onko muita, jotka ajattelevat että yksilapsiset eivät oikeasti tiedä "mistään mitään"

eiks se nyt oo aika pitkälti lapsista kiinni. 3 helppoa lasta on paljon helpompaa kuin 1 erittäin vaativa ja perustyytymätön (tai vaikka sairas) lapsi.

Neiti Dina puhuu asiaa! Ei lukumäärä, vaan ne persoonat ja yksilöt.
Itsellä yksi lapsi, joka ainokaiseksi kyllä jää monestakin syytä.
Ja ei se lapsiluku kenenkään "ymmärryksen tasosta" mitään kerro. Sen yhdenkin kanssa, kun voi pahimmassa tapauksessa olla todella rankilla...

 

No en nyt ihan noinkaan ajattele. Joskus tosin huomaan että sellainen jolla on esim yksi lapsi, ei näe asiaa samoin kuin minä. Monella tälläisellä tutulla on se mielikuva,että elämä on yhtä helppoa,nopeaa ja liikkuvaista kolmenkin kanssa, kuin mitä se yhden kanssa. Ei mulla kuitenkaan ole tarvetta ajatella negatiivisesti, tai ali arvioida yhden lapsen vanhempia. Meidän elämän tilanteet on tavallaan samat, mutta kuitenkin niin erillaiset

Näin juuri :flower: meillä vauva ja taapero.

 

mielestäni 1 lapsen kanssa elämä oli samanlaista kuin lapsettomana.

Jos näin on, niin voi lapsiparkaa.

 

Mulla on yksi erityislapsi. Ajattelen, että miten helpolla ns. normaalien lasten vanhemmat pääsee, vaikka niitä muksuja olisi enemmän kuin yksi. Ja olen kateellinen jopa siitä, että miten helppoa näyttää olevan, kun lapset on terveitä.

 

Siskoni kohdalla tuo pätee kyllä.
Hän haukkuu minua ''asennevammaiseksi'' kun en joka ikiseen paikkaan voi lähtä tai ottaa kaikkea neljää matkaan. Itselle lapset ei todellakaan ole ''ongelma'' mut se ärsyttää et siskoni ei ymmärrä sitä lainkaan et on se vähän eriasia kun on neljä (vilkasta poikaa) ku mitä et olis se yks (rauhallinen tyttö)

 

Emmä ajattele kenestäkään niin ettei se tiedä mistään mitään.

Mutta; mä olen itse ainoa lapsi ja huomaan, että mutsi ajattelee ( tai ajatteli ) monista asioista jotenkin toisin. Siis jotenkin se ei osannut suhtautua meidän kahteen lapseen mun mielestä "oikein".
Arvosteli meidän tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, kunnes ajan kanssa huomas et meno noiden kahden pojan kanssa on erilaista mitä sillä on ollut vain mun kanssa.

 

Minusta yhden lapsen kanssa on taas vaikeampaa kuin sisarusparven kanssa, sisaret leikkivät keskenään, meillä ainainen viihdytys tehtävä, lapsi roikkuu vanhemmissaan ja pitäisi leikkiä tämän kanssa.

 

en siis halua loukata ketään, mutta olen itse havainnut kolmannen lapsen jälkeen että kuinka elämä voikaan olla helppoa silloin kun oli vain yksi lapsi.
Voi tehdä mitä vaan, lähteä mihin vaan, ja muutenkin elämän helppous oli jotain aivan toista.

Se minua hieman loukkaa, että olen itse vanhempieni ainoa lapsi ja heillä ei ole aavistustakaan kuinka rankkaa j a vaativaa kolmen lapsen kanssa voi olla. Pääsivät niin helpolla aikoinaan itse, ja nyt eivät auta minua käytännössä yhtään vaikka apua joskus aina tarvittaisiin. Itse viettivät vapaata ja liikkuvaista elämää, koska olin ainoana lapsena isovanhemmillani aina hoidossa. No mutta näin meillä näköjään.

Yhden lapsen äitinä ymmärrän täysin. En ymmärrä miten joku edes haluaa kolme lasta tai enemmän. Mä olen aivan hajalla yhden kanssa, joka heräilee edelleen 2-3 kertaa yössä (olen työelämässä), on vetässyt tässä kuukauden sairasteluputken, jolle ei näy loppua ja ilmaisee tahtonsa kirkumalla puoli tuntia. Meille ei tule lisää lapsia. Olen parempi äiti kun lapsia on vain yksi.

Olen kovin kiintynyt meidän elintasoon. Siitä pitäisi tinkiä jos lapsia tulisi lisää. Yhden kanssa vielä kutsutaan kaveriporukan kanssa lomille jne. Mä en pärjäisi kolmen kanssa, en edes kahden jos vauva-aika olisi ympärivuorokautinen koliikki kuten ensimmäisellä.

 

oikeasti "mistään mitään"...

Vaikeasti vammaisen vammaisen lapsen äitinä voin sanoa että tavislapsen kanssa elämä on todella helppoa, ei taviksen vanhemmat tiedä oikeista vaikeuksista mitään.
:|

 

yksi lapsi on harrastus, kaksi työtä, kolme hulluutta.
mielestäni 1 lapsen kanssa elämä oli samanlaista kuin lapsettomana.

Oikeesti???? Tämä ehkä selittää miten olet tehyt sitten useamman Meidän elämä muuttui niin totaalisesti, sitä oman ajan menetystä ei voinut kuvitella. Mutta liikkumaan pääsee kyllä yhden kanssa hyvin.

 

oikeasti "mistään mitään"...

Vaikeasti vammaisen vammaisen lapsen äitinä voin sanoa että tavislapsen kanssa elämä on todella helppoa, ei taviksen vanhemmat tiedä oikeista vaikeuksista mitään.
:|

Minusta näitä on oikeesti ihan turha verrata keskenään. Miksi minun edes pitäis tietää?
Ja ainako nämä asiat otetaan esille niin mä kone todella huonommuutta ja sitä et mä en sais edes olla onnellinen omista terveistä lapsista.

Joka ikisellä vanhemmalla ja ihmisellä on omat murheensa ja surunta. Ei niitä kannata ja voi alkaa vertaileen.
Vaikka minulla on ''terveet'' lapset niin kyllä mä murehdin ihan tavallisista räkätaudeista ja korvatulehduksistakin ja se ei ole kyllä muilta pois. Ja vaikka vain lapseni sai astmakohtauksen niin kyllä sekin aiheutaa murhetta ja huolta.

 

yksi lapsi on harrastus, kaksi työtä, kolme hulluutta.
mielestäni 1 lapsen kanssa elämä oli samanlaista kuin lapsettomana.

Oikeesti???? Tämä ehkä selittää miten olet tehyt sitten useamman Meidän elämä muuttui niin totaalisesti, sitä oman ajan menetystä ei voinut kuvitella. Mutta liikkumaan pääsee kyllä yhden kanssa hyvin.

minua huvittaa ja ärsyttää tämä ketju mut silti tämä on ihana.

 

No en nyt ihan noinkaan ajattele. Joskus tosin huomaan että sellainen jolla on esim yksi lapsi, ei näe asiaa samoin kuin minä. Monella tälläisellä tutulla on se mielikuva,että elämä on yhtä helppoa,nopeaa ja liikkuvaista kolmenkin kanssa, kuin mitä se yhden kanssa. Ei mulla kuitenkaan ole tarvetta ajatella negatiivisesti, tai ali arvioida yhden lapsen vanhempia. Meidän elämän tilanteet on tavallaan samat, mutta kuitenkin niin erillaiset

Näin juuri :flower: meillä vauva ja taapero.

Samaa mieltä. Joskus on tullut keskusteltua paikoissa, joissa on ollut yhden vauvan äitejäeli ihan erilaisessa elämäntilanteessa. Mielipiteet ollut vähän erilaisia ja jyrkempiä kuin eivät osaa suhtautua toisen elämäntilanteeseen, ajattelevat tottakai luonnostaan sen oman arkensa pohjalta. Syyllistetään jotain valintoja, että kun heilläkin on aikaa tehdä tietyllä tavalla asiat, niin kyllä kaikilla muillakin on. Toisaalta myös silloin kun itselläni oli yksi lapsi "vain" sai paljon vastauksia monilapsisilta, jotka vähätteli sitä huolenaihetta mikä mieleen pälkähti , kuittasivat sen "No on sullakin pienet murheet" Sellaista se on. Mutta on ihan eriasia olla äiti yhdelle kuin äiti kolmelle. Oma valintahan se on.

 

oikeasti "mistään mitään"...

Vaikeasti vammaisen vammaisen lapsen äitinä voin sanoa että tavislapsen kanssa elämä on todella helppoa, ei taviksen vanhemmat tiedä oikeista vaikeuksista mitään.
:|

Voin vain kuvitella. Olen erittäin katkera siitä, että vain ne vanhemmat kenellä on ollut 24/7 kirkuva koliikkilapsi ymmärtävät mitä se on. Meillä tilanne oli niin hirveä, että jo toivottiin, että löytyisi joku vika, joka selittäisi mistä on kysymys. Sitä ei tiennyt miten selviää seuraavasta minuutista. Minulla ei ollut vauvaa, joka olisi tapittanut minua, leluja yms yms. Lapsi kirkui aina kun oli hereillä. Tämän perustella osaan jollain tasolla ajatella mitä vaikeasti vammaisen lapsen vanhemmuus on. Suomessa pitäisi saada omaishoitajille kunnon arvostus.

 

Tässä vaan mietin aloittajaa että mitenkä ei pääse mihkään jne. vaikka onkin 3 lasta? Itse pääsin vaikka mihin kun oli 1 lapsi, nytkin pääsen vaikka mihin vaikka onkin 3 lasta...
Onhan niillä lapsilla isäkin.... Sit ymmärrän täysin jos on yh ja ei pääse mihinkään kun on monta lasta, toisaalta eihän ne pääse mihinkään vaik ois vaan yksi lapsi, jos ei ole kunnon "hoitoverkostoa". Enhän minäkään pääsisi varmaan minnekkään jos ei olisi lasten isää olemassa ja samassa huushollissa. Nimittäin ei meillä pahemmin minkäännäköistä hoitoverkostoa ole, esim. mummot sun muut ketkä vois hoitaa. Ne ei vaan hoida.

Just tota en ymmärrä että jos on niin hemmetin vaikeeta päästä mihinkään tms. niin miksi teet monta lasta?

 

oikeasti "mistään mitään"...

Vaikeasti vammaisen vammaisen lapsen äitinä voin sanoa että tavislapsen kanssa elämä on todella helppoa, ei taviksen vanhemmat tiedä oikeista vaikeuksista mitään.
:|

Minusta näitä on oikeesti ihan turha verrata keskenään. Miksi minun edes pitäis tietää?
Ja ainako nämä asiat otetaan esille niin mä kone todella huonommuutta ja sitä et mä en sais edes olla onnellinen omista terveistä lapsista.

Joka ikisellä vanhemmalla ja ihmisellä on omat murheensa ja surunta. Ei niitä kannata ja voi alkaa vertaileen.
Vaikka minulla on ''terveet'' lapset niin kyllä mä murehdin ihan tavallisista räkätaudeista ja korvatulehduksistakin ja se ei ole kyllä muilta pois. Ja vaikka vain lapseni sai astmakohtauksen niin kyllä sekin aiheutaa murhetta ja huolta.

Näin se on, jos aina aletaan vertailemaan niin kukaan ei saisi olla surullinen koska jollain on aina vaikeampaa. Ei siinä tilanteessa välttämättä jonkun erityislapsi ole taas ongelma eikä mikään jos jonkun lapsella on vaikka aivokasvain ja elinaikaa alle vuosi. Silloin jokainen varmaan valitsee sen adhd:n mieluummin tilalle, jos saisi.

 

:|

Voin vain kuvitella. Olen erittäin katkera siitä, että vain ne vanhemmat kenellä on ollut 24/7 kirkuva koliikkilapsi ymmärtävät mitä se on. Meillä tilanne oli niin hirveä, että jo toivottiin, että löytyisi joku vika, joka selittäisi mistä on kysymys. Sitä ei tiennyt miten selviää seuraavasta minuutista. Minulla ei ollut vauvaa, joka olisi tapittanut minua, leluja yms yms. Lapsi kirkui aina kun oli hereillä. Tämän perustella osaan jollain tasolla ajatella mitä vaikeasti vammaisen lapsen vanhemmuus on. Suomessa pitäisi saada omaishoitajille kunnon arvostus.

Ja tällä perusteella me joiden lapset ei itke joka sekuntti ku vain joka toinen minuutti niin ei saadakaan olla edes väsyneitä kun eihän me edes tiedetä mitä se oikseesti on olla väsyny.

 

:|

Voin vain kuvitella. Olen erittäin katkera siitä, että vain ne vanhemmat kenellä on ollut 24/7 kirkuva koliikkilapsi ymmärtävät mitä se on. Meillä tilanne oli niin hirveä, että jo toivottiin, että löytyisi joku vika, joka selittäisi mistä on kysymys. Sitä ei tiennyt miten selviää seuraavasta minuutista. Minulla ei ollut vauvaa, joka olisi tapittanut minua, leluja yms yms. Lapsi kirkui aina kun oli hereillä. Tämän perustella osaan jollain tasolla ajatella mitä vaikeasti vammaisen lapsen vanhemmuus on. Suomessa pitäisi saada omaishoitajille kunnon arvostus.

Ja tällä perusteella me joiden lapset ei itke joka sekuntti ku vain joka toinen minuutti niin ei saadakaan olla edes väsyneitä kun eihän me edes tiedetä mitä se oikseesti on olla väsyny.

En todellakaan tarkoittanut sitä! (Sitä paitsi tuo kommentti osoittaa ettei ole kokenut samaa. Koliikissa ei ole pahinta nukkumattomuus vaan se,että lapsi kirkuu kaiken hereilläolo aikansa. ) Tämä on minun kokemus ja tämän perusteella meille ei tule toista lasta. Minä en kertakaikkiaan kestäisi toista samanlaista. Nyt kun lapsi on terve niin nautin kovasti yhden lapsen tuomasta vapaudesta. En väitä ettenkö olisi ollut yhtä poikki yhden terveen lapsen kanssa, joka herää tunnin välein syömään.

Minä luulen, että minä en tiedä mitään sen luokan väsymyksestä mitä lähipiirin kaksosperheissä on koettu.

 

:|

En todellakaan tarkoittanut sitä! (Sitä paitsi tuo kommentti osoittaa ettei ole kokenut samaa. Koliikissa ei ole pahinta nukkumattomuus vaan se,että lapsi kirkuu kaiken hereilläolo aikansa. ) Tämä on minun kokemus ja tämän perusteella meille ei tule toista lasta. Minä en kertakaikkiaan kestäisi toista samanlaista. Nyt kun lapsi on terve niin nautin kovasti yhden lapsen tuomasta vapaudesta. En väitä ettenkö olisi ollut yhtä poikki yhden terveen lapsen kanssa, joka herää tunnin välein syömään.

Minä luulen, että minä en tiedä mitään sen luokan väsymyksestä mitä lähipiirin kaksosperheissä on koettu.

Kyllä mä vaan teidän vaikka meidän lapsista kukaan ei ole itkeny koko aikaa. Mut minulla on kaks koliikki vauvaa ja kolme todella helppoa vauvaa tosin heillä oli sit ihan muut ongelmat.
Ihan oikeesti ei näitä asioita voi verrata ihan suoraan keskenään.

 

No, minusta kotielämä oli rankinta silloin kun oli vasta yksi lapsi. Kahden kanssa oli toisinaan tooosi helppoa, kun leikkivät keskenään ym. Kolmas syntyi hieman viipeellä, ja silloin vasta helppoa oli, kun molemmat isommat kilvan leikittivät ja paijasivat ja jopa vähän auttoivat.

Yksilapsisena elämä kotona oli aika - yksinäistä.

 

oikeasti "mistään mitään"...

Vaikeasti vammaisen vammaisen lapsen äitinä voin sanoa että tavislapsen kanssa elämä on todella helppoa, ei taviksen vanhemmat tiedä oikeista vaikeuksista mitään.
:|

Juuri näin! Tosin minulla ei ole aavistustakaan, millaista on elämä terveen lapsen kanssa. Minusta me elämme tavallisen lapsiperheen arkea terapioineen ja tutkimuksineen.

 

En edes jaksanut lukea koko ketjua. Vastaukseni on EI. Ei kukaan voi verrata omaa elämäänsä ja tilannetta muihin ihmisiin, koska ne elämät ja tilanteet eivät ole verrattavissa. Esim. kolme tervettä lasta vs. yksi sairas. Tai perheellä on laaja tukiverkko vs. ei ole. Äiti on masentunut vs. ei ole. Listaa voi jatkaa loputtomiin. LOPETA VERTAAMINEN, koska siinä ei ole järkeä. Ota lomaa lapsista välillä, jos väsyt!

 

Helpompaahan se on useamman kanssa, kun ne leikkivät keskenään. Mulla ei ollut aikaa palstailla esikoisen kanssa hänen ensimmäisen elinvuotensa aikana.

 

En edes jaksanut lukea koko ketjua. Vastaukseni on EI. Ei kukaan voi verrata omaa elämäänsä ja tilannetta muihin ihmisiin, koska ne elämät ja tilanteet eivät ole verrattavissa. Esim. kolme tervettä lasta vs. yksi sairas. Tai perheellä on laaja tukiverkko vs. ei ole. Äiti on masentunut vs. ei ole. Listaa voi jatkaa loputtomiin. LOPETA VERTAAMINEN, koska siinä ei ole järkeä. Ota lomaa lapsista välillä, jos väsyt!

Juuri näin. Elämä ei ole mitattavissa matemaattisesti lasten lukumäärään tuijottamalla.