Onko muita "kunnianhimoisia" äitejä (ammattiasiaa)?

[ikäkriisissäkö]

Olen varmaankin jossain kriisissä tällä hetkellä, olisiko lähestyvää neljänkympin kriisiä...Jonnekin on pakko purkaa tuntoja nyt. Hieman taustaa: olen 36v. neljän lapsen äiti, takana aikoinaan erinomainen koulumenestys, sen jälkeen korkeakoulututkinto ja muutamia vuosia työkokemusta erilaisissa työpaikoissa lasten välillä, välillä myös lisäopintoja. Mulla on hyvä parisuhde, uskollinen mies, avoimuutta, seksiäkin löytyy. Mitään sellaista tämä kriisi ei siis ole. Itse pikemminkin koen, että jotenkin en saa kunnianhimoani tyydytettyä. Kunnianhimo ei välttämättä ole oikea sanaa kuvaamaan tuntojani, mutta en keksi nyt äkkiä parempaakaan. En kaipaa valtaa tai mitään hurjan isopalkkaista työtä, mutta jotain...ehkäpä sitä, että saisin koulutettua itseni unelma-ammattiini. Se vaatisi pari vuotta työkokemusta lisää ja sen jälkeen muutaman vuoden opiskelun työn ohessa. Taloudellisesti se tietysti vaatisi myös suht paljon, koska koulutus maksaa aika paljon. Toisaalta voisin hakeutua nykyisen ammattini hommiin ja jäädä niihin loppuiäkseni...Mutta kadunko myöhemmin? Voisin toki jatkaa nykyammatissakin, sillä nämä eivät sulje pois toisiaan...Jotenkin vain tuntuu, ettei tässä ole enää vuosia hukattavaksi. Mitä ihmettä tehdä? Sisäisesti en jotenkin ole tyytyväinen "työ" tai "ammatti"aikaansaannoksiini, vaikka toisaalta en ole mikään uraihminen ja iso perhe on ollut tietoinen valinta. Nyt juuri vähän lattea olo kaikesta, olenko saanut mitään aikaiseksi, tuntuu etten ole päässyt elämässäni yhtään eteenpäin moneen vuoteen. Järjellä tiedän, että näin ei ole, mutta siltä nyt vain tuntuu...Tällä hetkellä olen kotona (kuopus 1v.), eikä ole vakityötä mihin palata. Kaikki tiet ovat tavallaan siis auki...

 

[Pampolina]

Minulta löytyy kaksi korkeakoulutukintoa. Kolme alle kouluikäistä lasta.
Palaan työhöni ensikuussa. On perheellekin hyväksi, jos äiti saa tyydytettyä myös omat ammatilliset haasteet. Olet vielä nuori (kuten minäkin 33v.) opiskele ihmeessä unelma-ammattiisi. Varmasti perheesikin kannustaa sinua.

 

[Villiina]

Mä hankkiutuisin ensin oman alani töihin ja pistäisin rahaa jemmaan pari vuotta. Samassa ajassa lapset olisivat kasvaneet isommiksi ja asuntolaina lyhentynyt. Sitten tekisin päätöksiä.

 

[vieras]

Kyllä tuo jonkinmoista kunnianhimoa taitaa olla Ihan hyvä piirre ihmisessä, mun mielestäni. Enkä nyt tarkoita kirjaimellisesti kunniaa tai valtaa, mikä naisten maailmassa muutenkin on jotenkin halveksittava pyrkimys Opiskelu työn ohessa on rankkaa, mutta mahdollista, jos niin haluaa. Toisaalta silloin oma talous ei joudun niin tiukille kuin täysipäiväisessä opiskelussa. Eli mä harkitsisin jatko-opiskelua, mutta toisaalta mä olen sitä paljon tehnytkin ytön ohessa. Vertaan sitä osittain harrastamiseenkin. Monethan käyttää harrastuksiin paljon rahaa ja aikaa. Miksei siis muulla tavoin itseensä... Ehkä sulla on nyt lasten jälkeen kykyä ja energiaa muuhnkin ja siksi se vaivaa. Kaipaat haastetta

 

[iiris-77]

Minulla vasta ensimmäinen lapsi ja (alempi) korkeakoulututkinto sekä ihan hyvä duuni odottamassa paluutani. Tarkoitus olisi vielä vääntää se gradu jossain välissä että pääsis vielä parempaan duuniin ja kyllä kieltämättä alanvaihtokin on vuosien varrella pyörinyt mielessä.

Uskon että perheesi kannustaa sinua. Minusta paras äiti lapsille on kuitenkin se äiti, joka viihtyy myös työssään ja nauttii siitä tietenkin. Rankkaahan se opiskelu töiden ohella varmasti on, mutta perheessäs on myös isä joka varmasti voi ottaa enemmän vastuuta sinun opiskellessasi

Tsemppiä!

 

[ap]

Kiitos kommenteista. Olen tosiaan opiskellut jo monta kertaa työn ohessa, lähinnä siis jotain ammatillisia täydentäviä opintoja (esim. opettajankoulutus), en mitään tohtorintutkintoa sentään. Mulla on siis kokemusta työn, perheen ja opiskelun yhdistämisestä. Kyllähän se vaatii itsekuria ja erityisesti mieheltä paljon. Mun mies on vakitöissä, eikä hänellä ole sen kummempia tavoitteita opiskella lisää. Meistä minä ole siis selkeästi se "kunnianhimoisempi" osapuoli... Hän kyllä kannustaa mua esim. opiskeluihin. Itseä vain mietityttää suunnitella liikaa vuosia eteenpäin, varsinkin kun lapset vaatii tosiaan vielä paljon ja heitä on kuitenkin neljä alle 1-9v... Ehkä hyvä olisi tosiaan tehdä niitä oman alan hommia ja pikku hiljaa katsoa, jos haluaa opiskella vielä ihan toisen ammatin itselleen. Se hyvä puoli siinä tosiaan on, ettei se ammatti vaatisi päätoimista opiskelua vaan sen voi toteuttaa työn ohessa...