Onko palstalla muita syömishäiriöta sairastaneita äitejä? Miten nykyään? Toipuminen?

[tytsyjen äiti]

Itse nuorena sairastin useamman vuoden anoreksiaa. Nykyään mun syömiset ok. Raskaus-ja imetysajat mennyt ihan ok.ja olen saanut kaksi tervettä tyttöä. Jotenkin taas tuntuu että kun lapset ei ole enääön niin kiinni minussa ja kroppa on taas oma, niin meinaa karata laihdutus käsistä. Nyt mun mitat 163 cm, 49 kg. Sain vielä kaksi tyttöä, ja toivon ettei syömishäiriöt ole perinnöllisiä, omille tytöilleni en ikinä toivoisi samaa tietä kuin mitä olen itse kulkenut teini-iästä asti. Onko muilla kokemuksia aikuisiän syömishäiriöistä, siitä kun laihduttaminen menee liiallisuuksiin yms. ?

 

[vieras]

Minä olen entinen anorektikko ja bulimikko, ja mitat nyt 163 cm ja 62 kg. Omasta mielestä vähän pulska, jos sais 7 kg pois, niin olisin onnessani. Olen ihan ok, syön normaalisti MUTTA, en voi laihduttaa. Siis heti menee överiksi, alan saada häiriintyneitä ajatuksia, ahmimiskohtauksia. En vaan pysty sitä tekemään terveellä tavalla. Joten yritän vaan syödä normaalisti ja olla ajattelematta syömisiäni liikaa. Haluaisin laihduttaa, mutta tiedän kokemuksesta, että sille tielle ei kannata lähteä. Olen onnellisempi ne 7 kg lihavampana.

 

[tytsyjen äiti]

Mulla on nyt tavoitteena ssada vaikka joku kilo takaisin, ja oma pää kuntoon niin etten vanhasta muistista aina kelais niitä ruokien kalorimäärioä, ja illalla laskis paljonko olen liikkunut ja kuluttanut.. Tuntuu että nuorille on apua tarjolla(hyvä asia tietysti) mutta kolmekymppisen äidin jolla asiat päällisin puolin hyvin, terveet lapset, oma terveys ja paino ok. niin apu syömishäiriöön kiven alla. Neuvolassa puhuin raskausaikoina asiasta, mutta kun raskaus sujui hyvin, ja lapset on ollut terveitä, ei asiaa ole sen kummemmin huomioitu. Itse kuitenkin painin edelleen päivittäin näiden ruoka- ja painoajatusten kanssa, ja mietin miten osaan kasvattaa tytöistäni terveitä nuoria naisia!?

 

[vieras]

mä pelkään että jossainvaiheessa tyttöni huomaa mun oudot syömiset.
mulla taitaa nyt olla pahin vaihe koskaan,vaikka en laihimmillani nyt olekaan.
hetkeks aikanaan sain häiriön taka-alalle mutta toisen lapsen synnyttyä se palas takasin tosi vahvana. kolmannen odotus oli ihan hirveetä taistelua ruoankanssa ja odotin että saan synnytettyä ja alottaa alihdutuksen.
mun elämä pyörii vaan ruoan ympärillä,kaikki ajatukset liittyy ruokaan.
en tiedä mitään ulospääsyä tästä ja se ulospääsykin pelottais jos lihoisin.
kärsin unettomuudesta ja rytmihäiriöistä.
kunpa vaan joku aamu peilistä katsois terve nainen joka vois rakastaa itteensä ja nähdä itsensä kauniina ja parasta ois että vois syödä ja nauttia siitä.