myötä uusi pieni lapsikin,siinä hän menee kun omatkin eikä ole yhtään sen raskaampihoitoinen.Kun vauva syntyy,miehen lapsi on edelleen meidän perheen rakas jäsen eikä se siitä muuksi muutu.

 

Minäkin olen monesti miettinyt sitä, että tajuaakohan kaikki yh-vanhemmat, että uusperheissä ei ole "lapsivapaita" viikonloppuja, jolloin voisi vain löhötä. Toisaalta, en kyllä haluakaan lähettää lastani pois viikonlopuksi - ainakaan vielä kun hän on varsin pieni.

Siinä kyllä peesaan edellistä, että ei kannata mennä yhteen, jos ei jaksa puolison lapsia. Itse en ole koskaan suurperhettä halunnut ja tällä hetkellä meille riittää nämä "1,5" lasta, siis yhteinen ja miehen edellisestä liitosta joka toinen viikonloppu. Pistää vaan miettimään, että miksi hankkia useampi yhteinen lapsi, jos molemmilla on jo kaksi tai kolme lasta edellisistä liitoista... Pitäisi kai ottaa huomioon se, että kaikkien lasten tulisi tarvittaessa mahtua "saman katon alle".

Minkä verran teillä isät osallistuvat lastensa hoitoon? Jos kerran äitipuolesta tuntuu siltä, ettei jaksa. Eihän uusperheen äidin kuulu hoitaa muita kuin omat lapset. Meillä ainakin mies hoitaa lähes täysin oman lapsensa - ja sen lisäksi yhteisenkin lapsen, jos minä olen liian väsynyt. Periaatteena on, että molemmat aikuiset hoitavat omansa

Voimia ja jaksamista!

 

jepjepille vastaus. En tiedä oletko sinä "ottanut" miehesi sen enempää ajattelematta. Kun tapasimme mieheni kanssa, kerroin hänelle heti, etten tule olemaan mikään äitipuoli hänen lapsillensa. En silloin, enkä koskaan. Eli en ole koskaan väittänytkään jaksavani hänen lapsiaan. Mikään ei ole tullut yllätyksenä. Mieheni on tehnyt omat valintansa ja olemme tyytyväisiä molemmat. Edelleen painotan sitä, että ajatteleme elämäämme vähän pidemmällekin. Se elämä kun jatkuu vielä lasten maailmalle lähdön jälkeenkin. Sekä lapsilla että aikuisilla. Taitaa vaan olla aika harvinaista nyky-yhteiskunnassa, että asioita ajateltaisiin yhtään pidemmällä aikajanalla?
Oikein aurinkoista kevättä! (vaikka tänään sataakin) =)

 

Totta puhut. Omalta osaltani myönnän, etten ole sen kummemmin miettinyt elämää sen jälkeen kun lapset ovat aikuisia. Toki olemme naimisiin menneet sillä ajatuksella, että loppuelämä ollaan yhdessä. Ei vaan tule "eläkepäivät" ensimmäisenä mieleen, kun mennään naimisiin, hankintaan ensiasuntoa, rakennetaan työuraa ja lapset on pieniä. Toki toivon ja haluan miehestäni "elämän ehtoon" kumppania, joka vierelläni kulkee vielä sittenkin kun lapset ovat aikuisia.

Mitä tuohon teidän tilanteeseen tulee... Jos kerran olette alusta alkaen sopineet miehen kanssa, miten hänen lastensa kanssa toimitaan, niin ei kai siinä sitten mitään. Kunhan kaikki ovat tyytyväisiä. Vaikka miehen ex purnaisi asiasta, niin eiköhän se lasten mielipide ratkaise - varsinkin jos ovat jo vähän isompia!

 

\

jepjepille vastaus. En tiedä oletko sinä "ottanut" miehesi sen enempää ajattelematta. Kun tapasimme mieheni kanssa, kerroin hänelle heti, etten tule olemaan mikään äitipuoli hänen lapsillensa. En silloin, enkä koskaan. Eli en ole koskaan väittänytkään jaksavani hänen lapsiaan. Mikään ei ole tullut yllätyksenä. Mieheni on tehnyt omat valintansa ja olemme tyytyväisiä molemmat. Edelleen painotan sitä, että ajatteleme elämäämme vähän pidemmällekin. Se elämä kun jatkuu vielä lasten maailmalle lähdön jälkeenkin. Sekä lapsilla että aikuisilla. Taitaa vaan olla aika harvinaista nyky-yhteiskunnassa, että asioita ajateltaisiin yhtään pidemmällä aikajanalla?
Oikein aurinkoista kevättä! (vaikka tänään sataakin) =)

Meillä on yhteenmeneminen ollut tarkoin harkittu asia.Kun ollaan molemmat aikuisia joilla on takana avioliitot ja lapset,ei voi alkaa yhdessä elämää jakamaan ottamatta huomioon myös lapsia.
Kyllä meidän elämä jatkuu vaikka tässä onkin mukana täysillä molempien lapset tasavertaisina.
Minun on vaikea ymmärtää että huolehtisin vain omista lapsistani mutta jättäisin miehen lapsen miehen hoidettavaksi.Meillä molemmat huolehtivat ja hoitavat kaikki lapset yhdessä.Minusta se on itsestäänselvyys.
Niissä uusperheissä missä on minun lapset,sinun lapset ja meidän yhteiset lapset on todella paljon riitoja juuri lapsista.
Se johtuu siitä että kaikki lapset eivät ole tasaveroisia.Se tuntuu lapsista todella pahalta ja tulet sen huomaamaan kunhan miehesi lapset kasvavat aikuisiksi.
Lue sellaisten lasten kommentteja jotka ovat eläneet perheessä jossa äitipuoli tai isäpuoli on jäänyt etäiseksi,ei ole mukavaa kuunneltavaa.
Meillä jää aikaa myös toisillemme,se että minä huolehdin mieheni lapsesta tai hän minun,vahvistaa meidän suhdettamme ja minä itse en hyväksyisi koskaan miestä joka ei myös huolehtisi minun lapsistani.Enkä voisi kuvitella että en olisi äitihahmona mieheni lapselle.Äitihän minä en ole kuin omilleni koska lapsella on omakin äiti eikä mieheni ole minun lapsilleni isä koska lapsilla on oma isä mutta me olemme lapsille ne aikuiset täällä meillä jotka huolehtivat heistä.
En ymmärrä miten se että elämä jatkuu lasten kasvettua voisi jotenkin poissulkea sen että lapsista ei voisi yhdessä huolehtia.
Tuo mitä kirjoitit ettet jaksa miehen lapsia niin miten jaksat sitten sitä miestä?
Miten suhtaudut siihen jos miehesi sanoo että sori mä en nyt jaksa noita sun lapsiasi,eikö vähän kirpaise?

 

No niin. Tilanteita on monia ja meillä asiat on mennyt näin. Teillä toisin. Kyse oli alunperin siitä, että myönnän olevani rajallinen enkä ole koskaan luvannutkaan jaksaa mieheni lapsia. Tästä on lähdetty. En ole tutustunut lähemmin mieheni lapsiin juuri siitä syystä, ettei pahoja mieliä tulisi. Se, miten "suhteet" kehittyvät kun nämä lapset on aikuisia jää nähtäväksi. Tuskin heillä mitään pahoja tunteita sen enempää kuin hyviäkään on minua kohtaan, koska eivät tunne minua. Kun kysyit, että kirpaiseeko, kun mies sanoo, ettei jaksa mun lapsia. Kuule ei kirpaise. Näin on käynyt jo niin monet kerrat. Yhdessä juttelemme asioista. Enkä ole koskaan puuttunut mieheni ja lasteni väleihin. En ole pakottanut. Nämä ihmiset - aikuinen ja lapset ovat ITSE luoneet omat suhteensa sellaisiksi kuin ne ovat. Ilman "äidillistä" opastusta tai ohjausta. Ja hyvin toimii! On naurua, itkua, kaikkea arkeen liittyvää - niin kuin perheissä nyt on tapana olla.
Sinun lapset, minun lapset, meidän lapset ei toimi meillä. Meidän PERHE on se, joka näiden seinien sisällä asuu. Johonkin se raja on vedettävä. Jos noin "äiti-teresamaisesti" ajattelisin ohjeistuksesi mukaan, niin kylläpä meidän "perhe" olisi ihmisiä täynnä! Olisi mun exän nykyinen "uusine" lapsineen, mieheni ex uusine aviomiehineen ja lapsineen. Kaikki säätämässä samassa sopassa? Meille pääasia on se, että kaikilla on se tukikohta eli KOTI ja siellä ne aikuiset, jotka sitä arkea pyörittävät. Eiköhän lapsuuden yksi tärkeimmistä asioista ole turva ja tietoisuus siitä, että turva säilyy? Turva tietysti on se vanhempi/vanhemmat, jotka lapsen kanssa ARKEA elää/elävät.
Ja lisäksi vielä se, että olen mennyt naimisiin rakkaudesta mieheeni - en hänen lapsiinsa.

 

jepjepille vielä: Jos kuulostin tylyltä, niin en todellakaan halua sinua mitenkään loukata. Kunnioitan sinua siinä, että sinulla on voimia ja halua ottaa vastuu myös miehesi lapsesta. Ja kunnioitan todellakin myös exäni uutta vaimoa, jonka kotona yksi omista lapsistani asuu. Hattua nostan!
Ja en tiedä, olenko itsekäs vai vain ihminen...

Meni tosi kauan elämästä ainakin minulta oppia seuraava asia:
Kaikkia ei voi miellyttää.
Kaikista ei tarvitse tykätä.
Kaikkien ei tarvitse tykätä minusta.
Mutta kaikkien kanssa voi ainakin yrittää tulla toimeen.
Eikä kannata aina olla työntämässä päätään joka paikkaan - ainakaan silloin, jos ei ole taustatietoa tarpeeksi eikä ole valmistautunut...

Aurinkoisia kevätpäiviä! :flower:

Ja onnellista odotusta, jos oikein ymmärsin =)

 

\

jepjepille vielä: Jos kuulostin tylyltä, niin en todellakaan halua sinua mitenkään loukata. Kunnioitan sinua siinä, että sinulla on voimia ja halua ottaa vastuu myös miehesi lapsesta. Ja kunnioitan todellakin myös exäni uutta vaimoa, jonka kotona yksi omista lapsistani asuu. Hattua nostan!
Ja en tiedä, olenko itsekäs vai vain ihminen...

Meni tosi kauan elämästä ainakin minulta oppia seuraava asia:
Kaikkia ei voi miellyttää.
Kaikista ei tarvitse tykätä.
Kaikkien ei tarvitse tykätä minusta.
Mutta kaikkien kanssa voi ainakin yrittää tulla toimeen.
Eikä kannata aina olla työntämässä päätään joka paikkaan - ainakaan silloin, jos ei ole taustatietoa tarpeeksi eikä ole valmistautunut...

Aurinkoisia kevätpäiviä! :flower:

Ja onnellista odotusta, jos oikein ymmärsin =)

En minäkään halua sinua loukata.Olen ehkä liian herkkä kun on lapsista kyse.
Miehelläni on uusi nainen ja hän kohtelee lapsia niin että on hänen lapsensa ja mun miehen lapset.Kun lapset olivat isällään niin isän uusi nainen teki aamupalaa vain omille lapsilleen mutta ei meidän lapsille.Hän ostaa karkit vain omilleen,ei meidän.Mun lasten isä taas laittaessaan ruokaa laittaa sitä myös tämän uuden naisen lapsille,samoin jos ostaa karkit,ostaa ne myös kaikille.
Meidän lapset on hämmentyneitä ja pahoillaan,sanovat että nainen kyllä vastaa heille jos he kysyvät jotakin mutta oma aloitteisesti ei puhu heille koskaan mitään.Nainen ei ole ilkeä mutta ei ystävällinenkään sen kummemmin.Vain välinpitämätön.
Lapset ei halua mennä sinne enää eikä isä suostu jättämään sitä naista pois niistä viikonlopuista kun tapaa lapsia.
Koska tunnen exäni niin hyvin,tiedän että tämä suhde ei kauaa kestä.
Ehkä se toimii jos molemmat on samanluontoisia mutta ainakaan niin se ei toimi että toinen osallistuu molempien hoitamiseen ja ruokkimiseen ja toinen ei.
Mukavia kevätpäiviä sinne myös,täällä sataa kaatamalla vettä joten oiva joutilas päivä siivoiluun.

 

Heippa taas jepjep!

Saitpa minut pohtimaan oman avioeroni jälkeen sattuneita asioita...
Exällänikin oli nainen, joka oli sitä mieltä, että meidän lapset saivat kyllä tulla, mutta oli juuri välinpitämätön. Silloin vuosia sitten, kun lapset olivat vielä pienempiä ja sanoivat, etteivät halua mennä enää sinne, niin toimin seuraavasti: Sen enempää asiaa miettimättä sanoin exälle, että laitapa oma elämäsi kuntoon ja palataan asiaan sen jälkeen. Lapsilta en koskaan kieltänyt mahdollisuutta tavata isää, eikä toisin päin. Puoli vuotta meni eteenpäin. Ex soitti ja sanoi, ettei enää "seurustele" naisen kanssa ja olisi halukas tapaamaan lapsiaan. Takkuillen lähtivät taas isän ja lasten välit etenemään, mutta hiljaa hyvä tuli. Mietin tossa sun jutussa myös sitä "uutta". Onko exälläsi ja tällä uudella ollut aikaa tutustua todella kahdestaan? Vai onko siellä aina jotain lapsia mukana? Ja voihan siellä olla jotain muitakin ongelmia taustalla... Esim. taloudellisia tms. Tai jospa nainen onkin ollut pitkään yksin lastensa kanssa ja nyt "sopeutumisvaikeuksia" jakamaan asioita - jopa miehen kanssa? Itse olin varsin pitkän ajan yksin lasten kanssa eron jälkeen. Ja täytyy kyllä myöntää, etten ollut mikään maailman helpoin ihminen seurustelumme alussa... Mutta mieheni oli sitkeä. Ja tässä ollaan!
Juuri mainitsemasi välinpitämättömyyden takia olemmekin sopineet mieheni lasten kanssa toimimisesta niin kuin nyt teemme. Tiedän itsestäni, että olen ihmissuhdeasioissa niin ON-OFF- tyyppi kuin olla ja voi. Enkä haluaisi koskaan "satuttaa" mieheni lapsia sillä, että he saattaisivat ajatella minusta niin kuin lapsesi ajattelevat exäsi nykyisestä. Meneeköhän vähän sekavaksi?
No joo. Joka tapauksessa: Elämä on ihanaa!

Täällä ei muuten sada... vielä! =)

p.s nyt mä varmaan teen sut kateelliseksi... Anteeks...
Meillä kävi eilen siivooja...(kotitalousvähennyksen avulla kun siihen on varaa)

 

Hmm..en tässä yön tokkurassa ihan sanasta sanaan jaksanut kaikkia viestejä lukea,mutta tuumaan vaan että kaikki olemassaolevat lapset pitäisi ottaa huomioon,eli ketään "sinun tai minun",lasta ei saisi sulkea pois.Ne on kuitenkin osa joko sinua tai häntä.
Minä en voisi estää miestäni tapaamasta lastaan,enkä tekisikään,päin vastoin kyselen milloin lapsi taas tulossa(on jo murkkuikäinen,eli omia menoja löytyy)hän on tärkeä minun lapsille ed.liitostani sekä hänen sisarpuolilleen eli meidän yhteisillemme,ja minusta on ihanaa ja tärkeää että saavat tuntea vielä yhden veljen,vaikka onkin "etäveli".Itselläni ei ole läheistä suhdetta häneen,koska oli jo niin iso kun tavattiin hänen isän kanssa, eikä vieraillut meillä usein silloinkaan.
Monesti kun näitä sinun ja meidän -lapsi probleemia tulee,niin toivon että mieheni olisi tuonut lapsen mukanaan tähän suhteeseen,se ikään kuin tasoittaita punnuksia.Kun hänen pojalla oli kotonaam vaikeaa,kysyin voisiko muuttaa meille hetkeksi,ei voinut(äiti ei antanut)
Ja vielä yksi kommentti asiaan"miksi ottaa mies jolla on lapsi/a"....exäni nykyinen vaimo taannoin puhelimessa totesi minulle,että "nämä lapset ovat pahinta mitä miehelle on tapahtunut" Aika mukava asenne.Silloin sanoin,oliko pakko viedä perheellinen mies....Vaikka ei noin räikeä olisikaan,silti minusta vastuullinen ihminen rakastumisen/ihastumisen huumassaankin pystyy ajattelemaan että siihen helluseen rakkauden pesään kuuluu lapsia edellisistä elämistä....ja että ne kaikki pitää pystyä ottamaan elämässään huomioon,tavalla tai toisella.

 

Hurjan pitkiä ajatustenvaihtoja,mikä on tietysti hyvä,mutta en jaksanut niitä lukea kun ei asia henk koht minua kosketa.Kuitenkin kommentoisin sitä että odottaisit miehesi exän kertovan lapsilleen miksi et jaksa heitä luoksenne ottaa,että selittäisi kun käyt työssä jne..Ethän tosissasi voi odottaa että hän olisi kiinnostunut lapsillen selvittämään tuollaista syytä?Yleensä kun exät eivät ole mitenkään sydänystäviä tai muutenkaan kovin suvaitsevaisia uuden vaimon ajatuksia kohtaan.Tietääkö hän edes mikä on todellinen syy?Ja onko mainitsemasi todellinen syy?Jos ajattelen omalle kohdalleni moista tapausta,en itseasiassa edes hyväksyisi selitykseksi työssä käyntiä,että se rasittaa niin että jaksat omat mutta et miehen.Koska eiväthän he ole sen vähempiarvoisia?Ainakaan ei pitäisi olla.Eihän kukaan meistä ole täydellinen,mutta jos sinulla kuten minullakin on teini-ikäisiä,olet aivan aikuinen nainen jolta voisi jo odottaa ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta miehensä lapsia kohtaan.Jolleivät he käy teillä,syy on luultavasti jossakin muussa kuin miehessäsi..Exänsäkin sen tietää,joten sieltä on turha odottaa ymmärrystä selityksellesi.Näin se vaan on.Kyllä miehen tulee voida kantaa lapsistaan vastuu,on heidät sitten synnyttänyt exä tai nykyinen.

 

Joo. Jos totta puhutaan niin on aika vaikea uskoa tätä alkuperäistä juttua, mutta jos näin on niin vastaus ensimmäiseen kysymykseesi on: Kyllä, olet aivan hirveä. Tai ainakin todella itsekäs. Lieventävä asianhaara on ehkä se, että olet ajatellut asiaa..
Mennessäsi yhteen miehesi kanssa oli siis asetelma tasavertainen-molemmilla yhtä monta entuudestaan. Ja oma jaksamisesi rajallinen..mutta pakko oli sitten kuitenkin vielä pari lasta tehdä nykyisenkin kanssa??
Kyllä ihmettelen miestäsikin..
Ja mitä jaksamiseen tulee, jos kysymys on lisäksi vielä kertakaikkiaan siitä että miehesi nykyiset lapset tulisivat teille käymään, ei edes asumaan ja sekin on jo mukamas liikaa..hohhoijaa, täytyy sanoa että ihmisten itsekkyydellä ei vaan ole rajoja.

 

Vai on aina miehän exä se hirveä ihminen, joka ei tule toimeen uuden vaimon kanssa?

No, kyllä te uusvaimot olette monesti niin mustasukkaisia ja ennakkoluuloisia, että ei teihin oikein voi ottaa kontaktia millään.
Moni yh haluaisi tutustua exänsä uuteen vaimoon siksi, että tietäisivät, kenen kanssa lapset viettää viikonloppua.
Mutta kas kun se ei käy. Ex on tunkeileva ja inhottava, joka tuo lapset viikonlopuiksi, että ei saada viettää lapsivapaita viikonloppuja. Mihin unohtuu lapsen oikeus nähdä isäänsä?

Eli pitääkö lasten joustaa niin, että kun isä alkaa seurustelemaan, pidetään parin vuoden tauko tapaamisissa, että suhde saa rauhassa kasvaa.Sitten naps. sormia napsauttamalla taas lapset voisivat tavata isäänsä.

Eli lapset otetaan esille kun heitä tarvitaan ja pannaan pois kun heille kun ovat tiellä.

Kyllä ap. olet todella itsekäs. Anteeksi vain. Toivottavasti olet omien lapsiesi kanssa joskus samassa tilanteessa, että he eivät sovi kenekään kuvioihin kun kukaan ei heitä jaksa.

 

Meillä on joka toinen viikonloppu lapsia yhteensä viisi miehen kolme poikaa edellisistä liitoista,yksi yhteinen ja minun edellisestä liitosta yksi joka asuu meidän kanssa eikä ole isällään koskaan.On ne kieltämättä aika railakkaita viikonloppuja kun kaikki ollaan yhdessä mutta onneksi mieheni ei ole minun niskoille työntänyt lapsiaan hoitaa kyllä tosi hyvin heidät itse.En minäkään riemusta hypi kun lapset ovat tulossa mutta he ovat kuitenkin mieheni lapsia ja se on vaan purtava välillä hammasta.Näitä exiäkin on erilaisia mieheni ekan vaimon kanssa ollaan todella hyvissä väleissä kyläilläänkin välillä puolin ja toisin ja lapsen asioita he hoitavat hyvin keskenään eikä minuakaan jätetä ulkopuolelle mutta sitten on tämä vaimo nro.2 joka on kyllä kaikkea muuta kun tämä eka joten ei meitä uusioperheen äitejäkään voi kaikesta syyttää kyllä nää exätkin osaavat säädellä ihan riittävästi.Ymmärrän kyllä kirjoittajan pointin ja kaikilla saa olla omat mielipiteet ja käytännöt.

 

Huoh. Ne miehen vanhemmat lapset eivät ole yhtään vähemmän miehen lapsia vaikkeivät sinun olekkaan. Miltäs sinun lapsistasi tuntuisi ja sinusta jos mies muuttaisi pois eikä sen jälkeen tapaisi juuri lapsia, koska uusi nainen ei jaksaisi. Kyllä olisi kova paikka lapsille. Moni tuntuu pitävän noita miehen lapsia ex-lapsina tai exän lapsina, mutta lapsista ei voi erota (käytännössä voi, muttei se tosiasioita se ei muuta). eron pitäisi koskea aina vain aikuisia.

 

Onhan se raskasta että lapset kyläilevät tapaamassa isäänsä/äitiänsä. Mutta isällä/äitillä on OIKEUS tavata lapsiaan ei Velvollisuus. Voihan heitä tavata ettei uusioäiti/isä ole paikalla jos se on hänelle niin raskasta. En nyt tarkoita aina näin tehtäisiin mutta olisihan sekin jotain. Mieti omalle kohdallesi jos puolisosi kihisisi kiukusta kun tapaisit omia lapsiasi. Eihän ne lapset siihen ole syyllisiä että ovat maailmaan tulleet, eikä heitä voi rangaista sillä että äitipuoli tai isäpuoli ei jaksa! Mutta isän ja äidin mielipide ja ratkaisut asian suhteen ovat ihan erijuttu.